tiistai 17. toukokuuta 2011

Pikku Prinssin salaperäinen ruusu



On pieniä kirjoja, satuja, täynnä tiivistettyä sanomaa, jotka ovat vaikuttaneet ympäri maailman. Yksi niistä on Antoine de Saint-Exubery’n  Pikku Prinssi. Haluan ottaa sen esiin, koska siinä kerrotaan ruusun ja prinssin ystävyydestä. Kukan ja ihmisen ystävyydestä. Mutta symbolisesti tarina on varmaankin paljon laajempi.

Tarina kertoo, että Antoinelle tuo ’ruusu’ olisi ollut hänen oma vaimonsa tai äitinsä. Mielenkiintoinen törmäys minulle oli netissä tutustua Antoinen vaimoon ja hänen omaelämäkertaansa. Saint-Exupéry, Consuelo: Ruusun muistelmat, 2002, joka minun on aivan pakko nyt saada itselleni. En tiennyt ennen tuollaisesta teoksesta. Mitä kaikkea ruusu minulle osoittaakaan!

Antoine ja Consuelo eivät ehtineet elää montakaan vuotta yhdessä, kun Antoinen kone haaksirikkoutui ja hän katosi. Niinä epätiedon aikoina Consuelo kirjoitti kirjan, piilotti sen Antoinen ilmaannuttua esiin. Käsikirjoitus löydettiin vasta Consuelon kuoleman jälkeen ja se painetiin. 

 

Mutta siirrytään itse Pikku Prinssi-teokseen, jonka Antoine kirjoitti haaksirikon jälkeen.

Siinä kettu, jonka prinssi on kesyttänyt, opettaa hänelle elämän totuuksia. Se, että tärkein pysyy piilossa silmiltä, ja että tärkeintä näkee vain sydämellä, on maailmalla runsaasti lainattu näkemys. Prinssi pettyy, kun hän näkee Maan puutarhan tuhansine ruusuineen ketun opastuksella. Silloin prinssi ymmärtää, että se yksi ruusu, jonka hän jätti omalle planeetalleen, on tärkein. Se tarvitsee häntä. Juuri se ruusu on hänelle ainutlaatuinen. Sen hän on kasvattanut ja sitä hän hoitanut. Niinpä prinssi palaa planeetalleen huolehtimaan ruususta.

Tällainen yhteys syntyy kaikkeen, mihin kantaa huolta ja huomiota. Mitä rankempi on se huolen aihe ja hoitamisen tarve, sitä rakkaammaksi usein kohde muuttuu. Näin kokevat useat vanhemmat sairaan lapsen kohdalla tai opettajat vaikean oppilaan kohdalla. Vahva side syntyy, eikä se unohdu. Näin on laita eläimen, puutarhan ja yksittäisen kukankin kohdalla. Taas toisaalta yllättävä tapaaminen luonnossa jonkin kasvin kanssa jää ikuisiksi ajoiksi mieleen ja syntyy halu palata aina samaan paikkaan. Siinä ilmenee elämyksellisen kohtaamisen suuri merkitys. Elämys aukaisee uudenlaisen mielentilan. Herättää.

Toinen merkitys on aika. Näin Pikku Prinssin kirjasta tekstiä:

"Aika, jonka olet tuhlannut ruusullesi, tekee siitä niin tärkeän sinulle", sanoi kettu Pikku prinssille. 
Tuo ’ajan tuhlaaminen’ ei oikein iske arvomaailmaani. Kritisoin sitä. Aikaa tuhlataan monella muulla tavalla. Esim. elämällä epäterveellisesti. Voiko rakastaa sairasta kehoa? Tästä voi tehdä hyvin syvällistäkin filosofista analyysia, mutta en tahdo mennä kauaksi ruusuista. Siis arvostan enemmän elämystä. Ja aion lukea tuon Consuelon kirjaa ja nähdä toisenlaistakin näkökulmaa Pikku Prinssin kirjoittajasta. Mitä oli ’ruusu’ Antoinelle?
Mutta palaan vielä kerran kirjan tekstiin:
”Pikku prinssi meni takaisin katsomaan ruusuja.

- Ette te ole ollenkaan samanlaisia kuin minun ruusuni, te ette ole vielä mitään, hän sanoi niille. Kukaan ei ole kesyttänyt teitä, ettekä te ole kesyttänyt ketään. Te olette samanlaisia kuin minun kettuni aluksi. Se oli aivan tavallinen kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta minä tein siitä ystäväni, ja nyt se on ainutlaatuinen maailmassa.”
Ehkä hoitamisessa on kysymys myös ’kesyttämisestä’. Saada ruusu rakastumaan itseen!


7 kommenttia:

  1. En ymmärrä miksi teksti yhtäkkiä tekee tuollaisia rivivälejä. En saa sitä korjattua. Häiritsee silmää!

    VastaaPoista
  2. Eikö se aika, mitä olet "tuhlannut" vaikka tämän ruusutarhan kirjoittamiseen,
    ruusuihin tutustumiseen kirjojen ja ihmisten kautta, tee tätä kaikkea rakkaammaksi ja tärkeäksi,
    tuo uusia elämyksiä,
    elämyksistä rakentuu monipuolinen tunnekokemus kuin myös tietotaito niin halutessa,
    mitä rakastaa siihen paneutuu,
    ja vain uhraamalla aikaa rakkaudelleen,
    intohimolleen, vaikka kitaransoitolle,
    vain siten voi tulla mestariksi sillä alalla.
    Jos aiot kasvattaa ruusuja, tarvitset myös tuota "mestaruutta", tietotaitoa,
    pelkät elämykset eivät kasvata niitä.
    Ehkä siinä onkin motivaation pohdinnan paikka,
    että haluatko vain kokea näitä etsintämatkan elämyksiä vai luoda pitkäaikaisen merkityksellisyyden ruusuilla elämääsi?

    Aivan kuten itse olen "tuhlannut" aikaa astrologialle, sitä enemmän se on antanut elämyksiä, sitä enemmän siitä tiedän,
    ja sitä myöten voin jakaa niitä mahdollisia elämyksiä myös muille.
    Intohimo tuo flow-tilan aika ajoin,
    kuten kaikki ajan ja paikan unohtava toiminta.
    Se ajan tuhlaaminen on sitten jo tiedostamatontakin, rakkautta ja syventymistä aiheeseen.

    Onhan se juoponkin elämä keskittymistä ja mestariksi tulemista omalla alallaan,
    mutta se ei välttämättä ole alunperin itsevalittua tietoista itsensä tuhoamista,
    vaan vie ajan kanssa mukanaan.
    Ajan tuhlaaminen yhdelle asialle voi tarkoittaa myös riippuvuutta,
    toisaalta kutsumusta tai elämäntehtävää.
    Ei meillä olisi tutkijoita tai keksijöitä,
    jos he eivät olisi tuhlanneet aikaa "rakastetulleen". Vai?
    Tai taideteoksia, tai Pikku Prinssi -kirjaa..

    VastaaPoista
  3. Ou la laa, sanoin ääneen kun luin tekstiäsi Nikki! Miten ihanaa virtaa. Sinä aloit analysoimaan sitä mitä minä en. Sen mitä jätin 'heitteille'. Jäin kyllä miettimään tuota 'tuhlaamis'-sanaa ja sitä mitä se sisältääkään. Se kuulostaa jotenkin kylmältä sanalta...tuhlaajapoika...tuhlaamassa rahaa jne.
    Ja rahaahan tuhlataan juuri siihen, mikä kiehtoo, minkä haluaa saada. Ehkä ajan tuhlaaminen on tosiasiassa juuri sitä mitä haluaa, vaikka laiskotella luterilaisittain, itämaisittain se on meditaatiota ja ajattelemista, sitä flow-virtaamista. Ehkä meidän pitäisikin enemmän tuhlata kuin järkeillä. Ehkä juuri tuhlaamisen sisällössä on enemmän elämyksiä kuin järkeilyssä...

    Kun elämys voi olla vain silmänräpäys ja kuitenkin syöpyä hyvin syvälle. Haluankin kirjoittaa siitä enemmän.

    Kiitos Nikki, miten ihanaa virtaa sinulla tekstissä! Aivan kuin tuo pikkuinen Pattijoki tuolla kevätvauhdissaan. Tuhlataan hiivatissa tätä kallista aikaa johonkin, jota toinen näkee mitättömäksi tuhlaukseksi. Tämä on ihanaa.

    Lasten kanssa tehtiin maahiskarnevaaliasut. Siihen tuhlattiin monta tuntia. Voitettiin mitali niillä asuilla. Minä ystäville, että sain 'hulluusmitalin'. Oppilaille, että se mitali tuli hyvän sopuisan yhteishengen tuloksena.

    VastaaPoista
  4. Jäin vielä miettimään tuota intohimoa. Että onko minulla edes tarpeeksi sitä. Siinä pitäisi olla mukana myös kunnianhimoa, tasamitoin. Olen niin paljon poukkoillut elämässäni siellä täällä. Esim. astrologiassa,vaihtoehtohoidoissa, tanssissa... Ehkä elämäni enemmän sisältää elämyksiä kuin intohimoa. Nikki, sinä poraudut syvemmälle. Minulla nautiskelua...nautiskelun ihanaa vapautta ja pahetta.

    Eli ikkään ei synny oikeasti mittään...kö?

    VastaaPoista
  5. Ei vaan sinä elät itsesi näköistä elämää,
    rehellisesti,
    niinkuin vissiin minäkin :)

    -nikki-

    VastaaPoista
  6. Ihanaa luettavaa teiltaä molemmilta,kiitos.
    Tontulle:http://www.huuto.net/kohteet/saint-exupery-ruusun-muistelmat--1-p-2002-pikku-prinssi/165000254

    Katsoin PIKI-kirjastoista eikä löytynyt ja julkaistu jo 2002.Tosi outoa.

    VastaaPoista
  7. Voi kiltti Helena! Yritän huutaa juuri Huuto-netistä tuota kirjaa. Ethän vie sitä.

    VastaaPoista