Juhannuspussi

Saimme siskoni kanssa lapsena äidiltä juhannuspussin. 

Se oli ruskea tavallinen kaupanpussi, joka oli taitettu kiinni ja tuntui painavalta. Sisällä oli vadelmalimonaadipullo, ihan oma, pari keksiä (joskus omena) ja lakritsapötky (joskus tikkari tai muu karkki). 

Juhannusaattona saimme valvoa niin pitkään kuin halusimme. Halusimme olla ulkona naapurin tytön kanssa. Nautimme sitä limonadia tilkka kerrallaan, säästaen, muutakin vain makustaen. Meillä oli pyhähameet päällä ja kesätennarit. Mitä myöhäisemmäksi ilta meni, sitä enemmän oli sääskiä. Ja jotta ne eivät olisi purreet paljaita sääriämme aivan puhki, juoksimme. Juoksimme naapuriin ja takaisin ja taas jonnekin. Toisessa kädessä oli juhannuspussi ja toisessa hölksyi limonadipullo. Eihän se maistunut lopussa enää samalle, kun oli monta kerta avattu ja maiskutettu. Mutta kaikki se tuntui tosi juhannukselta!

Äitiä varmaan nauratti, kun hän meitä odotteli. Jossakin vaiheessa olimme saaneet tarpeeksemme valvomisesta ja juoksusta. Sääskipaukamien kanssa väsyneenä äiti meidät peitteli jossakin vaiheessa. 

Tuo juhannuspussi jatkoi sitten perinteitään omien poikieni kanssa. Pussi tosin ei ollut enää ruskea kaupan pussi, vaan se säästettiin joululta tai ihan kysymällä löydettiin jostakin kaupasta. Usein se oli koristeellinen ja iso. Sisältö oli suurinpiirtein sama, mutta mukana oli lauantaikarkkipussi ja aina jokin lelu, jonka kanssa saattoi ulkona leikkiä. Esimerkiksi ne vesi-ilmapallot. 

Sisko piti samaa perinnettä yllä omassa perheessään. Kerran noiden pussien kanssa juhlivat serkukset yhdessäkin juhannusta. Tässä juhannuskuva vuodelta 1986.

Nyt pieni pojantyttäreni kyseli jo kovasti juhannuspussin perään. Tuollaisen nätin pussin löysin. Ja sieltähän löytyi jätti-ilmapallo, spinneri sekä karkkipussi. 

Joka juhannus on muistissa tuo juhannuspussi. Se vain on omalta kohdalta muuttunut vuosien myötä. Se pussi on ollut unelmia ja kesän kauneutta täynnä. Iloja kuin myös surua. Ystäviä ja ystävien kaipuuta. 

Tämän juhannuksen oma "pussini" on ollut vatsan täydeltä hyvää ruokaa, nuorempien laittamaa. Se on sisältänyt onnen tunnetta omaisten ilosta ja ystävien vierailuista. Ja juuri nyt se on täynnä kesän heleää vihreyttä. Tuo vihreyden kauneus on aivan sydäntä pakahduttavaa. Se ei mahtuisi mihinkään maailman pusseihin.

Pakahduttavaa on myös nähdä tuhannet ruusunnuput pullistumassa odotuksesta esittää kauneutensa maailmalle. Rupincola eli raunioruusu, joksi sitä kutsun, on ehättänyt aukaisemaan ensi kukkansa. Hyvin ujosti ja arasti siellä kivien päällä.

Ensin nautitaan tästä vihreydestä, missä luonnonkukat, keltaiset, valkoiset ja lilat pirottelevat iloisesti kedolla ja missä pihlaja räpyttelee silmiään.