lauantai 9. heinäkuuta 2011

Ihana keijunruusu tuli ovesta!

Ystävät jälleen yllättivät minut yksi ilta, kun tulivat ovesta. Ensimmäisenä näkyi suuri purkkiruusu, jossa kasvoi jo aika korkeat varret ja varren päässä keikkui iloisesti syvänpunainen suuri ruusu. Ruusun takana iloinen tervehdys kuului: -Tässä on keijunruusu sinulle! 


 Tälläinen oli kukkani, mutta kuva on lainassa Suomen Ruusuyhdistyksen sivuilta. Keijunruusu on toisella nimellään Dart Defender ja se on risteytys nukkeruususta (lehdet) ja hansaruususta (kukka)

Ah! Tunnistinkin kasvin heti noista pienistä teräväkärkisistä lehdyköistään. Sen verran olen jo kirjoja selaillut. Kiitos, kiitos kamalasti!

Sen kukan tuoksu levisi pirtissäni. Yöllä toin sen tuoksuttelemaan vuoteeni viereen, kun en vielä ehtinyt sitä istuttamaan. En vielä seuraavanakaan päivänä, koska olin pienelle matkalle lähdössä Kajaaniin pikkusiskoani tervehtimään, kuulemaan hänen konserttiaan ja osallistumaan runoviikoille. 

Ja unohdin ottaa siitä kuvan. Kajaanissakaan ei ollut kamerani mukana, sillä pienellä kauppalenkillä törmäsin aivan hurmaavan suureen keijunruusuun, joka oli täydessä kukassa ja sopivasti puolivarjossa. Oli ihan pakko mennä portista sisään ja työntää nenä pensaaseen. Siihen tuli sitten talon isäntä vähän ihmeissään minua katselemaan. - Teillä on aivan ihana keijunruusu, sitä vain tulin tässä katsomaan, henkäisin anteeksipyytävästi.
- Ai, onko se keijunruusu? ihmetteli isäntä. - En tiennytkään sille nimeä. 

Kerroin sitten omasta ruusuinnostani ja vasta saadusta lahjasta.

Näin Kajaanissa. Kajaanin rannat ovat ihania kulkea, uida ja katsella. Kävimme myös Paltamoniemessä yksi iltapäivä istumassa. Emme meinanneet malttaa uimista lopettaa. Aina piti mennä vain uudelleen veteen.

Ja jotenkin Kajaaniin sopi myös Vysotski-konsertti, jossa siskonikin oli mukana. Se oli niin raa'an ruusuisen piikkimäistä ja laittoi energiat aivan uudella lailla liikkeelle. Ettei totuus unohtuisi, niin eihän Vysotskia paljoa Suomessa tunneta, eikä kulttuuripiireissä Venäjälläkään. Mutta kansan sydämeen se iski kipeän lailla ja kun Visotski kuoli, hän pääsi Quinnesin ennätyskirjaan maailman pisimmällä hautajaissaattueella. Se oli 10 km pitkä!


Ps. Tänään tuolla helteessä kaivoin keijunruusulleni jo kuopan valmiiksi. Vielä sen pitänee odottaa multaa ja kanankakkaa. Kiviä, hiekkaa. Kananmunan rikottuja kuoria onkin.

Ps.ps. Ja illalla minulla oli jo multaa ja muutakin. Tuolla se on paikkaansa tunnustelemassa tarhassani!



3 kommenttia:

  1. En tiedä onko sulle tuttu kirja,
    Pentti Alanko / Pirkko Kahila,
    Ukonhattu ja Ahkeraliisa. Perinteiset koriste- ja hyötykasvit.
    Kirjassa on noita vanhoja ruusujakin monien ihanien vanhojen perennojen ohella.
    Ja hoito-ohjeita.
    Siellä on kuvattu kartanoruususta mutaationa syntynyt sammalruusu, joka minua jotenkin viehättää. Metsän sammal ja viehkeä ruusu yhdessä,
    jotenkin hyvinkin skorpparimaista.
    En tiedä saisiko tuota edes mistään?

    Keväällä ostamassani köynnösruusussa näkyy olevan neljä tiukkaa nuppua :)

    VastaaPoista
  2. Ei ole tuota kirjaa, mutta kirjastosta lainassa juuri samojen henkilöiden kirjoittama Palavarakkaus ja särkynytsydän sekä muut perinteiset koristekasvit vuodelta -92. Olisko sama kirja eri nimellä? Tai alkua/jatkoa?

    Sammalruusujen sivuilla minäkin olen pysähtynyt pitkään. Ai että skorpparimaista? Tai ehkä metsätonttumaista?

    Onko köynnösruusususi se Pohjanneito?

    VastaaPoista
  3. Tää on vuodelta 1994 ja kirjoitettu tuon sinun kirjasi suosion innoittamana, jatkoa siis.
    Lisää perennakasveja ja huonekasveja,
    ja kirjaluettelo vanhoista puuterhakirjoista.
    Aurinko-Rapu tädiltä lahjaksi saatu =)

    Tais se olla Pohjanneito,
    kun sitä tahtomaani vaaleanpunaista lajiketta ei olluna,
    mikäsenyt olikaan..

    VastaaPoista