Seuraavakin runonkirjoittaja löytyy kotikylältä. Näillä syrjäkylillä, syvänmaalla, asuu ihmisiä, joille luonto, metsä ja sen eläimet ovat tärkeitä. Kaikki se virittää auki luovuuden kanavia. Päivi Takkunen on yllä olevan kuvan ottaja. Hän kertoi, että se kuvaa hänen sielunmaisemaansa, sammalmättäiden pehmeää tilaa. Kun Päivin äiti kuoli, suoritti hän surutyönsä kirjoittamalla oman runokirjan. Hänen runojaan on julkaistu myös paikallislehdessä. Hän kertookin, että parhaat runot syntyvät voimakkaassa tunnetilassa. Surussa. Ilossa. Hädässä. Toivossa.
Tämä Päivin runo on syntynyt herkästä luontokosketuksesta. Sillä on symbolistakin syvyyttä, jota kukin voi tulkita omalla tavallaan.
Untuvat heiluvat tuulessa.
Sinulla on oikea höyhenpeite,
sulkia, kuin aikuisilla.
Hapuileva lentosi jää lyhyeksi.
Istut oksalla huojuen,
pienet jalkasi kiristävät
otetta oksan ympärillä.
Sinun elämäsi tuoreus
tulee läpi höyhenpeitteen.
Heiluvat untuvat tuulessa.
Et tiennyt, että katselin.
Jokohan sinä huomenna lennät?
 |
| Päivi Takkunen, Jarkko Alatalo Sydämessäin sun äänes aina kuulen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!