Väriterapiahaaste kaikille lukijoilleni - punavioletti

Punavioletille löytyy niin monta nimitystä, että en halunnut niitä alkaa erottelemaan. On aniliini, magenta, kardinaalinpunainen, karmiini ja monta muuta nimitystä. 

Olin kerran eräänlaisessa väritestissä, jossa testattiin miten silmä näkee värin. Mies, joka sitä esitteli, kertoi, että samoin kuin haju haistaa, maku maistaa, kuulo kuulee, myös jokaisen silmä näkee värejä vähän eri värähtelyissä. Me emme kaikki näe samaa väriä samanlaisena. Vaikka meillä on hienot värikartat, niin ehkä jo mielikin ottaa vastaan värejä eri tavalla mieltymyksen mukaan. En nyt puhu värivirheestä, jossa punainen näkyy vihreänä ja päin vastoin. 

Minä luulen, että minun värisilmäni ei ole hyvä. En ole kauhean innokas väreistä, kuten jotkut, jotka työkseen toimivat värien kanssa. Uskon, että jos on Herra Nenä hajuvesitehtailussa, on olemassa myös Rouva Värisilmä muotimaailmassa tai sisustuksessa. 

Ruusuilla on suuri väriskaala tässä joukossa, mutta nyt etsin puutarhastani perennoja. Ja arvata voi, että kaikkien perennoiden kuvia en löydä. Enimmäkseen kun olen ottanut kuvia vain ruusuista.

Kaunokainen

Toinen silmä on myös olemassa, mikä näkee värejä eri tavalla eri valoissa. Se on kameran silmä. Yllä oleva kuva on varmaankin otettu pilvisellä säällä, jolloin väristä tule lähelle oikeaa.

  

Esimerkiksi rantakukka ei mielestäni ole luonnossa noin sininen, vaan aniliininpunainen suorastaan.
Olisikohan oikealla oleva kuva myös samasta kasvista, vain eri valossa otettuna ja on oikean värinen.

 

Harjaleinikillä on monta eri värisävyä, mutta ailakilla yleensä yksi, ja tuossa kuvassa se on aivan väärän värinen. Se ei ole noin violetti. Suosin puutarhassani myös luonnonkukkia. Kun kohtaan puna-ailakin eli taivaanavaimen, sallin sen aina kukkia paikallansa. Alla oleva, myös Ruotsin luonnosta poimittu, äitipuolen orvokki, on taas enemmän luonnossa siniseen sävyyn oleva.

Särkynytsydän, sekä iso että pieni ovat molemmat enemmän aniliinin punaisia.

Patjarikko on suhteellisen oikeassa värisävyssä ja ehkä parhaimmillaan juuri punavioletti.

Samoin sormustinkukka voi olla hyvin monivärinen, alhaalla ehkä ainoani, sillä taisin edellistalven jälkeen sen menettää, jos sitten ei siementaimista kasva uusia. Harmi kun en löytänyt punaisesta siankärsämöstä kuvaa. Se on minulla tyypillinen punavioletti värisävyltään. Tämä ei ollut helppo väri käsitellä.

Yleensä tämä väri kuvaa keskikesää, jolloin ne kukkivatkin, ja luo hellepäiviin tiettyä viileyttä ja piristystä. Kuin vadelmalimsa vanhaan aikaan.  Ai kun se oli hyvää!  Aniliini on minun vaatteissani tuttu väri. Varmaan joka kesä tarttuu jokin aniliininpunainen paita tai huivi käsiini. Tässä värissä viihdyn hyvin. Eikä tätäkään väriä löydy huushollissani. Jotain pientä. Kansion päällinen. Puhelinpussini. Ruusuinen aamutakkini.                                            Mukana pari värisävyä tästä.

 






Tässä linnut tarjoavat sinulle oman väriterapiansa musiikin kera. Oi kun ne ovat kauniita!

Väriterapiahaaste kaikille lukijoilleni - vaalea lila

Vaalea lila on melkein kuin valkoinen. Ainakin se harsottaa jotenkin kauniisti puutarhan muita kasveja. Tähtiputkikin on enemmän lila kuin vaaleanpunainen.

Siis kuljen edelleen puutarhani lumotuissa väreissä. Kun selaa vanhoja kuvia väreineen, niin samalla  ne valmistavat minua kevääseen, hoitaen. Väriterapia on myös eräs hoitomenetelmä. 

Lila väri, mikä on hentoa siniviolettia, on jotenkin kylmä, viilentävä ja myös kevyesti hengittävä. En katso terapioiden sisältöä, vain se miten se itselläni tuntuu. 

Tämä kasvi on minulla syksyn perhoskasvi. Sitä on minulla vähän monessa paikassa, ruusujenkin ympärillä, mutta etupäässä terassin edessä. Siinä istuessa kahvin kanssa on mukava katsella perhosten ja muidenkin pörriäisten ilakointia mettä juodessa. 

Mäkimeirami, oreganum vulgare

Astereita minulla on kolmenlaisia ja ne ovat kaikki väriltään lilasta aniliinin punaiseen. Syksyn kukkijoita. Kuvassa syysasteri.

 

Muistan aina Suomenlinnan rakentamisen historiasta sen johtajan Ehrensvärdin, joka istutti sinne myös puita ja pensaita. Yksi niistä oli syreeni, jonka hän Keski-Euroopasta toi sinne ja toivoi, että se vielä kasvaisi jokaisen suomalaisen pihamaalla. Näinhän siinä on käynyt! Viereinen kasvi on verikurjenpolvi, tuotuna Nynäshamninan saaristosta, ehkä vähän vaaleampi laji kuin jalostettu. Mutta ihania pensastoja se kasvattaa itsestään siellä täällä pihaa.

Tässä myös itse lila-väri. Nappasin sen itselleni värikartasta. Tämä ei ole minun värini. Enemmänkin harrastan punaviolettia eli aniliininpunaista. Tämä väri sopii varmastikin talvi-ihmiselle, tummahiuksiselle. Minä olen väreiltäni syksyihminen. En viihtyisi tämän värisessä ympäristössäkään. Kun katselin ympärilleni, en löydä sitä huushollistanikaan. Joku kirjanselkä kirjahyllyssä. Muistelen, että minulla on ollut jokin leninki, hopeanharmaan ja lilan vivahteessa. Nyt muistankin, se on vieläkin tuolla vintillä. Ostin sen mieheni eläkkeelle jäämisen kunniaksi. En juuri sen koommin ole sitä pitänyt.

Lila on kuin viileä syksyinen ilta. Juuri ennen kuin aurinko laskee, ja yö henkii jo ensimmäisiä pakkasia. 

Se on kuin kevyt pakkanen hankien päällä. Raikas ja salaisuuksia kuiskiva.

Kuin huilumusiikki.

Bambuhuilulla tässä

Väriterapiahaaste kaikille lukijoilleni - vaaleanpunainen

Vaaleanpunainen yhdistetään aina unelmiin. Nyt on unelmana kevät. Kaunis, aurinkoinen kevät, jolloin tuoksuva sade vain välillä kastelisi maata sopivasti. Ja kasvit silmuineen nostaisivat innokkaasti päätänsä joka puolella. Ja ihminen. Kuin parahin puutarhuri siellä hiljaa vaeltamassa, kokemassa sitä kaikilla aisteillaan!

Vaaleanpunainen on pikkutytön väri, leikkisä ja hyvään luottavainen. Vaaleanpunainen väri puutarhassa luo omaa pehmeyttään. Ihmismielenkin se pehmittää. 

Harrastan vaatteissa paljon vanhanajan vaaleanpunaista. Se rauhoittaa. Muuten en sitä huusholliympäristössäni paljoa näe. Kissan nenänpää ja anturat. Ne herkistävät aina. 

Perennoita valitessa tulee eteen se ongelma, että mitkä ovat aniliininpunaisia tai lilalle vivahteisia, mitkä todella vaaleanpunaisia. Kokeilen kuitenkin kuinka onnistun valinnoissani. Hauskaa oli selata vanhoja puutarhakuvia!

Pioni, en muista lajia

Vaaleanpunainen esikko. Sitä yritän levittää enemmän.

Tuoksuvadelma suurine puskineen tahtoo liiakaakin valloittaa, mutta on söpö.

Jaloangervo, jonka sain naapurilta, on ihana harso ruusupensaiden välissä.

Tämä laji pelargoniaa on hyvin talvehtinut ja on herkkä väriltään.

 

Vaaleanpunainen karhunkierto innostuu joskus aivan kauheasti. Lupiini tässä värissä ihana!

Tähtiputki on suorastaan hopealle hohtava, mutta laitoin sen tähän väriin.

Vaaleanpunainen mansikka pitäisi laittaa omaan amppeliinsa ja höystää hyvin.

Ruusumalva on herkkä ja kaunis isona puskana. Siis vaaleanpunainen
myskimalvakin on, mutta en nyt löytänyt kuvaa.

Huomatkaa, että ruusuja olisi kyllä riittänyt, mutta kerran näinkin. On mukava huomata, että onhan minulla perennoitakin. Ja varmasti enemmänkin, mutta näitä kuvia nyt löysin. Voi ihme, että ne ovat kauniita kukkia!

Tässä vähän mystistä vaaleanpunaista niin väreissä kuin sävelessäkin. 

Loreena McKennitt- the most beautiful song

Väriterapiahaaste kaikille lukijoilleni - valkoinen

Ajattelin kerrankin valkoista. Kun tuo talvikaan ei kovin valkoinen ole ollut. Ylhäällä puhtaan valkoinen akilleija, joka tekee metrin korkuisia pystyjä pensaita. Se on risteytynyt jaloakilleijan ja eräältä vanhalta rauniolta löytämäni valkoisen akilleijan kanssa. Puutarhani keijukaiset!

Onhan kodissanikin jotakin valkoista. Takan ja hellan tiilet olen maalannut valkoisiksi. Ovet. Keittiöjakkaran. Pakastin, jääkaappi, kaapisto...jotakin. Muutama enkeli. Massapaperista tehty yksisarvinen uunin päällä. 

Kun menin ripille, äiti ompeli minulle beigen rippileningin, jotta sitä voisi käyttää muutenkin. Muilla oli valkoinen. Häissänikään en pitänyt ihan valkoista. Se oli merimiesmäinen jakkupuku, jossa kauluksessa ja taskussa oli tumman sinistä. Toppi alla oli vähän haalistuneen valkoinen. Ompelin sen ystäväni halushameen helmasta. Kansallispuvun pusero ja essu piti aina esiintyessä olla vitivalkoinen ja se tärkättiin perunajauhoilla. Jotenkin en viihdy valkoisissa lakanoissa.

Siinäpä valkoista. Nyt puhdistan itseäni menneen talven lumista tuoden esiin sellaiset valkoiset perennat, joita harvoin olen esitellyt. Minulla kun on aina mielessä ja silmissä ruusut. Nyt ei ruusuja ollenkaan. Siis kyllä minulla on perennojakin.

Esimerkiksi tykkään angervoista. Tavallinen valkoinen jaloangervo. Sitten viime kesänä kukki jopa valeangervo ja kilpiangervo. Töyhtöangervo on komeana keskellä kesää ja morsiusangervo on tekemässä aitaa metsätien varressa. Upea luomus. Sekä on minulla pieni koivuangervokin.

Morsiusangervo eli spireija

Jaloangervo

Valeangervo 

Kilpiangervon ensimmäinen kukka. Se kasvoi pituutta.

Koivuangervo

Töyhtöangervo

Minulla on myös valkoisia puita tuomen ja pihlajan lisäksi. Kaksi pilvikirsikkaa, joista nyt en löytänyt kuvia. Omenapuita ja pieni alku intiaanipuuta eli tuomipihlaja. Se on odottanut vielä kukkimista. Ehkä ensi kesänä.

Punakaneli omenapuu

Valkoinen syreeni, pieni vielä sekin

Sitten on krookuksia ihan valkoisia ja pienikukkainen lilja, jota en tunnista ja josta nyt en löytänyt kuvaa. Ihastuin kun myskimalva yhtäkkiä kantoikin valkoisia kukkia. Jalolubiini tekee joskus jopa 12 eri sävyistä kukkaa. Joukosta löytyy aina valkoinenkin.

 

Tämän kiven juurella kukkii morsianleinikki, tosin kuvassa ei komeimmillaan. On kaunis!

Liiterin seinällä kiipeilee kilvan kärhö nimeltä 'White Swan' yhdessä pohjantähtiruusun kanssa.

Ja onhan minulla valkoinen jääkarhu etupihalla kuin suuri vartija.

Olipa mukava muistella viime kesää. En varmaankaan muistanut kaikkia valkoisia mitä minulla on. Mutta on noitakin kerääntynyt.

Joutsenlaulu ja Kake Randelin

Väriterapiahaaste kaikille lukijoilleni - mustavalkoinen

Kevättä odotellessa voisimme käydä läpi eräänlaisen väriterapian helmikuun aikana.

Haluaisin haastaa siihen kaikki lukijani omilla sivuillansa yhdellä tai useammalla kuvalla. Jokainen voi tietenkin laittaa värejä omaan tahtiin ja kertoa, miten ne vaikuttaa. 

Viimeisenä päivänä tammikuuta aloitan mustavalkoisella. Kerro mikä sinua kiehtoo mustavalkoisesta tai sellaisista pidät. Ei pengota kauheasti vanhoja ihania kuvia, niitä voi bongata kameralla ihan ympäristöstä. Tietenkin sitten ne ihanat kukat...

Mustavalkoinen on pirteä yhdistelmä. Mutta mustavalkoinen asenne on kauhea! Joskus vain on valittava kuitenkin joko-tai.

Tammikuun luonto on aika mustavalkoista.

Olen aina harrastanut mustavalkoisia valokuvia. Otin niitä paljon lapsista kun he olivat pieniä. Vanhoina aikoina oltiin tietoisia siitä, että värikuvat eivät kestä väreissään, haalistuvat. Nyt varmaan tilanne on toinen.

Pidän myös tussitöistä, kuten tuossa keskellä. Mieheni mielipaita oli marimekon valkomustaraidallinen.

   

En itse vaatteena pidä mustavalkoisesta. Tosin tällainen huivi tuli kerran kaupasta mukaani. Siinä on ruusuja. En tiedä pidänkö tuosta lahjaksi saamastani seepraviltistä. Se ei oikein sovi huusholliini, mikä on ruskea pääväriltään. 

  

Teollinen maailma on aika mustavalkoista. Kaikki koneet ovat joko valkoisia tai mustia. Ja tiedän, että monien koti on joko melkeinpä valkoinen tai mustavalkoinen. En ole koskaan siihen linjaan mennyt. Valkoinen luo kuitenkin valoa.

Yksi asuste, josta pidän. Se on aikoinani Barcelonasta ostamani iso kassi. Se on tyylikäs. Ja se on muistona yhdestä Euroopan lempikaupungeistani.

Ja onhan minulla mustavalkoinen kissa, Majuri!

Marimekko suosii mustavalkoista. Tässä linkissä siitä mainos ja kaunista viulumusiikkia:
In the Mood for Love - Shigeru Umebayashi

Ps, Jälleen Ruusa-kissa tuli syliini tapittamaan tietokonetta, kuten usein tekee, kun kuulee kaunista musiikkia.

Satalehtinen ruusu

Uskon, että juuri tämä ruusu 'Duchesse de Montebello' on satalehtinen, jonka terälehtiä on niin paljon, että niitä on mahdoton laskea. Siitä varmaan tulee nimi tuhatlehtiruusu.

Olen nimittäin varannut tällaisenkin ranskalaisen lajin ruususalonkiini. Etelä- ja Itä-Suomi on tällaisille ruusuille varmasti otollinen maailma, mutta ei täällä. Useat ranskalaiset ruusut  viihtyvät vain I-III vyöhykkeissä. Mutta jos Kuljun Matti on saanut sen kasvamaan Oulujoen Taimistolla, niin haluan minäkin sitä tässä kokeilla. Istutan sen tuohon 'Alain Blanchardin' viereen kiviaidan edustalle kohti aurinkoa. Upeat ystävykset siinä voisivat toisiaan tukea, toinen tumman punainen kuin husaari, toinenhan onkin herttuatar, Montebellon herttuatar.

Kuva lainattu Ruususeuran sivulta

Tämä ruusu on historiallisia ruusuja vuodelta 1824. Tämän taustasta ollaan monta mieltä. Toiset nimittävät sen kiinanruusuristeytymäksi eli teeruusuiksi, jotkut neidonruusuksi ja toiset kartanoruusuksi. Voitaisiinko yhdistää nuo kaikki ja kutsua sitä kiinalaiseksi kartanonneitoruusuksi. 

Olen todennut, että ilmasto myös kasvattaa noita lehtiä ruusulle. Minun Minetteni ei ole ollenkaan niin monilehtinen, mitä löydän eurooppalaisilta taimitarhoilta. Tai se riippuu kesästä. Auringonlämpö lisää ruusulle lehtiä. 

Pirjo Rautio kertoo kirjassaan Suomen ruusut, että Laffey, joka on tämän ruusun luoja, pettyi, kun ei saanutkaan aikaiseksi uudestaan kukkivia gallikoita. Jos tämä ruusu kukkisi edes yhden ruusun minulle joku kesä, niin olisin onnellinen. Jospa voisin sen tuoksun joskus nenässäni vielä tuntea!

Itse Montebellon herttuatar taisi rakastaa ruusuja, sillä hänet on usein kuvattu kukka hiuksissaan. Ehkä hänkin suri miestään joka kaatui jo 40-vuotiaana sotatantereella. Hän oli Napoleonin kenraali.

Haluan aina tietää myös siitä ihmisestä, jonka on luonut upeita ruusulajeja. Ihmettelenkin, miksi heidät huomioidaan vähän kuin olankohautuksella. Eihän taidemaalauksestakaan puhuta ilman taiteilijaa. 

Löydän tietoa usein sivulta www.helpmefind.com/gardening. Siellä kerrotaan, että tämä Jean Laffay eli 1795-1878, ei kuitenkaan elänyt 90-vuotiaaksi, kuten monet ruusunkasvattajat. Laffayn ruusuihin liitetään vallankumousaika. Minun englanninkielentaitoni ei ole hääppönen. Joskus otan käännöksen, mikä on kyllä hankala ymmärtää. Tässä yksi esimerkki hänestä:

 

LAFFAY kokeneet kaksi kierrosta. Yksi mukana Napoleon, toinen mukana ruusut. Hänen rooli entisessä oli vähäinen; roolistaan ​​jälkimmäisessä Keski. Hän menestyksekkäästi kasvatetaan enemmän suuria ruusuja enemmän virallisia nousi luokkaa kuin mikään muu kasvattaja voi väittää tehnyt. Useimmat ruusut tähän luetteloon ovat kauniita, foliferous, tuoksuva, ja kova. Kasvan Great Western päälle neljä tuumaa pakattu, köyhtynyt savi huipulla neljä jalkaa kalkkikivirouhe. Kuudessa vuodessa se on rakentanut osaksi mukavan, alaiseen kasvi, joka kattaa itse kukkia viikon keväisin. Se näyttää silti vähän stick kaltainen mutta koska sen vaikea sijainti se tekee erittäin hyvin. Jos karsittiin oikein, ruusut ovat violetti ja tuoksuvia jollainen näkyy kuva.

Henri Martin on yksi korkeimmista Suosituimmat vanha ruusut. Ja Kardinaali Richelieu yksi erottuva. Amadis, kun kukassa on kunnia katsella, katettu puolivälissä vaaleanpunainen suuret kukat. Ja kudos ohut ja hieman vahamainen terälehdet Alfred de Dalmas (aka Mousseline) ovat aivan ihana kanssa valo paistaa läpi.

Otapa siitä nyt selvää.

Etsin erästä tietoa, josta olin kiinnostunut, mutta en sitä löytänyt. Nimittäin, tunsivatko Laffay ja Vibert toisensa. He molemmat olivat ruusunkasvattajia Pariisissa samoihin aikoihin. Heidän on täytynyt tavata jossakin merkityksessä. Olivatko he ystäviä vai kateellisia kilpailijoita. Kumpikin oli aloittanut ruusunkasvatusuransa olemalla ensin puutarhurina toisen omistamassa tarhassa.

Olen ymmärtänyt, että ruusujen kasvatus on rinnastettavissa taiteen luomiseen. Se on intohimo!  Se on sisäinen tuli luoda aina parempaa. Tulos ei ehkä koskaan ole sitä, mikä on päämääränä. Taiteessa on aina mukana itsekritiikki ja saavuttamaton visio. 

Siltikin he, joille nämä tulokset tästä intohimosta päätyvät, ovat ihastuneita. Me kaikki ruusutarhurit! Ja hyvin monet ruusuluomuksetkin ovat saavuttaneet parhaimman päämääränsä, kun ovat pysyneet rakastettuina ja aina suosittuina jopa läpi vuosisatojen, kuten tämäkin Rose 'Duchesse de Montebello'. 

  

Tässä oma kuva ruusustani, joka on jo kukkinut viisi kesää.