keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Metsätontun ruusublogi kolme vuotta!

Hyvää syntymäpäivää idealle Ruusut ja tonttuilevalle metsätontulle myös! Ruusublogin kirjoitus alkoi tasan kolme vuotta sitten ajatukselle, että jos rakentas ruusutarhan lallallaa...

Ja hurja miten paljon olen oppinut ruusuista ja lisää opin. Aion tässä ilmoittautua opiston puutarhanhoitokursseille " Pihan puut, pensaat ja perennat". Kurssi alkaa nyt tammikuussa. Ehkä on jo aikakin!!! 

Kuitenkin olen jo kirjoitellut 511 juttua, aika spesiaalisti ruusuista, mutta vähän muustakin. Aika paksun kirjan verran siis! Lukijoita oli alussa hitaasti, nyt noin 50-100 päivässä. Yhteensä n. 80 000 lukijaa. Etsityimmat aiheet lukijoilla ovat olleet ruttojuuri, jiaogulan, ruusumekot, mustanmerenruusu ja ley-linja. Oikeastaan pitäisi kirjoittaa enemmänkin kokemuksia yrteistä eikä niinkään ruusuista. Mutta ruusut ovat minun tutkimusaluettani. 

Ja ruusupensaitakin on kertynyt pihaani jo yli 40 eri lajia kolmen vuoden aikana. Tosin olen taas epävarma mitä sieltä keväällä on jäljellä märän talven jälkeen. Useita ryhmäruusuja olen myös kokeillut. Joitakin menettänytkin. Useat nousevat kevät kevään jälkeen.

Taidan ostaa Tontulle huomenna ruusukimpun!



Tottakai tein ammoin jo ruusublogilleni syntymäkartan, ja sitä on tulkittu tällä sivustolla.

 Jotenkin syntymäkartta näyttää vähän itsesään ässehtivältä tuolla vasemmalla puolella. Ja alussa olikin hyvä. Juuret vielä etsimässä voimaansa maasta, piilossa vähän. 

Karttakuviona tuo blogin kartta on 'Kimppu' ja kuvaakin hätkähdyttävän osuvasti sekä blogikirjoittelua, ruusujen sinnikästä tutkimista ja itse ruusujen voittomarssia 1700-luvulta olevalle pellolle! Tuo kimppu tarkoittaa tuota planeettaröykkiötä, joka sijoittuu kartalla yhteen paikkaan vasemmalle.

Löysin ihanaa tekstiä tuolta Astrologian Taika-sivustolta tästä aiheesta. Jos sitä joku viitsii katsoa ja asettaa ruusutarhan jokaisen 'ihminen'-sana tilalle, voi mielessä kuvitella kuinka ruusut kasvavat, pikkuhiljaa, mutta varmasti!

Kimppu symbolisoi voittajaa ja spesialisointia tietylle alalle. Mutta... jos laittaa vielä ruusut tuohonkin ihmissuhteiden paikalle, niin opiskelenhan tässä ruususuhteita! Oppositiot puuttuvat tältä kartalta, ja sen vuoksi ihmissuhteet koituvat oppimisen alueeksi. Vastavuoroisuutta joutuu harjoittelemaan, koska siihen ei ole sisäistä valmiutta (lainattu tekstistä).

Eli jollakin tavalla haluaahan tässä blogikin loistaa ruusukuvillaan, mutta myös ruusut. 

Otanpa tähän esiin tälle samaiselle sivulle Auringonpaluukartan. En tiedä ymmärränkö siitä vielä mitään, mutta ehkä jotakin tulevalle vuodelle se voisi vähän vinkkiä antaa:

Suurristihän sieltä löytyy! Menehtyyköhän ensi vuonna koko ruusutarhani tällaisten sateisten vuosien takia? Tai tietämättömyyteni ja taitamattomuuteni vuoksi? Ascendenttikin on Skorpionissa. Ovatkohan ruusut kuitenkin kaivaneet juurensa jo tarpeeksi syvälle ja kiinni tähän paikkaan? Siellä on Kuun yläsolmu ja Ceres siihen yhtymässä. Oliskohan se hyvä juttu?

Ainakin siellä on mahtava stelliumi Auringon kanssa; Pluto (onneksi perässä kulkevana), Venus, Merkurius ja itse Rosengard etunenässä! Vastassa Jupiteria! Oppimisen ja pikkumatkojen huoneessa. Kyllä. Aion osallistua ensi kesänä Pohjoismaisille Ruusupäiville!

Voi kun osaisi tuota  tulkita enemmän! Kuu on tulisessa Oinaassa viime asteilla ja yhtymässä kodin akseliin. Töitä pitää tehdä! Jälleen kai juoksen ensi kesän kilpaa ruohonleikkurin ja vedessä kasvavan ruohon kanssa?

Joka tapauksessa kartan kuvio on täysin muuttunut. Roiskeeksi melkeinpä. Ruusun ympärille on kehkeytynyt jos jonkinlaista tehtävää ja tointa, kahvilaa ja polkua jne.
On minulla noita unelmiakin suhteessa ruusuun! Tahtoisin niitä lisää Ensin pitää nähdä miten saan ne menestymään. Tahtoisin tutustua keväällä myös Irlannin puutarhoihin. Ensin pitää unelmoida, sitten tahtoa ja sitten toimia! Ja se kaikki lähtee ruusujen maaperästä ja tontun mielen syövereistä.

Olipas kaunis kappale! Unelma - Johnny

11 kommenttia:

  1. Onnea ruusuille ja niiden herttaiselle emännälle! Toivottavasti talvi kohtelee teitä kaikkia hellästi! On mukava lukea blogiasi, onnea sillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Olet ollut yksi uskollisimmista lukijostani! Blogiemmekn kera kuljemme jotenkin yhdessä näitä nettipolkuja.

      Poista
  2. Tuosta suurrististä löysin Seppo Tanhuan sivuilta tällaista tekstiä hänen mainoksensa ohessa: ELÄMÄSI TÄRKEIN KEVÄT?

    Jupiterin, Marsin ja Venuksen perääntymisestä johtuen asettuu astrologisen taivaan Suuri Risti paikoilleen koko kevään ajaksi tammikuusta kesäkuuhun saakka.

    Kaikki on mahdollista ihan jokaiselle meistä tämän jakson aikana. Kosmista energiaa ja voimaa on liikkeellä enemmän kuin vuosikymmeniin ja on vain sinusta kiinni, oletko yksi tämän kevään menestyjistä ja sankareista.

    Nyt on oikea aika kuvitella, että elämä on teatteria ja sinä saat tehdä ratkaisut oman roolisi suhteen sitä mukaa kun esitys etenee. Kannattaa ihan tosissaan olla tarkkana tästä eteenpäin elämäsi jokaisena päivänä. Ratkaisevat mahdollisuudet ja tärkeimmät tapaamiset eivät takuulla ole ennakkoon sovittavissa. Ne vain tapahtuvat ja kaikki oman elämänsä "ohjaajat" ovat varmoja voittajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tämä suurristi ei tarkoita pelkästään yhtä pientä blogiani, vaan on yleisesti taivaalla tähän aikaan. Joten tarkkaillaan elämämme mahdollisuuksia ja varoituksia!

      Poista
  3. Virtuaalinen ruusukimppu blogillesi.
    Ja huomasin jo aiemmin kirjoittaneeni että
    "..mutta taas sehän onkin BLOGIN kartta, ei itse Ruusutarhan :) "
    elikkä
    se syntynyt ruusutarha on konkreettinen ja elää ja menestyy luojan säitten armoilla joskin myös vaalijansa rakkaudella
    enkä siksi tuota ap-karttaakaan mihkää ruusujen hyvinvointiin yhdistäsi.

    Solmu-akseli molemmissa minä-sinä akselilla.
    BLOGIN syntymäkartalla ja ap-kartalla.
    Kohtauspaikka,
    tämä blogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..eikä se kuu missään kodin akselilla ole..
      työn huoneessa
      tai miksei jopa mentorina...
      eikä 29 astetta mikä kriittinen,
      sen voi mieltää myös saavutusten asteeksi :)

      Poista
    2. Kiitos, kiitos Nikki! Kyllä se on samalla ruusutarhan syntymisen kartta, sillä ilman sen ajatuksen syntymää en olisi blogiakaan alkanut kirjoittelemaan. Ruusu syntyi mielessäni yhtä aikaa blogin kanssa. Ruusu, blogi ja päämääräni siinä!
      Mutta tosiaan, DC:hän se siellä eikä IC, aina yhtä huolimaton tonttu! Kuu ja Sinä. Toiset ihmiset!

      Poista
  4. Onnea ihastttavalle Ruusu-blogille! Ruusuista jatkoa sinulle Leila. Olit muuten ensimmäinen blogini lukija:)

    VastaaPoista
  5. Onnea Ruusu-blogille! Ruusuista varmaan vieläkin saamme tietoa ja ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tarinoita riittänee! Olenhan vasta päässyt alkuun omassa ruusukansiossani.

      Poista