Ruusunvarren ylistyslaulu keväälle - solar plexus

Olen ruusunvarsi. Saan voimani juurieni kautta äiti maan tuotteista. Saan sieltä tarvittavat alkuaineet, tarvittavan kosteuden ja kaiken tarvittavan energian millä varttani kasvatan. Mutta se ei riitä.

Talven ajan on peittonani ja suojanani valkoisen pehmeä lumi. Se suojaa minua kylmältä ja kevätauringon polttavalta ahavalta. Kun se sulaa, se on kuin pitkä lempeä suihku hentoa varttani pitkin kohti juuria, jossa syvällä ne heräävät toimimaan ja tarttumaan äitimaan tarjoamiin mahdollisuuksiin. Sekään ei riitä.

Itse minä kurkotan kohti auringon lämpöä heti kun horroksestani selviän. Jos minulla talven suojalta on hiukkasenkaan jäljellä edellisvuoden voimaa; ruskeassa, ruskeanharmaassa, oranssinruskeassa, ruskeanvihreässä, vihreänvivahteisessa tai kellanvihreässä varressani, niin minä pakahdun siitä riemusta, jossa saan ojentaa kaulaani kohti aurinkoa. Ei liian kuumana, ei kylmänä, vaan sellaisena kuin on isän syli, joka antaa rakkauttansa.

Silloin minä hyristän harteitani, kehrään onnesta olla maan päällä ja elossa. Silloin minä tunnen ihmeellisen voiman itsessäni ja pukkaan ulos pieniä, kuin pieniä vauvoja. Tai ei oikeastaan vauvoja, vaan itseäni, herättelen, kasvatan ja lihotan silmuja varteeni ja ne värisevät innosta ja elämän halusta.

Näin ei tapahdu ilman äiti maata ja isää aurinkoa. Näin ei tapahdu myöskään ilman hoitajia, enkeleitä, joksi ihmistä voisin kutsua, jos hän tuntee tarpeeni. Mutta näin ei tapahdu myöskään ilman minun omaa tahtoani, itsetuntoani olla ruusu ja ilman rakkauttani elämää kohtaan. Näin ei tapahdu ilman elämän iloa ja kasvamisen tahtoa. Näin ei tapahdu ilman jumaluuden ilmentämistä minussa ja kaikessa ympärilläni.

Sillä ruusunvarrenkaan herääminen ei ole kiinni kohtalosta, ei ulkoisista voimista, ei ympäristötekijöistä, vaan silläkin on oma tahto, kuten kaikella elävällä. Siksi ruusunvarsikin kunnioittaa elämää, kasvamista ja aina uuden luomista. Ja on niin kiitollinen. Ja se uskoo, että koko luomakunta ympärillä tuntee samoin.

Tämä oli minun mielikuvani ruusunvarresta, joka elää kaikissa minun ruusuissani. Ja riemulla olen katsellut silmujen ilmestymistä niihin. Kaikki ruusuni, kaikenlaiset ovat selviytyneet ankarasta talvesta. Ja minäkin. Aivan samalla tavalla ajattelen elämästä kuten tuo ruusunvarsi. Kuten on solar plexuksen tahtovoima ja usko itsen tärkeydestä kehossani ja tässä elämässä. Keltainen väri joka kukkien kautta leviää ympäri puutarhaani esikoissa, pääsiäisliljoissa, narsisseissa, rentukoissa ja kevätlinnunruohossa. Auringossa! Se voittaa. Elämä voittaa!

 

 Valokuva Vappu Kallion kirjasta Näin kertoivat minulle veden chakrat. Pari värikuvaa blogissani on myös samaisesta kirjasta, jonka kauniilla värikuvilla olen vahvistanut mielialaani

Rakkaudenvoima…CelineDion

Ruusunryöstöretkellä

Otsikko kuulostaa pahalta, mutta tykkään rakentaa tuollaisia ruusuisia ärräsiä sanoja, eikö ole ihana! 

Olen lukenut, että vanhojen pihapiirien vanhoja ruusulajeja kannattaisi tutkia.

Siksipä muistin erään autiotuvan ja sen ympärillä valtavat vaaleanpunaiset ruusupuskat. Ukkoni kanssa kun kuljettiin, niin uteliaina kaikkea tutkittiin.

 

 

Joten äitienpäivän iltana päätin, että saan ruusuni vähän epätavallisella tavalla, ’ryöstämällä’. Lupaa ei kysytä. Enkä suinkaan ollut innostunut siitä yksin, vaan auto tuli täyteen uteliasta naisväkeä.  Kahvit oli keitetty mukaan ja muutakin, lapio ja muovipusseja ja niin hurruuteltiin pieniä kyläteitä.

Tällaiset lämpimät toukokuun illat ovat hurmaavia. Kuin vasta lypsetty maito on ilma, tyventä, ilta-aurinko, eikä vielä itikoita. Muinaisraunioille kapusimme katsomaan auringonlaskua ja nautimme aika erikoisen tee- ja kahvihetken. Pakurinkääpäteetä, Hildegardin älypipareita ja pannukahvia sämpylöineen. Ja ympärillä iki-ihania jäkäläisiä pyöreitä kiviä, toinen toistaan kauniimpia.

Sieltä kankaalta löytyi mukaan muutama pyöreä kivi ja ne ruusuntaimet matkan varrelta. Autiotupa kertoo omaa surullista tarinaansa. Viimeksi siinä asui aikamoinen persoona ihmiseksi. Kylän kuulu tarinoineen. Hän ei välittänyt oikein pitää ympäristöään puhtaana. Kun tupa kylmeni, hänelle varattiin toinen asunto vanhasta työmaaparakista. Senkään siivouksesta hän ei välittänyt, vaan jätteitä kertyi nurkkiin lojumaan. Ihmisparka kuoli jätteistä syntyneeseen kaasuun pienessä asumuksessaan. Ehkä hänellä oli jo muitakin vaivoja, mutta näin on kerrottu.

Tämän illan kuva vasten aurinkoa, valoahan riitti sitten toisin päin.

Mutta hänen vanhan mökkinsä ympärillä kukoistivat ruusut. Näitä juuriversoja nyt lapioimme omille pihamaille ja kesällä sitten tutkitaan mitä se oikein onkaan lajiaan. Muistan niistä vain kauniin vaaleanpunaisen kerrotun, joten varmaankin jokin suviruusu. En tiedä huomasiko mies ruusuja, ehkä hänen äitinsä tai mummonsa istuttamia.

Eilisen päivän saalis aamulenkiltä oli pakurikääpä ja muovipussillinen hyvää kuivaa tuohta sytykkeeksi pannun pesään. Luonto antaa aina lahjojaan, vanhat pihapiirit tarinoitaan!

Jotenkin tähän sopii Peltoniemen Hintriikan surumarssi…

Rosalia, ruusujuhla äidille tänään!

Kuinka kauniita sanoja ruususta onkaan muodostettu, kuten rosaria eli ruusutarha ja nyt tuo rosalia eli ruusujuhla.

 

Monessa juhlassa ruusu on mukana meidänkin päivinä. Ylioppilasjuhlissa ruusut tuoksuvat. Koulun päättäjäisissä ruusutetaan tai kukitetaan usein myös 6-luokkalaisia, jotka siirtyvät yläasteelle toiseen kouluun. Ja ne äitienpäivät! Löysin taiteilijaopiskelijan ja ruusuihmisen Merja Konttisen, joka on ottanut selvää kauniisti äitienpäiväjuhlista enemmänkin. http://merjakontinen.wordpress.com/category/aitienpaiva-ja-ruusujuhla/

Minä olen viime kuukausina saanut niin paljon noita sururuusuja, etten nyt kaipaa äitienpäiväruusuja. Sainhan yhdeltä pojalta rännit kuntoon tuonne katolle, se on iso lahja. Toinenkin soitteli. Olen mummu, mutta toinen ei osaa muuta kuin hymyillä vielä ja se on paljon se!

Mutta 'rosalia' kiinnostaa joten pakko kurkata vähän historiaan. Lainasin lainastosta yhden ruusukirjan lisää, Lumoavat Ruusut, Sylvie Girard –Lagorce. Hän ei niinkään luettele ruusulajeja, ei paljoa kerro niiden kasvattamisesta, vaan on enemmänkin perehtynyt siihen, miten maailma makaa ruusun ympärillä. Eli historiaa ja ruusun käyttöä. Mielenkiintoista!

Hän kertoo historian rikkaista lojumassa ruusuvuoteillaan ruususeppeleet päässään ja ruusuköynnökset kaulassaan juoden kupeista viintä joissa kellui ruusun terälehtiä. Ruusun tuoksulla väitettiin olevan parantava voima rapulaan. Tässä ruusu liitetään Dionysos-jumalaan ja salaisuuksien säilyttämiseen. Humalassa ollessa kun niitä voi lipsahdella (Kreikassa lienee Harpocrates?).Tästä juontaa rippituolienkin ruusukuviot rippisalaisuudesta muistuttamassa. Sanonta ’Sub Rosa’, Ruusun alla tarkoittaakin tilaisuutta jossa pappi vannoo valan ehdottomaan vaitioloon. Näin ruusu toimii katollisessa kirkkomaailmassa.

Roomassa toukokuun rosalia-juhlissa vietiin ruusuja haudoille ja koristettiin talo ruusuilla. Rosalioa siinä liittyi kuolleitten kulttiin. Manalan jumalan Hekaten päässä on kuvattu usein ruususeppele. Italiassa vietetään yhä ruusujuhlia helluntaina, domenica rosata, jossa ruusu on rakkauden tunnus.

Roomassa keisari Nero otti tavaksi juhlistaa pitojaan ruususateella, jonka keisari Heliogabalus sitten ylitti melkein hukuttamalla vieraansa tynnyrikaupalla ruusunlehtiä heittelemällä. Ihme etteivät pökertyneet! Toisaalta hyvä huomio kirjan tekijällä, kun hän yhdistää tämän suureellisuuden olemassaolon hetkellisyyteen ja haavoittuvuuteen. Niinhän on ylioppilaspäivätkin vain kerran elämässä, täydet kymmenjuhlat kerran elämässä kuin myös hautajaiset kukkineen kerran elämässä.

Vihkijuhlia saattaa olla useitakin ruusuineen ja äitejä juhlitaan kerran vuodessa. Kuten kirjaa ja ruusua itseäänkin.

Ruusujuhlia vietetään omalla tavalla muuallakin maailmassa, mm. tässä kuvaus Monacon Ruusujuhlista. http://www.mtv3.fi/helmi/viikonvaihde/artikkeli.shtml/630694?viikonvaihde-viihdetta-kuninkaalliset

Minä taidan viettää aivan omanlaiseni äiteinpäiväjuhlat, opiskella yksinoloa. Tai taidan sittenkin noutaa oman ruusun, mutta siitä kerron huomenna. Salaisuus, Dionysos ja Harpocrates sormi suun eteen! Mutta ollaan ylpeitä äitiydestä. Ja luovuudesta! Sillä ei ihmisen tarkoitus ole aina synnyttää lapsia, voi synnyttää jotain muutakin...kuten taidetta. Sen hedelmät kantavat usein läpi vuosisatojen ja kulttuurien. Ruusu kaikelle sille!

 

Rosaliasta vähän muutakin: Tässä balsamoitu pikkutyttö nimeltä Rosalia, aika hätkähdyttävä Prinsessa Ruusunen!

Ja tässä taitaa olla kunnon ruusujuhlat! Olisiko Keniassa?

Kauris köyden päässä!

 

Tuo otsikko kuulostaa vakavalta, mutta kuvassa totuus. Köytin todella kauriini narun pätkään ja kiinni rappujen kaiteeseen. En parempaakaan paikkaa sille heti löytänyt. Mutta ehdottomasti siitä tulee se Ruusutarhan kuningatar! Kun aika koittaa. Siinä se on kiltisti kodinvahti Karhun kanssa portaan pielessä.

Menin etsimään maahisvaatteita erääseen karnevaalihommaan kouluun. Vielä avasin erään kirppiksen oven ja kipusin siellä portaita ylös seuraavaan kerrokseen. Ja mitä näinkään! Siellä seisoi joukko mitä ihmeellisimpiä otuksia pajusta tehtynä, upeaa käsityötä. Joukossa oli Kauris! Ja senhän kaappasin oitis kainalooni ja toin kotiin.

Toisaalta tuo ystäväni Kauris lieassa on aika symbolista. Itsekin ’metsäkauriin’ symbolina olen vielä lieassa, mutta kohta vapaus koittaa…tarkoitan eläkeaikaa. Kun se alkaa, on aika päästää Kauriskin vapaaksi puutarhaani temmeltämään.

Innostuin penkomaan netin kautta tuon symbolini merkityksiä kautta aikojen mytologiasta ja astrologiasta. Kaikista eniten nauratti skandinavisesta mytologiasta löytämäni kuriton kauris (niitä oli jopa neljä), jotka söivät luvatta maailmanpuun  Yggdrasil’n lehviä ja uhkasivat jopa tuon puun voimia. Kuitenkin tämä vahva kolmijuurinen puu, jonka yksi juuri oli Tiedon lähde, uusiutui ja niin siitä tuli elämän symboli. - Minäkin haluan nauttia tuon puun lehviä, käydä tiedon lähteillä ja uhmata elämää.

Muutenkin olen törmännyt elämässäni usein juuri Kauriiseen, vaikka en ole vielä ajanut sen päälle, kuten ystäväni, joka joutui siinä vaaralliseen tilanteeseen. Suurin törmäys minulle oli Kauris-mieheni, joka minua kesytti ja kasvatti tähän oman maansa juurille. Onnistui aika lailla, mokoma! 

Kauris-eläimen symboliikasta sanotaan myös näin: Kauris opettaa meitä löytämään jumalallisen lempeyden, joka parantaa kaikki haavat. Se kehottaa meitä lopettamaan yrityksemme muuttaa toiset ihmiset ja rakastamaan ja hyväksymään heidät sellaisina kuin he ovat. Ainoa tasapainoinen tapa käyttää valtaa on rakastaminen ja myötäeläminen.

Hyvin kaunista! Tuossa olisi kauriin terveisiä meille kaikille. Kunnioittakaamme tuota varovaista eläintä ja sen kautta koko luomakuntaa. Sen symboliikkaan kuuluu myös hellyys, hoivaaminen, ystävällisyys, lempeys, feminiinisyys, herkkyys ja nopeus. 

Kuka muu missään eläinmaailmassa tosiaan voisi olla ruusujen kuningatar suuremmassa merkityksessä kuin Kauris! Ruusuissa pätee myös tuo kaikki. Useat ruusut pudottavat aika nopeasti myös kukkalehtensä, mutta ehtivät hoitaa ja vahvistaa jokaista lähelle tullutta tuoksullaan ja kauneudellaan. Paitsi, että siihen ei sovi koskea!

Astrologisesti Kauris on maan elementti, luja ja vakaa. Se on myös johtava merkki (kuningatar) ja Saturnus-planeetan rajoittavassa vaikutuksessa.  Siksipä sillä on kärsivällisyyttä, päämäärätietoisuutta, kurinalaisuutta ja luotettavuutta. Kauris-merkkinen ihminen on usein kunnianhimoinen, pyrkii saavuttamaan jotakin. Heistä on myös realistisen vakava, huumorintajuton puurtajan kuva. Siksipä heitä kutsutaan myös ’ristinkantajaksi’. He ottavat kannettavakseen usein ylimääräisiäkin huolia, vastuuta yhteisöstä ja maailmanmenosta. – Kyllä! Tällainen oli mieheni.

Kerrotaan että roomalaiset juhlivat Auringon siirtymistä Kauriiseen Saturnalia-juhlalla, jolla he toivottivat Auringon voiman tervetulleeksi vuoden lyhimmän päivän jälkeen. Juhlassa korostettiin voiman, hedelmällisyyden ja olemuksen pohjalta peräisin olevan voiman uudistumista. Johtavana maamerkkinä Kauris edustaa kestävää ja alistumatonta, tukahduttamatonta luonnonvoimaa. -  Tämä pitäisi ottaa uudelleen käytäntöön tammikuun pakkasissa. Hm.

Kauriin sarvista vielä; Kauriin ulospäin suuntautuvien sarvien sanotaan merkitsevän nousua, voimaa ja vaikutusvaltaa. Egyptiläisissä hieroglyfeissä ne merkitsevät sitä mikä on pään yläpuolella ja sitä ’miten avaa tietä itselleen'.  Näin niitä verrataan myös säkekehiin ja kruunuun.

Tästä avautuu tuo tarina 'Faabeli Ruusutarhan kuningattaren' luonteesta. Siis merkittävää symboliikkaa ruusutarha-unelmiini, josta otan vaarin!

Kauriinsilmät, Johanna Kurkela

Eläköön kirja, ruusu ja Pyhä Yrjänä!

Eilen oli kirjan ja ruusun päivä Suomessa! Kukaan ei antanut minulle ruusua, toissapäivänä kylläkin, enkä edes kirjaa muistanut ojentaa. Mutta kun ruusun tuoja olikin nainen. Eilen tässä kyllä kävi mies, poikani, mutta likaisen vaippapussin hän minulle ojensi, jotta kiikuttaisin sen jätteisiin. Toki oli niin IHANA nähdä pikkuista mummun kultaa. Ja toissapäivänähän tässä kävi mies, ei ruusua tuomassa, vaan ruusua hakemassa, (jaoin  juhannusruusun taimia), tänään toinenkin.

Mutta kyllä mahtoi Cervantes ja Shakespeare hymyillä haudassaan tuosta upeasta ideasta, jonka barcelonalainen kirjakauppias keksi 1616 kirjailijoitten kunniaksi: Katalonian kansallispäivänä mies antaa ruusun ja nainen antaa miehelle kirjan! Kuinkahan se on sujunut, sitä en tiedä, kait jäänyt välillä unholaankin, kun sitten 1995  Unesco julisti tämän katalonialaisen tavan kansainväliseksi kirjan ja ruusun päiväksi. Suomessa sitä vietetään vähän eri päivinä, tänä vuonna se päivä oli eilen.

Siis voiko toiselle parempia lahjoja antaa, ruusu sydämelle ja kirja mielelle! En muista kyllä että olisin muille kirjaa antanut kuin ukolleni ja pojilleni, melkein ylenpalttisesti, mutta joskus olen kirjan jättänyt puiston penkille uskossa, että se joutuu jälleen hyviin käsiin.

Ihastuttavaa on myös se, että Kataloniassa tuohon päivään yhdistettiin heidän suojelus-pyhimyksensä Pyhä Yrjänä, joka surmasi pahan lohikäärmeen ja pelasti prinsessan. Sillä… lohi
käärmeen verestä versoi juuri se tulipunainen piikkejä täynnä oleva ruusupensas, josta tietenkin ritari Yrjänä poimi kauneimman kukan prinsessalleen, joka tietenkin sitten rakastui Yrjänään. Tuotapa minä en tiennytkään!

Tiedän vähän toisenlaisenkin tarinan lohikäärmeentappajasta, josta sitten syntyi kielo; lohikäärmeen verestä myrkyllinen marja ja neidon kyynelistä kaunis valkoinen kukka. Tässä tarinassa nimittäin urhea taistelija kuoli myös.

Kirjat ovat minun heikkouteni, kirjoja pitää olla, ja niitä onkin talo täynnä, joka huoneessa oman sorttisensa kirjahylly, ja niitä huoneitakin on monta. Ennen oli kirjakauppa minulle vaarallinen, nyt divarit ja jopa kirjasto, sillä sielläkin on läjäpäin hyviä poistokirjoja. 

Myös ruususta tuli suuri rakkauteni. Olen aina rakastanut kirjoja, nyt olen rakastunut ruusuihin. Onneksi ei ole syytä alkaa petturiksi, sillä ruusu + kirja = ruusukirja!

 Annetaan kunnia ylistää ruusua nyt Jari Sillanpäälle!

 

Harrietin kanssa Grassen kujilla...

Olen lueskellut iltoisin ystäväni Harriet Hjorthin kirjaa Parfym. Mielikuvissani minun oli helppo kulkea Länsi-Euroopan ruusukaupungissa Grassessa hänen rinnallaan. Meitä on nyt yhdistämässä intohimo kukkiin esim. ruusuihin. Vaikka myönnän, että on aika pientä haaveilla niistä omalla pikku metsämökin pihamaalla, kun Harrietin intohimo vei hänet Grasseen saakka. Eikä suinkaan vain turistin hahmossa, vaan hän asettui kaupunkiin asumaan vuokraten kalustetun huoneen ja siten tutustui Grassen todelliseen tuoksumaailmaan.

Hänen kanssaan olen nyt vaeltanut vanhan kaupungin pikkuisilla kujilla, joita kirjavoittaa ylhäällä roikkuvat pyykkinarut vaatteineen, arkielämän äänet työntekijöiden asumuksilta ja kirkonkellojen kutsu iltahartauteen. Harriet sanoo, että on totta se, että kaupunki etupäässä tuoksuu ruusuille.

Harriet kulkee myös kaupungin maaseudulla, osallistuu töihin kukkaistiloilla poimien aamukasteen raikkaita kukkia mm. lavendelia, ruusua ja mimosaa ja kulkee viljelijöiden kera kukkaislaatikoita kuljettamassa kaupunkiin. Ennen huonokulkuisia teitä veti hevoskärryt, nyt 1960-luvulla sentään jo lava-autot. Mutta vieläkin moitittiin tien kuntoa. 

Samoin Harriet kantaa sydänhuolta viljelijöitten keskuudessa siitä, miten heidän elantonsa käy, kun kemiallinen tehtailu parfyymiteollisuudessa ottaa valtaa. Samoin se, miten työläiset raatavat elantonsa vuoksi, kun itse tehtailijat asuvat loistokartanoissaan. Myös se, miten työpaikkojen tehtaalla käy, kun osakkaina on yhä enemmän amerikkalaisia yhtiöitä.

Kirja Parfym on painettu v. 1969. Grassessa oli tuolloin asukkaita n. 22 000. Tutkin netistä löytäen Grassen vielä hengissä, asukasluku tänään on jopa lähelle 50.000. Ajatella, että Grasse on 1100-luvulla ollut jopa itsenäinen valtio, jota hallitsi neuvosto nimeltään ’Konsulit Jumalan armosta’. 1700-luvulle asti Grasse oli kuuluisa nahkateollisuudestaan, kunnes ilmasto ja sijainti huomattiin suosiolliseksi kukkaviljellyksille. Pikkuhiljaa Grassesta kasvoi parfyymiteollisuuden sydän koko läntiseen Eurooppaan.

Mikä mielenkiintoisinta, vanhat parfyymitehtailijasuvut Molinard (perustettu 1849), Galimard (n.1860-luvulla) ja Fragonard (suvussa myös kuuluisa taidemaalari ) ovat yhä vahvoilla ja heidän tuotantolaitoksissaan voi vierailla tänäkin päivänä, kuten Harriet aikoinaan teki.

Jean-Honoré Fragonard ”Keinu”

Kai minäkin voisin joskus vierailla ihan oikeasti Grassessa, kuten tämä ’Mondo’, vaikka koen elämyksiä kirjankin kautta. Olen siitä lukenut myös kuuluisan kamalassa kirjassa ’Parfym’, josta on tehty elokuvakin. Siis mitä kaikkea voikaan olla Herra Nenä!!!

 Tässä löytyi mielenkiintoinen ja kauniskin musiikkiversio tuosta kuuluisasta murhaajamielikuvasta herkkine hajuaisteineen.

Ja tässä aito soundtrack Parfyymi-elokuvasta

Ruusun usko ja uhma!

Voi että oli mukava kuunnella eilen illalla erästä ruusuystävääni. Tai oikeammin hän on ystävä jo lapsuudesta, jolloin ramppasimme niittyjä ja soita linnunpesiä etsien. Nyt huomaan, että olen saanut hänestä ruusujen metsästyskaverin. Eli varmaan ramppaamme nyt vanhoja pihamaita etsimällä vanhoja ruusuja. Hän oli huomannut metsästysinnostukseni ja taas sitä mennään kuin lapsena ennen. Mitenpä me ihmiset siitä muutumme. Samat kotkotukset jatkuvat. :D

Hän katseli raakattua juhannusruusumaatani ja lohdutteli, että kyllä se tuosta kasvaa. Samalla hänkin uhmasi neuvoja ja tapoja tuoden minulle raahelaisen keltaruusun, jota täällä kutsutaan Viljaminruusuksi. Kun sitä ei saa kuulemma juurivesoista kasvamaan, niin halusi kokeilla kumminkin. Kauniisti oli laittanut versot jo ruukkuun kasvamaan, joten voin hoitaa sitä siinä ensin.

Ja samaa uhmaa ja uskoa kyllä piisaa minullakin!! Kyllä se selviää.

Mielenkiintoinen tarina tuolla raahelaisella keltaisella Viljamilla, joka kuuluu Williams Double Yellow, harisonin keltaruusuihin. Jopa Pirjo Rautio Suomen Ruusut-kirjassaan mainitsee: ”Ei ihme, että viljaminkeltaruusun sanotaan olevan kestävin keltaruusu, koska Raahessa on säilynyt vanha kanta 1800-luvulta.” Raahelaisen tiedon mukaan 1890, jolloin se välillä oli kadota kokonaan.

Raahessa on satamakaupunginosa nimeltä Lapaluoto, vanha Raahen satamapaikka, joka on täytynyt viime vuosituhannen puolivälissä hylätä madaltumisen vuoksi (maa nousee näillä seuduin 1 metrin 100 vuodessa). Itse ’kylä’ Lapaluoto on vielä täysissä voimissaan Rautaruukin kupeessa. Vanhoina hyvinä aikoina siellä perheet odottelivat miestään meriltä ja tuliaisia tuoden. Yksi tällaisia tuliaisia oli varmaan tuo keltainen ruusu, joka kasvoi sittemmin  useankin pihamaassa sen ihmeellisen värin vuoksi. Rankoistakin talvista huolimatta sitä löytyi vielä joiltakin pihoilta ja sieltä se otettiin suojelukseen.  Nyt ruusu kukkii vanhoissa raahelaisissa pihapiireissä  ja ympäri maakuntaakin, sillä sitä on saatavana taimitarhoista.

Ihmeellinen on tuo keltainen väri. Kerron ruususta enemmän, kun katson miten tämä juurakko lähtee kasvamaan pelkällä uskon, uhman ja tonttumaisen hoidon avulla. Jos ei, niin varalta minulla on kaksikin paikkaa, mistä minulle on luvassa tuota ruusua.

Kippistä Vappupäivälle!  Tuopissa ei nyt kuitenkaan taida olutta olla...

Näin alkaa ihana toukokuu!!