maanantai 5. elokuuta 2013

Istutin tarkkaan mietitylle paikallensa punalehtiruusun

Tuttavuuteni punalehtiruusun kanssa tapahtui, kun mieheni kuoleman jälkeen lähdin 'Pienelle Pyhiinvaellusmatkalle' Aulangon ja Hattulan seutuville ihan Suomessa vain parannellen ikävääni. Aulangolla tämä ruusu oli melkeinpä villiintynyt metsiin, josta kuva. Ja tässä blogini vanha sivu siitä.


Aulangon tarinoista minua liikutti puiston rakentajan rakkaus puolalaiseen neitoon. Puistoon oli rakennettu paviljonki ja ympärille oli rakenteilla ruusutarha. Paviljongissa oli aina sampanjapullo varattuna hetkeen, jolloin neito saapuisi Suomeen. Hän ei koskaan tullut. Myöskään ruusutarha ei koskaan valmistunut.

Mutta punalehtiruusuun liittyy muutakin tarinaa. Ensinnäkin näin sen erään kollegani kotitarhassa. Kun näin pensaab juurella pienen taimen, pyysin sitä. Sain sen. Raukka oli niin pieni ja häiveröinen, että joku toinen ei olisi edes yrittänyt. Me opettajat tiedämme, kuinka samanmoisesta lapsestakin kasvaa upea ihminen. Siksi istutin poloisen ensin ruukkuun. Se kasvoi siinä! Syksyllä istutin sen kohopenkkiin ryhmäruusujen seuraan. Se kasvoi siinäkin ja vahvisti kasvuaan tänä kesänä! Ja tänään ajattelin, että se on tarpeeksi voimakas itsenäistymään. Jo pitkään olen miettinyt sille sopivaa paikkaa. Punalehtiruusu ei tykkää paahteesta, se on metsien varjoisa asukas. Siksipä varasin sille paikan talon pohjoiselta puolelta, mihin paistaa aamu- ja myöhäinen ilta-aurinko. Vierellä on isoja kiviä, jotka lämmittävät. 

Pohjalle laitoin hiekkaa, rikoin kananmunankuoria, vähän kanankakkaa ja hyvää ruokamultaa. Mukaan seuraksi sille istutin oreganon. Siten tämä punasininen väri on kummassakin. Toivon että ne yhdessä siinä viihtyvät. Kivet ympärillä ovat merkkinä, ettei kukaan vain satu polkaisemaan pientä. 

Tarinaa lisää. Tämän punalehtiruusun alkukoti on Ollinsaaressa, jonka tietä kuljin aina kouluun pyörälläni kymmenvuotiaasta asti. Siellä asui muutama väkäleukapoika, jotka aina huutelivat perääni. Joskus minua jopa pelotti ajaa siitä. Otinkin aina vähän hurjempaa spurttia heidän talojensa kohdalla.

Myöhemmin asuin samaisen tien varrella pienessä punaisessa mökissä. Se mökki olikin alkujaan seudun ensimmäinen, mutta se tarina on ihan omansa. 

Kaikki se muisto seuraa nyt tämän ruusun mukana. Punalehtiruusuni Linnapellon pihalla on siis aivan oma yksilönsä. Jotakin muuta kuin taimitarhasta ostettu. Pensas voi kasvaa jopa kaksimetriseksi. Sellaisen olen nähnyt. Tässä paikalla se tervehtii jokaista pihamaalleni kulkijaa, myös jokaista Jätinkirkkojen tutkailijaa metsätien varrelta.

Kuuntelin yksi yö Olavi Virran haastattelua. Hän kertoi, että yksi hänen myydyimmistä levyistä oli Kaksi ruusua. Sopii hyvin tähän.


5 kommenttia:

  1. Kirjoititpa kauniisti punalehtiruususta. Kasvi, johon liittyy tarina tai useampikin tarina, saa ihan oman merkityksensä ja sen ohi kulkiessa tarina alkaa aina elämään. Toivotan paljon menestystä punalehtiruusullesi!

    VastaaPoista
  2. Näin avoimen puutarhat-päivänä juuri tämän saman ruusun, jolle sen omistaja ei osannut antaa nimeä, koska oli sen löytänyt vanhalta pihalta villiintyneenä. Se ruusu oli jo iäkäs ja omistaja oli punonut sen varret toistensa lomiin niin, että se näytti lettivartiselta pieneltä puulta. Toivottavasti ruususi viihtyy uudessa kodissaan.

    VastaaPoista
  3. Kaunis ruusu! Ihana, että sait elävän muiston:)

    VastaaPoista
  4. Tonttini ulkopuolella Loviisassa kasvaa noin 2 metrinen tällainen ruusu . En tiedä mistä on ilmestynyt .

    VastaaPoista
  5. Etelä-Suomessa punalehtiruusua voi ehkä linnutkin levittää ihan siemenistä. Sillähän ei juuri ole niitä juuriversoja, joten ainakin Aulangon metsäpuistossa se on levinnyt ihan siemenistä. Siellä siihen törmäsinkin ensimmäisen kerran. Toivottavasti ruusu saa kasvaa siinä rauhassa. Sehän on kaunis jo lehdistöltään.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!