Joulupukki toi uuden postilaatikon!

Kirjoitin pukille toivomukseni uudesta postilaatikosta. Vanha on kulunut, kansi sidottu vanhalla nahkavyöllä kiinni. Minä sain sen postilaatikon!!

Se on hieno, ei muovia, vaan kunnon pettämätöntä peltiä, punaiseksi maalattu.

Pukki sen kävi laittamassakin, otti vanhan pois ja ruuvasi hyvin seinään kiinni. Minulle posti on aina ollut tärkeä! Aikoinani kirjoittelin paljon kirjeita, sitten myös odottelin paljon kirjeitä. Nyt niitä tulee hyvin harvoin. Harvoin kirjoitan itsekään.

Mutta paikallislehti tulee ja mainoksetkin vielä, vaikka ne voisin kyllä kieltää. Hm. Uudenvuoden haaste! Täällä on hienoa se, että kun tuohon luukun reunaan laittaa heijastinmerkin, posti tietää ottaa lähtevän postin mukaansa. Huonoa on se, että syrjäseudun asukkaat saavat sen sanomalehden ja muunkin poistin vasta iltapäivällä.

Laitoin lahjan ilosta Uuden vuoden kortin myös lehdenjakajalle!

Meidän perukan miehet tekivät tuollaisen hienon postiaitauksenkin. Niitä näkyykin toinen toistaan kauniimpia teiden varsilla, kuten myös talkootoimin tehtyjä linja-autopysäkkejä.

Vastasataneessa lumessa ja illan hämärässä naapurin vanhan navetan katot olivat jotenkin niin kauniit että otin kuvan. Tuo rytmi lumisilla, erimuotoisilla kattolevyillä viehätti! Ja tuo surullinen notko ja tyhjät ikkunat.

Toisella puolella on sitten jotakin, jota häpeän. Meidän talon numerokyltti! Muistan kiroten sen, kun kuljen ohi, mutta unohdan sen aina muulloin. Nyt teen uuden vuoden lupauksen. Heti keväällä, kun tuo kyltti maasta irtoaa, kannan kotiin, rappaan ja maalaan sen uudestaan. Onhan tuo jo kumma, ettei yhtä kylttiä saa kuntoon!

Näillä näkymin astun uuteen vuoteen! Odottelen lunta ja pakkasta. Ensin pakkanen, että tuo jo vaarallisesti sulannut maa jäätyisi kunnolla. Sitten paksu lämmin lumiturkki siihen päälle!

Musta maa....ja kauniita hevosia!