Mitenkähän näiden kanssa pärjään?

Olen haaveillut Flammentanzista jo parin vuoden ajan. Kun olen onnistunut John Daviesin kanssa, niin miksi en senkin.

Salaojitus ja rännivesiputkistot ovat asennettu. Enää yhden seinän kivijalka saada kuntoon, niin voinen alkaa istuttamaan rakasta Flammentanziani.

Sillä se taimi on nyt ostettu ja odottaa omaa paikkaansa. Löysin sen Saloisten entisestä taimitarhasta, joka on vaihtanut nimensä Saloisten Säästöpihaksi.

Kukka itse on niin 'tulinen', että kokeilin väriä alhaalta päin, mutta siitä tuli liian lämpimän punainen. 

Toinen ruusu mihin sorruin samaisessa paikassa, oli tertturuusu Presidentti Kekkonen. Myyjä kysyi jos omistan Tarha Halosen. - No mutta eihän piha voi olla silloin ilman Kekkostakaan, nauroi hän. Hyväksyin selityksen. Ja kun tein kauppaa muunkin tavaran kanssa, myyjä oli reilu ja sanoi, että koska hän tyrkytti Kekkosta minulle, saan sen kaupan päälliseksi. Hieno homma! Jos Flammentanzin leimut ovat vähän kylmän punaisia, niin Kekkonen on vähän enemmän tiilen punainen, upea tertturuusutaimi parhaassa kukassaan. Sen terttu äkikseltään näyttää pelargonialta, mutta tässä kuvassa löytyy se aika ruusuisena. Oikea väri ei kuitenkaan tule esille. Istutan tämän myös eteläiselle seinustalle.

Arka Lawinia on selvinnyt jo kaksi talvea, vaikka ei ole pystynyt avomaalla kasvamaankaan köynnökseksi. Joten eiköhän nämäkin kaksi uuttakin ruusua. Siirrän Lawinian myös samaiselle seinustalle noiden uhkeiden tuliruusujen kanssa. Alla olevassa kuvassa  Lawinia on tekemässä jo kuudennetta suurta kukkaa.

Kolmanteen ruusuun hurahdin sitten Särkän taimitarhalla. Se on Rosa Mundi eli kirjava apteek-karinruusu. Koska olen selvinnyt hyvin vanhan apteekkarinruusunkin kanssa, joka ei pitäisi täällä näin pohjoisessa menestyä, niin miksi ei tämänkin. Jotenkin se pitäisi saada tavallisen apteekkarinruusun viereen. Oikealla kuvassa se on kasvanut jo kohta 2-metriseksi ja peittää pian kahvilani ikkunan auringolta. Eihän sen niin korkeaksi pitänyt kasvaa? Vain puoli toista metriseksi, sanotaan kirjoissa. Ehkä joudun sitä katkomaan.

             

Kuitenkin nämä kaikki ruusut ovat varmistettu selviytyvän vain kolmosvyöhykkeelle asti. Joten täällä (viides vyöhyke) riippuu niin paljon talvista ja keväistä, miten ne selviää. En usko että rakkauskaan auttaa tässä tilanteessa. Uskon, että totta on ilmaston lämpiäminen. Ruusujen yhteydessä voisin olla siihen luottavainen ja tyytyväinenkin, mutta kuten tiedämme, niin maailman laajuisesti siitä voi tulla katastroofi.

Vielä yksi villitys liittyy tähän ruusumatkaan. Kun mieheni muistoksi istutin kuusen tuonne pellon päähän, niin löysin omaksi puukseni lehmuksen. Sitä puuta olen aina rakastanut. Se on rohdoskasvi. Se on lehmuksen heleän vihreä. Ja se on metsä-lehmuksena täälläkin menestyvä, maailmalla yleinen lehtipuu. Minäkin maailman kansalainen tietyllä tavalla.

Senkin löysin Särkän taimitarhalta, mutta se oli niin korkea, että ei mahtunut autooni. Laitoin puutarhu-rille kutsun tulla viimeisenä kahvilasunnuntaina katsomaan tanssiesitystä. Mielessä oli tietenkin, jos hänellä on pakettiauto, niin voisi siepata puuni mukaan. Muussa tapauksessa joudun lainaamaan jostakin toisenlaista autoa.

Kuinkas kävikään! Kuopiolaiset puutarhan ystävät olivat ennen minua käyneet Särkän taimistolla ja toivat tullessaan minulle kyseisen lehmuksen linja-autossaan. Kyllä ilahduin!!



Tuossa varjoisen seinän vierellä se nyt odottaa, että saisin roskaisen nuotiovärkin poltetuksi. Siihen paikalle ajattelin istuttaa tämän ihanaisen lehmukseni. 

Mutta miten pärjään näiden arkajalkojen kanssa? Nyt pitää metsätontun vähän opiskella jotakin enemmän, ettei menis tonttuiluksi.

Laitan soimaan erään ystäväni suosikkikipaleen 'Ihana', Chisu!