maanantai 27. marraskuuta 2017

Puutarhurin jalat!

Puutarhuri hoitaa kesät pihaansa. Talvella on oman ropan vuoro!

Puutarhuri tarvitsee terveet jalat, terveen selän ja terveet kädetkin. Huono selkä tarvitsee sopivasti kävelyä, työtä ja työtä, ei liikaa. Makuuttaminen on pahasta. Kädet pysyvät terveenä hanskoja käyttäessä ja tarvittavasti rasvaa ja kosteutta.

Mutta ne jalat! Kun ne vanhemmuuteen tahtovat heiketä. Huono selkä sen tekee, väärät liikkeet ja jopa väärä kävelytyyli, kerrotaan. Ravinto ennen kaikkea, ainakin kalanmaksaöljy ja marjat auttavat!


Olen muutamana vuotena kärsinyt jalkavammaa. Se pahiten tuntuu tuossa päkiässä jalkaselän alla, kuin jokin jänne olisi tiukalla. Uskon, että tämäkin vika johtuu selästä ja selän vauriot osaksi lapsuuden riisitaudista ja geeneistä. Isällä oli huono selkä, pojallakin. Liian moni kärsii näistä vaivoista!

Parhaan hoidon olen saanut itämaisesta tanssista, jossa rytmiliikunta vaikuttaa pieniinkin lihaksiin (se väristys) ja jooga venytyksineen. Nyt kun en ole voinut tanssia enkä liioin tehdä joogaakaan, olen pyrkinyt hiljentämään muutenkin vauhtia. Kesät pyrin kulkemaan avojaloin pihamaalla. Se tuntuu hyvältä. Syksyllä sain ihanan pitkän hermoratahierontajakson. 

Nyt talven tullen olen ottanut erinäisiä työkaluja siihen. Sillä itsekin voi jaloilleen tehdä paljon. Teen tasajalkahyppyjä silloin tällöin ja varvasjalkakävelyä. Joogaan jonkin verran kotona ja käyn kerran viikossa uimassa. Uin sellaisen 500 metriä yhteen pötkyyn. Mutta muutakin tarvitaan.


Merisuolan ohella magnesium on tärkeä suonenvetoja ehkäistäessä. Minulla oli välillä niin paha kipu, että ostin tuollaista voimakasta salvaa, jota voi hieroa suoraan jalkaan. Tiikerisalvaa olen käyttänyt kipukohtaan. Se auttaa jonkin aikaa. Kipulääkkeitä olen yrittänyt välttää. Nyt vihdoin löysin rosmariiniöljyn ja sen avulla hieron jalkapöytä- ja säärilihaksia. Rosmariini auttaa myös kipuun. Sitten minulla on TV-sohvan ääressä noita palloja, joita pyörittelen jalkani alla, mutta kissat  leikkivät niillä ja ne menevät hukkaan. En aina jaksa kontata niitä penkomassa. Tuo pieni puinen on hyvä vyöhyketerapiaan, jota voi itsekin antaa jalkapohjaan. Sen on ystäväni isä minulle sorvannut ja hionut. Kannattaa opetella noita pisteitä, niitähän löytää netistäkin. Ja tuo kumiremmi pitää olla aina lähettyvillä, jos TV:tä katson. Sen avulla on helppoa nostaa jalat ylös ja venytyttää niitä.

Mutta arvatkaa tuleeko noita kaikkia tehtyä tarpeeksi?

Eiköhän tässä se ensilääke? Mitä muuta neuvoa voisitte antaa?

2 kommenttia:

  1. Minulla vastaavaa ongelmaa aiheutti pohkeen lihasjumi, joten pohkeiden venyttelyä kannattaa kokeilla. Toki voi johtua selästäkin, kuten epäilit, mutta ei tuosta haittaakaan ole :)
    Toivottavasti saat jalat kuntoon. On nimittäin inhottava vaiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pikkuhiljaa se on voimistunut. Tekisi mieleni jo joulun jälkeen mennä tanssimaan bailatinoa.

      Poista

Olen iloinen kommenteista!