maanantai 19. syyskuuta 2016

Uusia tarhapimpinelli-ruusuja

Pimpinellifolia-rivistö on kutsunut jo pitkään rinnallensa kavereita! Joten niitä lisää. Nyt kun taustalla ruusuaidan vieressä olevat lajit ovat jo saavuttamassa 5-vuoden ikää, niiden eteen aurinkoisella puolelle on hyvä luoda uusi rivistö vähän matalampia tarhapimpinelliruusuja. Tänä kesän olenkin juuri niitä lisännyt puutarhaani.

Tuossa vierellä näkyvät uudet pienet taimet. Uusimpia siinä on ruotsalainen 'Huldra' (Poppius x rubiginosa eli suviruusun ja omenaruusun risteytys), joka löysi paikkansa vielä noiden isojen pensaiden välistä, koska se on korkea kasvultaan ja vaaleanpunaiset kukat.

Sitten tuohon eteen olen istuttanut violetinpunakukkaisen 'William III', jonka korkeus on vajaa metrin. Vieressä on Pirjo Raution kasvattama laji 'Marzipan', myös matala lajike.

Tuolla takana näkyvät pensasruusut istutin jo keväällä, joten niistä sain jo kukkakuviakin, kanadalainen 'Suzanne' ja Pirjo Raution 'Posliinikaunotar'. Edellinen kasvaa noin 1,5 m ja jälkimmäinen onkin vähän korkeampi eli 2 metrinen. Se kasvaa siis kilpaa korkeutta 'Ruskelan' ja raahelaisen seminaariruusun kanssa. 

Niiden edessä on myös aika uusi tulokas, vaaleakukkainen 'Paavola', jonka istutin viime kesänä, korkeus noin 1,5 m. Joten pimpinellirivistö voi parin vuoden päästä olla aika vaikuttava, jos saa pensaiden väliin sopivia kaverikasveja. Nyt olen sinne väliin istuttanut konnantatarta ja jalokurjenpolvea. Alla kuvassa pieni Posliinikaunotar ja sen alla Suzanne. Nämä kaikki taimet olen ostanut Oulujoen Taimistolta.


Tuossa rivistössä on vielä paikka kahdellekin ruusulle, jotka jo odottavatkin sinne saapumista. Toinen on 'Red Nelly', joka on vähän vaivanloisesti lähtenyt kasvuun surkeana alennusmyynti-ruusuna. Joten ensimmäisen kesän pidin sitä ihan ruukussa hoidettuna ja istutin sen lämpimään varapaikkaan. Viime syksynä istutin sen noiden jaloruusujen kera tuohon talon eteläiselle seinustalle. Siinä se on virkistynyt, mutta hidaskasvuinen. Joten odotan vielä ensi kesään. Jos se vahvistuu, siirrän sen muiden joukkoon. Ehkä se kuitenkin on vähän aremman sorttinen ja tarvitsee tuon seinustan. 

Siellä seinustan edessä on myös toinen vähän erikoisempi pimpinelliruusu, nimittäin 'Nankin', jota vaalin ja varon kovasti, koska se on aivan erityinen ruusu, ja haluan sen pääsevän hyvään kasvuvauhtiin. Siitä tarinoin enemmän joskus myöhemmin, sillä historiallisesti se on hyvin vanha ja omaperäinen ruusu.

Täten olen onnistunut ryhmittämään järkevästi ruusujani, vaikka en mitään alkuperäistä suunnitelmaa tehnytkään. Ruusutarhani on syntynyt hetken mielijohteena, kuten kaikki siihen liittyvä. Se on luomukseni omalla tavallaan. Tähän en rakenna mitään kivipolkua. Siinä on nurmikkopolku pimpinellojen ja rugosaruusujen välissä.

2 kommenttia:

Olen iloinen kommenteista!