keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Omenapuussa lapsuuteni unelma toteutui

Pihallani on kasvanut punakaneli siitä lähtien kun tähän taloon emännäksi muutin, 37 vuotta sitten. Kaveriksi sille istutettiin vaalea kuulas, joka yksi vuosi menehtyi, koska eräs iso koira tavoitteli talinpalaa ja repi puun kahtia. Nyt on istutettu kaveriksi Pirja.

Siinä oli lapsuuteni unelma toteutunut. Koska asun kylmässä Pohjolassa, vyöhykkeellä V, lapsuuteni maisemissa ei juuri omenapuita näkynyt. Yksi kasvoi erään opettajani pihamaalla ja se oli mielestäni suuri ihme. Pysähdyin pyörän kanssa sitä usein ihmettelemään.

Tiedän, että vanhoissa raahelaisissa suljetuissa pihoissa omenapuu on menestynyt, koska kuulin tarinoita poikien omenavarkaissa olosta. Se kuulosti melkein sadulta.

Ja nyt omenapuita kasvaa täälläkin melkein jokaisen omakotitalon pihoilla! Jopa kirsikkapuita, luumupuita ja päärynäpuita. Maailma on muuttunut!!

Minä olen pyhittänyt omenapuuni kissoilleni Ruusalle ja Majurille! Se on ehdottomasti ollut heidän mielipuunsa jo ihan pienestä asti. Siksi tässä tämä ihanuuskuva vuodelta 2012, jolloin Ruusa ja Majuri olivat ihan pieniä:


On minulla vielä yksi omanahaave. Katselin sitä jo Särkän taimistolla. Se on omenapuu nimeltä "Lasikangas". Se on nimetty oman kyläni mukaan, koska se löydettiin ihan omana lajina ystäväni pihamaalta. Nyt siitä on kasvatettu taimia myyntiin. Se puu on siitä edullinen, että se pölyttää itse itsensä. On tuottoisa, ja sen omenista tulee aivan ihanaa hilloa ja omenaviiniä.

Kallis se taimi oli. Täytyy ensin miettiä, mihin sen istuttaisi.. Jos itselle synttärilahjaksi sen hankkisin. Ystäväni kutsuu sitä nimellä "Ilmatar". Se on niin upea, kuin röyhelöinen suuri pilvenhattara siellä pihamaalla kukkiessaan.





Laitan tähän vielä vuoden 2017 kaunista kukintaa.

Siis vaalitaan tätä ihmepuuta, joka auttaa tautiin kuin tautiin. Englantilainen vanha sanonta: One apple per day, keeps the doctor away", sisältää kyllä muutakin. Nimittäin kerrotaan, että englantilainen äiti piilotti omenaan kuminoita, jotta lasten vatsa toimisi hyvin. Suomessa tuo sanonta ainakin Sinikka Piipon kirjassa käännetään: Omenan syönti ennen nukkumaan menoa saa lääkärin kerjäämään leipäänsä".

En tässä jaksa luetella mihin kaikkeen omena auttaa, se on ikiparantaja, kaikkiparantaja. Minulle itselle se on ennen kaikkea kaliumin lähde. Haittapuoli omenoissa ja varsinkin tuontiomenoissa on myrkytys. Kuori olisi myös niin tärkeää saada syödä, mutta ei myrkkyjen kera. Siksi juuri luomuomenat ja kotipuutarhan omenat ovat elintärkeitä. Lisäksi kannattaa muistaa, että omenansyönti estää 2 diapetestä ja syöpää, sekä on hyvä apu ummetukseen kuin myös ripuliin sen pektiinimäärän vuoksi. Omenat auttavat myös niitä, joilla on vähähappoisuutta.

Yksi juttu vielä omenista. Ne siemenet ovat myrkyllisiä. Mutta eihän niitä yleensä syödäkään.

Omenapuuni on ihan pian kukassa, tosin melkein pari viikkoa myöhässä tänä keväänä. Mutta kukkii, kukkii ajallansa. 

Tässä kaunista musiikkia "Omenapuun kukkiessa"


4 kommenttia:

  1. Omenapuu on hieno puu, siinä on symboliikkaa, tarinoita, kauneutta, makuaistin ärsytystä. Oikeastaan omenapuu sisältää koko elämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Katja, taidat olla oikea puuystävä!!Muistelen lukeneeni kirjoja, joissa kerrotaan vanhoista ajoista. Se oli omenapuu, mikä pihalle istutettiin ensimmäiseksi. Ainakin etelämmässä. Katselimme juuri miniän kanssa ikkunasta, että huomenna omenapuu aukaisee kukkansa. Ihana ja odotettu hetki aina!

      Poista
  2. Pitääkin etsiä tuo Lasikangas, oih, kuulostaa liian hienolta;-)
    Pikku kisut, ihanaa aina, kun eläimistä pidetään hyvää huolta.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!