maanantai 9. syyskuuta 2013

Ruusut maanryöväreinä, osa 1

Siis aivan kauhijaa! Tänään tutustuin ruusunkasvatuksen varjopuoleen ja olen aivan poikki. Samalla tuli myös mietittyä sitä mitä kamalaa ruusunkasvattaja tekeekään! Helppoahan se ruusu on vielä istuttaa, kasvattaa ja hoitaakin. Mutta entäs sitten kun ne ovat vanhoja, isoja ja raihnaisia ja haluat päästä niistä eroon tai siirtää niitä?
Joskus 25 vuotta sitten, kun mieheni rakensi jäämistöhirsistä savusaunan ja samalla siirsi erään vanhan ladon puuvärkin rakentaen siitä liiterin saunapuille, niin hän sai päähänsä, että siihen väliin siirretään juhannusruusun taimet. En muista miten se sujui, mutta siinä ovat ruusut suorastaan rehottaneet kaikki nämä vuodet kilpaa nokkosten ja muun rikkakasvin joukossa ja pikkuhiljaa valloittaneet lisää tilaa itsellensä. Kun lipputanko laitettiin keskelle, sillä oli vielä hyvää tilaa. Nyt pitää ensin raivata ruusuja ja sittenkin saa ruusunpiikeistä pistoksia, kun lippua ylös hiissataan. Se mikä on eniten keljuttanut, on se, että pensaat ovat pihalle päin kohti pohjoista ja varjoa, joten ne ovat kukkineet ihan väärään suuntaan, tuonne pellolle päin. Sielläkin on hirveät nokkospuskat, joten ei niistä peltokaan paljoa ilahdu.

Nyt sain päähäni raivata ruusut siitä pois ja siirtää ne tuonne parkkipaikan päähän, josta ne joskus voisi näkyä pihamaallekin. Minua neuvottiin, että pensaat voisivat lähteä irti parhaiten traktorivoimalla ja liinalla vetäen. Kaivamalla niitä ei hevillä irti saa. 

Huomaa! Hirvittävät ruusupuskat ja takana pikkuinen traktori. Mitä se voi?
Röyh! Tästä näkökulmasta traktori kyllä uhkuu voimaansa.

Okei! Kun pellolta pari päivää sitten puitiin kaura, kysyin naapurin isännältä, voisiko hän traktorilla minua vähän auttaa. Noh. Helppoa oli kaivaa kauhalla uusi paikka ruusuille. Helppoa oli minunkin niittää ojan reunalta nokkoset ja löytää ojan yli siltavärkkiä. Huomata pitää se, että traktorin oli hyvä nyt ajaa peltopuolella eikä pihapuolella, jolloin sen rattaat olisivat jättäneet ikävän painauman nurmikolle. Sekin oli vielä helppoa, kun minulla oli hyvät rannesuojat, huppari ja hanskat, kun revin ruusupuskista nokkosia.

Sitten tuli ongelma. Kaivaa lapiolla vähän ensin irti noita pensaita, jonka paksut juuret ovat hiton syvällä ja haaroittuneet vaikka mihin. No jos se onnistui, niin liinalla juurakon vetäminen olikin jo vaikeampaa. Liina luisti pensaan yli tai juurakon ali ja itse pensasta ei niin vain jaksanut edes nelin käsin siirtää. 

Tästä se alkaa. Liina on saatu pensaan juurakon alle. Traktori ärähtää ja sitten varovainen veto.

Vetää, vetää, vielä, vielä...

 Hyvästi veti, kunnes liina lipesi.

Kolme tuntia ähellystä ja vasta kolmasosa pensaista irti. Maisema avartuu.


Irti revityt pensaanrääppänät on nyt istutettu uuteen paikkaan. Kasvaa kuka jaksaa. Taimia riittää. Tarkoitus olisi pohjoisen puolelle istuttaa muutama haapa suojelemaan niitä ja olemaan näköesteenä. Se on sitten toinen homma.

Tämä taistelu on kuitenkin vain osa siitä mitä ajattelin kertoa, sillä löysin itseni yhtäkkiä samanlaisesta maanryövärin tilanteesta kuin itse tuulivoimaloiden rakentajat tällä seudulla. Mutta siitä kerron seuraavassa jaksossa. Siis jatkuu... Nyt olen aivan poikki ja pettynyt johonkin...

Jotenkin tämä räminä sopii päivän aiheeseen: Rötösherrat

3 kommenttia:

  1. Jo on ollut urakka. Tuohon hommaan olisi varmaan tarvittu kunnon kaivuria. Aika paljon kuitenkin sait ruusuja kaivettua pois.

    VastaaPoista
  2. Ompa urakkaa! Puutarhassa on joskus järeät aseet tarpeen..

    VastaaPoista
  3. Ruusujen juuret vuosien takaa ovat kyllä hirmuinen urakka. Kokemusta on!

    VastaaPoista