torstai 16. tammikuuta 2014

Tarina Muumilaakson ruususta, 'Tove Janssonista'

Olen paljon hehkuttanut tätä ruusua, jonka lasketaan kuuluvan tietyllä tavalla tarhapimpinellaruusuihin, kerron pian miksi näin. Koska suunnittelen ruusuista tarinakansiota, kerron vielä kerran tässä tarinaa tästä ihmeellisestä ruususta 'Tove Jansson', joka viime vuosina on valloittanut suomalaisten sydämiä.


Siis minkälaista matkaa yksikin ruusupensas käy, jotta se päätyy tuohon pihalleni ruusuaidan kulmaan? Kunhan muistaa, että tarina on tarina ja osa siitä on totta, jokin osa vähän kuviteltua, niin kerron sen teille.


"Olipa kerran Saksanmaalla vanhan puutarhan kätkössä tummanpunainen unohdettu vanha ruusu. Sen löysi Wilhelm Kordes, joka haaveili samanaikaisesti Nelly-nimisestä neitokaisesta, jolla oli tummat kiiltävät hiukset. Koska ruusu muistutti jotenkin häntä, Wilhelm antoi ruusulle nimen Red Nelly ja alkoi kasvattaa siitä ruusuntaimia. Varmaankin hän antoi yhden niistä Nellylle, mutta monelle muullekin, sillä kaikki olivat ihastuneita tuohon unohdettuun ruusuun. 

Jonkun matkassa se tuli jopa Suomeen asti ja kyllä sitä ihasteltiin. Ruusu oli pikkuisen herkkä talvemme pakkasille, joten mies nimeltä Peter Joy mietti miten vahvistaisi ruusua. Hän risteytti siitä uuden ruusun. Isänä toimi suomalainen suviruusu 'Poppius'(pimpinellaruusuja) ja äitinä tämä upea Red Nelly. Kauniille lapselle annettiin ensin nimeksi Mirjam Makeba, koska Peter ihaili tätä voimakastahtoista afrikkalaista naislaulajaa. Ruusu suomennettiin pian Mirjamiksi. Mirjamista kasvoi upea tummanpunainen ruusuneito, joka valloitti nyt jopa pohjoisenkin Suomen ruusutarhoja. Se talvehti paljon paremmin kuin äitinsä Red Nelly.

Ruususta haluttiinkin enemmän suomalaista, joten eräs ruusuntutkija- Matti ehdotti nimeä Tove Jansson. Olihan Tove suomalainen voimakas oman tien kulkijanainen, ja Matti piti paljon muumipeikoista. Nimeen suostuttiin kaikin puolin ja niinpä voisi ajatella, että Muumilaakso on saanut aivan oman ruusunsa.

Joten Saksasta asti lähtivät minunkin ruusuni esi-isät kulkemaan kohti pientä ruusutarhaani. Monta oli mutkaa matkassa, ja matka pihamaalleni on kestänyt noin 70 vuotta. Työtoverini Tikkalan koulusta sen minulle kantoivat vuonna 2011, ja se oli ensimmäinen uusi ruusupensas minun tarhassani, kuningatarruusu!"

Ruusuihin ja niiden ympärille liittyy niin paljon kiintymystä!

Ps. Vuodesta vuoteen se on siinä mukavasti kasvanut sekä korkeutta että leveyttä, mutta mikään runsaskasvuinen se ei ole. Kesällä 2015 pimpinellaruusujen tapaan se kärsi myös kovasti vattukärsäkkäistä ja vaikutti sen kukintaan. Ainakin puolet sen nupuista poimin katkenneina kärsäkkään munintanuppuina ja laitoin ne pesään poltettavaksi.

Nyt eläkkeellä ollessani muistelen viimeistä työpaikkaani, jossa olin 12 vuotta. Huomasin, että ruusut ovat vähän samantapaisia kuin työpaikatkin. Se on kuin istuttaisi ruusun. Se kuinka tulee istuttavaksi uuteen työpaikkaankin. Kuinka siihen juurtuu? Kuinka tulee kohdelluksi? Kuinka saa alkuvoiman ja viihtyvyyden? Kuinka heijastaa omaa voimaansa ympärilleen? Kuinka sopeutua muiden puutarhakasvien kanssa? 

Lämmöllä muistan tätä työpaikkaani. Sain voimaa sen ilmapiiristä ja kasvoin hyvin. Sen mitä pystyin luomaan ympärilleni voimaa, sen tietävät toiset kasvaessaan omalla maaperällään.

Siksi tässä kaunis balladi, Silbermond -Das Beste





3 kommenttia:

  1. Varsinainen kaunotar! Nuo keltaiset heteet keskellä kukkaa kuin se kruunu kuningattarella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpäs sen sanoit! Ja arvaa! Tuolla ruusulla on oksan varsi purppuranpunaista.
      Ehkä tuossa kuvassa se ei näy, mutta kun pensas on riisunut lehtensä, se näkyy.

      Poista