Ei onnistunut!

Naisella pitää, kuuluu olla käsilaukku! Olisinhan puoli alaston ilman sitä. Siellä on kaikki mitä tarvitsee. Miehillä se tarvittava on taskuissa. Usein hekin kulkevat jo jokin olkalaukku mukanansa.

Työssä ollessani piti olla iso laukku. Siihen piti mahtua kirjoja ja papereita, eväitäkin joskus. 

Nyt kun olen eläkkeellä, ajattelin, ettenhän minä enää tarvitse tuollaista isoa kassia, en edes muumilaukkua. Niinpä katselin alennusmyynnistä itselleni pienemmän laukun ja sen toin innokkaana muuttamaan elämääni kassin sisältöä silmällä pitäen. 

Tällaisen pienen fiksun käsilaukun löysin, jonka voisi mukavasti vaikka kiertää kaulan ympärille. 

Aloitin vanhan jo kuluneen mustan kiiltonahkalaukun tyhjentämisen. Voisin jättää pois Maripussin, jossa oli särkylääkkeitä, servettejä, kynsisakset, kynsiviila, ruuvimeisseli, sukkapuikko, ompeluvälineitä mm. Voisin jättää pois nenäliinapussin ja monia papereita, välipalapatukan myös ja osan kynistä. Täytin kaunista pikku laukkuani osoitevihkosella, puhelimella, yhdellä kynällä, puhtaalla valkoisella nenäliinalla, pikkupurkilla (D-vitamiinia, magnesiumia ym. mitä pikkumatkalla tarvitsee), yskänpastillilaatikolla, kammalla ja huulipunalla, ehkä parilla ylimääräisellä hiuspinnillä. Ja vielä siihen pitäisi mahtua silmälasikotelo ja tuo pullea rahakukkaro kortteineen ja varalta jotakin muutakin... 

Ei mahtunut!!

Raavin aikani päätäni ja ihmettelin. Ehei! Kyllä laukku saisi jäädä iltalaukuksi tanssimatkalle. 

Etsin vintiltä yhden kasseistani ja huokasin. Kyllä tämä mummo kassinsa tarttee!

...Kas näin heiluu kassi...

Jälleen aukaistiin yksi aarrearkku!

Minullahan on vintillä oikea aarrekammio! Aina löytyy lisää aarrearkkuja! 

Meillä on ollut naapurin Paulan kanssa aikaa aarrearkulle nimeltä 'Korttiarkku'. Paulalla tosin kortit ovat kauniisti kansioissa melkeinpä painatusjärjestyksessä. Hän kerää eräiden taiteilijoiden kortteja. Niinpä kävimme erään mummun luona kylässä katselemassa hänen korttiarkkua. Ai sentään mitä sieltä löytyi! Niinpä minäkin olen pikkuhiljaa alkanut keräilemään erinäitä korttialueita. Arvaatte varmaan, että ruusukortit kuuluvat minulle, samoin kauriskortit (eläinsymbolini)ja karhukortit. Edesmennyt mieheni oli 'pikkukarhu', joten karhukortteja löytyi usein postilaatikosta. Minulle taas on lähetetty paljon kissakortteja. Onhan talossa aina ollut kissoja. Yksi korttiaiheeni on myös Pyhäperhe tai Neitsyt-Maria lapsensa kanssa. Tämä kiinostuksenaiheeni on itsellenikin mysteeri. Joku päivä se avautuu...

Sitten on jatkettu korttien plaraamista näissä kotioloissakin. Voitte arvata, kuinka nopeasti ja rattoisasti menee aika tällaisten arkkujen ääressä. Muistot vilahtelevat korttien lähettäjien kera ja ah, niin kauniita ovat itse kortit, hauskojakin. 

Tällä videollakin on joku kerännyt kauniita kuvia musiikin kera!

Kirjabuumi päällä!

Varmaan moni on huomannut, että elämässä on erilaisia kausia. Myös erilaisia kausia mielenkiinnoille. Toiset kaudet kestävät pitempään, toiset lyhempään. Toivottavasti minulla kestää nämä kaikki kaudet; ruusukausi, kissakausi, astrologian kausi ja kahvilakausi vähän pitempään.

Ainakin blogilukemisien kausi on laskenut, toivottavasti sekin virkoaa siitä. Ja senhän huomaa omilla sivuillakin. Aivan kuin blogi nukkuisi jonkinlaista talviuntansa.

Minä olen muutamat vuodet tässä keskittynyt pelkästään puutarha- ja astrologikirjoihin, Muu lukeminen on jäänyt vähiin. Nyt kun kaupunkimme uusittu kirjastokin aukaisi oven, otin kirjastokorini ja listan jonka blogi-Ulla oli laatinut eri kirjoista vuodenaikoihin jaettuna ja lainasin ihan vain lukuromaaneja.

Mutta kaikkein ensimmäiseksi aloitin eräästä kirjasta, joka onneksi löytyi kirjaston hyllyltä. Sitä kirjaa minulle esitteli facebook-ystäväni Kanadasta jo viime vuonna ja innoissaan aikoi sen lähettääkin minulle, tosin englanninkielisenä. Kirja on nimeltään Älä hukkaa hauku, Farley Mowat.

Kirja kertoo tunturisusien yksiavioisesta, tunteikkaasta ja perhekeskeisestä elämästä niin hauskasti ja elävästi, että suorastaan rakastuin susiin. Voi ihme niiden upeata luontoa ja viisautta!!! 

Kirjoittajan ihastus heihin löytyy hyvin lauseesta: "Kiinnyin Angelineen (emosusi) ja elän yhä toivossa, että löydän jostakin naisen, jossa ilmenevät kaikki sen hyveet."

Ihmisten ennakkoluulot suteen ovat lujassa. Varsinkin länsimaalaisilla. Uskomme ennemmin taruihin kuin tosiasioihin. 

Eskimot eivät koskaan ampuneet tai tappaneet tunturisutta, vaan oppivat kunnioittamaan sitä. He oppivat ymmärtämään myös suden kieltä ja esim. tiesivät susien merkeistä, milloin karibut saapuivat seudulle.

Myös karibujen metsästämisessä oli omat sääntönsä. Susi metsästi ne heikot, jotta ne eivät jääneet synnyttämään toisia heikkoja ja eskimot pyydystivät lihavia, koska he tarvitsivat niitä elääkseen. Suden päivittäiseen ruokaan kuuluikin yleensä kala, hiiret ja sopulit.

Tutkiskelin myös tunturisuden sivuja, jossa kerätään mielenkiintoista tietoa ystävästämme susista tässä. Kuvat ovat sieltä lainattuja.

Kuinka kaunis onkaan tunturisusi! Ja kunpa ihminen ei tuhoaisi niitä sukupuuttoon!

Eikä Suomessa liikkuva susikaan jää jälkeen kauneudesta! Olen hänet kerran tavannut. Eräällä erämaataipaleella autolla kulkiessa iso koira tuli metsästä suoraan ylittämään tietä. Onneksi vauhtini oli hidas, joten melkein pysähdyimme katsomaan toisiamme. Vinot villit silmät tuijottivat hetken minua, kunnes otus juoksi hyppien metsään. Uskon vankasti, että olin kohdannut suden.

Toivon susille turvallista tulevaisuutta, myös Suomessa. 

Ruslana - Dance with the wolves

Ruusu neljä vuotta vanhalle ruusublogilleni!

Kirjan verran olen tosiaan kirjoittanut puutarha- eli paremminkin ruusutarhablogiani. Sivuja kertynyt 622. Siinä on historiaa elämäni yhdestä kulmasta aika lailla.

Vuonna 2011 elämässäni tapahtui suuria muutoksia, jolloin tätäkin aloin kirjoittamaan. Johonkin pitää tarttua, kun elämä muuten menettää pohjaa. Aloin haaveilla ruusutarhasta. Ajattelin, että teen sen äitini ja mieheni muistoksi, ruusuihmisiä molemmat. Nyt on puutarhassani 60 eri ruusupensaslajia kasvamassa. Tosin en tiedä, miten ne kaikki tästäkin talvesta selviävät, jotkut pensaista ovat kyseenalaisia. Lisää suunnittelen. Varmaankin noin 10 pensaan vuosivauhtia. 

Todellisuudessa kävikin niin, että nuo ruusut hoitivat minua itseä. Kaikki on ollutkin omaa kasvuprosessiani, eräänlainen initiaatio uudenlaiseen elämään.

Ja voiko olla sen parempaa ystävää kuin ruusu!! Se antaa ravintoa, hoitavaa aromia, kauneutta. Se patistaa työhön, liikkeelle, tutkimaan - kirjoittamaankin. Se on mielenkiintoinen, aina vain löytyy lisää ulottuvuuksia. Se antaa minun myös levätä, olla ilman sitä. Se pukkaa minua matkoille tutustumaan muihin puutarhoihin ympäri Suomea ja maailmaakin. Se opettaa minulle kansainvälistä yhteistyötä. Se on ikivanha ja varmaan elää ikuisesti tällä maapallolla. Se on voittanut kaikki sodat. Se on siellä missä muu on jo kuollut kertomassa paikan historiaa. Se ei kuitenkaan vaadi itselleen kamalan paljon hoitoakaan. Jonkin verran kurinpalautusta. Sen suurin vaatimus on, että sitä ihaillaan. Se on estraadilla ylpeänä ja avoimena. Ja yhtälailla se on vaarallinen piikkeineen, juurineen tilaa ottamassa. Se hyväksyy, että ihminen sitä hallitsee jonkin verran, mutta se itse päättää suurimman osaa elämästään. Se on hyvin itsenäinen ja arvonsa tunteva. Sen ei tarvitse rakastaa ihmistä, mutta ihmisen tulee rakastaa sitä. Se antaa kuitenkin kauneimman osan itsestään ihmisille. Sillä hengen ravinnolla se antautuu ihmiselle koko kauneudellaan. KIITOS RAKKAAT RUUSUNI!

Huomaamatta kai luettelin yleisestikin rakastettavuuden ilmiöitä...

Kävin puutarhalla ostamassa eräille pokaalin saajille kukkia. Ja yllättäen minullekin ojennettiin kaupanpäälliseksi oma kukka. Kaunis ruusukkeinen mehikasvi! Olkoon se tämän blogin synttärikukka, muistuttaa myös ruusua! Kiitos paljon!

Kiitos myös lukijoilleni, joita on kertynyt yli 100 000 sivulla käynnin verran, eli noin 50- 100 lukijaa päivässä. Kiitos kommentoijille ja ennen kaikkea kiitos muillekin puutarhabloggaajille, joilta olen saanut neuvoja ja vinkkejä, ja joiden kauniita puutarhoja olen täten päässyt kurkistamaan! Kirjoitan itse aika paljon, onhan minulla neljä blogia, joten aika vähän ehdin lukea muiden tekstejä. Vierailen silloin tällöin. Monet bloggaajat ovatkin enemmän kuvaajia ja kuvien taidokkaita editoijia, myös kohteissa on kauniita asetelmia ja näkökulmia. Minulle pääasia on kirjoittaminen ja siitäkin puuttuu loppusilaus. Virheitä löytyy paljon, koska ajatuksenjuoksu on minulle keskeisintä.... se flow!

Jatkan minä kirjoittamista. Tekeillä on nyt, kuten jossakin olen maininnutkin, Ruusutarina-vihkonen, jota kirjoittelen kolmena osana. Aluksi pimpinellat, Suomen villiruusut ja Harrisonin ruusut. Tänään lähettelin tarjouspyyntöjä eri kustantamoihin. Jos jollakin on hyvä vinkki tällaisesta, otan mieluusti vastaan. Kirjoittamista siis riittää, joten blogikirjoitus voi harventua.

Olavi Virta ja Kaksi ruusua 

Uusi pohjoismainen ruusukirja!

Joulupukki tiesi rakkauteni ruusuihin ja toi minulle tällaisen kauniin kirjan.  Valitettavasti ja onneksi se tuli minulle uusimpana eli ruotsinkielisenä versiona, joten sen kera voin paneutua myös tähän kieleen, ei pääse unohtumaan. Luin kylläkin, että helmikuussa tämä kirja ilmestyy myös suomeksi.

Leif Blomqvist on sen kirjoittanut ja ainakin osaksi kuvittanutkin. Tapasin vuosi sitten kesällä erään miehen Oulujoen taimistolla valokuvaamassa ruusuja. Kun ääneen ihailin siinä ruusupensaita, hänkin yhtyi siihen. Sain tietää, että hän ottaa kuvia uuteen pohjoismaiseen ruusukirjaan, joten jäin odottamaan tätä kirjaa. Kiitos Joulupukille!!

Luinkin sitten kirjan etusivuilta, että hän tai joku hänen 'asistenttinsa' on vieraillut Oulujoen taimistolla. Tosin kirjassa on myös muiden ottamia valokuvia ruusuista kuten mm. Pirjo Raution kuvia. Kirjassa on vähän erilainen jaotus ruusuista ja hyvät, lyhyet selostukset kulloisenkin ruusulajin historiasta, ominaisuuksista, kukkimisesta, tuoksusta, hoidosta, käytöstä ja kestävyydestä (ilmoitettu Ruotsin ja Suomen vyöhykkeet).  Ja etusivuilla on yleisesti kirjoitettu istutuksesta ja ruusun tuholaisista. Ytimekäs tietokirja ruusuista ja kauniit, selvät valokuvat! Ilahduttavaa oli se, että mukana on myös uusimmat ruusulajit, joita on onnistuneesti kehitelty Suomessakin. 

Suosittelen! Eikä ole kovin kalliskaan.

Nukkuos kaunokaiseni...

Huurteinen halla suojasi hansat

ja morsianruusun hunnut

ritausman silkit ja valamon kultaiset kruunut,

karjasillan kulkurit,

pappilan neidot, rosaliinan,

kuningattaret ja kaunottaret, 

keijut ja nuket, malvan sulot, martat, anna-liisat ja sofian, 
teresan ja valkoisen louisan, minetten, Schalinin luomat ja muiden luomat hurmiot, 

kuten ilon, soinnun ja sävelen,

Onnella tuossa, lämmin on.

On taivaalta pudonneet 

veden pisarat muuttuneet

lempeän valkeaan pumpuliin,

laskeutuneet versojen ylle,

kaiken ylle, missä 

maa lepää lapsinensa

missä maavarsien 

toiveet ja unelmat puhkeavat,

missä juuret hennot

voimaa uhkuen

odottavat, odottavat

unessansa kasvattavat

ravintoa rikasta

tuodakseen sen

ylös, ylös, kun aika on.

Missä kaikki muu odottaa 

havahtumistaan 

missä kirsi kantena suojaa

ja lumipeitto pehmeä.

Nuku nuku untasi tarja ja sanna,

nuku untasi apteekkarin ryyti,

nuku jussini armas ja nils sekä neilikkaruusu herttainen.

Nuku pohjantähti ja villiruusu

kaneliruusu ja unohdettu

nuku punalehtinen, kurttulehtinen, 

nuku herttua ja kultainen viljami,

tove ja paimio, sulo linnanmäki, 

altaica ja pieni rosa rubincola.

Nukkuos kaunokaiseni, piikkiseni, sulottareni hymyilevät.

Nukkuos kaikki pitkää levollista unta!

Enkelit teitä rivissä valvovat, käsistä toisiaan kiinni pitävät, 
piirissä ympärillä hiljaa, kärsivällisinä.

Kuten he aina valvovat kaikkea siellä, missä ihminen maata muuttaa ja ihmistä siellä

missä kauniit unelmat kasvavat rinta rinnan luonnon 

ja sen luoman ihmisen ja ihmisen luoman kera.

Hymni Nocturnale (Öinen hymni), Qntal