torstai 2. helmikuuta 2017

Väriterapiahaaste kaikille lukijoilleni - vaalea lila

Vaalea lila on melkein kuin valkoinen. Ainakin se harsottaa jotenkin kauniisti puutarhan muita kasveja. Tähtiputkikin on enemmän lila kuin vaaleanpunainen.

Siis kuljen edelleen puutarhani lumotuissa väreissä. Kun selaa vanhoja kuvia väreineen, niin samalla  ne valmistavat minua kevääseen, hoitaen. Väriterapia on myös eräs hoitomenetelmä. 

Lila väri, mikä on hentoa siniviolettia, on jotenkin kylmä, viilentävä ja myös kevyesti hengittävä. En katso terapioiden sisältöä, vain se miten se itselläni tuntuu. 

Tämä kasvi on minulla syksyn perhoskasvi. Sitä on minulla vähän monessa paikassa, ruusujenkin ympärillä, mutta etupäässä terassin edessä. Siinä istuessa kahvin kanssa on mukava katsella perhosten ja muidenkin pörriäisten ilakointia mettä juodessa. 

Mäkimeirami, oreganum vulgare

Astereita minulla on kolmenlaisia ja ne ovat kaikki väriltään lilasta aniliinin punaiseen. Syksyn kukkijoita. Kuvassa syysasteri.

 
Muistan aina Suomenlinnan rakentamisen historiasta sen johtajan Ehrensvärdin, joka istutti sinne myös puita ja pensaita. Yksi niistä oli syreeni, jonka hän Keski-Euroopasta toi sinne ja toivoi, että se vielä kasvaisi jokaisen suomalaisen pihamaalla. Näinhän siinä on käynyt! Viereinen kasvi on verikurjenpolvi, tuotuna Nynäshamninan saaristosta, ehkä vähän vaaleampi laji kuin jalostettu. Mutta ihania pensastoja se kasvattaa itsestään siellä täällä pihaa.


Tässä myös itse lila-väri. Nappasin sen itselleni värikartasta. Tämä ei ole minun värini. Enemmänkin harrastan punaviolettia eli aniliininpunaista. Tämä väri sopii varmastikin talvi-ihmiselle, tummahiuksiselle. Minä olen väreiltäni syksyihminen. En viihtyisi tämän värisessä ympäristössäkään. Kun katselin ympärilleni, en löydä sitä huushollistanikaan. Joku kirjanselkä kirjahyllyssä. Muistelen, että minulla on ollut jokin leninki, hopeanharmaan ja lilan vivahteessa. Nyt muistankin, se on vieläkin tuolla vintillä. Ostin sen mieheni eläkkeelle jäämisen kunniaksi. En juuri sen koommin ole sitä pitänyt.

Lila on kuin viileä syksyinen ilta. Juuri ennen kuin aurinko laskee, ja yö henkii jo ensimmäisiä pakkasia. 

Se on kuin kevyt pakkanen hankien päällä. Raikas ja salaisuuksia kuiskiva.

Kuin huilumusiikki.



4 kommenttia:

  1. Hieno väriteterapiajuttu. Minuun myös vaikuttavat värit tosi paljon, vaikka kuulostaa hieman oudolta niin minulle tulee suorastaan outo olo joistain väreistä. Tulee mieleeni eräs kevät kun vaatteissa oli todella paljon vaaleaa lilaa ja vaaleanpunaista. Vaatekaupan rekit pursui niitä ja varsinkin se lila teki mulle huonon olon. Pidän sekä kirkkaista puhtaista väreistä että maanläheisistä syksyn väreistä. Pastellisävyt eivät natsaa päälleni, kulissa se on hieman erijuttu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä paljoa kukissakaan ole. Ruusuissa, mitä minulla on paljon, ei juuri ollenkaan. Ehkä eniten Wasagaming-ruusussa. Jaloruusuissa on, mutta niitä minulla ei ole.

      Poista
  2. Sinulla on niin hurja vauhti tässä väriterapiahaasteessa, etten vielä ole ehtinyt siihen ensimmäiseenkään. Vaan hyvä olla jotain muhimassakin...
    Minä kyllä tykkään lilasta, ehkä eniten sentään kukkasissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älähän nyt! Nyt on aikaa tähänkin ja aina uuteen juttuun innostuu. Niin mukava selata noita kesäkuvia. Odotankin, että joku tähän tarttuu. Koulussa kerran pidimme väriviikon. Eli eri luokat valitsivat jonkun oman värin ja elivät sen kanssa työstäen sitä yhden viikon. Se oli meistä kaikista mielenkiintoinen juttu! Opettajat muistelevat sitä jälkikäteenkin. Väreissä on taikaa!

      Poista