tiistai 16. lokakuuta 2012

Rakkaat vanhat kalut!

Höh, alkoi naurattamaan tuo jostakin siepattu otsikko. Jos olisin mies, joku toinenkin voisi nauraa. Olen kuitenkin vain yksi höperö muori, joka ei osaa luopua rakkaista puutarhatyökaluistaan.

Olen istuttanut kolmisenkymmentä ruusupensasta ja paljon muutakin vaivaisella vanhalla lapiolla, joka on kulunut ja käpristynyt lappeensa terästä. Sitä olen sitten yrittänyt suoria vasaralla hakkaamalla, eikä ole kummosempi tullut.

Vihon viimein kyllästyin ja huokasin pojalle, että jos saisi vaikka joululahjaksi uuden lapion, kun tuo vanha on niin hankala. Poika tulikin jo viime viikonlopulla ihka uusi lapio kainalossa ja sanoi: - Taidat tarvita tätä vielä nytkin, eikä joulun jälkeen. Eikä maksanut kuin liki pari kymppiä. 

Katselin vähän ihmeissäni Fiskarsin uutta lapiota. Eikö sen enempää? Olenko tullut ukkooni siinä, että kun kerran vasaran tai talikon ostaa, sen pitää kestää yhden elämän verran. Sellaisia löytyy toki toisellekin elämälle, kuten rautakanki ja vanha kunnon käsipuntari. Talikko on toki uusittu, kirves ja muutakin työkalua. Ainoa mitä vielä olen sellaista ikiaikaista kaivannut, on vanha kunnon moukari. Sitä isäntäkin katseli aikoinaan, mutta ei löytänyt. Jollekin lie lainannut tai mennyt hukkaan.


Miten tuota nyt raskii käyttää? Katsos kun on mittaakin vähän enemmän ja muotoiltu. 

Poika on puhunut ruohonleikkuristakin, että pitäisi uusia. Hah, pari kertaa itse kokeili ja ihmetteli miten se niin raskas on. Vetäjä ei toimi enää. Mutta ajattelin sen itseni parhaaksi, sillä kylläpäs saan siinä punnerrusta vatsalihaksille ja muutenkin. Vanha Murray on pitkästi yli kaksikymmentä vuotta vanha. Kun otan sen esiin, sanon sille nätisti: - Jos nyt vielä jaksaisit, niin olisin iloinen. 



Ja se on jaksanut. Tämänkin märän kesän. Kun tietää temput, se leikkaa ihan kunnolla ja kerää kaiken kompostia ja muuta varten. Tänä kesänä se sai sentään uudet renkaat. Mitenkähän ne vanhat olivatkin niin repaleiset?


Samoin on tuossa tuo pieni käsihara. Se on minun ensimmäinen puutarhaostokseni, kun asuin isossa vanhassa talossa ja tein ensimmäisiä puutarhapenkkejä siellä. Paikannutkin sitä olen. Ja uusia tuollaisia olen ostanut. Mutta jotenkin etsin käsiini aina tuon vanhan. Se on jotenkin vain niin hyvä ja käsi siihen tottunut.

En muista olenko esitellyt tätä historiallista harjaa. Sain sen nuorena tyttönä, kun muutn pikkumökkiin asumaan, ja työpaikallani poistettiin kaikkea vanhaa kattiloista veitsiin ja siivouskalustoon. Pelastin vanhan lattiaharjan ja pari kattilaa mukaani. Luulenpa, että kattiloissa on kukoistanut jo moni kesäkukka. Ja tuota harjaa käytän vieläkin roskien lakaisuun. Se on hyvin ergonominen minun selälleni. Harjas on aitoa eläimen karvaa, joten se ei takkuunnu. Irti se on lähtenyt monta kertaa, mutta jollakin naulalla olen sen saanut ihmeesti pysymään koossa. Vähän kuluneelta se kyllä vaikuttaa. Mutta uskon, että tuollaisia ei enää kaupasta löydy. Ei sellaisia, jotka kestävät neljättä kymmentä vuotta aina vain yhtä siististi lakaisten.


Katselin nettiä. Ei löydy enää samanmoisia.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Nuotioretkellä Ruusunnupun kanssa

 
Mukava seurata noiden jälkeläisten touhuja jatkaa perheen perinteitä. Tai arvoja oikeastaan. Yksi suuri arvo mielestäni, mitä yhdessä mieheni kanssa opetimme pojillemme, on luonto! Niin monet retket sinne teimme.

Ja sinne vie poika nyt omaa tytärtään heti, kun se kävelemään kykenee. Matkanteko metsässä on hidasta luonnon juttuja ihmetellen ja vähän välillä aristaenkin suuria puita, puron ääniä ja hämäriä siimeksiä. Mutta siellä mentiin. Hissuksiin.
 


Äiti opettaa luonnon ihmeitä.

Syöminen on retkellä tärkeää!
Milloinkahan tuonne sokeritoppakivelle pääsisi?



Ihana juttu, kun tuo isä välillä auttaa.

Lähtekäämme metsään!

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Pimpinellojen kaunis syysväritys

Saan pienen aavistuksen siitä mitä puutarhani voi olla ehkä parin vuoden päästä, kun pensaani ovat kasvaneet. Syksyinen väriloisto lehtineen ja kiulukoineen. Tässä lokakuun vaiheessa niitä oli mukava kuvata. Ja mukava katsoa kahden vuoden päästä ja verrata noita pienokaisiani.  Ne eivät ole vielä metriäkään korkeita, tuskin puolta, mutta kasvavat terhakkaasti ja ovat hallittavissa ainakin.


Talon vanha juhannusruusu, jonka leikkasin pari vuotta sitten on rojahtanut kasvussa tänä sateisena kesänä. Valitettavasti se ei ehtinyt kukkia runsaimmillaan, sillä pistiäinen vaivasi sitä ja kaatosateet. Kauniisti sen juurella kilpailee maan voimasta vanha päivänliljalaji, jonka kukassa on ruskehtava ulkopuoli. Joku sanoi, ettei se ihan tavallinen olekaan.


Tämä on kasvanut vuosikymmenet, jos ei sadatkin jo Jukolan mäellä. Sillä on yksinkertaiset valkoiset kukat, joten nimeän sen idän juhannusruusuksi, mutta en ole varma lajikkeesta. Mäellä se on kasvanut vähän kituloisesti kuivassa paikassa. Siirsin sen pihalleni, mutta ehkä vieläkin vähän kituloisesti tai oikeammin ahtaasti se pyrkii kasvamaan puistolemmikin keskellä. Lemmikkikin on niin kaunis, että en vielä raskinut niitä ottaa pois. Annan kevään kukkia, ja sitten vedän ne pois, jotta ruusu pääsisi voimistumaan.


Kaunis samettisenpunainen ruusu Tove Jansson sai keväällä tuta tulvavedet ja liiallisen kosteuden. Sitten tulivat pistiäiset, kuten melkein kaikkiin pimpinelloihin enkä ehtinyt niitä myrkyttää oikeaan aikaan. Mutta elossa on ja muutama kukkakin siinä oli. Nyt se hohtaa punaisella varrellaan.


Ruskelan ruusu on kasvanut myös toista kesää  pihalla, mutta valitettavasti jouduin sen siirtämään samaan rivistöön muiden pimpinellojen kanssa. Sillä on kaunis syysväritys.


Juhannusmorsian kukki kauniisti kesällä. Hassua kun sillä on niin prinsessaisen vaaleanpunaiset kukat, niin kiulukka on melkein mustanpuhuva. Hauskoja ovat.


Papulanruusun istutin vasta kesällä. Laitoin sille kaveriksi kuukausimansikkaa joksikin aikaa. En usko, että se vie ruusulta elinvoimaa. Kaunis väritys tälläkin ruusulla.



Ruuhijärven pimpinellan sain Anja-ystävältäni viime kesänä. Sekin on jo muuttanut yhden kerran paikkaa.
Ja kauniit on senkin lehdykät.


Linnanmäen kaunottaren istutin vasta nyt syyskesästä, joten se on hyvin pieni. Juurella kasvaa naurista muistuttava kasvi. Uteliaisuuttani en vielä nykäissyt sitä pois.





Tässä ruusussa ei ole vielä muuta elonmerkkiä kuin vihertävä runsaspiikkinen varsi. Vierailin syyskesällä ruusukeräilijä Paula Pirisen runsasruusuisessa pihassa ja sain hillitä itseni, etten rohmunnut liikaa. Tässä Raahen Varvista löytöruusu. Kerron siitä lisää kunhan olen varma, että se alkaa kasvamaan.



Samasta pihasta sain tämänkin taimen. Raahen seminaarin piha oli aikoinaan (vieläkin) kuuluisa kauniista puutarhastaan. Tämä ruusu on sieltä ja sen pitäisi olla hennon keltainen. Näyttää aika innokkaalta uudessa kasvupaikassaan. Joten kerron siitäkin enemmän keväällä, kun näen miten se kasvaa.

Rakkaat pimpinellat! Toivon teille hyvää syksyä ja suojaisaa talvea!

Tässä Syksyn lehtiä lisää sävelmän kera!

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Iloa silmille

Vielä on iloa väreissä silmille! Pienet ruusupensaatkin loistavat omilla väreillään lehdissä ja kiulukoissa.
Perennat kilpailevat värikkäillä lehdillään. Puut! Ja aurinkokin välillä pilkistää. Mutta vain vähän...

Terassilla juon vielä päivän kahvikupposen, vaikka vain sateenropinaa kuunnellen. Siellä kukkivat vielä kukatkin.

Ja vielä kehtaavat pahuksen hyttyset häiritä. Polttiaisiako ne ovat vai mäkäräisiä? Polttavat inhottavasti. Jo niiden vuoksi toivoisi tulevan jo sellaisen yöpakkasen, että saisivat lähdön. Kun kesälinnutkin ovat jo lähteneet.




Voi kun olen ihaillut tätä kukkaa, enkä muista sen nimeä. Kertokaa minulle!






Kuunteli Johanna Kurkelan laulua TV:ssä ja siinä on jokin aivan erityinen sointi. Kun vielä tietäisi säveltäjän ja sanoittajan, sillä nekin ovat omaa luokkaansa.

Wikipediastahan sitä tietoa löytyi, pohjoisen tyttö Lumijoelta, tuosta aivan läheltä. Kaikki muukin tieto sieltä.


perjantai 5. lokakuuta 2012

Läjiä ruusutarhassa

Ihanan kamala sana tuo LÄJÄ. Pläjäys! Läjäyttää, lätinä...se on ihan rutusa ja läjäsä, sanotaan Pohjanmaalla. Läjä on paljon parempi sana kuin kasa. Kasa on jotenkin liian siisti ja rajattu. Mutta läjä on laajempi käsite, villi ja käsittelemätön.

Minulla on tällä hetkellä koko puutarha läjiä täysi. Ei ne mukavilta näytä. Ne haastavat. Ne tuntuvat välillä ylipääsemattömiltä, vuorilta. Eikä ne häviä muuten kuin toimimalla!


Tämä on kaunis läjä. Mutta työtä siinäkin. Taustalla vielä salaojaläjätkin. Näin jossakin, että näistä lehdistä voisi tehdä 'lehti ruusuja'. Tekis mieli...mutta kun vois olla parempaakin tekemistä.


Tämä on siunattu läjä, murskeläjä salaojaa varten. Melkein itkin ilosta, kun se järjestyi niin mukavast


Kiviläjä, aarreläjä, joka on mukavasti kasvanut, kun naapuritkin ovat osallistuneet. Ne ovat ruusupolkuani varten, joka toivottavasti pääsee ainakin keväällä kasvamaan.


Tämä puuläjä syntyi tarpeesta, jota tonttu-raukka ei oikein ymmärtänyt. Rankaläjä pitää pieniä ja kuivata ennen kuin ne ladotaan liiteriin. Nyt aloitin kauniin läjäämisen vanhat lahot tikapuut alustana.


Tämä jäteläjä tulee kasvamaan, kun siivoan ulkorakennuksia. Toivottavasti se joskus häipyy tästä.


Lehtiläjä kompostia ja herukkapensaan juuria varten. Olen oppinut että nämä ovat tosi käyttökelpoisia puutarhassa ja kompostissa.


Roskaläjä, joka nähtävästi odottaa pääsiäistä tai juhannusta. Sekin varmastai siihen mennessä kasvaa.



Kompostiläjät ovat ihan OK. Mutta mitäs tehdä tuolle vanhalle lautaläjälle? Sitä tuossa ihmettelee joku haamu, jolla valitettavasti on vastuu näistä läjistä. Ja nämä läjät ovat ulkona. Arvata vain voi, mitä läjiä löytyy rakennusten sisältä...siitä en nyt viitsi puhua. Kunhan talossa ei vaan ole enää homeläjiä lattioilla eikä jääläjiä katolla, niin kyllä nämä läjät aina voitetaan.

Herrajee! Onko sellainen bändikin kuin LÄJÄ? Vai mikä se on? Terveet kädet ne on minullakin!

torstai 4. lokakuuta 2012

Voi että tekis mieli!!

Siis minulla on aivan kauheasti töitä!

Seinäremontti on melkein valmis, uusi ulkoeteinenkin. Sain vanhat hyväkuntoiset ikkunat, jotka pitäisi rapata ja maalata. Ovestakin on puhuttu. 

Salaojaa varten on nyt kasa karkeata soraa. Kottikärrytyönä siinäkin on työnsä kipata sitä sinne. Tasata maata päälle. Aitakin on vähän vielä kesken, mutta ajattelin odottaa lehtensä pudottaneita pajunoksia. 

Sain lisää kukantaimia. Raivaa niille oma paikka!

Ulkohuoneet ovat vielä täysin sekaisin. Ne huutavat järjestäjää!

Paljon paljon kaikkea, jota kaksi kättä tekee hitaasti. Aina ei vihtikkään, sanon suoraan. Kun on muutakin.

Mutta kun katselen noita kahta puunkarahkaa tuossa seinällä, johon ne ovat sattumalta jääneet, alkaa luomisvimma kuplia sisälläni. Minulla olisi vanha hetekan pohja. Minulla olisi kaareva rautakehikko ja .... Tietäisin justiinsa mitä tekisin. Mutta kun se ei ole tärkeää juuri nyt. Samperi! 


Ja kun katson korkeuksiinsa kurottavaa Onnenruusua, tiedän just miten sille rakentaisin Onnentuvan, kunnon tukikehikon, oijoi! Ja tuolla odottavat mukavat puut, että rakentaisin puolipyramidin sempramännyn viereen vähän varjoon. Jee!

Ja se kunnon portti ruusutarhaan vanhoista heinäseipäistä! Se pitäisi!

Mutta kun ne eivät ole tarpeellisia. Hyödytöntä roskaa! Eihän taiteellisuus ole mistään kotoisin. Ei siitä saa rahaakaan. Ajanhaaskausta! Näin puhuu hyvin kasvatettu luterilainen kalkkis!

Vai miten on hyvät ystävät?

maanantai 1. lokakuuta 2012

'Hypyt'-kurssin opintomatka ruusuisin silmin

Yrittäjäkurssini Hypyt maaseudun hyvinvointia edistämään ja muuta sellaista koki huippunsa, kun kiersimme opintomatkalla Suomen luontaishoito- ja majoituspisteitä. 

Kävimme Kaustisten Kansanlääkintäkeskuksessa. Opin miten venytellä näitä nettiranteita. Kiitos!


Kävimme Frantsilan luomuyrttitilalla, ah! Sinisessä ruusujen huoneessa sain tehdä itselleni kukkatippoja, joita nyt nautiskelen. Tietenkin siinä on mukana mm. Villiruusua: Villiruusu auttaa sydämen avautumista rakkaudelle, uudistaa olemusta ja syventää meditaatiota. Mukana myös Metsäapilaa (itsensä ilmaisuun) ja Vanamoa soljuvalle elämänpolulle.


Kävimme Lempäälän Luontaiskylpylässä. Opin tietoa vanhojen kylpyhaudemenetelmien käytöstä. Näin myös miten ruusuista saadaan ihana kuivajättikimppu.

Kävimme Multialla Metsolan kartanossa. Opin värien ja kivien käytöstä ja miten tehdään 'hymyä pyllyyn' ja sain käydä saunan jälkeen järvessä. Opin myös mitä on 'Auratransformaatio'. Mukava hetki tuvan suurella uunin pankolla. Siellä oli sänky!

Aivan kuin Kultakutri-sadusta. Sopisi ruusutarhaani myös!






Kävimme Kinnulassa. Tapasin minulle sopivan miehen (Vihtori Storckin) välittämänä), josta kuva alhaalla. Tapasin myös miehen, jolta sain ihanan suopursukylvyn jaloilleni!


Kävimme Kannus Opistolla kuulemassa mitä on Green Care, ja rapsuttelin lehmiä navetassa. Siellä oli vaaleanpunainen köynnösruusu täydessä kukassa, mutta oppaat eivät tienneet mikä se oli.

Kamala, miten paljon voi kolmessa päivässä saada oppia ja vinkkiä monenlaiseen!!! Ja mitä kaikkea saattoikaan oppia matkakavereilta! Kiitos kamalasti!

Me olimme sopivasti lapsenmielisiä, avoimia ja vastaanottavia; Mitä mulle vastaat ystäväni?