Hyvää talviunta ruususeni!

Olen tehnyt parhaani nyt ruusujeni kanssa. Sen mitä tietoni, kokemukseni ja ymmärrykseni sekä sydämeni ääni sanoo. 

Silti voin tehdä paljon väärin. Syyskuussa annoin kaikille kompostimultaa ruusupensaiden sekä muidenkin pensaiden juurille, siihen vähän tuhkaa mukaan sekoitettuna. Jospa syyssateet imetytti siitä maahan ravinteita. 

Sitten kun tuli ensimmäinen routa. Toissapäivänä multasin arimmat ruusut ja suuren osan oksista kaadoin maahan. Tietenkin unohdin hiekan, enkä mahtanut mitään enää jäätyneelle hiekkalaatikolle. 

Jotkut pienet pensaanalut peittelin tammenlehvillä, kun jostakin luin, että ne ovat sopivasti kiinteitä ja ilmavia, eivätkä aiheuta homevaurioita niin helposti kuin muut lehdet. 

Ja senkin luin jostakin, että kuusenhavu ei ole hyvä ruusuille. Se erittää jotain ainetta, mistä ruusut eivät tykkää. Mutta kun naapurin isäntä oli harventanut talon lähellä olevaa metsää ja siellä oli niin sopivia kuusenoksia, niin en malttanut olla ottamatta niitä ja tehdä suojaa ruusuille. Havut eivät niinkään tule suoraan juurille, mutta esim. kun joillakin ruusuilla on tuo pieni tuki, oli niin helppoa laittaa oksia ympärille. Kyllä se lumi sataa tarpeeksi sisään ja ympärille, mutta kuusenoksat ovat tukemassa, etteivät oksat katkeile. Ja kun ajattelen ruusuja viime kevään helteessä ilman suojia, niin nyt niillä olisi sellaisia.

Juttelin ruusuilleni mukavia ja toivotin tämän Paula Havasteen kirjasta noukkimani Kodin (puutarhan)suojaloitsun:

Ristin piirrän, kaiverruksen, kiemuraisen, viisikannan

uksen päälle, harjan alle, kattoon korkean kamanan.

Siitä alkaa auvoisempi olotila onnellinen

tueksi tupa-(puutarhan)asujain, voimaksi vähäväkisten.

Hyvä saapuu terveydeksi, kiitos kaikuu kaikkialle

kuun lomaan ja kuun tasalle, tähtein tuikkeen tantereille,

Otavaisten olkapäille.

Huomata täytyy, että sauna ja liiterikin on oijoittu, uudelleen
kengitetty ja muutakin remonttia on tehty.

Tuo vanhojen maaatilojen punainen luo talveenkin lämpöä.

norjalainen Hurdal sai myös tällaisen talviturkin.

Lawinia ja Flammentanz on kaadettu maahan ja tällainen
peitto päälle! Kiitos niiden kukinnalle!

Ranskalaiset ruusut vasten kiviaitaa on mullattu ja suojattu näin.

Kanadalaisilla köynnösruusuilla on vähän suureellinen tuki. Kuvittelin, että
kaikki ruusut kasvavat pitkiksi ja kauniiksi, mutta höpöt! Ainoa pituutta
kasvanut on Betty Bland-pensas. Nyt kuitenkin multasin kiltisti keiken sen,
mitä jäljellä oli, tosin kaikki hengissä, ja toivon terveempää emäntää ja kesää
ensi vuodeksi.

Mitähän yhteistä voi olla Leskelän ruusulla ja charleston-tanssilla?

On ollut niin inhottava päivä tänään, että piristän itseäni kaivamalla esiin erään ruusulajikkeen: Rosa `Leskelä`

Minulle kasvien nimet ja sen vivahteet tuovat mielikuvia mukanaan.

Kun ystävä mainitsi minulle Leskelän ruusun ja kuinka se on laajalle levinnyt ja kamalasti tilaa vievän, minulle tuli heti mielikuva omasta leskeydestäni, nyt jo pian 7 vuotta. Ystäväni nimittäin aikoi hajoittaa tuon ruusun pikkuhiljaa pois tieltä. Eikä siihen kuulemma kädet riitäkään, vaan traktorikauha siihen tarvitaan. 

- Saisinko minä siitä juurakon, pyysin oitis. Ja niinpä hän miehensä kanssa toi minulle juurakoita eräs kaunis kesäilta pari vuotta sitten. Otin ilolla ne vastaan ja siskokin sai juurakoista omansa. Minua kiehtoi tuo nimi Leskelä ja väänsin ruusun heti mielessäni leskenruusuksi, kuin lohduksi ja muistoksi. Olen jo tottunut leskeyteeni, kannan sitä selkä suorana ja hyvin muistoin. Vuosien vieriessä kaikki kultaantuu eikä kaipuu enää käy kipeään.

Mutta otin varteen ystäväni kokemukset ja nykyisen tilan ruususta. Se kasvaa korkeaksi ja laajalle ulottuvaksi. En halunnut sen olevan ryöväriruusu vieden muilta ruusuilta tilaa, joten istutin sen tuonne pihani takana olevalle parkkipaikalle, pienen ojan toiselle puolelle. Siinä se saa rauhassa levitä, kaunistaa parkkipaikkaa ja näkyy komeana ruusuna kasvaessaan kyllä tähän pihallekin. 

Viime kesänä se kukki jo kauniisti, eikä sitä ole kuivuus tai hoitamattomuus haitannut.

Se on kaunis ruusu. Se kukkii kovasti aniliininpunaisia tuoksuvia yksinkertaisia, aika isoja kukkia. Se muistuttaa väritykseltään Kempeleen kaunotarta, vähän Arnonruusuakin, mutta ruusuntutkijat arvelevat sen olevan risteytys; rugosa x Splenders (Valamonruusu). Se siis kuulunee tarhakurtturuusuihin ranskalaisella korostuksella. Tuoksusta puheen ollen, käyn usein Matti Kuljun Oulujoen taimiston tuoksusivulla TÄSSÄ katselemassa ruusujen tuoksuja. Leskelän ruusulla on hyvä tuoksu, joka vanhetessaan muistuttaa heinäntuoksua!

Toinen juttu joka minulle toi hymyn huuleen, kun sain kuulla, että se on löytöruusu Piippolan Leskelän kylältä. Suomen keskipisteestä, kuuluen muuten nykyään Siikalatvan kuntaan. Onhan Piippolassa syntynyt monta kuuluisuuttakin, mm. Pentti Haanpää ja Piippolan vaari. Minulle se on muutakin!

Nuorena tyttönä kuljin usein isäni tanssiorkesterin mukana tanssimassa Pohjanmaan seurantaloja. Olin kerran mukana Piippolassakin, ties vaikka itse Leskelän kylässä. Ja kun googletin, niin löytyihän sieltä Leskelän kylästä nuorisoseuran talo ja nähtävästi vieläkin voimissaan oleva nuorisoseura!

Ja maailma on pieni! Sinä iltana, kun siellä olin, oli talolle tullut myös joukko kesälomalaisia Ruotsinmaalta. Ja kuinkas ollakaan, kun tulin juttuun heidän kanssaan, ilmeni, että eräs minun lapsuuden "poikakaveri" tunnistettiin samasta työpaikasta ja niin lähetin punaisin poskin tälle Juhanille terveiset. Kerroinkin, että ikävä on ollut. 

Se hassu juttu! Eräs noista kesälomalaisista kyseli minulta, että osaanko tanssia "charlestonia". Katselin häntä suu vähän auki ja ajattelin, että poika on käynyt kursseilla. Minä tanssihulluna tyttönä olin nimittäin sitäkin harjoitellut, Sanoin "kyllä"!

Niin tanssin elämäni ensimmäisen, ainoan ja ehkä viimeisenkin Charleston-tanssin Leskelän nuorisoseuran talolla! Ja sehän on jäänyt mieleen! En muista soiko peräti tämä musiikkikin siellä. Mutta näin sitä mentiin!

PUUN tarhani, puutarhani

Ihmeellinen, vähän väärin nimitetty on tuo sana "puutarha". Siinä esiintyy sana "puu". Joten siihen sisältyy etupäässä puu ja puut. Siis PUUtarha, PUUN tarha tai PUIDEN tarha.

Minulla kesti hetken aikaa ymmärtää mikä on ARPORETUM. Sittemmin olen tutustunut moniinkin arporetumeihin. ARPO tarkoittaa puuta. Eli suomeksi puulajipuisto. Se voi olla kuin puutarha, hoidettu tai se voi olla villi puulajipuisto, jonne on istutettu vieraitakin lajeja viihtymään. 

Joskus kerroin blogissani, etten tarvitse kasvattaa tai lisätä puita tarhassani, koska se muutenkin on sekametsän ympäröimä. Mutta kummasti niitä eri puulajeja on ilmestynyt pihalleni. Naapurin isäntä toi kerran kasvattamansa pienen sempramännyn lajin. Nyt se on iso aikuinen ja pojantyttäreni kiipeilypuu. Oravat rakastavat sen käpyjä, ja kissoillani on vahdittavaa.

Olen istuttanut erääseen kulmaan ukkokultaa kuvaavan puun, kuusen, hänen muistokseen ja siihen viereen itseä kuvaavan lehmuksen. Vaahtera ja tammi ovat poikieni nimikkopuita. Ne vähän kuin pojatkin kilpailevat näyttävyydestään. Tässä alla tammi ihmeellisessä syysvärissään. En ole ennen nähnyt sitä näin keltaisena, syksy 2018. Kesällä oli pakko katkaista pari oksaa siitä pois. Tein lehvistä saunavihtoja eikä sen ihanampaa tuoksua voi koko huusholliin siitä levitä, jos niitä sisäsaunassa hautoo. Kannattaa kokeilla!

Tietenkin pihaltani löytyy oikein emokoivu kahvilaa varjostamassa, pihlaja ja tuomikin. Sittemmin sinne on ilmestynyt aronia, saskatooni ja pilvikirsikoita. Viime vuosina olen vähän satsannut omenapuihin. Olen ymmärtänyt, että tietyt puut luovat sopivasti myös varjoa ja ovat antamassa puutarhalle rehevää vaikutelmaa. Ja linnut ja keijut rakastavat puita!

Vanha punakaneli on ollut talon edessä varmaan jo 20 vuotta, mutta harvoin ovat omenat ehtineet kypsyä, sillä se edustaa syysomenaa. Tuurissa oli, että istutin sille kaveriksi Pirjan, joka taas on kesäomena ja omenat aivan ihanan maukkaita. Puu on vielä pieni, joten 8 punaista omenaa nautiskelin tänä kesänä. Kummia sattuu omenoidenkin kanssa. Eräs puun omistaja kertoi, että kun hän lähti aamusella kypsiä Pirja-omeneoita poimimaan, ei siihen lähelle edes uskaltanut mennä. Kaikki omenat olivat täynnä ampiaisia.

Punakaneli kypsymässä

Pirja

Pari vuotta sitten istutin meidän kylän oman erikoisen omenapuulajikkeen, Lasikankaan omenapuun. Se on siitä erikoinen, että se pölyttää itse itsensä. Omenat ovat vähän happamia, mutta niistä tulee hyvää sosetta ja jopa viiniä. Jopa pikkuisesta puun alusta löysin kaksi komeaa omenaa tänä syksynä. Puu on hyvin tuottoisa. Istutin sen lähelle liiterin punaista seinää ikivanhalle lantakasan paikalle, joten luulisi siinä kasvavan.

Lasikankaan omenapuu

Koska minä mielellään kerään oman alueen vanhoja kasveja, minulla on kasvamassa myös erään vanhan talon, Tuohinnon omenapuu, jolle ei nimeä löydy, mutta on ikänsä siinä pihalla ollut aluetta koristamassa. Se meinasi yksi märkä syksy kuolla kokonaan, mutta kun keväällä näkyi elonmerkkejä, siirsin sen kuivempaan paikkaan. Nyt siis minulla on taas jotakin, jota tutkia, kunhan se kasvaa vähän lisää. Syysväri on tässä puussa iloisen punainen!

Tuohinnon talon vanha omenapuu

Siis onhan se niin, että puutarhassa kuuluu olla myös puita! Ruusupensashuumassa meinasin sen vallan unohtaa! Mutta muistaa pitää, että ollaan V-vyöhykkeellä. Ehkä Huvitus-omena tässä vielä viihtyisi.

Mitä kaunista löytyisi puutarhastani?

Viikonloput ovat vapaita sädehoidoista. Miten kaunis ja mukava päivä tänään!  Se viimeinen lämmin syksypäivä! Ja onnistuneesti sen vietinkin. Näytin eräälle ystävälleni, että kyllä näin pohjoisessakin on suppilovahveroita. Korit tulivat täyteen.

Valmistin aterian ja kutsuin naapureita syömään. Sitä ennen ehdin pyöriä tuolla puutarhassa ja etsiä kaikkea mahdollista kaunista kamerani silmiin. Ja löytyihän sieltä!

En onnistunut ihan saamaan sitä ruosteenpunaista varrenväriä, mitä olen aina ihaillut nukkeruusussa. Se on aivan ihana laadultaan!

Hienohelma siinä lähistöllä työntää meheviä varsia. Saa nähdä tohdinko niitä leikellä ensi keväällä, jolloin uskon sen kukkivan. Sitä se ei tehyt tänä kesänä.

Mikähän voima jyllää noissa sisarusruusuissa, Sävelessä ja Soinnussa! Ne eivät haluaisi talvilepoon ollenkaan. Ovat vihreitä kuin mikä. Onneksi eivät enää nuppuja työnnä.

Pysähdyin Betty Blandin kohdalla. Sillä on varmaan punaisimmat varret mitä kellään toisella ruusulla puutarhassani.

Ja kaikkein rubiinimaisimmat kiulukat ovat punalehtiruusulla!

Neilikkaruusu olisi halunnut vielä kukkia. Onkohan se vähän väärässä paikassa, kun usein kukkii vasta syysmyöhään?

Ruusupoluista on tullut mukavan sammaleisia. Ikävä juolaheinä on kadonnut. Onkohan syynä siihen se, että olen hoitanut polkuani soodavedellä. Samoin vanhentuneet jugurtit olen kaatanut kivien väliin. Tosin on paikkoja vielä, joita en ole käsitellyt. Käytän siellä heinäpäätä.

Mukavia hörhelöitä on myös valkoisella myskimalvalla ja tuolla alimmaisella. Kamala etten yhtäkkiä muista tutun kukan nimeä. Ehkä lukija arvaisi mikä se on?

Kiitos tästä kauniista päivästä, jota kissanikin ihailivat, eivät sisällä pysyneet, vain syömässä kävivät! Kissatkin näyttävät riemunsa sillä, että laukkaavat pitkin pihaa. Kissoille ei riitä pelkkä maa, vaan ne myös kiipeävät puusta puuhun!

Onko ruusuilla tunteita?

Koska minulla viime kesä meni itseni jaksamisen ja hoitamisen kanssa, jäi ruusut fyysisesti hoitamatta (kastelut, ranskalaisten ja kanadalaisten ruusujen höystäminen, suojaaminen), mutta syvennyin sitäkin enemmän ruusujen tunne-elämään.

Kun myrkkytöpperössä (rankka sytoshoito) kuljin ruusutarhassani vain niiden olemisen kanssa, en voinut olla huomaamatta jotakin erityistä. Tämä saattaa kuulostaa vähän huuhaalta, ja sen merkitys on ehkä täysin ruusujen kasvutavoissa ja liian kuumassa kesässä. Ne eivät kukkineet niin paljon kuin yleensä. Ne olivat aivan yhtä voipuneita kuin emäntänsäkin. Ne nuokkuivat surkean näköisenä. Aamuisin auenneet kukat olivat jo rähmällään iltapäivällä. 

Ruusut myötäelivät minun omaa vointiani ja tunteitani! Voiko se olla totta?

Muistan kun mieheni kuoli, kuolivat muutamat kasvit myös hänen mukanaan. Sellaiset huonekasvit, jotka oli omittu hänelle, kärsivät ja kuolivat pois, kuten kiinanruusu, rahapuu ja mustanmerenruusut.

Siksi ihmettelenkin, onko todellista, että kasvit tuntevat ympäristön tunteet? Vai kaikkosivatko pihani keijut pois? Tai toisinpäin? Hoitivatko he kuitenkin ruusuja niin paljon, että viime talvelta menetin vain neljä ruusua; Presidentti Kekkosen, Alain Blanchartin, Apteekkarinruusun ja Fairyn. Yhä lajikkeita on yli 100 kuitenkin. 

Laitan tähän muutamia tällaisia surullisten näköisiä ruusupensaita ja kukintoja.

Karjasillan Kulkuri oli keväällä nuppuja täynnä. Näin ne nuokahtivat kuumuudesta.

Ei edes Keijunruusu kukkinut kuten ennen. Syyssateissa nämä pensaat vihreinä kylläkin 

kukoistivat. Nekin vielä pienet pensaat, jotka meinasivat kuolla toukokuussa jo, nostivat

komeasti varsiaan syyssateiden tullessa.

Heinrich Ilmasi ja Wasagaming kukkivat jollakin lailla, mutta ovat nyt syksyllä kasvaneet

hurjan pitkillä varsillaan. Suunnittelemaani porttia en jaksanut tuohon vielä rakentaa. Onneksi nuo

karhut ovat niille tukena. Virittelinkin matonkuteista niiden ympärille tukea, jotta eivät aivan

lumenpainosta talvella katkeasi.

Luumuruusun tapainen Ainola kukki niin kauniisti edelliskesänä, nyt kärsi kuivasta paikasta ja oli jo kuolla. Olen katsonut sille uuden paikan, johon muutan sen keväällä. Se tarvitsee kuohkeamman ja kosteamman paikan.

Anais Segelas, jonka istutin edellisvuonna, ei näyttänyt edes nuppuja, kuten eivät mitkään ranskalaiset ruusut tänä kesänä. Veronica Sundmanissa ja Iitin Tiltussa oli jonkin verran kukkia. Ja Valamonruusut kukkivat vaikka olisi kuinka sateinen tai kuiva kesä. Sinniruusuja todella!

 

Nils-ruusu, joka on monena kesänä ollut silmänilo, kukki vain muutamalla harvalla kukalla. Ei siinä mitään itikoitakaan ollut. Mutta onhan tuo kaunis vihreä tuollaisenakin.

 

Vasemmalla olevalla Morsionruusullakaan ei ollut kuin muutama ruusu. Ymmärrän, että nuo pimpinellaruusut tekevät kukintoa vain uusiin versoihin, ja koska toissa kesä oli niin runsaskukkainen, oli nyt vuorossa kasvattaa uusia versoja. Näin tekivät useat pimpinellaruusut. 

Taas oikealla oleva Malvaruusu oli kyllä täynnä nuppuja, mutta kuivuuden  vuoksi kuivuivat myös nuput ilman kukintoa. Se olisi tarvinnut todella vettä ja paljon. En halunnut yleistä sadetintakaan laittaa päälle, koska silloin kastuu myös nurmikko, enkä paljoa jaksanut sitäkään leikata, apua usein tarvitsin. Ja kun olen tottunut antamaan rakkaille ruusuilleni sadevettä kantamalla sitä saaveista, niin ei sitäkään paljoa ollut enkä jaksanut sitä käsin kantaa. Surkea emäntä!

Nyt ovat nuo kuvatkin vähän surkeita. Totuus siinä, että käsi vähän vapisi, kun kuvailin niitä, enkä  ole niitä editoinutkaan. 

Mutta on tuleva uusi kesä! Jospa se olisi sopiva sateineen ja aurinkoineen! Olemme elossa ja voimistumassa, sekä ruusut että emäntä! 

Yksi uusi kesäkukka vuodessa, nyt kosmoskukka

Kun on ollut keskittynyt ruusuihin ja sivussa yrittää hoitaa kymmeniä perennoja, ei aika tahdo kahvilankaan ohessa riittää esimerkiksi kesäkukkiin, niin päätin jo vuosia sitten, että yksi uusi laji riittää. 

On joitakin perussiemeniä; kehäkukka ja krassi. Lisäksi hankin orvokkeja ja jotakin  valkoista, kuten miljoonakelloa. Yksi vuosi päätin, että ostan aina jotakin uutta yhden pussin. Tänä vuonna se oli kosmoskukka. Siemenestä niitä kasvatin ja wau mikä kaunotar. Jo liuskainen lehti siinä on kaunis. Kun tilaa ei ole muuten, kasvatin ne purkkeihin, joita on sitten mukava siirrellä sinne tänne.

Alkukesästä kylläkin jo vauhditin kosmoskukkailmiötäni nappaamalla yhden valmiin aniliininpunaisen ilahduttamaan terassiani. Loppukesästä loisti valkoinen kosmoskukka illan hämärissä. Jopa sen liuskaiset lehdet olivat kauniit ja ruukun vaaelan vihreällä sävyllä täyttämä.

Mitä kuuluu Metsätontun puutarhaan 2018?

Toukokuu oli ihmeellinen, eikö vain? Kesä alkoi! Oliko se tottakaan!

Ja vahingollinenkin. Otin joiltakin ruusupeitteitä aivan liian aikaisin pois ja ne suorastaan paloivat.

Näin kävi esim. Merveille, Pohjantähdelle ja Presidentti Kekkoselle. Pohjantähti sentään kasvaa uudestaan ja joitakin versoja on varsiin puhjennut. Mutta toisissa ei näy mitään elämää. Myös Adeleide Hoodless on mennyttä. Mutta pientä se, jos kolme ruusua menetin. On vielä 111 lajia elossa ja kasvamassa!

Ruukkuruusut kaivoin mullasta vinosti siellä makaamasta harson alta, jonka päällä oli vielä kutteripuruakin. Voi kuinka hienosti siellä selvisivät ja ovat nyt komeita nupuillaan.

Sitten tulikin se viileä kesäkuu, jolloin kaikki jotenkin lamaantui.

Suuren osaa tarhapimpinella- eli spinosissimaruusuista kukkii huonosti. Ne kukkivatkin aivan hurjasti viime kesänä, joten nyt pukkavat vain uutta versoa. Näitä on esim. Rosa Rupincola ja Nils ja muutkin yksinkertaiset juhannusruusun sukulaiset. Hurjasti piti leikata mm. Linnanmäkeä ja yllättävää, Sointua myös, joka oli viime kesän prinsessoja.

Mutta on ollut kesäkuun iloakin. Laitan niistä muutamia kuvia kesäkuulta:

Linnanmäki kukkii harvakseltaan, mutta sitäkin isommat ovat sen kukat! Nyt näyttää työntävän enemmän nuppuja latvaosiin.

Oikeastaan Martta, rugosalajike, oli nyt kevään ensimmäinen kukkija, mutta nuppua lämmitti kovasti kivipolku, jota vasten pensas on lamonnut. Martta on ryöpsähtänytkin aika laajalle, joten syksyllä taidan sitä aika kovasti karsia.

Ristinummi isoine kukkineen on ollut oikein silmäniloni. Voi kun nuo herkät kukat kestäisivät pikkuisen kauemmin! Kukka on ainakin 10 senttiä leveä, jos ei enemmänkin.

Minulla on kolmessa paikkaa tätä Torniolaaksonruusua ja viimeinkin ne kukkivat runsaasti. Uskon, että ostamani mökinruusukin on samaa lajia. Vaikea havaita eroa.

Wasagaming on komea, täynnä kukkia ja nuppuja ja on valloittanut paikkaa laajalti. Minulla on kiirus saada sille köynnöstävä tuki jollakin tapaa syksyllä. Nyt se nojautuu vielä kolmeen karhuun siinä vieressä. Ihana ruusu!

Kiimingin kaksi keltaruusua kukkivat ruusuaidan portin molemmin puolin runsaasti, mutta sen ehtinyt matkan vuoksi sitä kuvata. Kauniita olivat.

Mutta sitten on nämä suruisat pimpinellat. Niiden  vuoro on kukkia ensi kesänä, sillä niin paljon ne nyt pukkaavat uusia versoja ja kasvavat muuten. Juhannusmorsian ja Nils olivat viime kesän suuria kukkiajoita, mutta nyt kasvaa Nils vihreänä ja morsian on runsain mitoin raakattu. Pimpinellaruusuissa eritoten oli paljon kuivia oksia.

 

Tässä muutama Nilsin kuppimaisista kukista.

Mutta heinäkuulle on luvassa runsaasti ruusujen kukintaa! Minulla olisikin ollut huomenna avoimet puutarhapäivät ja kahvilanavauspäivä, mutta joskus ei käy kuten on suunnitellut. Täytyi perua monet hommat, sillä voimat eivät riitä nyt edes kaikkeen puutarhanhoitoon. Onneksi löytyy apua pahimpaan hätään ja välillä jaksan itsekin jotakin tehdä.

Toivotaan parempia aikoja!