Koska Dr Frank Skinner risteytti ja koekasvatti enimmäkseen tarhapimpinellaruusuista ja rugosaruusuista omia ruusuihanuuksiansa ja jo koetun kestävyytensä vuoksi eivät liity kanadalaisten ruusujen kokeeseen, en liitä tätä siihen ryhmään. Tosin omistan jo 2-vuotiaan Wasagaming (nimi tullut kanadalaisesta kaupungista) ja vasta istuttamiani Betty Blandin ja Suzannen. Siksi haluan tuoda sekä itse Skinnerin, että nämä ruusut tässä esille. Ovat tosi upeita! Tosin juuri näitä on sitten myöhemmin käytetty kantaruusuina muissa ristetytyksissä, varsinkin Suzannea.
 |
| Wasagaming karhun vierellä |
 |
| Herkkä Suzanne |
Betty Bland
Näin luin päiväkahvini aikaan Suomalaisesta ruusukirjasta. Vaikea kuvitella, että Suomen valtio ryhtyisi moiseen tukeen. Ruususeurakin on yksityisten ihmisten ylläpitämä, kuten monet jalostustyöt myös. En tiedä muita instansseja, joissa avustettaisiin ruusututkimukseen. Ehkä olen väärässä tämän asian suhteen. Bulgariassa sain vierailla eräässä valtion ylläpitämässä tutkimuslaitoksessa ruusujen kasvatuksessa, mutta siellä työstettiin tuoksuvia ruusuja.
1900-luvun alussa Ottawaan perustettiin koetila, jossa edellisellä sivulla kerroin Felicitas Svejdan työskentelystä. Moni muu nimekäs henkilö toi ruusuja esiin jo ennen häntä, joiden työn jälkeä on enää vaikea tavoittaa. Mutta tämän ohessa löytyi muita innokkaita harrastajia, kuten Georges Bugnet (olen kirjoittanut hänestä tässä) ja Dr Frank Skinner. Alla oleva kuva on tältä sivustolta.
Nyt kaivan esiin Skinnerin elämää ja hänen ruusujaan. Olen aivan innoissani nimittäin toista kesää kasvavasta Wasagaming- ruususta. Se kasvoi jo innokkaasti viime kesänä, säilyi hyvin talven ja on aivan täynnä nuppuja. Joka aamu olen käynyt sitä tervehtimässä odottaen nuppujen avautumista.
Toinen ruusu, jonka otin mukaani viimeksi Oulujoen Taimistolla vieraillessani, on Suzanne- niminen kauniin punainen tarhapimpinelloihin kuuluva laji. Ilokseni huomasin senkin olevan Skinnerin kasvattama. Pieni taimi oli täynnä nuppuja ja kukkinut innokkaasti herkkiä ruusunpunaisia ruusunkukkia. Blomqvistin ruusukirjaa selatessani, huomasin, että 'Suzanne' on ollut mukana monissa risteytyksissä mm. Felicitasin ruusuissa.
Kolmas ruusu, joka kantaa myös nuppuja, on Betty Bland, joka kuuluu kanadalaisiin koeruusuihin tässä nyt. Se on myös Skinnerin kasvattiruusu vuodelta 1925. En ole vielä nähnyt sen kukkaa. Odotan innokkaana.
Dr. Frank Leith Skinner eli vuosina 1882-1967 eli kuoli 85-vuotiaana, ei ehtinyt yli 90, kuten monet muut ruusunkasvattajat. Minä kun uskon ruusujen olevan yksi pitkän elämän salaisuuden. Skinnerillä tosin oli sairaus vienyt toisen puolen keuhkoja, mikä oli ehkä ruusujen onni, sillä mies siirtyi peltotöistä puutarhaan ja innostui ruusuista.
Skinner muutti nuorena Skotlannista Kanadaan, jonne jo osa hänen perhettään oli muuttanut. Hän kertoi alueesta, jossa oli paljon poikamiehiä. Kun he menivät naimisiin Skinnerin tyttärien kanssa, perhettä oli joulunvietossa yhdessä nelisenkymmentä sukulaista. Frank itse meni naimisiin vasta 65-vuotiaana 33-vuotiaan Helen Cumminingin kanssa ja ehti saada vielä viisi lasta.
Skinner perusti taimitarhan Manitobaan. Vuonna 1947 hänelle ojennettiin kunniatohtorin nimi. Hänen kunniakseen on nimetty Manitoban yliopistossa The Skinner Memorial Library. Joten ei Skinner ruusuinensa ole unohduksissa.
Skinner työsti paljon erilaisia kasveja, mutta erityisen onnistuneesti puita. Erään mielenkiintoisen seikan luin eräästä artikkelista (Robert A. Osborne Petitcodiac, N.B.), jossa kerrotaan Skinnerin tunnetuimmasta ruususta, jonka hän risteytti ranskalaisen 'Mme Norbert Levavasseur'-ruusun Rugosa-lajin kanssa ja jonka myöhemmin hollantilainen yritys toi esiin nimellä Grootendorst. Skinner oli lähettänyt tätä ruusua kahtena pakettina eri alueille. Toisesta paketista ei koskaan kuulunut mitään. 15 vuotta myöhemmin hän näki ruusunsa hollantilaisena tuotteena esiteltävän. Vaikka kasvattaja itse ei koskaan saanut tästä mitään hyvitystä, on sen alkuperä kuitenkin todistettu kanadalaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!