sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Nätti kuin nukke ja kuin keijukaishamonen!

Nätti kuin nukke, sanottiin lapsuudessani joskus lapsista, varsinkin kun he olivat pyhäkoltuissaan.
Kuva Harvialan taimitarhan sivustolta. En omaani löytänyt.

Nukkeruusu on suomennettu Rosa Nitidasta (Kebu) kai sen nätteyden vuoksi. Latinasta 'nitida' tarkoittaa sievää ja kiiltävää. Nukkeruusun lehdet ovat terävän kapeita ja kiiltäviä, kukka on aika pieni, ruusunpunainen ja kiulukat kiiltävän punaisia pikkupalleroita. Pensas on myös aika matala, vain noin 80 senttinen, paitsi se leviää kyllä ympäryssuunnassa juurivesoillaan. Pyhäpuvussa se on parhaimmillaan syksyllä, jolloin sen lehdistö hohtaa kaunista purppuraa.
Kun nukkeruusu ilmestyi puutarhaani, sen saatossa kuului kaunis lause naapurin tytöltä: - Halusin minäkin tuoda pihaltani jotakin tänne Einon muistoksi.

Pitkään se muistaakin Einoa, sillä sen kukinta-aika saattaa olla kesässä jopa 50 päivää. Taidan istuttaa keväällä sen juuristolle akankaalta mielessä tuo violetti väri sopivana myös syksynväriin. Akka ja nukke, jos ne sopisivat yhteen.
Yksi kirja (Suomen ja Pohjolan ruusut) sisällyttää nukkeruusun ansiokkaasti puistoruusuihin, mutta muissa kirjoissa se on luonnonruusujen mukana amerikkalaisena serkkunaan.
Tämä kuva on lainattu Suomen Ruususeuran sivuilta, kunnes löydän omani.

Nukkeruusu on saanut kunnian olla äitinä sitten vielä kauniimmalle ruusulle, nimittäin keijuruusulle 'Dart's Defender'. Siitä tuo otsikossa oleva keijukaishamonen. Ruusu nimittäin on perinyt isältään kurttulehtiruusulta Rosa Rugosalta (Hansaruusu)  upeat karmiininpunaiset puolikerrotut kukat, jotka viipyvät pensaassa melkein yhtä pitkään kuin nukkeruusulla. Siltä se puolestaan on perinyt lehdykkänsä, vähän isompana ehkä. Korkeutta  tosin on pensaalla enemmän kuin äidillään, jopa 150 senttiseksi voi kasvaa.
Kajaanissa kävelyretkeä tehdessäni nappasin silmiini tuon ruusun eräästä pihasta, enkä voinut olla poikkeamatta sitä lähemmin ihailemaan. Heti siihen ilmestyi mies minua vinosti katsellen. - Hei, tulin vain tervehtimään tätä upeaa keijunruusua lähemmin. Se on todella kaunis, sanoin. - Ai, silläkö on sellainen nimi?
Kerroin aika pitkästi miehelle tämän ruusun tarinaa ja syntyperää. Hän oikein innostui. Ei hän aikaisemmin ollut tiennyt ruususta mitään. Luulen, että hän katsoo vierailuni jälkeen hellemmin ja ylpeämmin tätä upeaa pensasta pihallaan.
Jos pidät keijukaisista, niin tälle videolle on varmaan kerätty sata kaunista keijukuvaa keijuballadien säestämänä. Kaunista katsella näin kevättä odotellen.

3 kommenttia:

  1. Nukkeruusua minullakin ja on kova tekemään versoja. Sopii minun puutarhaani.

    VastaaPoista
  2. Mahtava juttu! Olipa mukavaa tietoa. Olen kitkenyt eräänkin kerran Nukke ja Dartti pensaikkoa Suomussalmen puistotyöntekijänä. Jalonniemen puistossa on ruusutarha, jota aina ihmisille suosittelen, sillä siellä on monia täällä menestyviä lajeja ja muissakin puistoissa siellä hyviä kasvivalintoja.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!