Yksi minun intohimoni on KIRJAT! Olen varmaankin lapsuudesta asti laittanut kaikki ylimääräiset, ja yli senkin, rahat kirjoihin. Kirja on minulle aarre. En tahdo raskia luopua niistä, pelastan niitä divareista ja kirpputoreilta kuin eksyneitä lapsia. Tosin pakkasin ja hinnoittelinkin jo mieheni dekkarit myytäväksi ensi kesän kirpparillani.
Minulla on paha tapa katsella ensimmäiseksi kirjahyllyä, kun tulen uuteen paikkaan. Se kertoo niin paljon ihmisestä. Helpottavaa nähdä matkamuistohyllyt, mutta henkeä salpaavaa nähdä ne kirjoista notkuvat hyllyt.
Aina kun kevät tulee, etsin käsiini ehkä elämäni yhden tärkeimmän kirjani. Se on lintukirja. Se ja pieni kiikari pitää olla tuvan pöydällä aina valmiina käytettäväksi. Olin kymmenen, kun sain sen lahjaksi vanhemmiltani. Osallistuin jo silloin Helsingin Yliopiston lintulaskentaan joka talvi tehden metsässä tietyn kierroksen ja laskien linnut mitä näin. Olin suorittamassa tärkeää tehtävää.
Tuo lintukirja ei ole enää sama. Vanha kului kädessäni rikki ja meni keltaiseksi. Kerroin kerran koulussa lintuharrastuksestani ja näytin kirjaani. Oppilaat henkäisivät sen edessä. Se kertoi kaiken ja innoittikin useita oppilaita tutkimaan lintuja.
Vanha lintukirjani (mikä on leikattu oppilaiden tutkimustöihin) oli vuodelta 1952. Siitä tehtiin painoksia 22 kertaa. Nimeltä Linnut värikuvina, Paavo Voipio, kuvat K.A.Tinggaard.Tässä alla.
Taiteen harrastajana minua on aina kiinnostanut kirjojen kuvitukset. Tässä tapauksessa Tinggaard, mutta en löytänyt hänestä tietoa. Edelleenkin lintuja on minusta helpompi tunnistaa piirrettyinä kuin värikuvina, vaikka kumpasetkin voivat väritykseltään olla joskus vääränlaisia.
Tuo uudempi Pohjolan lintukirja (alunperin ruotsalainen)Ilkka Sten - Bertil Whalin, on samantapainen, tosin helpompi löytää lintutiedot samalta sivulta. Kuvituksen on tehnyt Björn Gidstam, jonka kauniin kotisivun löysin netistä ja ymmärrettävästi yhä maalaa ja piirtää. Alempi kuva on hänen kotisivuiltaan. Hän on syntynyt vuonna 1938, käynyt akateemisen taideopinnon Tukholmassa ja löytänyt siitä ammattinsa. Jo varhain hän kiinnostui kirjojen kuvittamisesta ja niitä löytyykin satapäin.
Hänellä on yhä vuosittainen näyttely kotonaan Aramogårdenissa Smålandissa. Ihastuttavia töitä esillä, katselkaa toki!
Toinen rakas kirjani, joka oli jo pakkokin hankkia kouluvuosina, kun kasvien keruu oli pakollista (ja ihanaa) on Värikuvakasvio, toimittanut Eino Kärki, värikuvat E.Hahnewald (hänestäkään en löytänyt tieto)
.
Se, kumma kyllä, on säilynyt ehjänä. Kirjan kansiaines ja sidonta täytyy olla tosi hyvää. Se on vuodelta 1957. Mutta vieläkin se on vuosittaisessa käytössä, sillä en muista kaikkia kasveja. Latinankielisiä nimiä, jotka joskus piti kaikki osata ulkoa, en muista kuin pari kolme. Mutta kiitos latinalle!!! Sillä kun tutkin kasveja ruotsin- ja englanninkielisistö kirjoista, en olisi saanut niistä mitään tolkkua ilman latinankielisiä nimiä. Sama koskee linnustoa.
On ollut mielenkiintoista myös seurata sitä miten lintu- ja kasvimaailma on muuttunut vuosikymmenten saatossa. Se mikä ennen oli 'yleinen', voi nyt olla harvinainen. Taas se mikä ennen oli harvinainen, on nyt yleinen.
Uskon, että kaikki tuntevat peipposen äänen, jonka kuulin eilen tässä kotometsässäni ensimmäisen kerran tänä keväänä, niin tässä vielä malliksi. Juuri peipposen tulon myötä otin lintukirjani esille jälleen.
Hyvää kevättä kaikille!
Juuri nuo samat kirjat ovat minullekin tosi tärkeitä! Ja eka lintukirja on luettu melko rikki. Siinä on alleviivauksiakin vaikka kuinka. JOskus 70-luvun alussa päätin opetella tunnistamaan lintuja äänistä: en halunnut, että riittäisi vain sanonta: lintu laulaa. Pitää tietää, mikä lintu! Ja kun radiosta tuli aina ennen seitsemää ohjelma, jossa kuunneltiin kevään lintuja ja kerrottiin laulaja, niin oppihan siinä. joskus meinasin töistä myöhästyä, kun oli aina kuunneltava tuo ohjelma. Mutta uusia lintuja välillä tupsahtaa pihaan ja onhan ne heti tunnistettava. Vihertikka esimerkiksi oli mökillä uusi tuttavuus muutama vuosi sitten. Hauskaa lintubongausta sinulle kevään mittaan! Nyt sään lämmettyä nuo siivekkäät varmaankin tulevat, jospa jo huomenna kuulisin peipposen pontevan säkeen, niin kuin vanhassa kirjassa "suomeksi" kirjoitettiin: "Tsiu tsiu tsiu tsiu tsiskiviu!"
VastaaPoistaWau, hienoa tavata toinenkin lintubongari! Näin meistä löytyy näitä puolia tässä bloggauksen ohessa. Vuosi sitten ostin kolikoilla kirjaston poistomyynnistä lintujen äänikasetteja, joita en ole sitten ehtinyt vielä edes kuuntelemaan. Hipelöin kirjakaupassa sellaista hienoa uutta kirjaa CD:n kanssa, jossa oli äänet. Olisi yksinkertaisempaa selata. Ja lupasin opettajalle, jota ensi viikokso menen tuuraamaan, ottaa esille muuttolintuja. Tottakai! Se on minusta aina innostavaa. Joten näin me pikkuisten siivillä lennämme. Yritin joskus opettaa pojillenikin, joskus he vähän innostuivatkin, mutta kun se oli toisenlainen musiikki, mistä he enemmän olivat kiinnostuneita. Harmittelen kun täälä päin ei ole kiuruja, hävinneet monilta pelloilta. Niiden laulu kuului lapsuuteeni.
PoistaTäällä ilmoittautuu yksi lintujen ystävä lisää :) Meiltä löytyy ainakin viisi lintukirjaa. Isännällä on vielä laulava lintukirja jossa on niitä kasetteja. Mie tunnistan linnut näöltä pikemmin kuin äänistä. Kasvikirja on minulle myös hyvin tarpellinen kun yritän tunnistaa kuvaamiani villikukkasia.
VastaaPoistaKyllä, sinut olenkin jo aikaisemminkin huomannut lintuihmiseksi. Minua aina vaivaa yksi outo linnun laulu, kun en vieläkään tunnista. Lisäksi hankin hienon tunnistuskirjan nimeltä nimeltä Suomen Luonto-opas, Lasse J. Laine, jossa on mukavasti vähän kaikkea ja mm. hyönteiset, joita tutkin yksi kesä. Sekin on usein verannan pöydällä kesäisin.
PoistaMinä opettelen tunnistamaan kasveja ja lintuja..muutamia kirjoja olen hankkinut. Pikkuhiljaa opiskelu tuottaa tulosta.
PoistaVoi mitä ihanaa taidetta Björn Gidstams sivuilla. Etenkin nuo metsää kuvaavat akvarellit. Nyt täytyy laittaa osoite muistiin..