keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Ruusu Arthur Bell muistutti kulkurielämästäni

Ystäväni toi minulle ruusun nimeltä Arthur Bell.

No innostuinhan heti tutkimaan mikäs se tällainen ruusu on.

Kuva lainattu wikipediasta. Vaihdan sen omaani kun ruusu kukkii.

Ja kun katselin siitä enemmän tietoja, muistin oitis kulkuri-elämäni. Muistin englanninkielen opiskeluni Gambridgessä ja vaellukset Skotlannissa. Samoin erään matkan Irlantia kiertämässä. Mieluisia muistoja.

Tuo ruusu on irlantilaista tekoa. Yksi kansallisuus jälleen lisää ruusutarhassani. Pohjois-Irlantilainen mies Samuel Darragh McGredy IV on luonut tämän ruusun vuonna 1964. Ruusu on niin kutsuttu ryhmäruusu, saattaa kasvaa metrin korkeudelle (täällä ehkä puoli metriä), tuoksuu hurmaavalle ja kuuluu floribunda-ruusuihin eli esi-isiä ja -äitejä on monta ruusun taustalla. Lähivanhemmat ovat kuitenkin 'Cläre Grammerstorf x 'Piccadilly'.

Teki mieli vähän sukupuuta tonkia pitemmällekin. 'Cläre Grammerstorf 'on saksalaisen Kordes-suvun tuotos vuodelta 1957. Tässä ruusussa on taustalla Canina-ruusua ja Rubiginosaa. Kun taas 'Piccadilly' on Samuelin aikaisempaa lajia vuodelta 1955.  Kukka on hehkuvan punakeltainen, kun taas Cläre on vaaleahkon keltainen. Piccadillyn vanhemmat ovat McGredy's Yellow x Karl Herbst.

Kauemmas en mene tämän ruusun sukujuurissa.

Mutta millainen mies on irlantilainen Samuel McGredy IV? Mahtaa olla ruusunjalostussukua, kun neljäntenä mainitaan. Ja todella, hän on kasvattamassa ruusuja jo neljännessä sukupolvessa eli vuodesta 1828. Hurjaa tuo sukujen taakka tai tässä tapauksessa ilo.  Kulkurimieltä oli vähän tässä Samuelissakin, kun hän isänsä jälkeen otti huostaan ruusutarhan. Vuonna 1972 hän muutti Uuteen Seelantiin nähtävästi parempiin ilmasto-olosuhteisiin, jossa hän jatkoi ruusujen jalostustyötään. Viimeisin hänen ruusunsa on vuodelta 1991. Samuel on syntynyt vuonna 1931, kuolinvuotta ei ole ilmoitettu, joten hänkin varmaan näitä pitkän iän ruusumaailman miehiä.

Entäs mies nimeltä Arthur Bell? Miksi ruusulle annetaan whisky-kuninkaan nimi? Tunsivatko miehet toisensa? En usko, koska Arthur oli skottilainen. Luulisin enemmänkin, että Samuelin suosikkiwhiskey taisi olla juuri Arthur Bellin tislaama merkki.
Usean maan suosikki vuodelta 1851

Kun tutustuin lähemmin Arthur Bellin persoonaan, taisin minäkin tykästyä. Arthur oli humanisti ja halusi ottaa osaa yhteisön hyvinvointiin. Hän oli hyväntekijä. Hän järjesteli kaupunkinsa asunto-olosuhteita, otti toimekseen jokiveden puhdistamisen,  Hänen hyvä tahtonsa tuli ilmi myös hänen kuolemansa jälkeen. Hän testamentissaan muisti rahasummilla työntekijöitään. 

Jotakin kunnioitettavaa tässä miehessä oli, ainakin wikipedian mukaan.

Mutta näin tuli myös itselle esiin muistot kulkurielämästä. Nuorena lempijuomani oli whisky jäillä, ei mitään sotkuja sekoittamassa hyvää makua. Kuljin kerran ympäri Skotlantia erään ystäväni kanssa ja siellä maistelin erilaisia whiskejä. Löysin suosikkini. Se ei ollut Bell's. Kirjasin merkin ylös tärkeälle lapulle. Whisky, jota sitten ei löytynytkään muualta, ja niin sen nimi kuin lappukin unohtui. Nyt ei saa luulla, että rellestin nuoruuttani. Ei. Olin vain kauhean innokas näkemään maailmaa, utelias eri ruokalajeista ja erilaisista makuelämyksistä. Vaelsimme tuolloin myös kauniina toukokuun päivinä skotlantilaisissa vaaramaisemissa. Ikimuistoista aikaa!

Siksi tuo ruusu sävähdytti, vei minut nuoruusmuistoihin. Eipä ystäväni arvannut minkä ruusun minulle toi! Whiskyruusu irlantilaisen musiikin ja skottilaisen säkkipillin saattelemana.

Kuka jaksaa kuunnella SÄKKIPILLIMUSIIKKIA? Urhealta se kuullostaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti