Tarja Halonen sai Kultarantansa ruusutarhaani!

Mielikuvat ovat ihania! Minun Tarja Haloseni on tietenkin ruusu! Se kukki jo kauniisti viime kesänä. Seuralaisena kuvassa sillä on ihan tavallinen ruohosipuli, jonka annoin rauhassa kukkia sen juurella. Luulen, että heistä tulee hyviä ystäviä. Ja Kultaranta on tämän ruusun tukikehikko.

Ei aina tule sitä ajatelleeksi, mutta kaikki nimet ovat mielikuvien tuotosta. Joku tai joku taho on vain saanut päättää mikä nimeksi. Nimet on luotu mielikuvista ja usein rinnastettu vanhaan nimistöön, luontoon tai henkilöihin.

Suomenkieli on rikasta, joten siellä voi rakentaa ihan jokainen itsekin sanoja ei vain nimiä. Toinen juttu on sitten rakentaa nimien pohjalta mielikuvaluomuksia, kuten minä teen tuolla puutarhassani. 

Olen luonut nyt valmiiksi ruusulle nimeltä Tarja Halonen tukikehikon, jonka mallia katselin vähän presidentin kesäasunnon eli Kultarannan rakennuksesta. Siinä on torniosa, jota vähän matkin omassa rakennelmassani. Kultarannassa on myös suuri kaunis puisto, josta luin juuri uusimmasta Ruusunlehdestä numero 3. Siinä kerrottiin Pohjoismaisesta ruusuviikonlopusta, joka nyt vietettiin Suomessa Turun seutuvilla. Yksi heidän vierailukohteistaan oli Kultarannan muotopuutarha. Puutarhaan on istutettu 3500 ruusua, enimmäkseen ryhmäruusuja, luulisin. Ruusulajikkeista ei kaikkia mainita, mutta ainakin 'Presidentti Kekkonen ' siellä on. Sen talvehtiminen on täällä kuitenkin epävarmaa, mutta luotan 'Tarja Haloseen'. Se on selvinnyt jo yhdestä pahasta talvesta, joten varmaan selviää muistakin. 

Itse presidentti Tarja Halonenkin viihtyi noissa puutarhatunnelmissa, sillä hän on jo nuoresta ollut puutarhaihmisiä.  Hän osti tyttärensä Annan syntymän aikoihin siirtolapuutarhapalstan, jossa hän viihtyi hyvin vapaa-aikoinaan, Siitä hän kirjoitti yhtenä kertojana kirjassa "Paratiisin puutarha".

 

Koska Tarjanruusu on turvallisesti isojen kivien lomassa, tästä tornikyhäelmästäni tuli kuitenkin kolmikulmainen. Ensin hoidin ruusun asiaankuuluvasti. Puhdistin ruusun ympäristön haitallisista kasveista. Annoin sille aimo annoksen tuhkaa ja levitin kompostimultaa päälle. Ihan päällimmäiseksi levitin vielä ruohonleikkuujätettä, jossa on sopivasti mukana puunlehtiä. Siinä on hyvä nukkua talven yli. Sitten askartelin itse kehikon. Siinä menikin reippaasti pari kolme tuntia. Kissakin naukui jo nälkäänsä vierelläni. Mutta siinä saa nyt Tarjanruusu rauhassa kasvaa, nyt jo kurkottelee oksiaan rimojen yläpuolella.

Tykkään harmaasta ja sen huomaa. Se sopii  mielestäni niin hyvin tähän maalaisympäristöön. Minulla on ollutkin tuuria, kun olen saanut noita harmaita vanhoja heinäseipäitä ja vanhoja rimoja. Siinä taas näkyy naapureiden hyvä yhteistyö ja toistenkin ajatteleminen. 

Nimittäin yksi naapurini oli vieraisilla eräällä kyläläisellä, ja siellä tuli esiin vanhat heinäseipäät. - Polttaa pitäisi, oli isäntä tuumannut, johon oli tullut apuun naapurini mies kertomalla, että hän tietää kyllä erään, joka voisi käyttää niitä vieläkin tarpeellisemmin. Niinpä sain pian kuorman heinäseipäitä pihalleni. Voi kuinka arvokkaita ne ovatkaan olleet minun luovalle innolleni!! Tuhannet kiitokset niistä!

Rimajutunkin kerron. Olin kuljeskimassa viime keväänä eräällä vanhalla saha-alueella. Näin siellä hyljättyjä harmaita riman pätkiä. Ihastuin! Jo silmissäni kuvittelin kuinka niitä käyttäisin. Osa niistä olivat jo lahoja, mutta pinon päällimmäiset aivan hyviä. Soitin omistajalle, jos hän niitä tarvitsisi vai jäisivätkö ne metsään. Ah, sain ne käyttööni! Ja yhden autokuormallisen jo sieltä noukinkin.

Eräs toinenkin kyläläinen oli huomannut ne ja kysyi jos niitä saisi hakea. Saihan ne, vaikka omistaja muisti mainita, että hän oli luvannut ne jollekin toiselle. Ne tuotiin kuitenkin sieltä eräälle rakennustyömaalle. Osahan rimoista oli jo aika haperoita, joten varmaan eivät kaikki käyttökelpoisiakaan. Niinpä isäntä siellä (sattumoisin sama isäntä, joka luopui heinäseipäistä polttopuina) soitteli, että kuulemma rimat oli luvattu minulle. Kerroin, että olen varmaan jo osani sieltä hakenut, mutta kelpaa minulle lisääkin. 

Niin sain rimoja lisää, ja niitä on mukava valmiiksi harmaana jo käyttää. Moneen juttuun olen niitä tarvinnut. Kierrätystavaraa tässä pihallani siis käytän paljon. Ja se näkyy.

Soitetaanpa päätteksi suomalaista jazzia, sellaista feminiinistä!