Koivun tervehdyttävät kyyneleet

Tuossa kulkeissani huomasin ihmeellisiä vesipisaroita tippuvan.

Katselin, että mistä se tulee ja kohtasin runnotun koivun itkevän mahlaa katkenneesta oksastaan.

Noin rumaa jälkeä tuli, kun kaadoimme pihaltamme vanhan ja jo sisältä lahon koivun. Se ei kaatunut siihen suuntaan, johon halusimme, vaan katkoi naapurikoivulta vahvan ison oksan ja runteli toistakin. Koivu tuli kaltoin kohdelluksi. Olen pyytänyt siltä anteeksi. 

Kuinka paljon luonto antaa anteeksi! Kuinka paljon ihmiselle luonnolla onkaan anteeksi annettavaa.

Jotenkin tuntui pahalta, kun se tippasi kallisarvoista mahlaansa maahan. Minä juoksin hakemaan puhdasta pesuämpäriä alle. Huomasin pian, että muurahaiset olivat sen kimpussa. Joten täytin ämpärin muovipussilla, johon tein pieniä reikiä suodattimeksi mahlalle. 

Olen saanut sitä paljon. Kiitos, kiitos! Join eilen sitä litran verran ja meinasi uni karata, kun piti vessassa laukata. Nyt olen sitä jopa pakastanut, kun kertovat että niinkin voi tehdä.

En voi estää nostalgiaa...Koivu ja Tähti

Metsätontun puutarhavaja

Huhhuh! On kärrätty muuttokuormaa. Navetan vanhasta maitohuoneesta vanhaan pihasaunaan eli entiseen mieheni kalastustarvikevajaan. 

Nyt kun katselen tulosta, ei se mikään hienon hieno ole, mutta käyttökelpoinen. Kun olen 'metsätonttu', saan varmaan anteeksi sen roolin alla kaikenlaista. Ja kun asun paikassa, missä ei yleensä tehty suuria remontteja tai rakennettu uusia. Vanha piti kelvata. Ja kelpaa minullekin.

Vajaan tehtiin pitkä ikkuna, jotta saataisiin valoa. Sen eteen mieheni rakensi korkean pöydän vanhasta ovesta. Ja siinä hän aikoinaan laittoi kuntoon kaikki kalavehkeet. Nyt se on oiva kukkapöytä minullekin, ei tarvitse puoliköyryssä olla, ja taimeni saavat hyvin valoa. Pöydän ympärille rakensin löytämistäni lankuista ja muusta jätteestä, kuten vanhojen kaappien ovista, tukevan hyllyn. Nyt sen täytin kukkaruukuillani.

Ja muutto alkoi. Kottikärryillä kärräsin pihan perältä toiselle. Ja tältä näyttää lopputulos!

Maitohuoneesta tuonne pikkuiseen punaiseen mökkiin.

Multasäkit sopivat hyvin pöydän alle!

Näyttää siltä, että tämä saunarakennus on alunperin ollut savusauna!

Aarteitani...ja yksi ruukku on vielä pesemättäkin.

Eikä hassumpi ikkunamaisemakaan!

Olen ihan tyytyväinen. Kun päivät lämpenevät, voin siirtää kukkani ja taimeni vintiltä ja retrohuoneesta tuonne vajan pöydälle. Taimeni? Oikeastaan minulla ei muuta ole kuin pelargonioita, jiaogulaa, samettiruusua ja kirsikkatomaattia. Sopivat kaikki tuohon pöydälle.

Tämä vähän yllätti; Kohti uutta tuntematonta!

Rakkaat kirjani, osa 1

Yksi minun intohimoni on KIRJAT! Olen varmaankin lapsuudesta asti laittanut kaikki ylimääräiset, ja yli senkin, rahat kirjoihin. Kirja on minulle aarre. En tahdo raskia luopua niistä, pelastan niitä divareista ja kirpputoreilta kuin eksyneitä lapsia. Tosin pakkasin ja hinnoittelinkin jo mieheni dekkarit myytäväksi ensi kesän kirpparillani.

Minulla on paha tapa katsella ensimmäiseksi kirjahyllyä, kun tulen uuteen paikkaan. Se kertoo niin paljon ihmisestä. Helpottavaa nähdä matkamuistohyllyt, mutta henkeä salpaavaa nähdä ne kirjoista notkuvat hyllyt.

  

Aina kun kevät tulee, etsin käsiini ehkä elämäni yhden tärkeimmän kirjani. Se on lintukirja. Se ja pieni kiikari pitää olla tuvan pöydällä aina valmiina käytettäväksi. Olin kymmenen, kun sain sen lahjaksi vanhemmiltani. Osallistuin jo silloin Helsingin Yliopiston lintulaskentaan joka talvi tehden metsässä tietyn kierroksen ja laskien linnut mitä näin. Olin suorittamassa tärkeää tehtävää.

Tuo lintukirja ei ole enää sama. Vanha kului kädessäni rikki ja meni keltaiseksi. Kerroin kerran koulussa lintuharrastuksestani ja näytin kirjaani. Oppilaat henkäisivät sen edessä. Se kertoi kaiken ja innoittikin useita oppilaita tutkimaan lintuja.

Vanha lintukirjani (mikä on leikattu oppilaiden tutkimustöihin) oli vuodelta 1952. Siitä tehtiin painoksia 22 kertaa. Nimeltä Linnut värikuvina, Paavo Voipio, kuvat K.A.Tinggaard.Tässä alla.

Taiteen harrastajana minua on aina kiinnostanut kirjojen kuvitukset. Tässä tapauksessa Tinggaard, mutta en löytänyt hänestä tietoa. Edelleenkin lintuja on minusta helpompi tunnistaa piirrettyinä kuin värikuvina, vaikka kumpasetkin voivat väritykseltään olla joskus vääränlaisia. 

Tuo uudempi Pohjolan lintukirja (alunperin ruotsalainen)Ilkka Sten - Bertil Whalin, on samantapainen, tosin helpompi löytää lintutiedot samalta sivulta. Kuvituksen on tehnyt Björn Gidstam, jonka kauniin kotisivun löysin netistä ja ymmärrettävästi yhä maalaa ja piirtää. Alempi kuva on hänen kotisivuiltaan. Hän on syntynyt vuonna 1938, käynyt akateemisen taideopinnon Tukholmassa ja löytänyt siitä ammattinsa. Jo varhain hän kiinnostui kirjojen kuvittamisesta ja niitä löytyykin satapäin. 

Hänellä on yhä vuosittainen näyttely kotonaan Aramogårdenissa Smålandissa. Ihastuttavia töitä esillä, katselkaa toki!

Toinen rakas kirjani, joka oli jo pakkokin hankkia kouluvuosina, kun kasvien keruu oli pakollista (ja ihanaa) on Värikuvakasvio, toimittanut Eino Kärki, värikuvat E.Hahnewald (hänestäkään en löytänyt tieto)

.

Se, kumma kyllä, on säilynyt ehjänä. Kirjan kansiaines ja sidonta täytyy olla tosi hyvää. Se on vuodelta 1957. Mutta vieläkin se on vuosittaisessa käytössä, sillä en muista kaikkia kasveja. Latinankielisiä nimiä, jotka joskus piti kaikki osata ulkoa, en muista kuin pari kolme. Mutta kiitos latinalle!!! Sillä kun tutkin kasveja ruotsin- ja englanninkielisistö kirjoista, en olisi saanut niistä mitään tolkkua ilman latinankielisiä nimiä. Sama koskee linnustoa.

On ollut mielenkiintoista myös seurata sitä miten lintu- ja kasvimaailma on muuttunut vuosikymmenten saatossa. Se mikä ennen oli 'yleinen', voi nyt olla harvinainen. Taas se mikä ennen oli harvinainen, on nyt yleinen. 

Uskon, että kaikki tuntevat peipposen äänen, jonka kuulin eilen tässä kotometsässäni ensimmäisen kerran tänä keväänä, niin tässä vielä malliksi. Juuri peipposen tulon myötä otin lintukirjani esille jälleen.

Hyvää kevättä kaikille!

Kun mies tekee ja kun nainen tekee - iso ero!

Nyt pitää purkautua, vähän harmissaan, mutta naurun kanssa. Huomasin nimittäin erään hassun ilmiön.

On ero miehen ja naisen työskentelemisellä. Tietenkin on ero myös vanhalla naisella ja nuorella miehellä. On myös ero vanhanaikaisella naisella ja nykyaikaisella miehellä. Ja on ero osaavalla ja kömpelöllä työllä. Ja varmaan muutakin eroa.

Otan esimerkkinä yksinkertaisen sahaamisen. Päätin, että puutarhavajaan, tuohon vanhaan mieheni kalastusvajaan (vanha pihasauna), rakennan ensi työkseni hyllystöä kukkaruukkuja ja muuta pikkutarvetta varten. Olen kerännyt sinne kaikkea vanhaa puutavaraa, jota löysin navetan vintiltä; toispuoleista, nauloja täynnä ja kulunutta. Se käy hyvin muutenkin sinne tänne lautoja ja pahveja lyötyyn varastotilaan.

Mittasin siis tarvikkeita. Ja aloitin sahaamisen. Kas näin, juuri tällä mallilla.

Porras ja jäävalli sopivana tukena ja muovialusta polvieni alla. Pieni, mutta aika uusi ja terävä käsisaha työkalunani. Siinä oli hyvä sahata jurrata. Monta pätkää sahailin, kunnes hiki tuli. Sitten alkoi naurattaa. Varsinaista akan hommaa se oli. Jos pyytäisin nuoremmalta polvelta, he sanoisivat, että tekevät sitten kun on sähköinen saha mukana.- Eihän täällä mitään voi tehdä, kun ei ole kunnollisia työkalujakaan, olen usein kuullut.

No. Minä voin. Kokeilin jo naulaamistakin. Mutta eihän ne naulat olleet tarpeeksi pitkiä, joita käytin. Läksin etsimään isompia nauloja. Pitäishän niitä remonttitalosta löytyä. Pöh! Mitä löysin? Muutaman ruosteisen naulan ja RUUVEJA. Niitä kyllä löytyi sopivan kokoisia. 

Eihän nykyajan nuoret enää naulaa! Tuskin vasaraa käyttävät. Heillä on kaikenmaailman niittimet ja sähköiset porat, joilla he kiinnittävät ruuveja. Yhden ruosteisen naulan nyt otan malliksi kun menen huomenna rautakauppaan. Kai sieltä nauloja vielä löytyy?

Pyysin viimeksi poikaa laittamaan saunan yhteen nurkkaan pienen hyllyn. Värkkiä oli jo valmiina. - Ei ole nyt mukana poraa. Teen sen seuraavalla kerralla. 

Siis kaikkeen tarvitaan sähköisiä vempaimia, jos yleensä millekään ruvetaan! Entäs sitten, kun nuo vempaimet menevät rikki? Tai akku ei satu olemaan ladattuna? Tai tulee pitkiä sähkökatkoja? Tumput suoriksi ja nainen vaihtuu remmiin?

Tarkastelin varsin tilaamiani linnunpönttöjä. Niissäkin on käytetty sähkösahaa, jollakin pajalla kun ovat tehtyjä. Pari ruuvia löysin, mutta sitten on ihan nättiä naulomistyötä. Tiedän, että mies ne on tehnyt. Hyvä näin! Linnut ainakin saavat enemmän käsivoimilla tehtyjä mökkejä. Naisten käsitöitä arvostetaan, käsin kudottuja myös. Koneet ovat siinäkin siirtyneet syrjään. Arvostetaankohan joskus käsin sahattua ja käsin naulattua? Ehkä ei. Siinä arvostetaan vaivattomuutta ja nopeutta sekä taitoa käyttää sähköisiä välineitä. Sillä taitoa nekin vaativat, täytyy tämän akan myöntää.

Jotenkin tämä musiikki sopinee tähän (olikin muuten aika mielenkiintoinen); Nainen tanssii tangoa, CMX

Ristiriitaista olotilaa

Aurinko porottaa täydeltä terältä ja muistuttaa likaisista ikkunoista ja pölyisistä paikoista. Mutta kun eihän sisällä voi olla tällaisina päivinä. Ja mitä siellä ulkona sitten, kun lunta ja jäätä on niin hurjasti joka paikassa.

Ei aina jaksa hangille hiihtämäänkään lähteä, kun sormet syyhyää muuta. Miten tämä tuntuu niin keljulta?

Mukavaa oli kuitenkin touhuta pikku Ruusunnuppuni kanssa. Häneltä ei ilo ja puhti sammu. Kun vain jaksaa perässä juosta. Tehtiin jääprinsessa ja -prinssi. Tehtiin jääkissakin viiksineen. Kauniita muodostelmia tuo sää nyt tekeekin katoille. Piti käydä naapurissakin niitä ihailemassa. 

Useat bloggarit suunnittelevat kamalasti kesää ja kaikkea mukavaa! Tässä esimerkiksi Anun sivuilta puutarhabloggarien yhteinen retki Särkän Taimitarhaan. Harmittaa kun tässä vieressä olen. Kalenterissani kun on toinenkin retki sille päivälle. Karoliinan puutarhasta löytyy vinkkejä kesän puutarhamatkakohteisiin tässä.

Ja metsätonttukin vaihtaa rooliasukseen Ruusumuorin Kesäkahvilaansa. Suunnitteilla on myös pieni kirppisaitta. Tässä linkki siihen, ei vielä kirppisaittaan vaan tilanteeseen missä ollaan menossa.

Ollaan kärsivällisiä! Pian päästään kunnon hommiin!

Keväälle! Odotan sua...reipas Finlanders

Aarteitako?

Eikö se menekin siten, että kun yhden paikan saa tyhjäksi siten, että tavarat siirretään toiseen paikkaan, niin toisesta paikasta voi tyhjentää tavarat tähän tyhjään paikkaan?

Kuulostaa hölmöläisten hommalta!

Mutta näin minä ajattelin. Sain vanhassa tallissa (josta haaveilen kanalaa) sen verran tilaa, että saatoin siirtää sinne tavarat vanhasta saunasta, jotta saisin siitä kunnon puutarhavajan. Kun siirrän sinne kaikki ruukkuni ja muut tarvikkeet navetan maitohuoneesta, voin siihen siirtää puojista tavarat ja saan alkaa järjestämään puojia  kirpparitilaksi. Ja niin edelleen. Käyköhän se ihan näin?

Vanhan saunan, joka on toiminut mieheni varastotilana, sain tyhjennettyä. Monta tärkeää tavaraa sieltä löysin, kun yksitellen laatikoita ja kaappeja kolusin. Ja pari isoa roskasäkkiäkin tuli.

 

Aarteita löysin myös. Seurasin kerran televisiossa erästä puutarhakirjakeskustelua. Haastateltava oli ihastunut yhden kirjan puutarharomuihin. Hän esitteli kirjasta vanhan lehtiharavan, joka ylösalaisin maahan työnnettynä oli hauska koriste ja köynnöskasvin tuki. Miksipä ei. 

Mitähän käyttöä keksisin vanhalle puuarkulle ja kaapille? Poika jo katseli vähän kaihotenkin vanhaa kaappia. Hän muisti, kuinka se joskus oli toiminut heidän lelujensa säilytyskaappina. Lelut tyhjennettiin aina lattialle ja pojat itse kiipesivät makoilemaan kaapin hyllyille. Se oli hauskinta. 

Kaappi jäi kuitenkin vielä tänne.

" Haluan vanhanaikaisen talon....ja vanhanaikaisen miljönäärin", laulaa Ertha Kitt. Passaa mulle.

Miten kaatuu puu?

Eräs viisaampi vihjasi minulle, että kannattaisi tarkistaa kotipihan puut. Aika vanhoja ne ovatkin.

Niinpä kuljin yksi päivä koputtelemassa puiden runkoja kirveen hamaralla ja katselin muutenkin puun vointia.

Yksi koivu kuulosti epäilyttävän pehmeältä. Sitä olin epäillytkin. En mielellään heräisi jonkun myrskyisen yön jäljeltä näkyyn, jossa pihallani, pahimmassa tapauksessa ulkorakennuksen katolla, makaisi iso koivu.

Kuulin vinkkiä naapurissa, että sinne oli tulossa puunkaatajia asiantuntijoista lähtien, koska vieressä on sähköjohto ja muutakin tärkeää. Vinkkasin puolestani, että minullakin olisi yksi epäilyttävän vanha koivu pihalla. Minulle kerrottiin, että aikeissa olikin tulla kaatamaan nyt ne pari vaarallisen näköistä palokärjen juuresta hakkaamaa kuusta metsätien varresta ja yksi myrskyn kaatama puu. Luvan niihin olin jo kysynytkin metsän omistajalta. Ilahduin, sillä saisin ison kasan puita niistä taas liiteriini.

No, asiantuntijaa ei tarvinnut minun pihapuuhuni, koska sen voi kaataa ilman, että se vaarantaisi muuta kuin pihan omaa rakennusta. Kun katselin puun kaatoa, opin taas jotakin. 

Aikoinaan kun tulin taloon emännäksi, pihalla oli lukuisia kauniita pihlajia ja koivuja. Minun mielestäni ne varjostivat liikaa pihaa, veivät muilta kasveilta voiman ja muodostivat valtavia juurimyhkyröitä. Kun pojat olivat pieniä, pahinta olivat kesäisin hyttyset, jotka lymyivät puiden varjoissa.

Halusin kaataa pois monta puuta. Pitkin hampain mieheni sen teki. Nyt on vuorossa tuo etummainen koivu, jonka juurella kasvaa kauniisti kielo. Sallitaan kielolle enemmän tilaa nyt.

Puun kaatoa suunnitellessamme katsoimme, että se kaatuisi kauniisti metsätietä pitkin.    

Ensin puuhun sidottiin vahva kettinki ja myös traktoriin, joka ohjaisi puun kaatumista. Sitten sahattiin lovi kaatumisenpuolelta ja sitten ympäri.                                          

 

Vaan niinhän siinä kävi, että puu ei tahtonut kaatua ihan oikeaan suuntaan, vaan liki tien toisella puolella olevaa koivua, josta vei mennessään pari isoa oksaa. Naapurilta kävin anteeksi pyytämässä.

Tällainen oli koivun kunto. Ei vielä ihan paha, lahovika vain keskellä. Mutta olen nähnyt sellaisenkin näyn kerran, että eräällä pihalla tuulen pyörre kaatoi ison vanhan koivun ja suoraan autoni päälle. Onneksi en ollut ehtinyt vielä auton sisälle. Kyllä hieraisin silmiäni! Ja onneksi vakuutus tuli apuun. 

Joten kannattaa olla varovainen vanhojen puiden kanssa.