maanantai 21. heinäkuuta 2014

Ruusuja auki 21.7

Ruusut ovat siitä ihania, että lajit kukkivat vähän eri aikoina. Toiset kestävät kukassa viikon tai kaksi, toiset vähemmänkin. Jotkut kukkivat remontoivasti siitä, kun aloittavat, pitkin syksyä. Toiset taas kukoistavat pari viikkoa ja ehkä joku kukka aukeaa vielä myöhemmin. 

Tässä ovatkin nyt ne viimeiset ruusupensaani, jotka tulevat kukkaan. Joitakin en ehtinyt kuvata, kuten Ruuhijärvi, jonka nuput kirvat ehtivät tuhota. Jotkut pensaat eivät kukkineet vielä ollenkaan, usein vielä niin pieniä. 

Mutta tässä nämä viimeisimmät kukkijat. Tosin jalostetummat ruusut ja ruukkuruusut, kuten fairy ja peace odottavat vielä aikaansa. Uskon, että vielä muutamat pienet rugosaruusutkin kantavat nuppua ja ehtivät syksyilotteluun.

Matala Rosalina on täynnä nuppuja.

Kirkonruusu ruustinna eli Sanna kärsi kirvoista eikä jaksa aukaista montakaan kukkaa.

Allgold on raikas ja elinvoimainen, kukkii jo kolmatta kesää, mutta nousi maasta hitaasti.

Täällä arka Lavinia kesti talven ja kevään, mutta ei kanna montaa kukkaa.

Ritausmakin on kärsinyt keväästä, mutta odotan sen vielä tuottavan uusia nuppuja.

Pikkuinen Schneekoppe kantaa vain yhtä kukkaa.

Useimmat kurtturuusut, kuten Pappilan neito, Monte Casino, Moje Hammarberg ja Martta eivät vielä ole tehneet nuppuja. Ostin ne alennusruusuina aika rääpäleinä, mutta kyllä niistä vielä jotakin tulee!

Kuten on ruusuilla monet kasvot, on myös naisilla. Mukavalla tavalla videoitu kappale Try.

2 kommenttia:

  1. Kuinka monta erilaista ruusupensasta sinulla on? Minun ruusuni ovat kukkineet varsin kitsaasti, kuten olen tainnut jo useamman kerran sanoa. Ovat kyllä aika pikkaisia vielä ja kirvat ovat kiusanneet. Ritausmassa tosin on nyt runsaasti uusia nuppuja, joten ehkä hän siitä parantaa tasoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla alkaa olla pitkästi yli 50 pensaslajia ja lisää tahtoisin. Tosin osa pensaista on aika pieniä, joten niiden elämänalku voi olla vielä vaakalaudalla.
      Kirvoja minäkin olen saanut häätää, siis toluvesisuihkepullon kanssa kulkenut. Mutta kyllä se näyttää tekevän vähän huonoa ruusullekin, kun kirvat ovat juuri niissä herkissä uusissa oksissa. Älä anna periksi. Niiden pitää ensin hakea se juuri syvälle maahan ravinnon ja veden perään. Sitten alkaa nousta vahvoja varsia pikkuhiljaa. Toisaalta on mukava kun ruusupensas on vielä pieni ja helposti hoidettavissa.

      Poista

Olen iloinen kommenteista!