Miten käyttää sahaa?

Oli pakko levähtää. Tuli niin hiki. Ja siinä ahertaessa nauroin ja itkin itselleni. On se nainen avuton, kun kukaan ei ole häntä neuvomassa. Kyllä ukko muinoin yritti. Ja pojat. Ja naapuri. Ja naapurin emäntä. Ja kahvilavieraatkin. Väärä saha. Tylsä saha. Väärä tapa sahata. Onnettomat käsivoimat.

Kiitos! Olen oppinut heiltä monta asiaa.

Esimerkiksi sen, että kun koivun rungossa kasvaa tietynlaista sientä, se tietää sitä, että se on laho. Laho?! Minun upea kahvilakoivuni! Kun sitä kierreltiin ja katseltiin ja paremmin tutustuttiin, niin huomattiin, että ylhäällä oli jo paljon kuolleita oksia, loputkin oksat kuivumassa, lehdet pienempiä kuin kaverinsa. Siis onneksi siinä vierellä on vielä terve koivukumppani. Mikä neuvoksi? Aina kun minulla on sellaisia kahvilavieraita, joiden kanssa kehtaan, kerron, että jos he katsoisivat kun minä tipun, sillä en ole ehkä siinä kunnossa, että yksin apua voisin hakea. Ja hehän katsoivat, katsoivat ja naureskelivat.

Haen tikapuut ja sahaan käsisahalla raskaita alaoksia pois. Pikkuhiljaa lisää. Sillä kamala mielikuva tuli myrskyn suhteen! Jos iso koivu romahtaisi. Se voi romahtaa joko aitan tai talon päälle. Ja vaikka siihen löytyy apua, niin tuntuu kamalalta katsella pihalla syviä ajopelin rattaan jälkiä. En vielä tiedä mitä tehdä. Joten yritän keventää koivun painoa sahaamalla pois raskaita alaoksia.

Toisen vinkin ja hyvän huomautuksen sain tammesta, josta olen ollut niin ylpeä. Se on kolmihaarainen syystä, että kerran siitä paleltui latva ja ne muutkin usean kerran. Nyt oli yksi oksa täysin lehdetön. Puu itse on halkeamaisillaan oksiensa painosta. Onneksi naapurin miehet auttoivat sahaamaan moottorisahalla sen kuolleen oksan, sillä tammi on mahdottoman kovaa puuta. Hekin hikosivat. Mutta…oksa tuli sahattua vaakasuuntaan. Se lahottaa puuta, kun siitä pääsee kosteus, minulle kerrottiin. Ja niinpä minä nyt, ainakin kun vähän kylmettää, otan sahan ja kihnuttelen sitä pikkuhiljaa vinosti alas. Se on kovaa puuta, ehkä sentin kerrallaan jaksan.

Entäs sahoista. Tiedän justeerin. Tiedän pokasahan. Tiedän käsisahan jne. joitakin sentään. Talossa on moottorisahakin, mutta siihen en tohdi koskea. Monta käsisahaa on tullut ihan itselle ostettua elämän varrella. Mutta kuinka ihanaa on sahata sillä sitkeitä pieniä tuomen alkuja! Saha pomppii kuin polkkaa sen kuorella.

Huomasin vanhalle sahalle hyvää käyttöä!! En ole raskinut niitä poiskaan nakata, ehkä seinäkoristeeksi kai säästän. Vihoittelin nimittäin tuolle pitkälle sitkeälle ruoholle, joka kaatuilee märkänä. Siihen ei tahdo pystyä viikate, ei trimmeri eikä mikään. Heinäpäätä raivaussahaan en osaa vaihtaa ja se on turkasen raskas, en saa sitä edes käyntiin ihan yksin. Nyt huomasin, että kun otan vanhan käsisahan ja tukon heiniä kouraani, voin SAHATA TYLSÄLLÄ SAHALLA NE HEINÄT HELPOSTI NURIN! Sillä yritäpä käsivoimin niitä nykkiä, kun sitä eivät edes puutarhasakset leikkaa. Hyvä tonttu! Silläkin välähtää jotakin.

Tietenkin tämä tuntuu toivottamalta joskus, huokaa tonttu. Mutta itte sitä elämänsä valittee!

 Mitähän soittaa vanha kunnon Dallape!