Pikku luppio - Pimpinell - ruusuko?

Olen tehnyt pienen yrttimaan kolmesta vanhasta perunalaatikosta. Laitoin pohjalle ruskeaa maisemointikangasta ja mullan siihen päälle. Kylvin siemeniä ja asetin resuisen muovin päälle. Kevätauringossa siemenet itivät iloisen mukavasti, ja nyt minulla on ollut ylellistä syötävää salaateissa, tillissä, sokeriherneessä ja pikkuluppiossa. http://fi.wikipedia.org/wiki/Pikkuluppio . Poimin kuvan sieltä tähän, kun en hoksannut sitä itse kuvata. On niin kaunis piirros.

Pikkuluppio oli uusi tuttavuus ja hyvän makuinen, kurkulle lähinnä maistuva. Kauniisti ja rehevästi kasvanut yrtti. Pussissa mainittiin nimi ’Pimpinell’. Se oli ruotsalainen nimi luppiolle. Aivan kuin juhannusruusumme. Se innosti minua penkomaan lisää  tietoa netistä ja törmäsin hauskaan yhteyteen.

Tämä pikku pimpinella kuuluu tosiaan suureen ruusukasvien heimoon! Ja uuden yrttini kautta tutustelin nyt tähänkin. Ja onpas kasveja heimossa!!! Voi jukra. Jopa mieluisin puuni, omenapuu, kuuluu ruusuheimoon. Olen muuten 'omanapuu' kelttien horoskoopissakin.

Katsokaas mokomaa! Ruusukasveihin kuuluu 100–120 sukua, joista tärkeimpiä ovat:

• Alchemilla – poimulehdet             - Neitsyt-Marian kuppi, keijujen juomaneste, tykkään siitä villinä, että jalostettuna, varsinkin sen keltainen kukinta on kaunista vaasissa ja kuivattuna
• Amelanchier – tuomipihlajat
• Aronia – aroniat                    - Tykkään kovasti, itselläni on suklaa-aroniapensas, jossa on kirsikoille maistuvia ja näköisiä marjoja, mutta valitettavasti linnutkin pitävät niistä. Viime talvenä se paleltui, mutta nousee juuresta jälleen. Luulen, että siirrän sen kukkapenkin laidasta muualle, varmaankin ruusutarhaani.
• Chaenomeles – ruusukvittenit          - ?!! Noita pitää tutkia paremmin. Tulee mieleen eräs hauska tapaus!
• Cotoneaster – tuhkapensaat
• Crataegus – orapihlajat
• Cydonia – kvittenit
• Dasiphora – pensashanhikit         - Ilmankos olen laittanut rönsyhanhikkia ruusupensaan juurille.
• Dryas – lapinvuokot
• Exochorda – helmipensaat
• Filipendula – angervot       - Töyhtöangervot piirittävät pientä ruusutarhani esikartanoa kauniisti!
• Fragaria – mansikat       - Haa, siis nämäkin!
• Geum – kellukat                   - Ilmankos tulikellukat ovat kuin pieniä ruusuja!
• Kerria – kerriat
• Malus – omenapuut
• Neillia – neilliat
• Physocarpus – heisiangervot
• Potentilla – hanhikit
• Prunus – tuomet, kirsikat, luumut, mantelit
• Pyrus – päärynät
• Rosa – ruusut
• Rubus – vatukat
• Sorbaria – pihlaja-angervot
• Sorbus – pihlajat
• Spiraea – pensasangervot
• Stephanandra – seppelvarvut

Siis aikamoinen kasviviidakko! Ja mikä viidakkolaulu!

Ruusujuna kulkee blogin syntymäkartalla!

Sadepäivän huviksi katselin vanhaa Blogini syntymäkarttaa. Huomasin, että löydän siitä jälleen aivan toisenlaisia asioita ja näkökulmia. Mukana on tämän hetken planeettojen ja asteroidien asemat.

Ensinnäkin tuo kuvio, mikä toispainoisesti kartalle syntyy ja painaa pallon aivan kallelleen, on aika hassu. Siinähän ovat melkein kaikki planeetat sattuneet peräjälkeen, vieläpä ykköshuoneeseen. Myönnän kyllä, että blogini sisältö on aika omanapaista, itsekeskeistä ja itsensä kanssa puhelemista. Ja niinhän oli tarkoituskin, vaikka kaikesta aika avoimesti höpötänkin. Ei siinä yhteistyötä muiden kanssa juuri tehdä, paitsi kirjojen ja nettitiedon. Mukavaa kuitenkin, kun joku sentään kurkistaa ja sanookin jotakin. Ei tunnu niin yksinäiseltä ja saa uutta ulottuvuutta asioihin.

Juhani Nummelan mukaan tuon kartan kuvio on nimeltään ’Veturi’. Se kuvaa eteenpäin pyrkivää ja kunnianhimoista energiaa. Ruusuveturi!!! Toiminta on käytännöllistä, mutta ulkoisten tekijöiden ohjaamaa. Kyllä vaan. Kirjatieto ja nettitieto polttoaineena sutsuttaa ruusujuna pikkuhiljaa eteenpäin. Kyytillä keikkuvat ruusunoksat ja muori itse vaaleanpunaisessa leningissään. Illuusiomaisemat vilahtelevat silmäkulmissa, josta metsäkauriskin tulee hyppelemään viereen. Transiiteissa Diana metsäkauriinsa kanssa on jo kaukana Merkuriukseen yhtyen, painelevat Leijonassa, kuin parhaatkin estraadisankarit!

Oikeastaan kartan johtavassa asemassa on vuorovaikutteinen ja yltiöpäinen planeetta Jupiter, joka tuossa vetää koko muuta letkaa. Karttaveturihan kulkee vastapäivään. Kalojen merkissä kulkee Jupiter kuin vastavirran valas, aika tunnepitoisesti kolmiossa Venukseen, veturinkuljettajana. Hauskinta tässä menossa on tuo pieni illusionäärinen Rosa-asteroidini ja vanavedessä Horus, ’kaikkinäkevä silmä’, joka on kuitenkin eräänlaisena tiennäyttäjänä mahtavalle Jupiterille, vilkkaana sellaisena, koska ovat Oinas-tulimerkissä. Se intohimoinen ruusunliekki piikkeineen siinä! Kuka uskaltaa estää kulkua! Antaa palaa!

Kun katsoo tuota vihreää ulkoympyrää ja tämän hetken tilannetta, on jännä kuinka nuo kumppanukset Rosa ja Horus, jotka molemmat mielikuvani on ominut tähän ’ruusumatkalleni’, kulkevat yhä perävilkkaa, tällä hetkellä vilkkaissa Kaksosissa 5. ja 6. huoneissa, jossa luovuus ja työ näkyvät blogini sivuilla iloisten ahaa-elämysten saattamana.

Kaunein yhtymä transiiteissa on tuo Venuksen 8 asteen yhtymä Rosengardiin Ravussa! Aivan ihana! Sillä se mitä ruusutarhastani on syntynyt jo, on kauneimmillaan! Vanhemmat ruusut ovat kukkineet aivan hurjasti, kuten Hansaruusu ja Valamonruusut, Mustialan ruusu ja vanhat äitienpäiväruusut, jotka selviytyivät hyvin talven yli. Ruusutarhani esikartano on siis valmis. Katsos vain; Demeter, penkki ja ruusut, taustavoimana monet muut kukoistukset! No ruusut eivät ihan tähän kuvaan näy, mutta se tunnelma...

Näin kulkevat taivaan fyysiset kuviot ruusutarhani mukana! Ihmeellistä, eikö vain?

Ruusujuna kulkee…Kari Tapio

Kahden Inkerin hoidokkiruusu, Minette

Viitisen vuotta sitten Kätilö-Inkeri toi tuon ruusun minulle vanhan myllytuvan pihamaalta. Hän sanoi, että suviruusu se kai on, mutta ei tiennyt varmasti. Pihamaalla kukkinut ties kuinka kauan.

Enhän minä silloin ruusuista koommin välittänyt. Tökkäsin sen johonkin, ison kiven kupeeseen, johon rakentelin uutta kukkapenkkiä. No eihän siitä kunnollista penkkiä kiireellä tullut.

Eräs toinen Inkeri, puutarhuritiedettä joskus opiskellut, huomasi nääntyneen ruusun ja hoitamattoman penkkini. Koska häntä suretti näky, hän tarttui lapioon ja kuokkaan, käänteli ja kuokki ruusun ympäristöä. Teki töitä pari tuntia. Sitä minä siinä ihmettelin. Miten nyt noin sivussa olin? Taisi selkäni olla huonossa kunnossa tuohon aikaan.

Ruusu siinä sitten voimistui, mutta ei jaksanut tehdä kukkia. Tuli kummia itikoita, jotka söivät nuput. Enkä minä sen koommin sitä surrut kurja. Hurja kurja, miten välinpitämätön joskus olenkaan ollut ruusujen suhteen. Itse RUUSUJEN suhteen!!! Huonosti olen niitä kaikkia kohtaan toiminut, jopa yrittänyt hävittää. Ja arvatkaa nyt! Voi kun ne loistavat. Vain rakkaus voi tuon kaiken tehdä. Tai myöntää täytyy, että tieto, sää ja vuodenaikojen olosuhteet ovat myös tärkeitä. Mutta ei kehitystä ilman rakkautta.

Siis tänä kesänä tämä pensas oli yhtäkkiä nuppuja täysi. Kuljin jo pitkin kevättä katselemassa sen vihreätä vartta, piikkejä ja lehdyköitä. Lehdykät ovatkin ihmeen isoja, pyöreäkuvioisia ja ihanan vaalean vihreitä. Nuppuihin ilmestyi pitkiä verholehtiä, niiden päihinkin lehdet. Voi kun minä kuljin niitä katselemassa, aamuin ja illoin, yölläkin piti vielä vieressä hiipparoida! Ja tutkin kirjoja ja vertailin.

Kiitos Akilleijan blogin, jonka kauniita kuvia silloin tällöin ihailen. Sieltähän löytyi aivan samannäköinen kukka! Mustialan ruusuksi hän sen nimesi. Ja kiitos Liisan pihamaan, minne minut kutsuttiin ihailemaan Mustialan ruusua. Siellä aukenivat ensimmäiset kukat.

Minun ruusuni onkin neidonruusuihin kuuluva MUSTIALAN RUUSU eli Minette!!! Voi sitä riemua, kun osaset naksahtivat kaikki paikoilleen. Muuten olen sitä mieltä, että Suuressa Suomalaisessa Ruusukirjassa on vähän vääränlainen kuva Mustialan ruususta, aivan liian aniliininpunainen. Akileijalla, Liisalla ja minulla se on hennon vaaleanpunainen.

Miksi uskon että se on Minette? Siksi, että toisen vuoden oksat tekevät kukinnon, tosin ne maata viistävät. Melkein kuin kukkasarja siellä oksan päässä. Ja ruusu on arka pakkasille, sillä monet paleltuneet oksanpäät olen saanut leikellä pois. Siksi kai vain alimmat suojassa olevat oksat tekevät kukkia. Ja mikä surullisinta, ruusu on vieläkin arempi sateelle. Voimakkaampi sade saattaa estää sen nuppuja aukeamasta. Jossakin kirjassa neuvottiin, että nuppuja silloin voi vähän auttaa. Tein niin maljakkoon ottamalleni oksalle, jossa oli harmahtavan rujon näköinen nuppu. Käärin päällimmäiset kukkalehdet pois ja kas!! Melkein sormissani tunsin, kun kukka työnsi monikerroksisen hamosensa auki. 

Tällaista asiaa kerrottiin Minetestä kirjoissa, ja tykkään, että palaset ovat kohdallaan. Tuo arvoituksellinen puskani on huokailettavan iki-ihana Minette eli Mustialanruusu, Mustialan kartanosta aikoinaan löydetty ja siitä se nimitys. Eli ranskanruusuihin luettu Minette-nimen mukaan. Ihana neitokainen!!

Jos ensi kesänä sataa, laitan varjon tuo ruusun päälle, että se jaksaisi kukkia. Tai katoksen!! Tai huvimajan!!! Tai menen itse seisomaan sen ääreen sateenvarjon kanssa. Hehheh.

Ps. Laitoin vanhan auringonvarjon sitä sateelta suojaamaan. 

Tässä löysin ruusulleni sopivaa musiikkia…

Rakkaudesta ruusuihin

Ihanaa, ihanaa! Kesä ja ruusut! Muun muassa.

Tein hurjasti tutkimustöitä erään ruusuni kanssa. Nyt olemme tehneet 'sinunkaupat'. Hehkuttelen tässä ensin kuvilla. Niin hurjan kaunis se on. Mutta mikä ruusu on kyseessä?

Tässä on kaikkia sen eri vaiheita nupusta avutuneeseen kukkaan!

Tässä melkein yhtä upeaa ja herkkää, outoakin; Fanfare, Dante Bucci

Ihana keijunruusu tuli ovesta!

Ystävät jälleen yllättivät minut yksi ilta, kun tulivat ovesta. Ensimmäisenä näkyi suuri purkkiruusu, jossa kasvoi jo aika korkeat varret ja varren päässä keikkui iloisesti syvänpunainen suuri ruusu. Ruusun takana iloinen tervehdys kuului: -Tässä on keijunruusu sinulle! 

 Tälläinen oli kukkani, mutta kuva on lainassa Suomen Ruusuyhdistyksen sivuilta. Keijunruusu on toisella nimellään Dart Defender ja se on risteytys nukkeruususta (lehdet) ja hansaruususta (kukka)

Ah! Tunnistinkin kasvin heti noista pienistä teräväkärkisistä lehdyköistään. Sen verran olen jo kirjoja selaillut. Kiitos, kiitos kamalasti!

Sen kukan tuoksu levisi pirtissäni. Yöllä toin sen tuoksuttelemaan vuoteeni viereen, kun en vielä ehtinyt sitä istuttamaan. En vielä seuraavanakaan päivänä, koska olin pienelle matkalle lähdössä Kajaaniin pikkusiskoani tervehtimään, kuulemaan hänen konserttiaan ja osallistumaan runoviikoille. 

Ja unohdin ottaa siitä kuvan. Kajaanissakaan ei ollut kamerani mukana, sillä pienellä kauppalenkillä törmäsin aivan hurmaavan suureen keijunruusuun, joka oli täydessä kukassa ja sopivasti puolivarjossa. Oli ihan pakko mennä portista sisään ja työntää nenä pensaaseen. Siihen tuli sitten talon isäntä vähän ihmeissään minua katselemaan. - Teillä on aivan ihana keijunruusu, sitä vain tulin tässä katsomaan, henkäisin anteeksipyytävästi.

- Ai, onko se keijunruusu? ihmetteli isäntä. - En tiennytkään sille nimeä. 

Kerroin sitten omasta ruusuinnostani ja vasta saadusta lahjasta.

Näin Kajaanissa. Kajaanin rannat ovat ihania kulkea, uida ja katsella. Kävimme myös Paltamoniemessä yksi iltapäivä istumassa. Emme meinanneet malttaa uimista lopettaa. Aina piti mennä vain uudelleen veteen.

Ja jotenkin Kajaaniin sopi myös Vysotski-konsertti, jossa siskonikin oli mukana. Se oli niin raa'an ruusuisen piikkimäistä ja laittoi energiat aivan uudella lailla liikkeelle. Ettei totuus unohtuisi, niin eihän Vysotskia paljoa Suomessa tunneta, eikä kulttuuripiireissä Venäjälläkään. Mutta kansan sydämeen se iski kipeän lailla ja kun Visotski kuoli, hän pääsi Quinnesin ennätyskirjaan maailman pisimmällä hautajaissaattueella. Se oli 10 km pitkä!

Joten tässä pieni väläys Youtuben poimintoa tästä konsertista.

Ps. Tänään tuolla helteessä kaivoin keijunruusulleni jo kuopan valmiiksi. Vielä sen pitänee odottaa multaa ja kanankakkaa. Kiviä, hiekkaa. Kananmunan rikottuja kuoria onkin.

Ps.ps. Ja illalla minulla oli jo multaa ja muutakin. Tuolla se on paikkaansa tunnustelemassa tarhassani!

Kun on avoin ja kaunis

Oletko joskus tavannut ihmisen, josta sädehtii käsittämätöntä kauneutta ja rauhaa? Eräs ystäväni sanoi kerran tällaisesta henkilöstä, että ’hän on jotenkin loistava’.

En tarkoita tässä fyysistä ulkonaista kauneutta, vaikka sekin voi olla mukana. Usein tämän ’loisteen’ tapaa vanhojen ihmisten kasvoilta ja usein he ovat hyvin tyytyväisiä elämäänsä. Mutta myös nuorten, joiden silmät ovat avoimesti kohdattavissa. Lapset ’loistavat’ yleensä aina.

Ehkä tällaiset ihmiset ovat jotenkin ’valaistuneita’. En tosin ymmärrä valaistumisesta paljoakaan. Mutta heidän silmissään on säde, ja heistä kuvastuu rauha, elämänilo ja hyväksyminen.

Voin verrata tätä ruusuun, joka on auki. Sen emi paisuu terveen ylpeästä hellyydestä, heteet suorastaan riemuitsevat siinä ympärillä, ja terälehdet loistavat kaikkea mahdollista kauneutta. Siitä  tulee mieleen seimenlapsi ja enkelten riemu. 

Voin verrata tuota kaikkea myös otsachakran seesteisyyteen. Sitä ei tapahdu ilman alimpien chakrojen vahvuutta ja tasapainoa. Vain niiden; äiti-maan ravinteen, juuriensa hyväksymisen ja niiden työn kunnioittamisen, varren vahvuuden kohoamisen, lehtien aurinkoa syleilevä yhteys ja nuppuvaiheen kasvu ilman vauriota … vain niiden avulla voi kukka voimistua ja aueta täyteen loistoonsa. Näin ihminenkin luo omaa kasvuaan taso tasolta niiden eri tehtävien onnistumisien kautta. Se miten jaksaa kunnioittaa ympäristöä, perhettä ja sukua anteeksiannolla heikkouksissa. Miten pystyy harmoniseen vuorovaikutukseen toisen kanssa ja miten löytää itsekunnioitus antamalla myös anteeksi itselle omat heikkoudet. Miten tuntea ja ilmentää rakkautta ja miten ilmaista itseä aidosti lahjoillansa. Siten avautuu ja loistaa. Pitkä ja työteliäs on se matka maaperästä kukkaan. Ja maaperästä ihmiseksi.

Ei ne kaikki kukat ole niitä laadukkaimpia. Niissä on rikkoja, toispuoleisuutta, surullisuutta repaleisine terälehtineen. Mutta ne ovat tulleet esille omilla kyvyillään ja ovat rakastettavia ja  hellyttäviä. Ja ne huomataan yhtä lailla. Hoitavalla silmällä katsotaan, mitä niille on voinut tapahtua. Näin voisi kohdata toisenkin ihmisen puutteine kaikkineen, sillä jokainen kasvaa omilla mahdollisuuksillansa. Jokaisella on oma tie puhjeta kukkaan. Jokainen haluaa sen tehdä.

Katso kedon kukkia. Kukat rakastavat ja kunnioittavat toisiaan. Eivät ne tallaa toistaan vaan antavat tilaa. Yhdessä loistavat.

Ja jokainen on tavallansa täydellinen Jumalan edessä, olen lukenut.

Pépén kaunista musiikkia...

Valamonruusu kissojen haudalla kukkii

Ostin toissa kesänä kolme valamonruusua, koska sen punaisena hehkuva voima on jopa pystynyt vetämään minunkin huomioni puoleensa. Valamonruusuhan on saanut nimensä unikkoruususta (ruotsiksi vallmoros). Se ehkä muistuttaa unikkoa.

Yhden niistä istutin kolmen kissan hautakiven taakse. Hautakivestä ruusu nytkin sai lämpönsä niin että se oli kukassa ensimmäisenä. Toiset kaksi kukoistavat nyt myös Ruusutarhani esikartanossa.

Neljäskin valamonruusu löytyi. Muutamia vuosia sitten Ulla-Maija-serkultani saama ruusu kukki myös kauniisti ja totesin sen valamonruusujen kanssa samankaltaiseksi. Joten arvoitukset selvinnevät pikku hiljaa.

Haluan tässä vähän muistella kissojamme, joita usein haikeana muistelen.

Aivan emännyyteni alkuaikoina sairastuin jersiinibakteerin aiheuttamaan vatsatautiin ja todettiin hiiret sen alkuunpanijoiksi. Silloin lääkäri totesi vähän vitsaillen: - Tekisipä mieleni kirjoittaa reseptiin, että ’ottaa kissa taloon’.

Otimme kaksi kissaa sen vuoksi, että ne olivat poikueessa erottamattomat sisarukset, jopa olivat menneet piiloon yhdessä. Toinen oli poika, Janne ja toinen tyttökissa Iida. Parhaat ystävykset he olivatkin, kulkivat yhdessä metsällä perävilkkaa, nukkuivat vierekkäin ja pesivät toisiansa. Iida oli kuitenkin se, joka meni ensimmäiseksi jonossa metsästysretkelle ja oli myös ensimmäisenä ruokakupilla, sekä kähvelsi ensimmäisenä silakan. Äkäinen tyttö! Janne olikin aivan liian höyli kissaksi. Kun löysin mansikkamaan verkosta siipeensä takertuneen rastaan, tuli Jannekin vierelle ihmettelemään. Kun sanoin, että ’ei koske’, jäi kissa istumaan rauhassa rastaan viereen siksi aikaa kun löysin sakset ja irroitin linnun. Kumpikin katseltiin, kun rastas lensi pois.

Kun kissasisarukset vanhenivat, päätimme, että otetaan niille leikkitoveri. Ja jos vaikka leikattu Iida heräisi äidinvaistoissaan hoitamaan sitä. Eemeli oli persialaisen ja suomalaisen suloinen sekoitus, häntä kuin lamppuharja aina pystyssä. Ehkä juuri siksi kaksi maatiaiskissaa pelästyivät ilmestystä, karkasivat päätä pahkaa pihalle. Ja Eemelistä tuli talon haltija. Eivät he koskaan tapelleet, vaan kyräilivät toisiaan. Eemeli härnäsi joskus nukkuvia sisaruksia, eikä se ystävyyttä edistänyt. Iida äidinvaistoja ei löytynyt ja se sähisi joka kerta kun Eemeli rohmusi ruokakupille ensimmäisenä.

Janne oli höylimpi. Hän opetti Eemelin talon tavoille. Joten Eemeli oppi istua napottamaan hiljaa ruokakupilla, kun tahtoi ruokaa ja seisomaan oven edessä samoin hiljaa kun tahtoi ulos. Kukaan kissoista ei naukunut metelillä, vaan talossa vallitsi siunattu hiljaisuus sähinöitä lukuun ottamatta.

He kaikki olivat ihania kissoja. Janne alkoi potea sydänvaivoja 18-vuotiaana ja armeliaasti sai nukutuspiikin kissojen taivaaseen. Iida eli yli 20-vuotiaaksi, mutta voimat hiipuivat. Eemeli sai vatsavaivoja, nähtävästi kasvain, ja hänet Eino-ukkoni nätisti kopsauttamalla lopetti. Emme voineet katsoa enää hänen tuskiaan eikä lääkäriä ollut mailla halmeilla. 

Kissojen elinaika oli iso osa meidän perhe-elämäämme ja toivat siihen oman unohtumattoman osansa. He odottivat kun lomilta palattiin, hoitivat jalkopäissä, kun sairastettiin, kehräsivät kodin rauhaa jne. Kallis kiitos heidän osallensa Linnapellon elämää!

Valamonruusu heidän haudalle on parasta mitä tiedän. 

Pieni kissanpoikanen...