Uskomaton tarina!

Kerron teille tarinan, ennen kuin aloitan joulukalenterini. Kerron tarinan, jota minun ei itse tarvitse paljoakaan höystää omilla mielikuvillani. Tosin voin tulkita sitä omasta näkövinkkelistäni. Ja se tarina päättyy meille ruusuihmisille hyvin tuttuun ruusuun.

Oikeastaan törmäsin tarinaan, kun etsin alkutekijöitä erään oudomman ruusun luomiselle. Siitä kerron myöhemmin, ehkä ensi keväänä, jolloin tiedän, että se on tarhassani selvinnyt. Mutta nyt itse tarinaan.

Tämä tarina alkaa Pariisista. Siellä syntyi vuonna 1777  tammikuussa eräs poikalapsi, joka sai nimekseen Jean-Pierre. Hän eli hyvin rikkirevittyä ja rikasta historiaa ympärillään. Hän oppi tuntemaan giljotiinin ja näki ehkä Ludvig XVI:n mestauksen. Hän oli silloin 15-vuotias. Hän koki vallankumouksen kauhut, joihin ehkä meni mukaan, ainakin liittymällä Napoleon I ensimmäiseen armeijaan ja lähti sotimaan. Hänellä oli ihme tuuri. Hän selvisi hengissä, mutta haavoittui pahasti ja hänet passitettiin takaisin Pariisiin parantamaan haavojaan. Hänet vapautettiin armeijasta. Hän avioitui ja rohkeasti otti lainan ostaakseen itselleen rautakaupan. Liikeasiat menestyivät.

Hänen rautakauppansa sattui olemaan lähellä erästä puutarhaa. Kreivitär Josephine hallitsi silloin Pariisin muotivirtauksia ja trendejä, ja oli suosittu Pariisissa. Josephinelle kauneus merkitsi paljon. Niinpä hän innostui myös ruusuista. Hän etsi käsiinsä ruusujen kasvattajia ja löysi herra Dupontin, jonka tehtäväksi tuli kerätä kreivittären puutarhaan maailman kaikki mahdolliset ruusut ja luoda niitä myös itse, On laskettu, että noita ruusulajeja oli kreivittären puutarhassa noin 250 eri lajia maailman eri kolkista.

Eikö tämä ole satua suurempaa elämää?! Herra Dupontin oma puutarha ja ruusujen kasvatusalue sijaitsi lähellä Jean-Pierren rautakauppaa, joten häntä alkoi kiinnostaa kauniit ruusut. Pian Dupont ja Jean-Pierre ystävystyivät ja tätä kautta ruusutkin tulivat tutuiksi. Olen ymmärtänyt, että puutarhaa hoiti mies nimeltä Descemet, joka joutui pakenemaan Venäjälle poliittisista syistä. Puutarhassa oli noin 10.000 kasvia.

Kun Napoleonin sodat päättyivät, muuttui monella elämä myös Pariisissa. Vibert oli mennyt naimisiin 1805. Perheeseen syntyi kolme lasta.

Jean-Pierre osti Descemetin jälkeen puutarhan vuonna 1813 ja alkoi itsekin kasvattamaan ruusuja. Sen hän teki ehkä lohdutuksekseen, sillä samana vuonna kuoli hänen vaimonsa ja yksi tytär. Jean-Pierre alkoi luoda uusia ruusuja sen opin pohjalta mitä hän oli edelliseltä hoitajalta saanut. 

Tämä mies on nimeltään Jean-Pierre Vibert ja häntä kutsutaan läntisen ruusumaailman isäksi. Useiden jalostettujen ruusujen pohjalla on juuri Vibertin luomat kauniit ruusut. Hän kuoli vuonna 1866

Yksi niistä ruusuista on Minette, jonka hän loi vuonna 1819. Suomessa tätä ruusua on kutsuttu Mustialan ruusuksi, koska se on levinnyt Mustialan maatalousopiston kautta. Voisin melkein ajatella, että tämä ruusu on tullut Poppiuksen myötä Suomeen. Hän juuri toi Suomeen Tukholman opintojensa kautta paljon maataloustietoutta ja oli kiinnostunut myös ruusuista. 

Ja näin Minette monien mutkien kautta on kasvanut myös omassa ruusutarhassani ensimmäisinä ruusuina. Siitä oma tarina tässä.   

Ihmeellistä matkaa on ihminen kulkenut ruusujen maailmassa!

Ps. Jouduin muokkaamaan vähän tarinaa Vibertisä, sillä jotkut tiedot olin ymmärtänyt väärin.

Napoleonin ajan musiikkia Ranskassa 1800 - 1815

Kolmen asian haaste!

Kiitos Nitalle! Otin iloisesti haasteen vastaan ja aloin selailla kuviani.

1. Kolme asiaa, jotka ilahduttivat viime kesänä.

Rakkaat vanhat ystävät tulivat pitkästä aikaa käymään ja aiotaan pitää enemmän yhteyttä. Yhteisenä suuntana 'elämä jatkuu', Sapere Vida!

Viime keväänä tuli yllätys! Pihaani saapui viisi karhua!

Ja yllätys sekin, ettei yksikään ruusuni kuollut, ei perennatkaan, vaikka oli niin vaikea syksy, talvi ja kevät! Jopa Rosa mundi virkosi vielä kukkimaan. 

2. Kolme asiaa, joista en pitänyt viime kesänä

No ne kaatosateet ja syksyn kylmät!

Se, etten osannut itse muurata tätä. Yritin kyllä!

Enkä saanut tomaattimökkiä tämän valmiimmaksi!

4. Kolme asiaa, jotka sain kesän aikana valmiiksi.

Saimme sentään navetan takustan vähän kuivemmaksi yhdellä kuormalla soraa ja naapurin avittamana.

Siltarumpukin tuli korjattua talkoovoimin, eikä tarvitse enää pelätä, että jonkun autonrengas vaurioituu.

Ja kesän grillipaikka tuli valmiiksi!

5. Kolme asiaa, jotka jäivät kasvukaudella kesken

Odotin niin innolla vaaramia, kun niitä tuli jo edelliskesänäkin. Mutta ei. Joko pölytys ei onnistunut tai muu kurja niihin iski.

Kylmä syksy vastusti. Monet ruusut, varsinkin kanadalaiset puskivat niin ihanasti nuppuja, mutta lämpöä eikä aurinkoa ollut enää riittävästi.

Samoin kävi Lawiniallekin, joka olisi kukkinut runsaasti!

7. Kolme asiaa, joita stressasin

En kai minä mitään stressannut...

No vähän ensimmäistä tanssikoreografiani, mutta muistin sen melkein.

Ja sisäsiivouksia. Aina minä ulkona tykkään puuhastella, mutta en sisällä kesäpäivinä. Ja kärpäsiä syksyn päivinä!

8. Kolme asiaa, jotka saivat minut rentoutumaan.

Pitkä aamutee kissojen kanssa auringossa terassilla tämä näky silmien edessä.

Ne marjamaat tuolla metsissä!

Ystävien vierailut ja Malena-tyttären kanssa piirtäminen ja maalaaminen. Tässä Malena on tehnyt minulle väritystehtävän, jonka värittelin.

9. Kolme asiaa, jotka haluaisin hankkia tulevana kesänä

Maalata sata keijua pojantyttäreni kanssa! Keijut kuvassa ovat hänen piirtämiä. Hankin siveltimet ja maalit! Pohjat on! Kuvassa osa yhdestä sermistä, jonka olen pohjamaalannut. Sermejä on kolme kahden puolen. Joten hommaa piisaa. Aion esitellä töitämme ruusutarhassani ensi kesänä.

Ranskalaisia ruusuja eli ranskalainen ruusukamari pihalle. Tilattu on jo 6 kappaletta!

Kun on kolme karhua; isäkarhu, äitikarhu ja pikkukarhu tuolla pihalla, niin haluan sinne myös soman tyttösen, Kultakutrin!

Noissa hankinnoissa tarvitaan kylläkin omaakin luovuutta ja työtä, työtä!!

10. Kolme asiaa, joista unelmoin

No jotta saisin sen tomaattihuoneen.

Ja ehtisin tekemään pari ruusuporttia.

Ja paljon mukavia vieraita kesäkahvilaan!!!!

Rosalina, roselina suloinen!

Kerron nyt toisesta maanpeittoruususta, mikä jo kolmatta kesää on menestynyt pihallani. Tosin se on kärsinyt surkeista talvista ja sateista eikä ole vielä päässyt oikein kukoistukseensa. Tämä ruusu voi kyllä pensoittuakin ja kasvaa korkeammaksi.

Tämä laji on rugosa- eli kurttulehtiryhmään kuuluva matala ruusu, jonka kukkasiin ihastuin kerran Oulujoen Taimistolla kulkeissani. Se lähti mukaani, vaikka minua varoitettiin, että se voi keväisin olla välillä kuolleen näköinen, mutta nousee taas ylös. Niin se on tehnyt. 

Istutin sen rugosaryhmäni erääseen nurkkaukseen. Pelkään, että siinä on sille liian kuiva paikka, sillä maa laskee siitä joka suuntaan. Olen sitä toki kuivina aikoina kastellut. Kuten kuvasta näkyy, ei se hääppöseltä näytä. Ainakaan vielä. Sillä on kauniit kiiltävät lehdet, jotka eivät tosiaan muistuta kurttulehtiä ja kukinta on (olisi) runsasta, jos se ehtii talvivaurioista kukkaan.

Haluan kuitenkin esitellä tämänkin ruusupersoonan, jolla on noin tyttömäinen nimi. Ja sen nimisiä tyttöjä löytyykin aika paljon eri kansallisuuksista. Oliskohan ruusunkasvattajalla ollut tämän niminen tytär?

Rosalina-ruusu on syntynyt Wilhelm III Kordesin kasvattamana Saksassa 1994. Vuonna 1994 tätä herkän kaunista ruusua kunnioitettiin Certifikaatiolla Britannina Kuninkaallisessa Ruusuyhdistyksessä, ymmärtäisin vuoden ruusu-nimityksellä. Silloin se nimettiin 'Roselinaksi'. 

Roselinan vanhemmat ovat rugosalajikkeisiin kuuluvia. Olisiko yksi näistä Uuden Seelannin lajike? Kordes myös käytti risteytyksissä useita luonnonruusuja. Näinhän maailman ruusut yhdistyisivät, kantaisivat koko maailman ruusu-geenejä. 

Wilhelm Kordes III eli vielä tänä vuonna, kuoli tammikuussa 2016 62-vuoden iässä. Hänen jälkeensä jäi ruusuyhtiö nimeltä W.Kordes Söhn, Kordesin Pojat, josta on tullut eräs maailman johtavista ruusuyrityksistä. Se välittää nykyään leikko- ja pensasruusuja ympäri maailman.

Wilhelm Kordes I syntyi 1853, joten Rosalinan kehittäjä oli jo kolmas Wilhelm suvussaan. Usealle tuttu ruusu häneltä on mm. Alchymist ja Sommerwind. sekä Iceberg (Schneewittchen), joka on tunnettu maailmalla, veljessarjasta Reimer Kordesin kehittelemä. Se sai 'Maailman suosituimman ruusu-tittelin vuonna 1983. 

Tältä sivustolta löytyvät kaikki Kordesin ruusut. Flammentanz, josta on tullut suosittu ja ihailtu köynnösruusu, on myös Kordesin tuotantoa. Minullakin se on, mutta vasta ensimmäistä kesää, joten en uskalla siitä vielä edes kertoa. Hassua oli, etten listalta löytänyt ruusu Rosalina, en myöskään sen syntymävuotta. Tippunut pois? 

Laitan tähän vielä Wilhelm III:n kuvan. Komea mies! 

Kuva on yrityksen kotisivustolta tässä. Täällä onkin laajat tiedot ruusujen kasvattamisesta, niiden risteyttämisestä, taimikasvatuksesta ja kaikesta mahdollisesta, jos jotakin kiinnostaa. Valitettavasti saksankielellä. Sen kielen osaaminen on minulle aika pikkuista.

Mutta ihailla yleensä täytyy sitä, kuinka avoimesti netti avittaa, ohjaa, opastaa ja kertoo kaikesta mahdollisesta mitä haluat tietää. Tosin aina täytyy muistaa, että monet tiedot tulevat aika yksilölliseltä pohjalta. Tässäkin tapauksessa Kordesin suvun tiedoista ja ympäristönä Saksa, mikä on pikkuisen etelämpänä kuin oma puutarhani.

Löysin kauniin saksalaisen kappaleen:

Anette ja Ruusu minun maalleni Saksalle sekä

Andrea Jürgens - Eine Rose für Dich   on toinen kaunis ruusulaulu sinulle!

Fairy - maanpeittoruusu, keijukaisruusu

Fairy-sanaa käytetään usein kevennettynä ja hellänä symbolina. Sehän tarkoittaa englanninkielestä suomeksi keijukainen.

On myös ruusu nimeltä 'Fairy', maanpeittoruusu. Se tarkoittaa sitä, että ruusu on niin matala ja lamoava siinäkin, että sitä istutetaan penkkien reunoihin täytteeksi muulle tai sitten ihan sellaisenaan matalaan penkkiin. Se on vaaleanpunainen, pienikukkainen, runsas ja kukkii koko kesä.

Näin sen ensimmäisen kerran Ruotsissa pienessä kylässä vanhan punamultapappilan eteläisellä seinällä. Se kukki siinä vielä marraskuussakin. Ihastuin. Tosin kylä on Porin korkeudella, joten paljon etelämmässä kuin oma V-vyöhykkeeni. Ruusua kyllä myydään täälläkin, vaikkakin vähän kyseenalaisesti.

Minä ostin sen. Yhden kappaleen. Kun haluaa kokeilla sen kestävyyttä, on liian leveää ostaa niitä heti useampi kappale, ainakin minun rahavaroihini. Ruusu eli pari kesää, ei voinut hyvin. Kolmantena keväänä se oli menehtynyt. Heitin sen kompostin reunaan.

Siitä reunalta sen löysin neljäntenä kesänä. Se raukka oli elossa ja pukkasi vihreitä taimiaan leh-dykköineen. Liikutuin sen sitkey-destä ja siirsin sen ensin yhden ruusun juurelle, myöhemmin tuohon ryhmä- ja köynnösruusujen mukaan talon eteläiselle seinustalle. Siinä se on alkanut jälleen kukkimaan, vaikka köyhänlaisesti vielä. Viime talvi oli sillekin kova. Uskon kuitenkin sen sitkeyteen!

Mutta mistä tällainen ihana keijukainen onkaan kotoisin? Löysin englanninkielisen sivuston tässä ja sain tietää siitä enemmän. Sivulla näkyy myös sen runsaskukkaisuus! Kuvissa olen nähnyt sen usein purkki-istutuksena ja varmaan silloin talvehtii jossain lämpimämmässä tilassa. Minä haluan vain sellaisia ruusuja, jotka talvehtivat tuolla maassa. Kellarini on liian kylmä ja kostea. Siellä ruukkuistutukset vain homehtuvat.

Tämä kuva on Suomela-sivustolta lainattu. Oli pakko laittaa se sen vuoksi,
että tästä näkyy Fairyn yleinen käyttö-ominaisuus ja runsaus.

Sivuilta löytyy, että ruusu on kotoisin Englannista. Sen kasvattajana on ollut ruusuistaan kuuluisa henkilö nimeltä J.A. Bentall. Fairy on synnytetty vuonna 1932. Tuo ikä jo kertoo sen, että ruusulajike on kautta vuosikymmenien säilynyt suosittuna, siis klassikko. Olette varmaan jo ruusunkasvattajina huomanneet, että ruusulajikkeita tulee ja menee niin kuin iskelmätähdet taivaalla. Useat lajikkeet joutuvat unohduksiin. Usein ne jäävät johonkin maahan eivätkä valloita maailmaa, ehkä juuri niiden arkuuden tai sairasherkkyyden vuoksi. Näin sen tulkitsen. 

Fairyn vanhemmiksi ilmoitetaan selvästi mies ja nainen;  'Paul Crampel ' ja 'Lady Gay'. Kurkkasin vähän tuota Paul-ruusua. Se on polyantharuusu Hollannista ja vuosi 1930. Kuvista päätellen terttumainen ryhmäruusu, väritykseltään oranssi tai ruusunpunainen. Lady Gay'tä (Lady Grey) ei löydy netistä, tieto menee aina vähän muualle. kuten voitte arvata. Myöskään Lady Gray'tä ei löydy muuna kuin tee- tai riisilajikkeena. Joten tältä osin luovun. Suomalaisessa ruusukirjassa Fairy' stä kuitenkin kerrotaan sen olevan perua myskihybriditaustasta ja japaninköynnösruususta, jolla on terttumainen kukinta. Ruusu tuoksuu hyvin miedosti. 

Löysin myös ihan mukavaa tietoa Fairy-ruusun luojasta. Oikea nimi John A. Bentall, puutarhuri. Hänen kerrotaan kasvattaneen myskiruusuja. Ymmärsin, että hänen leskensä Ann Bentall jatkoi miehensä ruusukasvatusta. Heihin yhdistetään myös pappi nimeltä Joseph Pemberton, jolla oli ruusutarha. Bentall-nimeen on säilynyt muitakin ruusulajeja, kuten Rosa "Ballerina", vuonna 1937, pienikukkainen ja hyvin terttumainen, sekä Buff Beauty, isokukkaisempi ruusu. Nyt ei ole ihan selvää onko loppujen lopuksi Fairy'kin luojana Ann Bentall. Tällä ranskankielisellä sivustolla hänet nimetään Fairyn luojaksi.

Sieltä sivustolta bongasin mielenkiintoisen sivun, jossa esitellään ruusulajit ja niiden luojia vuosilta 1900-1949. Siis aivan HURJAA! Sivustoa plaratessa näkee ruusujen runsauden, senkin mistä tulee maailman kuuluja, mitkä unohdetaan. Löysin muutaman tutun ruusun sieltä; Zigernerknabe, Paulii ja New Dawn. Ja yllätys, yllätys!! Siellä oli myös Pohjantähti! Huomasin, että Chaplinkin oli saanut oman ruusunsa. Mielenkiintoinen sivusto!!

Itse Fairy'a on sitten myöhemmin käytetty risteytyksissä ja on saatu esim. ruusu nimeltä Rosa Fairyland (Hardness, Britannia 1980), joka on taas metrinen pensas. 

Olen minä kamala, kun innostun tutkimaan! Onpahan paperilla tutkimustulokseni tässä. Harva sitä varmaan lukea jaksaa! 

Haluan tähän Saaran version Titanicista...

Suomalaiskeijukainen! Pidetään hänelle peukkuja!

Ruusujen tuoksut - aistipuutarha

Tulipas tuosta edellisestä postauksesta mieleeni eräs mielenkiintoinen aihe, nimittäin ruusujen tuoksut. Tarjoan tässä erään mielenkiintoisen sivuston, jos joku ei ole ollut siitä aikaisemmin tietoinen.

Onhan ruusuja, jotka eivät tuoksu, on miedolle tuoksuvia ja voimakkaasti tuoksuvia. Joku ei astman vuoksi voi kestää mitään tuoksuvaa. Joku taas hankkisi juuri tuoksuvia ruusuja. Niitä on usea kysellyt minultakin kahvilassani.

Eräs tutkijaoppilas, nimeltä Taija Savilaakso, on nimittäin tehnyt opinnäytetyön ruusujen tuoksuista kohteena Oulujoen Taimisto. Tämä työ oli tilaustyö ja se tehtiin Oulun Seudun Ammattikorkeakoulun maisemasuunnittelukoulutuksessa. Työn tarkoitus oli selvittää ruusun kukkien, lehtien ja muidenkin osien tuoksut. Ne on ryhmitelty seuraavasti: ei mitään, mieto, keskivoimakas ja voimakas tuoksu. En tiedä, onko kyseinen henkilö juuri Neiti Nenä, jotka ovat kysyttyjä henkilöitä parfyymiteollisuudessa. Hän kuitenkin toteaa, että tuoksukin havannoidaan hyvin yksilöllisesti. Tässä on hänen kirjallinen työnsä. 

Ja sitten tuoksuihin! Tottakai yleisesti on tunnettua, että pimpinellaruusuilla, kuten juhannus-ruusullammekin, on ihana tuoksu. Kuitenkin tässä ne luokitellaan mietoihin tai keskivahvoihin tuoksuihin. Rugosa- eli kurttulehtiruusuilla, kuten hansaruusulla on yleisesti vahvempi tuoksu. Taas mitä jalostetumpi ruusu on, sitä heikompi on tuoksu tai ei tuoksu millekään. Tämän olemme havainneet leikkoruusuista.

Tässä on Taijan työn tulos, Tuoksugalleria eli se, miten Oulujoen Taimiston ruusut tuoksuivat sinä kesänä, kun hän siellä niitä haisteli eli kesällä 2011. Ruusut ovat siitä vaihtuneet, joten kaikki ruusut eivät ole tässä esillä. 

Neilikkaruusu

Esimerkiksi neilikkaruusulla, Rosa grootendorts, ja punalehtiruusulla ei ole tuoksua. Jälkimmäisen vuoksi vähän hämmästyin, sillä tunnetusti se on villiruusu, ja villiruusuilla on kaunis hento tuoksunsa. En ole huomannut papulanruusustakaan, että se tuoksuisi mitenkään voimakkaalta, kun tutkimus esitti. Minulla onkin huonontunut hajuaisti. Varmaan se kärsi muinaisesta homesienestä.

Mielestäni Belle Poitevine rugosaruusuista tuoksuu miellyttävimmin. Yksi rugosaruusu, minkä Taija valitsi voimakkaan tuoksuiseksi, on 'Monte Cassino'. Toinen voimakas rugosalaji on 'Katri Vala'. Joten jos haluaa tosi tuoksuvan ja komean ruusun, niin tässä kaksi niistä. 

Hauskoja nimityksiä hajuille on löytynyt. Esimerkiksi Linnanmäen kaunottarella on tuoksussa mieto, miellyttävä, rasva ja kaneli. Kun taas minun ihailemalleni ruusulle, Suzanelle, oli löytynyt tuoksuna keskivoimakas, epämiellyttävä, muovi ja rasva.

Kanadalaisille ruusuille, joissa on usein villi-ruusunkin pohjaa, löytyi miellyttävä ruusumainen tuoksu, vaikka nekin ovat jalostuksen tuotetta.

Ruusun tuoksua käytetään muun muassa aromatipoissa rauhoittavana ja rentouttavana tuoksuna. Taija mainitsee myös ruusun kuuluvan Aistipuutarhaan, jolla on terapeuttinen vaikutus.

Aistipuutarha sopineekin hyvin erääseen ideaani ensi kesän ruusutarhasta. Haluan nimittäin kokeilla ruusumeditaatiota, jossa etsittäisiin tuolin kanssa oma tuoksuva paikka jonkin ruusun vierestä. Siinä sitten haisteltaisiin ja katseltaisiin ruusua puolen tunnin hiljaisuudessa. Uskon kovasti, että ruusu jakaisi paljon rentouttavaa ja hoivaavaa olotilaa.

Olle Björling - I rosens doft

Kreetan ruusu, Nystyruusu, Rosa glutinosa

Ruusut ovat hyvin paljon myös makuasia.

Olen oppinut, että jotkut pitävät jaloruusuista niiden upeiden kukkien vuoksi. Jotkut pitävät kotoisista tutuista pimpinelloista. Jotkut pitävät tuoksuvista ruusuista. Jotkut pitävät vaaleanpunaisista, valkoisista tai punaisista ruusuista. Jotkut eivät pidä ruusuista lainkaan. Jotkut ovat aivan hulluina niihin, kaikenlaisiin. 

Mistä minä pidän? Pidän yksilöllisestä ruususta. Ja sitä enemmän, mitä enemmän sillä on historiaa ja tarinaa takanansa. Kun kirjoittelen tässä toista osaa Ruusutarhan tarinoita-kirjaseeni, tämä kaikki käy hyvin ilmi. Minun pitää saada tutustua ruusuun niin, että siitä tulee persoona. Ja jokaiselle löytyy tarinaa enemmän tai vähemmän.

Nyt kerron ruususta, jonka ensivaikutelma minulla oli, että se ei oikein kuulu mihinkään ryhmään. Suomenkielisessä nettitietoudessakin on siitä hyvin niukalti tietoa. Pitää tonkia latinankieltä ja saksan- ja englanninkielisiä sivustoja. Ihana, että eräästä blogista sain vinkkiä latinankirjasta, missä on kuvattu kasvien nimien suomennoksia, Latinaa puutarhureille. Ja lahjana itsellä jonkinlainen kielitietous.

Tämä ruusu, mistä nyt kerron, on vaatimaton villiruusu nimeltä nystyruusu, Rosa glutinosa, synonyymina löytyy myös Rosa pulverulenta.

Toin kotiini tämän ruusun erään ruusunkasvattajan innoittamana. Hän nimittäin teilasi tuoksuttomat jaloruusut täysin, melkein muoviruusuina ja nosti esiin vanhoja ruusuja, kuten tämän nystyruusun, jolla on aivan omintakeinen tuoksu. Itse kukka ei tuoksu, vaan pensaan lehdet tuoksuvat mänty-metsälle ja pihkalle. Hän neuvoikin minua is-tuttamaan sen sellaiselle kulkupaikalle aurinkoon, jotta ohikulkeissa tämä ruusu löyhäyttää nenään ihanaa pihkantuoksua lehdistöstään, kuten hänellä kotonansa. 

Sen tein. Ja hyvin se on siinä kulkutien varrella eteisen edessä alkanut kasvamaan. Tosin se ei kovin korkeaksi ja suureksi kasvakaan,  vain noin metrin korkeuteen. Suloinen on sen kukinta, yksinkertainen ja hieman marmoroitu vaaleanpunainen väritys. 

Suomisanakirja ei tunnista sanaa nysty,  vaikka selvästi tuo ruusu on nimetty kansanomaisesti. Latinankielen sana 'glutinosa' tarkoittaa tahmeaa. Sitä kyllä ruusun lehdet ovatkin. Kun hieroo pikkuisen niitä sormiinsa, saa mukaansa tuon ruusun parfyymin. Tuo toinen nimi 'pulverulenta' kertoo vähän samaa eli tarkoittaa pölyn peittämää. Sen nimen perästä löysin M.Bieb ja vuosiluvun 1808. Liekö joku tämän ruusun tutkija tai kasvattaja?

Nystyruusuni on vasta parin vuoden vanha.

Englanninkieliseltä sivustolta löysin ruusua nimetyn Kreetan ruusuksi. Ruusu kasvaa siellä, kuten myös muualla Kreikassa ja Sisiliassa villiruusuna. Ihastuin matkustellessani Kreetan saareen ja varsinkin saaren yrtteihin. Eikö juuri sieltä ole kotoisin Suomeenkin levinnyt hortta eli hortoilu, luonnonyrttien käyttö? Löysin tähän ruusuun kytketyn myös yrttiruusu-nimityksen. Tämän tulkitsisin siten, että Kreetalla sitä varmaan käytetään hyödyllisenä horttakasvina. Pitänee kokeilla kuivattaa ruusun vihreistä lehdistä teeainesta, kunhan se vähän tuosta tuuheutuu.

Näin villiruusut tulevat pihaani tuoden mukanaan monenlaista viisautta. Kummasti ne aina polkuni kiemuroihin yhdistyvät.

Nyt kuunnellaan

Kansanmusiikki Kreetalta

Pohjantähti, ruusutarhani johtotähti!

Joskus viisitoista vuotta sitten rappasin talon seinustan eteläseinän vierustaa nokkosista ja vadelmista. Ja kivistä! Sain vain päähäni, että jotain voin siihen istuttaa, koska se on pihani lämpimin paikka. 

Maa oli köyhää, itsekin köyhä, joten hyvää multaa en siihen paljoa laittanut. Jotain vanhaa muurahaispesää metsästä kantelin. 

Ostin siihen jostain kumman päähänpistosta köynnösruusun nimeltä Pohjantähti. Ostin ruusun aivan sen nimen vuoksi. Pohjantähti on osoittanut tietä muinaisina aikoina merenkulkijoilla ja erämaassa vaeltajille. Jos se ohjaisi jotenkin minunkin elämää. Enpä arvannutkaan mihin.

Katinkontit. Paikka oli ruusulle liian kuiva ja hedelmätön. Se oli myös liian kuuma. Ruusu kärsi huonosta paikasta ja huonosta hoidosta. Se kukki silloin tällöin, välillä paleltui, välillä nosti päätänsä ja yritti. Itselläni oli selkävaivat ja kiireet. Pari kesää olin opiskelemassa, enkä ehtinyt puutarhaa hoitaa saati sitten honteloa ruusuakaan. 

Nyt vasta, viisi vuotta sitten, kun suunnittelimme talon kivijalan hoitoa ja oli pakko poistaa vanha ruusunrääpäle, löysin sille hyvän paikan kasvaa. Ihme ja kumma, että siitä jotakin oli vielä elossa. Sitkeä se on ollut, täytyy myöntää. Ruusuraukka, johtotähteni!

Vanhan tallin seinustalla, missä seinän vieressä on väkevää kompostia hevosen ajoilta, on ruusu kasvanut huimaa kyytiä. Se on kurkottanut katon harjalle, tunkenut oksansa jopa laudoituksen väliin ja tarttunut ohikulkeviin piikkisillä sormillaan. Olen asettanut vanhojen patjojen joustorungon siihen sen tueksi. Vieressä kasvaa kärhö nimeltä White Swan, joten kilpaa ne siinä rönsyilevät.

Paitsi, että viime talvesta se ei tykännyt. Kaikki varret kuolivat pois. Mutta juuresta se jälleen kohosi ja luultavasti kukkii ensi kesänä taas komeasti. Olen suunnitellut sille parempaa kiipeämismahdollisuutta. 

Mistäs tällainen Pohjantähti on Suomeen kotiutunut? Tämä ruusu, jota ei luokitella sen kummemmin mihinkään muuhun ryhmään kuin köynnösruusuihin, herätti mielenkiintoni. Tiedän, että se on ainoa näin pohjoisessa säilyvä köynnösruusu.

'Pohjantähti', Ruotsissa 'Polstjärnan' on syntynyt vuonna 1932. Missä? Kun löysin sen synnyttäjän, Harald Wasastjärnan, antoi se vähän jo vinkkiä. Hei, sehän on ihan suomalaisen kasvatusisän sormista lähtöisin! Ilmankos, Vaasantähti antoi ruusunsa nimeksi Pohjantähti. Nöyrin kiitokseni. Wasastjärna on tunnettu nimi Suomessa, mutta itse Haraldista en löytänyt enempää tietoa. Varmasti hän rakasti ruusuja!

 

Pohjantähden ruusuisänä on toiminut ruusu nimeltään 'Orléans Rose'. Äitinä keskiaasialainen Rosa beggeriana, jolta lapsi on saanut kylmänkestävyytensä. Keitäs tällaiset vanhemmat ovat? 

Löysin ruusun nimeltään Adeleide d'Orleans, mikä muistutti hyvin paljon kukinnaltaan Pohjantähteä. Löysin myös ruusun Orléans Rose, mutta se oli punainen. Ruusu on noin metrin korkuinen pensasruusu. Lajin kasvattajaksi mainittiin Levavasseur, Ranska 1909. Voi näitä sukupuita!!

Beggerianaruusut nimitetään ryhmäksi, johon Pohjantähti kuuluu. Itse alkuperäinen Rosa beggeriana kasvaa yleisenä Iranissa, Afganistanissa, Mongoliassa, Pakistanissa, Intiassa ja Kiinassa. Se on noin 1,5 -2 metriä korkea pensas,  Sen kukat ovat tertussa, mutta enemmän kerrottuja kuin Pohjantähdellä.

Viereinen kuva on Wikipedian saksankieliseltä sivustolta ja kantaa siellä nimeä beggeriana. Upea äiti meidän Pohjantähdellä!

Tämä ruusu on saksalais-baltialaisen luonnontieteilijä Alexander Gustav von Schrenk'n Turkestanista löytämä ruusulaji. Se viihtyy jopa 2000 metrin korkeudessa eli on sopeutunut kuiviin ja kylmiin olosuhteisiin. Mahtaa se olla kaunis siellä vuorten rinteillä!

Siis kyllä usein hämmästyn, kuinka paljon tietoa on kaivettu yhdelle ruusulajille! Onko usein sukututkimuksiakaan tongittu niin paljon kuin ruusun alkujuuria? Ja ruusulle löytyy usein joku henkilö, useitakin kuten tässä tapauksessa, joka sitä on tuonut esille. Kyllä ihminen ja ruusu ovat aina kulkeneet käsikädessä maailmalla!

Kun tätä kaikkea löysin, tunnen ihan huonoa omaa tuntoa, etten aikaisemmin arvostanut enempää tätä urheaa kiipeilijää. Tiedän nyt, että kevätahavan tullessa nuo vankat varret tarvitsevat kuitenkin peiton tuottaakseen valkoista kukkailoa jälleen kesäksi. Kaiken varalta sen teen.

Tämä ruusu on kuitenkin ollut se johtotähteni aikana jolloin en osannut vielä aavistaakaan, että joskus voisin luoda oman ruusutarhani. Joten näin olen tässä nyt antanut sille aivan oman arvonsa.

 Täällä Pohjantähden alla ...

Suomalaisia ruusunjalostajia; Peter Joy ja Pirjo Rautio

Olen blogissani esitellyt monta ulkomaalaista ruusujenkasvattajaa, mutta nyt tartun suomalaisiin.

Puutarhassani on neljä erityistä ruusua, joiden synnyssä, kehityksessä ja kasvussa on Peter Joylla näppinsä mukana. Ensimmäinen oli Tove Jansson, toinen Ilo, josta tässä enemmän ja sitten Sointu ja Sävel. Samaan ryhmään voisi lisätä vielä Lumonkin, mutta itse en ole tätä vähän arempaa ruusu vielä hankkinut. Nämä, kuten moni muukin ruusu, ovat syntyneet yhteistoiminnassa Pirkko Kahilan ja Matti Kangaspunnan kanssa.

Tämä kaikki juontuu siitä, että Helsingin yliopisto otti tarkempaan syyniin koristekasvien kenttätutkimuksen 1980-luvulla, mukaan luettuna ruusut. Tämä tutkimus sai nimekseen Keskas eli Kestävät kasvit. Tiedot täältä. Kuvassa Peter Joy Vihdin Kalevalaisten Naisten sivustolta vuonna 2002, jolloin kuvassa oleva ruusu Tarha Halonen valittiin vuoden nimikkoruusuksi.

Tähän tulivat mukaan edellä mainitut henkilöt. Kun taas 1989 perustetussa Suomen Ruususeurassa myös innostuttiin vanhoista, kestävistä ruusuista, oli tämä hyvää jatkoa tutkimukselle. Tietoa jaettiin seuran perustaman Ruusunlehden kautta. Huomattiin, että monet Suomen vanhat ruusut löivät laudalta kestävyydeltään useat kaupalliset jalostetut ruusut.

Kaiken tämän jatkoksi innostuttiin jalostamaan uusia ruusuja juuri Suomen olosuhteisiin sopiviksi. Tähän antoi puitteet Helsingin yliopisto, josta Joy, Kahila ja Kangaspunta saivat Keskaksen jälkeen jatkotoimia. Jalostettuja ruusuja testattiin eri puolilla Suomea. Nyt 25 vuoden työn tuloksena näitä ruusuja, joista edellä kerroin, on saatavilla useilla taimistoilla.

Kuten Tove Jansson ja Ilo, myös Sointu ja Sävel ovat jollakin lailla lamoavia ruusuja, eli oksat kaartuvat laajalle alueelle, joten olen tukenut pajupunoksilla näitä kaikkia, Tovella on tukena aita.

Viime kesänä parin vuoden vanha Sointu pursusi runsaasti noilla kukkatertuillaan. Ainoa harmi on runsaat sateet, jotka tärvelsivät kukintaa, myös Sävelellä. Nämä molemmat ovat myöhäisempiä kukkijoita kuin Tove ja Ilo ja jatkaisisivat kukintaa pitkälle syksyyn jos mahdollista.

 Soinnun kukka, kuva ylhäällä, on punaisempaa kuin Sävelen, kuva alhaalla, jonka olen istuttanut vuotta myöhemmin. Molemmat taimet löytyvät taimiston rugosa-luettelosta. Soinnun esivanhemmat ovat rugosaruusu 'Snow pavement' ja polyantharuusun siemen. Sävelellä samoin rugosaryhmä ja ruusu nimeltä 'Angel Rose'. Sointu ja Sävel mainitaan suloisesti sisarruusuiksi.

Pirjo Rautio tuli minulle tutuksi, kun kiersin ruusuista puutarhamatkaani E-Suomessa. Soitin hänelle vähäisellä jännityksellä saada lupaa vierailla. Hänellä oli kiireitä, mutta otti minut kuitenkin vastaan ,ja sain tovin kierrellä hänen opastuksellaan hänen runsaassa ruusutarhaassaan puolipökertyneenä. Olin otettu. Pidän häntä 'ruusujen äitinä' ja monen ihanan ruusun synnyttäjänä Suomessa. Tässä vierailusivuni aiheesta. Hän on julkaissut kauniin kirjan Suomen ruusut, jonka sain lahjaksi siskoltani ensimmäisenä ruusutarhavuotenani. 

Viime vuosina on tullut runsain mitoin markkinoille Pirjo Raution jalostamia ruusuja. Itse olen istuttanut näitä vasta viime vuonna, joten minulla ei ole vielä edes kuvia niistä, ainoastaan Posliinikaunotaresta, jonka jo keväällä kukkivana istutin. Muita lajeja istutin vasta nyt syksyllä: Marsipan, Hienohelma ja Heinrich Ilmari, joiden toivon viihtyvät pihassani. Pitkällä jonotuslistalla on myös Ihmeruusu nimeltä Marveille. Toivottavasti jo ensi vuonna sen pihaani saan. 

Posliinikaunotar kuuluu tarhapimpinellaruusuihin ja on herkän yksikertainen ja valkoinen. Sen vanhemmat ovat 'Poppius' eli Suviruusu ja Linnanmäen kaunotar. Siksipä olenkin istuttanut sen lähelle vanhempiaan samaan ryhmään.

Näistä muista lajeista kerron enemmän ensi kesänä, kun näen miten ne selviytyvät ja viihtyvät luonani. Toivon myös kukintaa, sillä kertoa ruususta ilman kuvaa, on kuin puhua persoonasta, jota ei ole koskaan nähnyt.

Guns n roses - November rain solo cover

Hyvää yötä ruususeni, kauniita unia!

Marras on iskenyt hellästi puutarhamultaan!

Nyt ymmärrän, kuvaani katsoessa, miksi punamullalla maalatut rakennukset aikoinaan ovat vallanneet Suomen ja Ruotsin kyläyhteisöjä. Punamulta muistuttaa kaikesta lämmöstä, mikä kesästä ja syksystä jää maisemaan. Punaisesta mökistä on aina heijastunut sydämen usko selvitä kylmän horroksesta. Siltikin Ruskelan ruusu ei tahdo millään riisua kaunista asuaan.

Ruusun punaiset kiulukat kutsuvat lintuja aterioimaan ja energiaa keräämään.

Itse en ehtinyt paljoa noita kiulukoita poimimaan ja säilömään. Muutkin niitä tarvitsevat kuin minä ja vierailijani.

 

Ruusun lehdet kantavat hyvin monenlaisia eri sävyjä syksyisin. Jotkut ruusut eivät millään usko syksyn loppumista, kantavat heleää vihreyttään ja selvästi palelevat. Kuten alla Orjanruusu ja Minette. Usein juuri niiltä menehtyvät viimeistään kevään aikana nuo oksat.

Harmaassa ympäristössä korostuvat taas ihanasti vaaleanpunaiset ruusujen kukinnot ja lämmittävät ohessa niiden varsia. 

Lähden lisäämään tänään vielä viimeisiä peittoja herkemmille ruusuille, kuten Flammentanz, Presidetti Kekkonen, Peace ja Lawinia. Myös lisämultaa laitan kanadalaisille ruusuille. Muut ruusuni ovat tottuneet pohjoisen marraspeitteelle. 

Hyvää yötä rakkaat ruusuystäväni! Kesäisen aurinkoisia unia teille. Nuo pajukiemurat kantakoot unisiepparin roolia puutarhassani. 

Tämä kehtolaulu on niin kaunis! Carola ja Tuutulaulu

Tarinaa ruususta nimeltä Belle Poitevine

Rugosa- eli kurttulehtiryhmään kuuluva ruusu nimeltä Belle Poitevine on juhannusruusun ohella pihani vanhoja ruusuja. Koska aikaisemmin en tajunnut ruusuista mitään, tämä kaunotar kotoisin Ranskan Poitevinesta, jäi hoitamatta ja oli surkeassa tilassa. Sittemmin kun olen sitä hoidellut, se on verttynyt, nuortunut ja kukoistaa. Siitä olen yleensä poiminut ne ruusunlehdet makoisaan ruusujuomaani, jota olen tarjonnut kahvilassani.

Tämä ruusu on syntyisin Ranskasta alueelta, missä on Bussiére-Poitevine-niminen pieni 1000 asukkaan kaupunki. Ympärilla on kaunista luonnonsuojelualuetta, missä kulkee paljon turisteja. Ruusu mainitaan jo 1892 ja on kestävyydeltään, tuoksultaan ja kauneudeltaan levinnyt ympäri maailman. 

Minulla kesti viisi vuotta tutkia tätä ruusua ja sen alkuperää, enkä vieläkään ole sen lajista varma. Nimesin sen alkujaan Ellenin ruusuksi, koska talon entinen emäntä Ellen oli sen istuttanut uuden lisärakennuksen päähän 1970-luvulla. Parhaan kykyni mukaan olen tulkinnut sen Belle Poitevineksi. Olen paljon myös tutkiskellut sitä, mistä tämä ruusu olisi tullut pihamaalleni. Belle löytyy nimittäin kotikyläni kaikilta vanhoilta pihamailt, kun taas se yleisemmin on aika tuntematon laji.

Se, mitä kylän historiikista minulle selvisi, kun siitä kirjakin kirjoitettiin, on tarinan arvoinen. Siis tämä tarina on pohjimmiltaan aivan totta, mutta väritetty omalla tulkinnallani ja mielikuvituksellani.

" Nuori nainen nimeltä Rosa unelmoi matkasta uuteen maailmaan. Se uusi maailma oli monelle suomalaiselle Amerikka. Joten, kun Rosa huomasi tilaisuutensa tulleen, rahaa oli tarpeeksi säästössä ja ystäväkin lähti maktaan, osti hän lipun Amerikkaan menevälle laivalle. Amerikassa hän pääsi piiaksi erääseen kartanoon. Rosa oli lähtöisin maalta, joten voi hyvin ymmärtää miksi hän usein vähäisillä vapaillaan suuntasi askeleensa kartanon puistoon ja ihaili siellä istutuksia. Rosan työ oli raskasta, eikä kaikki odotukset uudesta uljaasta maailmasta oikein toteutuneet. Vuoden päästä hän osti laivalipun takaisin Suomeen. Hänen mielessään oli syntynyt aivan toisenlainen unelma.

Se oli unelma ruusutarhasta!

Monien mutkien kautta Rosa tapasi isohkon maatilan mukavan pojan, jonka kanssa hän vihkiytyi ja muutti maalle pieneen kylään. Maalaistalossa oli kovasti töitä. Kaksi unelmaa tämä nuoripari kuitenkin toteutti. Aviomies oli hullaantunut kirjoihin, joten talon saliin tehtiin kirjahylly, jonne hankittiin muutakin kuin Raamattu ja tietokirjallisuutta. Mukaan tuli seikkailukirjoja. Rosa toteutti aviomiehen hyväksynnällä ja avulla myös oman unelmansa, ruusutarhan. Talon eteläinen mäen rinne ja mehevä maa oli ruusuille otollinen paikka.

Rosa oli ottanut selvää Suomessa kasvavista ruusulajeista ja lähetti postia ystävilleen, joihin oli Amerikan matkalla tutustunut. He puolestaan lähettivät Rosalle ruusuntaimia. Myös se mukava vanhempi mies, joka oli ollut töissä laivalla, lähetti matkoiltaan Rosalle ruusuntaimia kokeiltavaksi. Kun Rosalta kysyttiin eräänkin suuren kahvilautasen kokoista tuoksuvaa ruusun nimeä, ei Rosa sitä tiennyt, vaan hymynkare huulillaan nimitti sen laivaruusuksi. Se oli nimittäin tullut laivalla Lapaluodon satamaan.

Ehkä juuri tämä ruusu oli se Belle Poitevine.

Rosan ruusutarhaa ihasteltiin. Ruusutarha oli raivattu neliönmuotoon ja siinä kulki suoria polkuja. Miten oli mahdollistakaan, että vanhasta maalaistalosta löytyi ruusutarha hallanaralla Pohjanmaalla? Sitä ihmettelivät jopa kaupunkilaissukulaiset, jotka vierailivat kesäisin maatilalla. Eikä olisi ihme, jos kylän asukkaat olisivat kateuksillaan nimenneet Rosan vähän nousukkaaksi. Olihan hän ollut Amerikassa ja oikein kartanossa piikomassa. Rosa oli kuitenkin rehti ja antelias. Hän jakoi mielellään komean ruusunsa juuritaimia muidenkin pihoja koristamaan."

Tämän Rosan maatalo sattuu olemaan omalla kotikylälläni. Belle Poitevine kasvaa yhä samaisen maatilan pihamaalla, vaikka ruusutarha on jäänyt hoitamatta muilta sukupolvilta. Maatyö on vaatinut kaiken ajan, eikä piikoja ja renkejäkään ole ollut yhtä helposti saatavilla. Vanhat rakennukset ovat rapistuneet ja uusia on rakennettu tilalle. Belle Poitevine, talon vanha omenapuu ja iso pihlaja ovat vielä muistona ruusutarhasta.

Tänä päivän löytyy yhä tätä ruusua kylän vanhemmilta pihamailta usean talon eteläisellä puolella. Ruusu on rugosamaisesti sitkeä eikä pelkää kylmää tai hoidon puutetta. Erään hyljätyn talon eteisen nurkassa se kasvaa yhäkin runsaana ja vahvana. Toivoisinkin, että kyläläiset pelastaisivat tämän ruusun omalle pihamaallensa, sinne missä sitä ei vielä ole. Näin kiitettäisiin Rosaakin, hänen yritteliäisyyttään ja kauneudenkaipuutaan.

Netistä löysin kaukaisinta tietoa kirjasta nimeltä Roses ja Rose Growing, tekijänä Rose Georgina Kinsley, sivu 46. Siellä mainitaan Madame Georges Bruant-niminen ruusu vuodelta 1888 ja Belle Poitevine 1895 'Regenialan' siementaimena (tieto Pirjo Rautiolta). Tästä voisi tulkita jotakin, vaikka romantiikkaakin. Joka tapauksessa on kyseessä hyvin vanha laji, joka on saanut ihastutta ympäri maailman. Ehkä George Bruant kasvatti myös seuraavat ruusut: Blanc double de Coubert 1892, Rose á parfym de ´l Hay 1904 ja Fimbriata 1891.

Suomen Ruususeuran jäsenet ovat sittemmin tutkineet Belle Poitevineä ja löytäneet sen erinäisiä nimityksiä eri puolelta Suomea: 'Rudolf', 'Korvala' ja 'Anna-Liisa'. Näitä ruusuja on aikaisemmin kutsuttu löytöruusuiksi, mutta todettu ne olevan Belle Poitevine-kantaa.

Tämän ruusun kukat ovat paljon vaaleampia kuin esimerkiksi Hansa-ruusulla. Väriä kutsutaan magentaksi.