Kiulukoista hieman lisää

Jatkan vähän tarinaani noista ruusun kiulukoista eli epähedelmistä ja omista kokemuksistani niistä. 

Otin maistitestiin, perkkaustestiin sekä kuivaustestiin tänä syksynä Keijunruusun kiulukat, joista edellisessä blogissani kerroin. Esikuivatin niitä servetin päällä pöydällä lämpöpumpun alla, joten nehän saivat siinä aikamoista kuivatusta puhaltimen alla. Ne olivat siinä pari päivää, kun en ehtinyt niille muuta kuin halkaista ne kahtia. 

Nyt eilen illalla yhden elokuvan aikana ehdin sitten työstää ne tuolla sohvalla. Pienellä veitsellä kaivelin enimmät siemenet niistä ulos, eikä se vaikeaa ollut, kun kiulukan puolikkaat olivat ehtineet jo aika kuivaksi. Puolet ja puolet. Siis toiset puolet siementä ja höytyvää niistä jäi, eivätkä keijunruusun höytyvät tuntuneet yhtään kutittavilta kuten kurtturuusulla tekevät tuoreena. Suloisen näköisessä lämpimässä höytyvässä ruusunsiemenet varttuvat, jotenkin ihan liikuttavan näköistä.

Kun en nyt muuta käyttöä keksinyt noille siemenille, laitoin ne kompostiin. En aio ihan ruusunviljelijäksi. Sitäpaitsi Keijunruusu tekee niin paljon juurivesoja, että se on jo nyt vallannut ihan oman alueen. Onneksi sillä onkin ihan oma alueensa ruusutarhassani, jonka olen jopa tukikepeillä aidannut. Toisaalta, yritin jopa etsiä siemenillekin käyttöä, sillä niissäkin on varmasti oma ravintoarvonsa. Ne pitäisi varmaan erotella noista höytyvistä kai?

Lopputulokseksi jäi noin kolme desiä ruusunmarjaa. Jos onnistun sen kuivattamaan hyvin ja hienonnan sen, niin saaliiksi jää noin desi kunnon vitamiiniytyä, jonka aion käyttää ehkä lähinnä smoothie-juomiin. Yleensä sellaisen juon joka aamu. 

Ja maistitestin tehdessäni huomasin, että lämpimän pähkinämäiseltä maistuu Keijunruusun kiulukka. Eikä varmasti haittaa, jos siemeniä jääkin vähän mukaan.

Loppukuivatuksen voin tehdä aivan kuten blogiystäväni Taina kertoi mummunsa tehneen, tuvan hellan sivulämmössä teräksisessä sihvilässä. Kiitos Tainalle vinkistä!

Jälleen elokuvamusiikkia Cast away...

Maistan Keijunruusua, nam!

Olen jo useana kesänä maistellut ruusuvesijuomaa a'la Belle Poitevine ja tarjonnut sitä kahvilassanikin vieraille. Mutta ruusunmarjoihin en ole vielä koskenut. Kun niitä saa helpommin kaupastakin.

Nyt ajattelin tutustua niihinkin ihan omalta pihamaaltani poimittuna ja makustella.

Ensimmäiseksi tyhjensin melkein kokonaan Keijunruusuni (Dart's Defender), joka ei vielä kamalan suuri pensas ole, mutta niin kutsuva kiulukkoineen. Päätin, että maistelen joka syksy aina eri ruusun kiulukoita laittaen niitä myös eri tavalla.

Tuossa ne ovat esikuivumassa. Joka päivä kun satelee, ei mitään kuivina enää saa saaliiksi. Ajattelin, että nämä kiulukat kuivatan. Kokeilen ihan ritilän päällä saunassa tai jos se ei tehoa, niin uunissa sitten. Tv:tä katsellessa niitä puhdistelin ja veitsellä ne halkaisin. Annan jonkin aikaa kuivua ja katson saanko siemeniä ulos. Jos en, niin kuivatan ne mukana ja jauhan sitten hienoksi. Aion käyttää tämän ruususaaliin teeksi tai jauheena mukaan smoothijuomaani eli sörsseliini. Onnistunkohan sitä kiuvattamaan?  Kun se pitäisi tapahtua nopeasti.

Yrttimummona tiedän tämän 'epähedelmän' vitamiinitehokkuuden kyllä, mutta selailin vähän nettiä ja löysin mm. tällaista tuoretta tietoa ihan arkipäiväisestä Iltalehdestä.  Mieleen jäi, jotta nivelvaivoihin se olisi oiva lääke myös.

Jospa joku lukijani antaisi minulle vähän lisää vinkkejä mitä tehdä. Tuosta nopeasti kuivattamisesta. Nyt pelkään, että ne ehtivät homehtua, ennenkuin tulla kuivaksi.

Kulinaristi- Majurikin kävi haistelemassa pihamaan tuliaisia, mutta ei maistellut kuitenkaan.

October Sky! En ole nähnyt elokuvaa, mutta toivon joskus näkeväni.

Tarja Halonen sai Kultarantansa ruusutarhaani!

Mielikuvat ovat ihania! Minun Tarja Haloseni on tietenkin ruusu! Se kukki jo kauniisti viime kesänä. Seuralaisena kuvassa sillä on ihan tavallinen ruohosipuli, jonka annoin rauhassa kukkia sen juurella. Luulen, että heistä tulee hyviä ystäviä. Ja Kultaranta on tämän ruusun tukikehikko.

Ei aina tule sitä ajatelleeksi, mutta kaikki nimet ovat mielikuvien tuotosta. Joku tai joku taho on vain saanut päättää mikä nimeksi. Nimet on luotu mielikuvista ja usein rinnastettu vanhaan nimistöön, luontoon tai henkilöihin.

Suomenkieli on rikasta, joten siellä voi rakentaa ihan jokainen itsekin sanoja ei vain nimiä. Toinen juttu on sitten rakentaa nimien pohjalta mielikuvaluomuksia, kuten minä teen tuolla puutarhassani. 

Olen luonut nyt valmiiksi ruusulle nimeltä Tarja Halonen tukikehikon, jonka mallia katselin vähän presidentin kesäasunnon eli Kultarannan rakennuksesta. Siinä on torniosa, jota vähän matkin omassa rakennelmassani. Kultarannassa on myös suuri kaunis puisto, josta luin juuri uusimmasta Ruusunlehdestä numero 3. Siinä kerrottiin Pohjoismaisesta ruusuviikonlopusta, joka nyt vietettiin Suomessa Turun seutuvilla. Yksi heidän vierailukohteistaan oli Kultarannan muotopuutarha. Puutarhaan on istutettu 3500 ruusua, enimmäkseen ryhmäruusuja, luulisin. Ruusulajikkeista ei kaikkia mainita, mutta ainakin 'Presidentti Kekkonen ' siellä on. Sen talvehtiminen on täällä kuitenkin epävarmaa, mutta luotan 'Tarja Haloseen'. Se on selvinnyt jo yhdestä pahasta talvesta, joten varmaan selviää muistakin. 

Itse presidentti Tarja Halonenkin viihtyi noissa puutarhatunnelmissa, sillä hän on jo nuoresta ollut puutarhaihmisiä.  Hän osti tyttärensä Annan syntymän aikoihin siirtolapuutarhapalstan, jossa hän viihtyi hyvin vapaa-aikoinaan, Siitä hän kirjoitti yhtenä kertojana kirjassa "Paratiisin puutarha".

 

Koska Tarjanruusu on turvallisesti isojen kivien lomassa, tästä tornikyhäelmästäni tuli kuitenkin kolmikulmainen. Ensin hoidin ruusun asiaankuuluvasti. Puhdistin ruusun ympäristön haitallisista kasveista. Annoin sille aimo annoksen tuhkaa ja levitin kompostimultaa päälle. Ihan päällimmäiseksi levitin vielä ruohonleikkuujätettä, jossa on sopivasti mukana puunlehtiä. Siinä on hyvä nukkua talven yli. Sitten askartelin itse kehikon. Siinä menikin reippaasti pari kolme tuntia. Kissakin naukui jo nälkäänsä vierelläni. Mutta siinä saa nyt Tarjanruusu rauhassa kasvaa, nyt jo kurkottelee oksiaan rimojen yläpuolella.

Tykkään harmaasta ja sen huomaa. Se sopii  mielestäni niin hyvin tähän maalaisympäristöön. Minulla on ollutkin tuuria, kun olen saanut noita harmaita vanhoja heinäseipäitä ja vanhoja rimoja. Siinä taas näkyy naapureiden hyvä yhteistyö ja toistenkin ajatteleminen. 

Nimittäin yksi naapurini oli vieraisilla eräällä kyläläisellä, ja siellä tuli esiin vanhat heinäseipäät. - Polttaa pitäisi, oli isäntä tuumannut, johon oli tullut apuun naapurini mies kertomalla, että hän tietää kyllä erään, joka voisi käyttää niitä vieläkin tarpeellisemmin. Niinpä sain pian kuorman heinäseipäitä pihalleni. Voi kuinka arvokkaita ne ovatkaan olleet minun luovalle innolleni!! Tuhannet kiitokset niistä!

Rimajutunkin kerron. Olin kuljeskimassa viime keväänä eräällä vanhalla saha-alueella. Näin siellä hyljättyjä harmaita riman pätkiä. Ihastuin! Jo silmissäni kuvittelin kuinka niitä käyttäisin. Osa niistä olivat jo lahoja, mutta pinon päällimmäiset aivan hyviä. Soitin omistajalle, jos hän niitä tarvitsisi vai jäisivätkö ne metsään. Ah, sain ne käyttööni! Ja yhden autokuormallisen jo sieltä noukinkin.

Eräs toinenkin kyläläinen oli huomannut ne ja kysyi jos niitä saisi hakea. Saihan ne, vaikka omistaja muisti mainita, että hän oli luvannut ne jollekin toiselle. Ne tuotiin kuitenkin sieltä eräälle rakennustyömaalle. Osahan rimoista oli jo aika haperoita, joten varmaan eivät kaikki käyttökelpoisiakaan. Niinpä isäntä siellä (sattumoisin sama isäntä, joka luopui heinäseipäistä polttopuina) soitteli, että kuulemma rimat oli luvattu minulle. Kerroin, että olen varmaan jo osani sieltä hakenut, mutta kelpaa minulle lisääkin. 

Niin sain rimoja lisää, ja niitä on mukava valmiiksi harmaana jo käyttää. Moneen juttuun olen niitä tarvinnut. Kierrätystavaraa tässä pihallani siis käytän paljon. Ja se näkyy.

Soitetaanpa päätteksi suomalaista jazzia, sellaista feminiinistä! 

Ruusun rikkaus kiulukoissa!

Usein odotetaan sitä ruusun kukintaa, sen tuoksua, värikylläisyyttä ja kauneutta siinä. Totta. Se kaikki tuntuu sielussa saakka.

Ruusulla on muutakin runsautta. Sen näkee kun syksy tulee. Kuljin kamerani kanssa vähän tutkimuskin mielessä ja otin kuvia kiulukoista. Kuinka kauniita ne ovatkaan!

Tässä vähän kuvia!

Tuottoisin ruusu kiulukoistaan näyttää olevan punalehtiruusulla. Vaikka minun pensaani on vielä niin pieni, niin onpas kauniisti kiulukoita (vasemalla). Ruokaisimmalta omaan nälkääni näyttää kuitenkin olevan Ruotsissakin kuulu Nyponros eli Orjanruusu (oikealla), jonka kiulukoita aion kuivattaa ja käyttää.

 

Pimpinellaruusuista eniten kiulukoita löysin morsionruusulta eli juhannusmorsiammelta (vasemmalla). Tummin, melkein musta kiulukka on idän juhannusruusulla (oikealla).

 

Kiulukkakin voi olla hyvä tuntomerkki ruusulle, jota ei oikein vielä kukasta ole tunnistanut. Sain eräältä ystävältäni ruusun, jota hän ei osannut nimetä. Nähtävästi tälle pihalle oli joskus istutettu jaloruusu, joka ei kuitenkaan ollut menestynyt. Näin ollen eloon jäi se juuri, mihin ruusu oli vartettu. Ihmettelin ruusua, jonka oksat olivat melkein piikittömät, vain lehtiruodissa piikkejä. Kauniit vaaleanpunaiset kukat vähän terttumaisesti. Koiranruusuksi sen totesin, kun näin paljaat kiulukat. 

Kaikkein hellyttävin kiulukka on malvaruusulla. Se on hyvin pieni ja kirkkaan punainen kuin helmi.

Joillakin ruusuilla ei ole ollenkaan kiulukoita, kuten Teresanruusulla. Joillakin taas hyvin vähän, kuten Ruskealan ruusulla. Minette kuuluu myös niihin. Tässä löysin yhden.

Yksi pensas komeilee runsailla kiulukoilla, eikä ihme, sillä se kukki kaikkein komeimmin.

Onnenruusu! Kuinka kauniisti nuokkuvat nämä kiulukat onnentuvan ikkunoista!

Lisään tähän vielä yhden tuotteliian kiulukkamestarin, Keijun ruusun, Dart's Defender, jonka vanhemmat ovat hansaruusu ja nukkeruusu. Upeat kiulukat, joita toivon voivani säilöä tavalla tai toisella. Ehkä lainaan ystävältäni kuivuria ja kuivatan ne jauhaen sitten hienoksi, jolloin voin käyttää sitä vaikka smootheissa eli minun kielelläni sörsseleissäni.

Tarhakurtturuusut ovat vielä niin pieniä, että tuskin niillä vielä kiulukoita löytyy.  Ja nyt jo rohkeammin nimeämäni Bella Poitevine eli Anna-Liisakin tekee yleensä niitä hyvin vähän.

Kiulukka on tulevaa elämää täynnä, elämän ihme!

Tähän sopinee kelttiläinen mystiikka! 

Viimeistä viedään!

Tuli ensimmäinen pakkasyö, 22.9.

Viime vuonna se tuli 20.9 ja vuonna 2012 kunnon pakkanen tuli vasta lokakuun puolivälissä.

Siis ihmeellistä! Muistan syksyjä, että jo elokuussa pakkanen nipisti perunan varsia ja kuolletti krassit. Usein olen suojaverhojen kanssa iltoisin juossut.  Nyt en ole niitä tarvinnut.

En varmaankaan ole ainoa, joka kuitenkin vielä on yrittänyt avittaa jollakin lämmöllä viimeisiä kukkiaan. Kannoin ruukkuja terassille ja suljin oviaukon plexeillä.

Ja viimeiset kauniit ruusunoksat leikkasin vaasiin, kuten myös kultapalloa ja samettiruusua.

Tästä se todellinen syksy alkaa! Toivon kaikille hyvää sellaista!

Pakkanen, Rajaton

Saanko esitellä kanadalaisen ystäväni, John Davis!

Tiedän. Minun pitäisi malttaa katsoa talven yli, miten tämä ruusukavaljeerini kestää sen. Mutta kun se kukkii niin valtavasti sen jälkeen, kun löysin sille hyvän paikan ja istutin maahan. Tämä lämmin syksy on pettävä. Pelkään, ehtiikö se löytää voimia juurien työntyä multaani ennen talvea, kun se työntää noita kukkia niin paljon.

Olen tehnyt töitä hänen turvakseen. Pidin sitä keväällä pitkään suuressa purkissa, kannoin sisälle ja ulos pakkasten vuoksi. Löysin sille paikan kesäkahvilan terassin sivusta, johon rakensin harmaista laudoistani ja heinäseipäistä sille tuen. Vieressä on isoja kiviä, joiden päälle se nytkin oksiansa nojaa ja kukkii, osa ottaa tukea puukehikostani. Aurinko tulee joka suunnasta, mutta ei niin, että se kuivattaisi liikaa maata. Paikka on pieni kohouma, joten ei se liikaakaan saa märkyyttä.

Innostuin tästä ruusukavaljeeristani sen vuoksi, että omistan Ilo-tyttären, joka huimasti kasvaa tuolla saunaliiterin edustalla. Ilon äiti on ihkasuomalainen löytöruusu (villiruusu) Kempeleen kaunotar ja isä kanadalainen John Davis. Pitäähän koko perheen olla koossa tarhassani! Eikö!

Kempeleen kaunotar

Etsin tämän ruusun historiaa tällaiselta sivulta: http://www.1001-landscaping-ideas.com/

Siinä kerrotaan, että John Davis on tullut myyntiin Kanadassa 1977 Dr Felicitas Svejdan kasvattamana. Tätä on kehitelty kordessimaisella siementämisellä Red Dawn-ruusun ja Suzanne-ruusun kanssa. Eli taustalla on Kordes-ruusut, joita on kehitelty taudinkestäviksi ja hyvin talvehtiviksi. Mutta ensi talvi sen näyttää, miten käy. Aion kuitenkin ostaa jonkinlaisen 'viltin' sille suojaksi, joka on helppo levittää aidanteen päälle.

Oikeastaan aika hauskaa ajatella, että ruusutarha voi olla myös hyvin kansainvälinen. Minulla on jo suomalaista, norjalaista ja ranskalaista ruusua tämän kanadalaisen lisäksi. Varmaan löytyy enemmänkin maita, kun lähden tutkimaan esim. Rugosa-ruusujani. Pitäiskö liputtaa sen mukaan!?

Olen nimennyt tämän ruusun suomalaisittan "Jussiksi". Ei kai se haittaa. Mukavampi jutella sille suomenkielellä, kun se on Jussi. Tässä vähän hehkuttelen tätä 12 sentin leveää kukintaa, joka on näköjään melkeinpä tertussa. Tässä olen kuvannut samaa kukkaa sen aukeamisessa.

Pitäkää Jussille peukkuja!

Ps. Seuraava vuosi! John Davis menestyi hyvin täällä Raahen seudullakin puutarhassani. Tosin se oli peitetettynä pensaspeitteellä. Korkeutta se ei vielä ole kovin kasvanut, mutta kukkii komeasti. Ehkä runsaan kukinnan vuoksi kukat ovat vähän pienempiä kuin ensimmäisenä vuotena.

Jännitän siis taas seuraavaa talvea, sillä ruusun varsi on niin vahva, ettei sitä taivuta maahan suojaan, kuten joissakin ohjeissa neuvotaan. Joten peitän sen taas suojakankaalla tukea myöten.

Taustalla takana kukkii vaaleanpunainen neilikkaruusu.

Ps. ps. Koska tätä sivua luetaan usein, varmaankin tietolähteenä siinä, miten tämä John Davis menestyy näin pohjoisessa V-vyöhykkeellä, voin kertoa sen viihtyvyydestä vähän lisääkin. Tein varmaan virheen peittämällä sen talveksi, sillä se oli paikassa, johon lumi ei sitten kasautunut. Kahden hyvän vuoden jälkeen se viime keväänä meinasi menehtyä. Leikkasin varret pois ja odottelin. Tulihan sieltä esiin heikko verso. Kuitenkin niin heikko, että kaivoin sen ylös varjoisesta kolostaan ja istutin sen isoon purkkiin, jonka saatoin asettaa lämpimään ja aurinkoiseen paikkaan. Siinä se kasvoi hyvin. Vaikka sanotaan, että ruusu ei pidä siirtämisestä, niin tässä tapauksessa toivon, että siirsin sen parempaan paikkaan. Nyt se kasvaa samassa ryhmässä kanadalaisten kanssa. Olen rakentanut niille tukiaidan, sillä useimmat niistä on köynnösruusuja pitkine varsineen. Tosin pelkään, etteivät ne täällä pohjoisessa koskaan nouse kovin ylös, koska kevätahava palelluttaa niiden oksat, joita joudun kovastikin leikkaamaan. Mutta pensaanakin ne ovat tosi komeita. Nyt en peitä niitä mitenkään. Painan vain pisimmät varret maata pitkin ennen lumen tuloa. Davis tuossa oikealla innostui kovasti syyskuussa kukkimaan. Kuten muutkin työnsivät kovasti vielä nuppujaan.

Jussista saan miehen armaan...Metrotytöt!

Ryhmä rugosaruusuja!

Olen lisännyt ruusutarhaani tusinan verran rugosa- eli kurttulehtiruusuja! Heillä on ihan oma ryhmänsä sammalsohvan edessä pienen kivistä tehdyn ruusupolkuni kiemurassa.

Viime syksynä istutin siihen jo Rosalinan, Ritausman, Monte Casinon, Moje Hammarbergin, Martan, Schneekoppen (Lumipallon), Wasagamingin ja Pappilan neidon. Lumettomassa kevätahavassa sainkin sitten tehdä töitä, että pystyin rugosalapsoset (osa heikohkoja alennusmyyntitaimia) pitämään hengissä. Peittelin niitä jos minkäkilaisilla suojilla pahvilaatikoista säkkeihin asti. Pysyivät hengissä.

Istutin niiden juurille samettiruusuja pitääkseni tuholaiset poissa. Nyt olen reunustanut ne isoilla pyöreillä kivillä. Kivet lämmittävät. Siirrän ne pois sitten, kun pensaat ovat varttuneet. Näin ne on helpompi myös työstää trimmerillä ruohonleikkuussa, Kompostimulta pysyy paremmin ja vesi kun kastelee.

Kesä oli myös niille aika hankala paahtavan auringon ja kuivuuden vuoksi. Ne ovat selvinneet siitäkin. Sitkeää sukua ovat nämä ruusut. 

Pappilan neito avasi vähän rähmäiset silmänsä vasta syyskuussa.

Vaaleanpunainen 'lumipallo' näyttää aika nuhruiselta myös.

Tänä kesänä lisäsin joukkoon polun toiselle puolelle seuraavat: Sofia, Karjasillan Kaunotar, Pohjolan kuningatar,  Pink Pavement, Hansa, Rosa Rugosa ja Sävel. Nekin selvisivät, kun vikkelästi kannoin niille sadevettä.

Pink Pavementin kukka on suuri ja painava niin pienessä pensaassa.

Pengoin viime kesänä erään toimistotalon ylöskaivettuja, roskiin jo viskattuja ruusunjuuria. Tiesin, että ne ovat rugosa-lajia myös. Istutin ne väliaikaisesti tuonne kahvila-aitan ikkunan alle. Osa niistä on lähtenyt kasvamaan ja ainakin tavallinen yksinkertainen rugosa kukki mukavasti. Myös tämä hyvin violetinpunainen, jota en vielä tunnista. Olisiko Hansa? 

Muutamia kukkia nämä pienet pensaat  ovat jaksaneet tehdä, aivan kuin kurkistaneet minuakin silmillään, mutta vaivalloisesti. Nyt syksystä ne kyllä työntävät innolla nuppujaan. Jännitän, kestääkö lämpö ja valo aukaisemaan ne 'silmänsä'.

Kurtturuusuista ja muistakin ruusuista teen tarinoita vasta sitten, kun tiedän, että ne menestyvät ja viihtyvät pihallani (tai pellossani).

Ps, Nyt kahden märän kesän (2015-2016) kurtturuusuni ovat kasvaneet komeaksi rykelmäksi. Onneksi viime kesänä nostin ruohikkotason niiden ympäriltä pois, peitin kankaalla ja päälle ajoin kivimursketta. Huomasin ensimmäisenä kesänä, että ruohonleikkaus ja trimmaus voi käydä tosi vaikeaksi piikikkäin varsien kasvaessa. Nyt niinä harvoina aurinkopäivinä kivitys on lämmittänyt mukavasti maata. Siinä kasvaa upeinpana myös Sointu-ruusu, jonka olen tukenut, sekin osaltaan kuuluu rugosalajeihin. Tässä kuva viime kesältä. Kolme karhuakin on paikalle ilmestynyt.

Jospa niille laulaisi kauniisti; Sarah Brightman Live in Las Vegas (= Elävänä  Leilan Vainioilla)