sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Ruusun usko ja uhma!


Voi että oli mukava kuunnella eilen illalla erästä ruusuystävääni. Tai oikeammin hän on ystävä jo lapsuudesta, jolloin ramppasimme niittyjä ja soita linnunpesiä etsien. Nyt huomaan, että olen saanut hänestä ruusujen metsästyskaverin. Eli varmaan ramppaamme nyt vanhoja pihamaita etsimällä vanhoja ruusuja. Hän oli huomannut metsästysinnostukseni ja taas sitä mennään kuin lapsena ennen. Mitenpä me ihmiset siitä muutumme. Samat kotkotukset jatkuvat. :D

Hän katseli raakattua juhannusruusumaatani ja lohdutteli, että kyllä se tuosta kasvaa. Samalla hänkin uhmasi neuvoja ja tapoja tuoden minulle raahelaisen keltaruusun, jota täällä kutsutaan Viljaminruusuksi. Kun sitä ei saa kuulemma juurivesoista kasvamaan, niin halusi kokeilla kumminkin. Kauniisti oli laittanut versot jo ruukkuun kasvamaan, joten voin hoitaa sitä siinä ensin.

Ja samaa uhmaa ja uskoa kyllä piisaa minullakin!! Kyllä se selviää.

Mielenkiintoinen tarina tuolla raahelaisella keltaisella Viljamilla, joka kuuluu Williams Double Yellow, harisonin keltaruusuihin. Jopa Pirjo Rautio Suomen Ruusut-kirjassaan mainitsee: ”Ei ihme, että viljaminkeltaruusun sanotaan olevan kestävin keltaruusu, koska Raahessa on säilynyt vanha kanta 1800-luvulta.” Raahelaisen tiedon mukaan 1890, jolloin se välillä oli kadota kokonaan.
Raahessa on satamakaupunginosa nimeltä Lapaluoto, vanha Raahen satamapaikka, joka on täytynyt viime vuosituhannen puolivälissä hylätä madaltumisen vuoksi (maa nousee näillä seuduin 1 metrin 100 vuodessa). Itse ’kylä’ Lapaluoto on vielä täysissä voimissaan Rautaruukin kupeessa. Vanhoina hyvinä aikoina siellä perheet odottelivat miestään meriltä ja tuliaisia tuoden. Yksi tällaisia tuliaisia oli varmaan tuo keltainen ruusu, joka kasvoi sittemmin  useankin pihamaassa sen ihmeellisen värin vuoksi. Rankoistakin talvista huolimatta sitä löytyi vielä joiltakin pihoilta ja sieltä se otettiin suojelukseen.  Nyt ruusu kukkii vanhoissa raahelaisissa pihapiireissä  ja ympäri maakuntaakin, sillä sitä on saatavana taimitarhoista.

Ihmeellinen on tuo keltainen väri. Kerron ruususta enemmän, kun katson miten tämä juurakko lähtee kasvamaan pelkällä uskon, uhman ja tonttumaisen hoidon avulla. Jos ei, niin varalta minulla on kaksikin paikkaa, mistä minulle on luvassa tuota ruusua.

Kippistä Vappupäivälle!  Tuopissa ei nyt kuitenkaan taida olutta olla...



2 kommenttia:

  1. Olipa mukava käydä luonasi. Melkeinpä näin jo ruusutarhasi, niin elävästi kuvailit paikkoja.
    Ja Wiljamin on pakko nyt juurtua!
    Rauni

    VastaaPoista
  2. Viljami näyttää ihan hyvältä omassa saavissaan ja mullassaan. Odotellaan. Seuraan sitä.

    Kiitos Rauni!

    VastaaPoista