tiistai 13. syyskuuta 2016

Kirottu rugosaruusu!

Minulla on kyllä niin kurillinen rugosaryhmä tässä, että nuo rugosat kyllä kiroavat minut. Sepelin alla kangas, joten ne raukat eivät ainakaan muutamaan vuoteen pääse kovin leviämään.

Tässä vielä viime vuoden 2015 kevät. Sitten lapioin nurmen pois, laitoin kankaan alle ja sepelin päälle.
Ja rugosat ovat siitä tykänneet. Kivi lämmittää jo keväällä.

Syyskesä 2015

Kesä 2016 rugosat ovat levittäneet oksiansa ja korkeuttansa. Karhujen sylissä lepää
paksu Wasagaming-oksa.
Kurtturuusuksi kutsutaankin yleensä yksinkertaista kukintalajia, jonka siementä linnut jo levittävät ympäri maailmaa ja meilläkin täyttää tienvieruksia ja hietikoita uimarannoilla. Minullakin lienee pari sellaista. Poimin eräitä juurakoita roskalaatikosta kerran. Kun ne kasvoivat, niistä löytyi tämä kurtturuusu ja Hansaruusu. Yleensä kurtturuusuja ovat ne, joiden lehdet ovat kurttuisia. Kesti vähän aikaa ennen kuin minäkään ymmärsin nimitystä.

Sitten on koko joukko tarhakurtturuusuja eli muita rugosa-ryhmään kuuluvia sadoittain, joita on risteytetty, siemenviljelty ja koulittu monella lailla. Pirjo Rautio kertoo kurtturuusun historiaa ihanassa kirjasessaan Tuoksuvat tarhakurtturuusut:

Näitä muita rugosalajeja on tullut esimerkiksi kasvitieteilijä Maximowitcz' n kautta Eurooppaan. Hän lähetti 1850-luvulla Japanista Pietariin siemeniä, joista esimerkiksi sai alkunsa rugosaruusut 'Regeliana', 'Tsaritsa Severa' ja 'Kaiserin des Nordens', jota Suomessa kutsutaan nimellä 'Pohjolan Kuningatar'. Euroopan eri maista löytyy useita ruusunkasvattajia, jotka jalostivat upeita ja kestäviä kurtturuusujalajeja. Itsellänikin on hyvin monessa maassa kasvatettuja lajeja kuten Ruotsissa, Hollannissa, Saksassa, Ranskassa, Liettuassa ja Suomessa.

Kun viime kesänä kiertelin opasretkellä katsomassa Vanhan Raahen pihamaita, silmiini pisti eräs rugosalaji, jota usein nimetään täksi yksinkertaiseksi rugosaruusuksi. On olemassa eräs toinen samanlainen lajike, nimittäin 'Scabrosa', joka hyvin paljon muistuttaa tavallista rugosaa, mutta kukka ja kiulukka ovat suuremmat. Tietenkin kasvuolosuhteet ja hoitokin vaikuttavat, joten tavallinen rugosakin innostuu tekemään huisin suuria kukkia.

Halusin pihamaalleni tämän hyvin vanhan englantilaisen lajikkeen 'Scubrosa' ihan sen vuoksi, että voin verrata ruusuja. Tosin istutin sen tänä kesänä, joten se on vielä pieni ja hentonen. Tämä ruusu on löydetty Britanniassa jo 1939, mutta tuotu markkinoille myöhemmin. En tiedä kuinka kauan se on ollut Suomen markkinoilla.

Tässä kuitenkin kuvia omasta kurtturuususta ja Scubrosasta ja ruususta vanhan Raahen eräällä pihamaalla.

Oma kurtturuusu, näin olen tulkinnut.

Scabrosa, jossa jo on näkyvillä suuret terälehdet.

Vanhan Raahen pihamaan kurtturuusu. Vai scubrosa?
Tämä on mielenkiintoista touhua! Opetella tunnistamaan ruusuja!

Kun tässä tuli mainituksi Japani, niin japanilainen musiikki voisi käydä vaikka rentoutusmusiikista.

Ps. Löysin tästä ruususta ihan varteenotettavaa tekstiä tässä ja ihan varsin käännätin sen googlessa. Hauska juttu, jos joku haluaa lukea: Large single flowers of violet crimson colour with spidery yellow stamens and an exceptional fragrance. Repeat flowering.
Produces great hips and autumn foliage colour. Dead head spent flowers until late January then allow plant to produce autumn hips. Rosehips are very sweet and full of Vitamin C. Their seedy nature means they are best used in jams and jellies where the seeds are sieved out. The seeds are high in Vitamin D and traditionally were saved, ground up and added to flour. Also used for syrups, wine and tea. Flowers used for potpourris. Bush is hardy, low maintenance and adaptable to almost all soils and weather conditions. Seasonal interest for spring, summer and autumn.
Hauskaa oli se, että kun käännätin sen googlessa, tuli seuraavanlainen teksti, esimerkiksi kiulukka kääntyykin lantioksi. En pystynyt tässä tekstirivejä kokoamaan.
Suuri yksittäinen kukkia violetti Crimson väri spidery keltainen heteiden ja poikkeuksellinen tuoksu . Toista kukinnan .

Tuottaa suuri lantion ja syksyn lehtien väri . Dead head viettänyt kukkia vasta tammikuun lopulla anna kasvi tuottaa syksyn lonkat .

Rosehips ovat erittäin makeita ja täynnä C-vitamiinin Heidän rähjäinen luonne tarkoittaa, että ne ovat parhaiten käytetään hilloja ja hyytelöitä , jossa siemenet seulotaan pois . Siemenet ovat korkeat D-vitamiini ja perinteisesti pelastettiin , maaperästä ja lisätään jauhoon . Käytetään myös siirapit , viiniä ja teetä .

Kukat käytetään potpourris .Bush on sitkeä , vähän huoltoa ja sovitettavissa lähes kaikki maaperän ja sääolosuhteet . Kausiluonteinen kiinnostusta keväällä, kesällä ja syksyllä .

2 kommenttia:

  1. Kurtturuusun negatiivisista ominaisuuksista on kirjoitettu niin paljon, että ihmiset vierastavat jo pelkästään sanaa rugosa. Marketanpuiston kevätmarkkinoilla ruusuja myyvän kojun ääressä seisoessani kuuntelin, kuinka moni ihminen kauhisteli myytävänä olevia rugosaruusuja, vaikka yksikään niistä ei ollut juuri tuo pahamaineinen rugosa, vaan sen sukulaisia. Oli siinä ruusumyyjällä selittämistä ja perustelemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän olen ymmärtänyt. Loppujen lopuksi ihmiset tietävät hyvin vähän ruusuista mitään. Haetaan vain jotain komeaa ja se on usein sopimaton olosuhteisiin ja menehtyy muutaman vuoden päästä. Mutta näinhän minullakin oli ennen. En tiennyt ruusuista mitään. Toki olen lapsesta asti ollut kiinnostunut kasveista, kuten linnustakin. Aina tutkinut niitä, etsinyt lajinimitystä, halunnut tunnistaa niitä. Nyt on ruusujen vuoro. Rugosa on rikkaus sen vuoksi, että se kukkii pitkään syksyyn, kun muut eivät enää kuki. Ja niitä on uskomattoman monta erilaista. Kuten Martta ja Sofia, jotka kukkivat juhannusruusujen kanssa kilpaa. Sen kiulukat on toinen rikkaus, jota tarvitsemme hoitaaksemme terveyttämme.

      Poista

Olen iloinen kommenteista!