"Kulijailua"

Tulipa mieleen äidin vanha sanonta. Hän joskus kulijaili. Silloin hän vähän pelleili tai teki jotain hassua.

Olen tullut siinä äitiini. Joskus pitää saada kulijailla, kirjakielellä kuljailla.

Viime syksynä, kun miehet kaatoivat sähkölinjalta pensaita ja pientä puuta, kuljin heidän jälkijään ja korjailin hyviä pajunoksia ja vähän isompaakin suoraa runkoa. Saman kokoiset pajun oksat niputin yhteen ja vein liiterin perälle myöhempää käyttöä varten. Isommat rungot nakkasin tallin katolle siellä. Kaikkea voi joskus käyttää.

Nyt kun pojantyttäreni kanssa juoksimme pihamaata palloillen, ja kun se alkoi vähän kyllästyttää (mummun jalat eivät jaksa kovin), jäin fundeeraamaan. Mietin mitä muuta mukavaa voisimme tehdä kauniina kesäpäivänä. Muistin ne rungot tallin vintillä.

- Mitäs jos tehtäisiin kota tai tiipii tai sellainen mökki? - Joo! Pikku-tyttö innostui.

Kurotin rungot tallin vintiltä ja haalasin ne ulos. Otin käyttämättömän lammenpohjamuovin, sellaisen neliön muotoisen. Laitoin sen pellon reunaan, käänsin kulmat, tartuin rautakankeen ja tein maahan reikiä. Pikku Malena laittoi niihin reikiin runkoja, nosteli 'isoja puita'. Paikalle tuli naapurin mies tyttärensä kanssa. Hän auttoi minua solmimaan runkojen päät yhteen, ja niin saimme kodan luurankoperustan.

Välillä pistettiin tanssiksi! 

Kun se lapsista oli hauska jo sellaisenaan, etsin vanhan maton kuumalle muoville, löysin jopa vanhan aurinkotuolipehmusteen. Kotakehyksen ympärille laitoin parista kirkkaanvärisestä lakanasta tytöille vähän varjoa. Siellä he leikkivät muovieläimillä tyytyväisenä aika tovin.

Seuraavana päivänä toin kaupasta maanpeittokangasta paketin. Suunnittelin sitä kodan peitoksi. Onneksi paikalle tullut miniänikin oli myös vähän hulluttelutuulella ja tarttui ideaani. Hän järkeili, että vaate pitää pujotella runkojen välistä. Se oli hyvä idea. Sitten katseltiin mustanpuhuvaa kangasta ja jahkailtiin, että löytyisköhän jotain punaista tai valkoista, iloisempaa. Etsin käsiini jo heikkokuntoisen ja kauhtuneen punertavan pussilakanan. Siitä leikattiin leveitä suikaleita. Niitä sitten ompelin kiinni tuohon mustaan aluskankaaseen. Sidoin vielä valkoisen pakkasharsonkin ympärille raidaksi. Ylös runkojen kiinnityskohtaan sidoin vanhan aniliininpunaisen kaulahuivin rusetille. Valmis! Oviaukkoon  voi vielä laittaa jonkun kankaan suojaksi.

Sateessa ja tuulessakin pärjäsi hyvin!

Kaikkien aikojen paras tiipii oli valmis! Kiitos Villelle, Marikalle, Malenalle ja Emilialle! Saksilla leikattiin seinään pieni tirkistysikkuna, ja hauskaa oli.

Toinen paikka mihin jo pari vuotta sitten keksittiin vähän hauskaa, mutta ihan järkevääkin, ja johon ideaan monet kahvilavieraatkin ovat tarttuneet. Lasten hiekkalaatikko sai tämän katoksen seurakseen naapurin isännältä, kun hänelle yksi kesä harmittelin hyttysiä ja sitä, kun kissat valtaavat hiekkalaatikon liian helposti. Hän oli ilmestynyt yksi aamu siihen ideoineen ja tarpeettoman katoksen kanssa. Näin syntyi sateelta, hyttysiltä ja kissoilta suojattu hiekkalaatikko, hiekkalaatikkoteltta! Kiitos naapurille!

Nytkin sateessa ja tuulessa on testattu molemmat teltat. Hyvin ovat säilyneet!!

Susanna-tyttö laulaa siitä Kuinka hauska kesä on!