Pikku Prinssin salaperäinen ruusu

On pieniä kirjoja, satuja, täynnä tiivistettyä sanomaa, jotka ovat vaikuttaneet ympäri maailman. Yksi niistä on Antoine de Saint-Exubery’n  Pikku Prinssi. Haluan ottaa sen esiin, koska siinä kerrotaan ruusun ja prinssin ystävyydestä. Kukan ja ihmisen ystävyydestä. Mutta symbolisesti tarina on varmaankin paljon laajempi.

Tarina kertoo, että Antoinelle tuo ’ruusu’ olisi ollut hänen oma vaimonsa tai äitinsä. Mielenkiintoinen törmäys minulle oli netissä tutustua Antoinen vaimoon ja hänen omaelämäkertaansa. Saint-Exupéry, Consuelo: Ruusun muistelmat, 2002, joka minun on aivan pakko nyt saada itselleni. En tiennyt ennen tuollaisesta teoksesta. Mitä kaikkea ruusu minulle osoittaakaan!

Antoine ja Consuelo eivät ehtineet elää montakaan vuotta yhdessä, kun Antoinen kone haaksirikkoutui ja hän katosi. Niinä epätiedon aikoina Consuelo kirjoitti kirjan, piilotti sen Antoinen ilmaannuttua esiin. Käsikirjoitus löydettiin vasta Consuelon kuoleman jälkeen ja se painetiin. 

 

Mutta siirrytään itse Pikku Prinssi-teokseen, jonka Antoine kirjoitti haaksirikon jälkeen.

Siinä kettu, jonka prinssi on kesyttänyt, opettaa hänelle elämän totuuksia. Se, että tärkein pysyy piilossa silmiltä, ja että tärkeintä näkee vain sydämellä, on maailmalla runsaasti lainattu näkemys. Prinssi pettyy, kun hän näkee Maan puutarhan tuhansine ruusuineen ketun opastuksella. Silloin prinssi ymmärtää, että se yksi ruusu, jonka hän jätti omalle planeetalleen, on tärkein. Se tarvitsee häntä. Juuri se ruusu on hänelle ainutlaatuinen. Sen hän on kasvattanut ja sitä hän hoitanut. Niinpä prinssi palaa planeetalleen huolehtimaan ruususta.

Tällainen yhteys syntyy kaikkeen, mihin kantaa huolta ja huomiota. Mitä rankempi on se huolen aihe ja hoitamisen tarve, sitä rakkaammaksi usein kohde muuttuu. Näin kokevat useat vanhemmat sairaan lapsen kohdalla tai opettajat vaikean oppilaan kohdalla. Vahva side syntyy, eikä se unohdu. Näin on laita eläimen, puutarhan ja yksittäisen kukankin kohdalla. Taas toisaalta yllättävä tapaaminen luonnossa jonkin kasvin kanssa jää ikuisiksi ajoiksi mieleen ja syntyy halu palata aina samaan paikkaan. Siinä ilmenee elämyksellisen kohtaamisen suuri merkitys. Elämys aukaisee uudenlaisen mielentilan. Herättää.

Toinen merkitys on aika. Näin Pikku Prinssin kirjasta tekstiä:

"Aika, jonka olet tuhlannut ruusullesi, tekee siitä niin tärkeän sinulle", sanoi kettu Pikku prinssille. 

Tuo ’ajan tuhlaaminen’ ei oikein iske arvomaailmaani. Kritisoin sitä. Aikaa tuhlataan monella muulla tavalla. Esim. elämällä epäterveellisesti. Voiko rakastaa sairasta kehoa? Tästä voi tehdä hyvin syvällistäkin filosofista analyysia, mutta en tahdo mennä kauaksi ruusuista. Siis arvostan enemmän elämystä. Ja aion lukea tuon Consuelon kirjaa ja nähdä toisenlaistakin näkökulmaa Pikku Prinssin kirjoittajasta. Mitä oli ’ruusu’ Antoinelle?

Mutta palaan vielä kerran kirjan tekstiin:

”Pikku prinssi meni takaisin katsomaan ruusuja.

- Ette te ole ollenkaan samanlaisia kuin minun ruusuni, te ette ole vielä mitään, hän sanoi niille. Kukaan ei ole kesyttänyt teitä, ettekä te ole kesyttänyt ketään. Te olette samanlaisia kuin minun kettuni aluksi. Se oli aivan tavallinen kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta minä tein siitä ystäväni, ja nyt se on ainutlaatuinen maailmassa.”

Ehkä hoitamisessa on kysymys myös ’kesyttämisestä’. Saada ruusu rakastumaan itseen!

Niin paljon tämä laulu kertoo myös minun elämästäni, Seija Simola ja Kesytetty