Ruusu neljä vuotta vanhalle ruusublogilleni!

Kirjan verran olen tosiaan kirjoittanut puutarha- eli paremminkin ruusutarhablogiani. Sivuja kertynyt 622. Siinä on historiaa elämäni yhdestä kulmasta aika lailla.

Vuonna 2011 elämässäni tapahtui suuria muutoksia, jolloin tätäkin aloin kirjoittamaan. Johonkin pitää tarttua, kun elämä muuten menettää pohjaa. Aloin haaveilla ruusutarhasta. Ajattelin, että teen sen äitini ja mieheni muistoksi, ruusuihmisiä molemmat. Nyt on puutarhassani 60 eri ruusupensaslajia kasvamassa. Tosin en tiedä, miten ne kaikki tästäkin talvesta selviävät, jotkut pensaista ovat kyseenalaisia. Lisää suunnittelen. Varmaankin noin 10 pensaan vuosivauhtia. 

Todellisuudessa kävikin niin, että nuo ruusut hoitivat minua itseä. Kaikki on ollutkin omaa kasvuprosessiani, eräänlainen initiaatio uudenlaiseen elämään.

Ja voiko olla sen parempaa ystävää kuin ruusu!! Se antaa ravintoa, hoitavaa aromia, kauneutta. Se patistaa työhön, liikkeelle, tutkimaan - kirjoittamaankin. Se on mielenkiintoinen, aina vain löytyy lisää ulottuvuuksia. Se antaa minun myös levätä, olla ilman sitä. Se pukkaa minua matkoille tutustumaan muihin puutarhoihin ympäri Suomea ja maailmaakin. Se opettaa minulle kansainvälistä yhteistyötä. Se on ikivanha ja varmaan elää ikuisesti tällä maapallolla. Se on voittanut kaikki sodat. Se on siellä missä muu on jo kuollut kertomassa paikan historiaa. Se ei kuitenkaan vaadi itselleen kamalan paljon hoitoakaan. Jonkin verran kurinpalautusta. Sen suurin vaatimus on, että sitä ihaillaan. Se on estraadilla ylpeänä ja avoimena. Ja yhtälailla se on vaarallinen piikkeineen, juurineen tilaa ottamassa. Se hyväksyy, että ihminen sitä hallitsee jonkin verran, mutta se itse päättää suurimman osaa elämästään. Se on hyvin itsenäinen ja arvonsa tunteva. Sen ei tarvitse rakastaa ihmistä, mutta ihmisen tulee rakastaa sitä. Se antaa kuitenkin kauneimman osan itsestään ihmisille. Sillä hengen ravinnolla se antautuu ihmiselle koko kauneudellaan. KIITOS RAKKAAT RUUSUNI!

Huomaamatta kai luettelin yleisestikin rakastettavuuden ilmiöitä...

Kävin puutarhalla ostamassa eräille pokaalin saajille kukkia. Ja yllättäen minullekin ojennettiin kaupanpäälliseksi oma kukka. Kaunis ruusukkeinen mehikasvi! Olkoon se tämän blogin synttärikukka, muistuttaa myös ruusua! Kiitos paljon!

Kiitos myös lukijoilleni, joita on kertynyt yli 100 000 sivulla käynnin verran, eli noin 50- 100 lukijaa päivässä. Kiitos kommentoijille ja ennen kaikkea kiitos muillekin puutarhabloggaajille, joilta olen saanut neuvoja ja vinkkejä, ja joiden kauniita puutarhoja olen täten päässyt kurkistamaan! Kirjoitan itse aika paljon, onhan minulla neljä blogia, joten aika vähän ehdin lukea muiden tekstejä. Vierailen silloin tällöin. Monet bloggaajat ovatkin enemmän kuvaajia ja kuvien taidokkaita editoijia, myös kohteissa on kauniita asetelmia ja näkökulmia. Minulle pääasia on kirjoittaminen ja siitäkin puuttuu loppusilaus. Virheitä löytyy paljon, koska ajatuksenjuoksu on minulle keskeisintä.... se flow!

Jatkan minä kirjoittamista. Tekeillä on nyt, kuten jossakin olen maininnutkin, Ruusutarina-vihkonen, jota kirjoittelen kolmena osana. Aluksi pimpinellat, Suomen villiruusut ja Harrisonin ruusut. Tänään lähettelin tarjouspyyntöjä eri kustantamoihin. Jos jollakin on hyvä vinkki tällaisesta, otan mieluusti vastaan. Kirjoittamista siis riittää, joten blogikirjoitus voi harventua.

Olavi Virta ja Kaksi ruusua