torstai 20. helmikuuta 2014

Rakkaalla lapsella on monta nimeä!

Suomessa hyvin suosituksi tullut ruusu Minette tunnetaan myös Mustialan ruusuna. Sitä on kutsuttu myös Rosa hybrida amoenaksi ja Rosa suionum eli svearnas ros (ruotsalaisten ruusu).
Minette-nimi tulee ranskalaisen ruusunjalostajan J.P.Vibertin takaa vuodelta 1819. Suomessa nimi Mustialan ruusu sen vuoksi, että sitä kasvatettiin Mustialan maatalousoppilaitoksessa ja sieltä se on levinnyt ympäri Suomea nähtävästi juuriversoista leikattuina. Ruotsissa sitä on pidetty oman maan ruusuna ja siksi ruotsalainen nimitys.  Kun ruotsalaiset kasvitieteilijät 1980-luvulla löysivät ruusun Saksasta Sangenhauserin kuuluisasta puutarhasta, huomattiin, että sitä oli muuallakin. Nykyään Minetteä esiintyy melkeinpä vain pohjoismaissa. Sitkeänä lajina sitä on usein löytynyt vanhoista puutarhoista Suomessakin.
Minette liitetään neidonruusuihin kuuluvaksi. Joissakin taimiluetteloissa se liitetään kartanoruusuihin ja Pirjo Rautio antaa vinkkiä jopa köynnöstävään ruusuun. Sen esivanhemmat ovat valkoinen koiranruusu,  Rosa Canina ja joko damaskon- tai gallianruusu.
Minulle ruusu on Inkerin ruusu, sillä kahden Inkerin myötäelämisestä tämä ruusu kukoistaa minun pihallani. Tässä minun tarinani tästä ruususta:

Kylän vanha kätilömme Inkeri vieraili kerran luonamme katsomassa kuinka hänen 'lapsensa' (poikani) tässä talossa jaksavat. Hän toi tuliaisiksi minulle ruusunvesan, jota hän ei osannut nimetä. Raivasin juuri silloin uutta kukkapenkkiä, joten vähän huolimattomasti iskin sen ruusunjuurakon siihen keskelle.

Niinhän siinä kävi, että tuo kukkapenkki ei oikein menestynyt. Rakkaus ja hoito pitäisi kuulua aina mukana tuollaisessa työssä. Minä olin siihen aikaan väsynyt ja kiireinen, eikä se huolenpito riittänyt joka paikkaan. Sipulikukat eivät jaksaneet kasvaa kukkiin asti. Muutkin kukat kärsivät. Rikkaruohot valtasivat alueen. Ruusu oli jotenkin elossa piikkisine varsineen, mutta ei kukkinut. Huomasin, että muurahaisetkin olivat vallanneet paikan. Ja kukkapenkin keskellä oli kivi, joka varmasti vei kasvutilaa monelta kasvilta.


Kerran tuli eräs toinen ystäväni, hänkin Inkeri, kylään, puutarhuri koulutukseltaan, ja katseli tuota surkeaa kukkapenkkiäni. Hänen kävi sääliksi siinä olevaa ruusua ja kysyi, saako hän vähän tehdä jotakin. Toki!!
Tämä Inkeri otti lapion ja kuokan, kaivoi ylös ruusunjuurakon, perkkasi penkistä muut turhat pois ja istutti ruusun uudelleen, sen suuren kiven viereen. Voi mikä ihme tapahtui seuraavana kesänä. Ruusu kukki ensimmäiset kukkansa. Vaaleanpunaiset kerrotut kukat tuoksuivat vienosti, taivuttelivat päätään ja aivan kuin punastelivat, kun niitä kädessäni ihaillen hellin. Mikä oli tämä ihana yllätyksellinen ruusu!?

Sittemmin kun oikein heräsin prinsessaunestani näkemään ruusujen maailman, tutkin tämänkin kauniin ruusun alkuperää ja etsin sille nimeä. Tunnistin sen Mineteksi, Mustilan ruusuksi jo huomatessani mitä sade tekee nupuille. Ne ruskettuivat ja kuivuivat eivätkä auenneet enää. Jostain sain hyvän neuvon, että jos päälimmäiset ruskehtavat kukkalehdet nypii pois tieltä, kukka voi avautua. Niin tein ja jo siinä kädessäni alkoi ruusu ryöpsähdellä auki kuin henkeään vetäen. Aivan kuin se unen jälkeen alkoi venytellä jäseniään. Ihmeellistä!

Voi miten ihanan ystävän löysinkään tästä ruususta. Olen sitä nyt todella hoitanut, lannoittanut tuhkalla, leikellyt talvivaurioisia oksanpäitä,  rakentanut tuet männyn juurakoista kauniisti varsiin sopiviksi ja suojannut sitä jopa päivänvarjolla sateisina päivinä. Ja ruusu on kiittänyt minua kymmenin suurin kukkasin!
- En minä tuollaista ruusua ole sinulle tuonut, sanoi kerran kätilö Inkeri, kun tutkaili viime kesänä kukkaani. - Tai oli siinä pihassa joku tuollainenkin. Punaista ruusua minä sinulle olin tuomassa. 
Oli miten oli, ruusunvesa, jonka Inkeri tonki maastansa ylös, ei ollut se mitä hän aikoi, mutta luulen, että se olikin se parempi ruusu. Kiitos sattumille, ruusu on kukoistavampi kesä kesän perään ja pian kaivan siitä juurivesoja ystävillenikin antaa.

Tähtipölyä!

2 kommenttia:

  1. Laitoin juuri jäsenmaksun Ruususeuraan. Ruusuinnostus sen kuin kasvaa ja tulevana kesänä täytyykin metsästää niitä kotimaisia: Sointua, Säveltä, Lumoa, Iloa ja Tove Janssonia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Älä sitten unohda noiden positivisti-ruusujen lomassa Onnenruusua. Olen juuri tekemässä siitä juttua. Noita tarinoita kun on!

      Poista