lauantai 7. toukokuuta 2011

Kauris köyden päässä!


 
Tuo otsikko kuulostaa vakavalta, mutta kuvassa totuus. Köytin todella kauriini narun pätkään ja kiinni rappujen kaiteeseen. En parempaakaan paikkaa sille heti löytänyt. Mutta ehdottomasti siitä tulee se Ruusutarhan kuningatar! Kun aika koittaa. Siinä se on kiltisti kodinvahti Karhun kanssa portaan pielessä.

Menin etsimään maahisvaatteita erääseen karnevaalihommaan kouluun. Vielä avasin erään kirppiksen oven ja kipusin siellä portaita ylös seuraavaan kerrokseen. Ja mitä näinkään! Siellä seisoi joukko mitä ihmeellisimpiä otuksia pajusta tehtynä, upeaa käsityötä. Joukossa oli Kauris! Ja senhän kaappasin oitis kainalooni ja toin kotiin.

Toisaalta tuo ystäväni Kauris lieassa on aika symbolista. Itsekin ’metsäkauriin’ symbolina olen vielä lieassa, mutta kohta vapaus koittaa…tarkoitan eläkeaikaa. Kun se alkaa, on aika päästää Kauriskin vapaaksi puutarhaani temmeltämään.

Innostuin penkomaan netin kautta tuon symbolini merkityksiä kautta aikojen mytologiasta ja astrologiasta. Kaikista eniten nauratti skandinavisesta mytologiasta löytämäni kuriton kauris (niitä oli jopa neljä), jotka söivät luvatta maailmanpuun  Yggdrasil’n lehviä ja uhkasivat jopa tuon puun voimia. Kuitenkin tämä vahva kolmijuurinen puu, jonka yksi juuri oli Tiedon lähde, uusiutui ja niin siitä tuli elämän symboli. - Minäkin haluan nauttia tuon puun lehviä, käydä tiedon lähteillä ja uhmata elämää.

Muutenkin olen törmännyt elämässäni usein juuri Kauriiseen, vaikka en ole vielä ajanut sen päälle, kuten ystäväni, joka joutui siinä vaaralliseen tilanteeseen. Suurin törmäys minulle oli Kauris-mieheni, joka minua kesytti ja kasvatti tähän oman maansa juurille. Onnistui aika lailla, mokoma! 

Kauris-eläimen symboliikasta sanotaan myös näin: Kauris opettaa meitä löytämään jumalallisen lempeyden, joka parantaa kaikki haavat. Se kehottaa meitä lopettamaan yrityksemme muuttaa toiset ihmiset ja rakastamaan ja hyväksymään heidät sellaisina kuin he ovat. Ainoa tasapainoinen tapa käyttää valtaa on rakastaminen ja myötäeläminen.

Hyvin kaunista! Tuossa olisi kauriin terveisiä meille kaikille. Kunnioittakaamme tuota varovaista eläintä ja sen kautta koko luomakuntaa. Sen symboliikkaan kuuluu myös hellyys, hoivaaminen, ystävällisyys, lempeys, feminiinisyys, herkkyys ja nopeus. 

Kuka muu missään eläinmaailmassa tosiaan voisi olla ruusujen kuningatar suuremmassa merkityksessä kuin Kauris! Ruusuissa pätee myös tuo kaikki. Useat ruusut pudottavat aika nopeasti myös kukkalehtensä, mutta ehtivät hoitaa ja vahvistaa jokaista lähelle tullutta tuoksullaan ja kauneudellaan. Paitsi, että siihen ei sovi koskea!

Astrologisesti Kauris on maan elementti, luja ja vakaa. Se on myös johtava merkki (kuningatar) ja Saturnus-planeetan rajoittavassa vaikutuksessa.  Siksipä sillä on kärsivällisyyttä, päämäärätietoisuutta, kurinalaisuutta ja luotettavuutta. Kauris-merkkinen ihminen on usein kunnianhimoinen, pyrkii saavuttamaan jotakin. Heistä on myös realistisen vakava, huumorintajuton puurtajan kuva. Siksipä heitä kutsutaan myös ’ristinkantajaksi’. He ottavat kannettavakseen usein ylimääräisiäkin huolia, vastuuta yhteisöstä ja maailmanmenosta. – Kyllä! Tällainen oli mieheni.

Kerrotaan että roomalaiset juhlivat Auringon siirtymistä Kauriiseen Saturnalia-juhlalla, jolla he toivottivat Auringon voiman tervetulleeksi vuoden lyhimmän päivän jälkeen. Juhlassa korostettiin voiman, hedelmällisyyden ja olemuksen pohjalta peräisin olevan voiman uudistumista. Johtavana maamerkkinä Kauris edustaa kestävää ja alistumatonta, tukahduttamatonta luonnonvoimaa. -  Tämä pitäisi ottaa uudelleen käytäntöön tammikuun pakkasissa. Hm.

Kauriin sarvista vielä; Kauriin ulospäin suuntautuvien sarvien sanotaan merkitsevän nousua, voimaa ja vaikutusvaltaa. Egyptiläisissä hieroglyfeissä ne merkitsevät sitä mikä on pään yläpuolella ja sitä ’miten avaa tietä itselleen'.  Näin niitä verrataan myös säkekehiin ja kruunuun.

Tästä avautuu tuo tarina 'Faabeli Ruusutarhan kuningattaren' luonteesta. Siis merkittävää symboliikkaa ruusutarha-unelmiini, josta otan vaarin!

1 kommentti:

  1. Heh, katselin transiitteja tämän päivän kartallani asteroidit mukaan lukien.
    Rosengard ja Diana ovat melkein täsmälleen yhtymässä. Pitäiskö sittenkin päästää jo Kauris lieastaan ja viedä puutarhaan?

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!