Ruusuja mieheni muistoksi

 Nukkeruusu, rosa nitida (lainattu tähän Kotilieden sivuilta Taimistoviljelijät ry:n lähteiltä)

Huomasin juuri tuolta facebookista, että ajatuksissani on ollut ruusutarha jo vuonna 2009. Löysin tällaisen huomion Facebook-sivuilta. He näyttävät joskus ’vuosien takaa’ kommentteja. Aika hauska. Mutta en muistanut, että jo tuolloin, pari vuotta sitten, on mielessäni ollut jo ruusutarha!

Näin olin kirjoittanut:

Naapurin mies lupasi minun kähmiä osan hänen ihanasta ruusupensaastaan. Joten lähdenpäs kottikärryilemään naapuriin lapion kanssa. Ruusutarhasta haaveilen...

Silloin ei kuitenkaan tuo suuri rakkaus ruusuihin ollut vielä roihahtanut. Ukkoni katseli kyllä kiinnostuneena kun toin kotiin jonkinlaisia ruusunraippoja ja kaivoin jonkinlaisia sijoja niille. Eihän ne alkaneet kasvaa. Liian hentoja juuria olivat. Yksi ainoa taimi on hengissä kissojen haudalla. No, enköhän sitäkin ruusulajia vielä saa ja rakkaudellahan ne kasvaa. Olen sen tänä kesänä huomannut ihmeissänikin, vaikka kesä itse on ollut myös hyvin antoisa ruusujen kasvattamiselle.

Siitä olen surullinen ja paljonkin, kun varsinainen ruusumieheni ei ole sitä kaikkea nyt näkemässä. Tai jos sittenkin olisi?

Siksi minusta on hyvin kaunis lause, jonka naapurin talon tytär Liisa sanoi ojentaessaan minulle ruukussa juurrutettua ruusua: - Minäkin haluan tuoda Einon muistoksi ruusun tarhaasi.

Se liikuttaa…ja kun itsekin olen luomassa ruusutarhaa hänen muistokseen. Kun oikein ajattelen, niin moni ruusu on tuotu juuri häntä lämpimästi ajatellen.

Tämä Liisan ruusu on nukkeruusu (ruots. dockros). Se on luonnonvaraisia ruusuja, mutta ei suomalaisia, vaan on kotoisin Pohjois-Amerikan koillisosista, josta se on tuotu Eurooppaan ja Suomeen 1800-luvulla. Siitä on sitten ristetetty kurttulehtiruusun kanssa keijunruusu, jonka olen myös saanut mieheni muistoksi.

Nyt olen istuttanut ne lähelle toisiaan. Nukkeruusu onkin aika matala pensas, noin 80 cm, tosin paljon ruusuversoja tekevä, joten annoin sille aivan oman alueen ryhmäruusujen ja polun väliin.

Liekö tuo nukkesana tullut pienistä ruusunpunaisista kukista? Rosa nitida tarkoittaa kuitenkin 'kiiltävä'. Pensaan lehdet ovat kauniita tummanvihreitä ja kiiltäviä, ja syksyllä se yllättävät kuulemma kauniilla oranssinpunaisella ja jopa violettiin vivahtavalla syysvärillään.

Tervetuloa rakas nukkeruusu! Koskaan rakkaus kuole ei ...

Nunna Teresan ruusu ilmestyi kotiini!

Tuon esiin tuon ’nunnan’ sen vuoksi, että lukiessani Jaakko Heinimäen kirjaa ’Pyhiä Naisia’, löysin suosikki-pyhäksinaiseksi siitä Avilonin Teresan, jonka muinaista teosta luen myös Caroline Myssin tulkitsemana.

 - Ei kai vain Avilonin Teresan ruusu?! huudahdin, kun löysin yllätyksen matkalta kotiin tultaessa portaiden vierestä. Lapussa luki ’Teresanruusu’ (Thérése Bugnet). Kyseessä ei kuitenkaan ollut ihan hänen kunniakseen nimetty ruusu, vaan Teresa oli Georges Bugnetin rakastettu sisar, joka eli elämänsä nunnana eräässä Ranskan luostarissa. Lapussa ei ollut terveisiä keneltäkään, joten päivän siinä ihmettelin, mistä ruusu on siihen ilmestynyt. Ensimmäiseksi kuitenkin kaivoin ruusukirjat esille ja löysin siitä mukavaa tietoa.

Ruusun luojaksi nimetään Georges Bugnet, kirjailija-runoilija, joka muutti Ranskasta Kanadaan, perusti maatilan, jossa ruusujen ja hedelmäpuiden lisäksi kasvatti viisi tytärtä ja neljä poikaa. Huomaan, että minulle ei enää riitä pelkkä tieto ruusun nimestä ja kasvutavasta, vaan nyt on uteliaisuus syntynyt myös henkilöistä, jotka ovat työstäneet ruusuja.

Tämä monipuolinen Georges nimittäin työsti tuon ruusun jalostamista 25 vuotta ja tuli valmiiksi v. 1950. Nyt tuo tulos on istutettu minunkin puutarhaani. Koska tämä ruusu voi kasvaa jopa kolme metriä korkeaksi ja hyvissä olosuhteissa köynnöstää, mietin tarkkaan sen kasvupaikkaa. Kun sain tietää, että salaperäinen lahjoittaja olikin pari naapurin rouvaa, kutsuin toisen heistä paikalle kiittääkseni, mutta myös kysyäkseni miten hän näki ruusulle hyvän paikan. Tulimme samaan lopputulokseen; lähelle taloa viinimarjapensaiden väliin, missä kasvaa kitulias karviaismarjapensas Syy kituliaisuuteen löytyi, kun kaivoin kuoppaa, Juuren alla olikin iso kivi. Kaivoinkin ruusulle kuopan siihen viereen ja siirsin kituliaan pensaan muualle. Siitä ruusu näkyy kaikkialle, ja siinä se saa itse levitä ja voimaantua tukipuiden varassa.

Suomalainen ruusukirja kertoo tästä: ” Tämä lajike ei muistuta selvästi mitään muuta ruusua eikä se tunnu olevan ’mistään kotoisin’. Sitä ehdotetaan kurttulehtiruusuihin kuuluvaksi. Siinä on myös Taigaruusua (löysin toisesta kirjasta), mutta paljon muutakin. Se on hento-oksainen, vuosiversot voimakkaan punaiset, kerrottu kukka noin 8 cm leveä ja kukkii heinäkuussa.

Vielä itse ruusu-ukko Bugnetista, joka pani rahoiksi ruusunsa kanssa, eikä se ollut edes ainoa hänen kasvattamansa ruusu. Hän olikin aikamoinen puurtaja. Uskon, että ruusuilla on todella hoitava vaikutus, sillä hän eli 102 vuotiaaksi (1879-1981) Vaimo Julia kuoli kymmenen vuotta aikaisemmin.

 Mikäs tähän sopisi paremmin kuin  'Luostarin puutarhassa'.

Rilluttelemassa

Huomaan, että tykkään kauheasti r-sanoista.

'Rilluttelemassa' tarkoittaa irtiottoa totutusta, tutusta, arjesta, puurtamisesta, tärkeästä ja rakkaasta.

Siis rilluttelin ympäri Suomen maata toista viikkoa antamatta ajatustakaan ruusutarhalleni ja rakkaalle pihamaalleni, joka eli omaa voimallista sateen puhkomaa aikaansa. Viis siitä!

Junan kyydissä köröttelin etelään päin ystäviä tapaamaan. Tein vierailun paikkaan, missä oli yhteismeditaatiotilaisuus Äiti-Maan hyväksi, luonnolle ja ihmisen hyvälle. Sillä oli kumman puhdistava ja rauhoittava vaikutus. Se ilmeni esim. parin kolmen päivän ajan vessassa juoksemisella. Vaikka sitä seuraavana päivänä kävinkin Mäntsälän lavalla iloista hikeä vierittämässä.

Sitten vuorossa olikin Astrologisen Seuran kesäpäivät, jonne tohdin mennä ensimmäistä kertaa. Vastaanotto ja uusien jäsenten 'hoitaminen' oli sydäntä lämmittävää. Avoimia ja vuorovaikutteisia ihmisiä. Tosin opin kuinka syvällä skorppiomaisuus onkaan kartallani ja syntymähetkellä. Se vähän masensi, sillä skorpionit eivät kuulemma ole mitään maailman helpoimpia ihmisiä. Haasteellinen taistelijan merkki se on. Mutta sitä syväähän kaivelen näissä ruusuasioissakin. Kuunvaihe syntymähetkelläni oli Skorpionissa sekä hallitsevin merkki kartallani Skorpioni! Myös nousumerkkini on Skorpioni. Siellä naurettiinkin huomiosta, että jos olisin syntynyt Helsingissä, olisin nousultani Jousimies, mutta kun synnyin täällä pohjoisessa, leveyspiiri tekee sen, että olenkin Skorpioni. Opin monta muutakin ei niin miellyttävää asiaa astrologian kautta itsestäni, seikkoja mitä vain tulee myöntää. Tai mille pitänee vain huitaista kättä niin kuin kissa huitaisee häntäänsä kun sille ei kelpaa. Siis paljon mielenkiintoista ja kivaa opin noilla päivillä Vuosaaren kulttuurikeskus Sofiassa.

Tutustuin Helsinkiin enemmänkin. Ystäväni Ritvan kanssa kiertelin Kallion seutuja, jossa hän on nuoruutensa viettänyt. Vielä nytkin hän tulee usein osallistumaan Helsingin kulttuuritapahtumiin. Ikkuna on minulle aina tärkeä ja mielenkiintoinen seikka, kuvaan niitä usein. Siitä avautuu maailma ulos tai siitä tulee valo sisään ja näyttää maailmaa sisäänpäin. Tässä Ritvan ikkunasta näkymä merelle ja Kallion kauniin kirjaston tunnelmaa.

Helsingissä tapasin myös veljeni ja serkkuni. Velipoika kyyditsi minut Hyvinkäälle ja kauppasi minulle auton. Ja Hyvinkäältä ajelin sillä autolla ystäväni kanssa sitten pari päivää kotiin päin samalla ihaillen kaunista Suomemme maata. Aurinko lämmitti ja kultasi maisemia. Vasta Kokkolassa kohtasimme sateen. Ja kas, siellä matkalla yksi kahvila yllätti silmäni tällaisella ruusukimpulla. Taisi toisessa pöydässäkin olla. Meille ei  kerrottu, mistä ja miksi ruusut olivat. Kahvinkeittäjä vähän punasteli kyllä, joten salaperäisyys sisältyi näihinkin kukkasiin, kuten ruusuihin usein muutenkin. 

Ja siitäpäs muistin omat ruusuni täällä, missä ainakin Peace oli kärsinyt kaatosateesta.

Mäntsälä mielessäin....vaikka muutakin.

Ruusu vuosikymmenten takaa....

Minulla on kaksi vähän vanhempaa ystävääni kuin minä, ehkä jo seuraavaa sukupolvea kuitenkin. Ja he ovat ystäviä keskenään. Jos tervehdin jompaa kumpaa (asuvat eri puolella Suomea), niin sitten he soittavat toisilleen, että 'arvaapa kuka täällä kävi'. Suloista. Itse he ystävystyivät keskenään heidän miehiensä ollessa samoilla työkeikoilla, jossa tapasivat minutkin. Minä tutustuin toiseen kulttuurin kautta, toiseen joogan kautta. Löysimme samoja aaltopituuksia (tai mikä kenttä se nyt olikaan?) ja siellä ollaan vieläkin. Aina silloin tällöin tavataan vuosien saatossa, puhutaan elämää halki, juhlitaan, itketään ja nauretaan.

Viimeksi toinen heistä ojensi minulle ruusun, jota katselin pikkuisen pitkään. Mistä tämä on tehty? Niin mistä?

Ruusu on kuulemma 1960-luvulta Ibizan matkamuistoja ystäväni äidiltä. Nyt minä sain sen ruusukokoelmiini.

Mikähän tämä on? Elokuun arvaus?

Siis mitä ainetta on tuo ruusu?

Totta kai laitoin sen summamutikassa ottamaani vaasiin ja omalle paikalleen ikkunalle. Nyt huomaan, että tuo vaasi on lahja juuri tuon ruusun antajan saman ikäiseltä ystävältäni. Siis siinä he ovat taas yhdessä, suloisesti. Ruusuhan on myös ystävyyden symboli.

Ystävyys kantaa. Aidossa ystävyydessä on aina side. Ja vaikka se on seitin ohut, se kestää yli etäisyyksien, niin ajassa kuin maantieteellisestikin. Eipä silti, ystyvyyden yhteyttä on hyvä symbolisesti verrata seittiin, sillä siinähän on maailman vahvin kudos.

Ystävyys tarvitsee myös hoitoa, kuin 'Pieni lintu' Ankin laulamana

Rauhan ruusu Peace

Soile ja Osmo toivat minulle valkoisen ruukkuruusun. Siltä se näytti. Se oli jonkin aikaa piristämässä minua keittiön pöydällä, kunnes otin sen purkista ja istutin muiden ruukkuruusujen joukkoon tuonne 'Ruusutarhani esikartanoon'.

Kuukauden kuluttua se yllätti minut täysin. Rehevistä oksista pursuili vaalean keltaiset suurikokoiset kukat ja pikkuhiljaa kukkien terälehtien reunat alkoivat 'punastua'. Siitäkö, että niitä kehuin ja ihailin päivittäin? Varmaan siitäkin, mutta kun pengoin kirjojani, niin huomasin, että tuo punastelu kuului tuolla ruusulajille.

Löysin lajiksi maailman erään suosituimmista ruusulajikkeista nimeltä Peace eli Rauha (teehybridi). Löytyy myös synonyymeja 'Gioia', 'Gloria Dei' ja Mme.A. Meilland' (Beatrix Hamilton).

Kerron tämän ruusun tarinan tai oikeammin historian.

Peace-ruusun kerrotaan syntyneen Ranskassa Meilland-perheessä 1945. Tosin ensimmäiset taimet kasvatettiin samassa perheessä jo 1936. Toinen maailmansota hidasti ruusun esillemarssia, mutta sitä myytiin jo 1942 nimellä Madame A. Meilland. Näin kerrotaan Lars-Åke Gustavssonin kirjassa Rabattrosor.

Sodan aikana se melkeinpä salakuljetettiin USA:han. San Franciscossa pidettiin vuonna 1945 rauhankonferenssi. Ja siellä pöydällä osanottajien keskellä seisoi tämä kaunis ruusu.  Konferenssin aikana tämä ihailtu ruusu kastettiin uudelle nimelle 'Peace'. Näin ruusu esitti osaansa historian lehdillä, mutta myös ruusuperheen historiassa ja ruusujen jalostamisessa.

Eipä siis ihme, että jo 1970-luvulla tätä ruusua myytiin jopa 100 miljoonaa kappaletta.

Minun ruusupuskassani on tällä hetkellä noin pari kymmentä isoa kukkaa, korkeutta tosin ei paljoa ole, vaikka se voi kasvaa jopa pari metriseksi. Kukat ovat noin 10-16 cm leveydeltään. Oi kuinka kauniita ne ovat aniliininpunaisine reunuksineen!

Näin koulurauhan julkistamispäivinä on mukava kirjoittaa ja tuoda esille tämä erityinen Rauhan Ruusu!

Haluan jättää tämän ruusun maahan ja nähdä miten se selviää talven yli. Teen parhaani.

Arvata voi kuka esittää Rauhan sanomaa...

Pikkunättiä pihalla

Lampeni reunat kaipaavat niitä kauniita pyöreitä kiviä. Jospa niitä vielä löytyisi jostakin. Ajelehtiva kukkalautta olkoon katseenvangitsija.  Ja savusaunaan pitäisi vaihtaa muutama ehyt lattialauta ja hirsi. Saapas nähdä...

Sataa, sataa ropisee...Ihana juttu, että tulee vettä. Mustikat paisuvat, sieniä ilmestyy ja ruusunjuuret kasvavat. Sateessa kaikki kirkastuu. Myös ne nätit pienet asiat puutarhassa. Eiköhän Maaemo ja kääpiö tule hyvin juttuun keskenään?

Tykkään harmaasta vanhasta ladosta, joka nykyään toimii savusaunaliiterinä. Seinustalla kukkii Lahjan karjalakodin tuliaisia 'tupakkikukka', suolta raahamani puu ja naapurista löytämäni kivimenfiiri.

Oven toisella puolella on aitan löydöksiä; paatipunkka, maitohinkki ja pääläri

. Nättimusiikkia!

Saanko esitellä; Herra Eurooppa ja Neiti Nina Weibull

En arvannutkaan, että kun syventyy ruusuihin vähän enemmän, niistä löytyy persoonia.

Työtovereiden lahjakortilla uskaltauduin nyt tutustumaan myös vähän 'herkempiin' ja jalostetuimpiin ruusuihin. Purin vanhan kesäkeittiön, joka on toiminut n. 25 vuotta tosi hyvin, mutta nyt ollut pois käytöstä usean vuoden. Niistä hirsistä olen rakennellut kaksi vähän parempaa penkkiä ruusutarhaani yrittäen noudattaa kirjojen ohjeita syvämultaisesta maasta ja kohopenkistä.

Oikeastaan oli hyvä, että taimitarhassa ei ollutkaan vaatimaani määrää noita 'ryhmä'- eli penkki (rabatt) eli tertturuusuja. Minulle tuli kolme ruusua lajissa Nina Weibull ja kolme Europeanaa. Siis hyvä kokeilla ihan muutamilla ruusuilla ensin, osaanko luoda niille sopivan kasvualustan ja selviävätkö ne talven yli. Vielä ne ovat kylläkin ruukuissaan, sillä niiden juurruttaminen on kesken. Ehkä syyskuussa vasta istutan ne maahan.

Osa ruukkutaimista kukki komeasti ruukuissaan ja sain tutustua niihin. Ja huomasin aika hauskoja luonteenpiirteitä niillä. Ensi alkuun oli vaikea niitä erottaa toisistaan, kumpikin varreltansa ja lehdykköinensä samannäköisiä, moninkertaisesti kukkivia punaisia ruusuja, tuskin tuoksuvatkaan paljoa. Sitten tulivat erot pikku hiljaa esiin.

Siis tässä Nina Weibull. Se ei ole niin 'terttuisa' kuin kaverinsa. Se nostaa kukan terälehdet kohti taivasta, pysyy pytyssä selkä suorana kuten ylpeän kauniin naisen sopii. Kauan kukkiva tummahkon punainen ja samenttinen (kuva liian aurinkoinen). Tämä ruusu on Poulsenin sukua, laji merkitty rekisteriin ja koulittu Tanskassa 1962, floribundaruusuja.

Minä sain huutonetin kautta mukavan penkkiruusuista kertovan kirjan Rabattrosor, Lars-Åke Gustavsson, mistä näitä tietoja poimin. Nyt en muista mistä kirjasta poimin erään hauskan tarinan tämän ruusunkasvattajasuvun neitokaisesta, joka pyöräili Lontoon vilkkaassa liikenteessä ajaen päin Stop-merkkiä. Poliisi nappasi hänet siitä ja alkoi kirjoittaa sakkolappua nimeä kysyen. Kun poliisi kuuli nimen Poulsen, hän kysyi oitis, onko kyseessä ruusuperheen sukua. Tyttö myönsi olevansa samaa sukua. Poliisi repi sakkolapun ja alkoi kertomaan hänelle ruusuharrastuksestaan.

Toinen ruusu on yhtä komeakukkainen, ehkä enemmän sarjassa kukkiva, mutta kukkatertut nuokahtelevat uhkaavan raskaana. Myös kukan terälehdet painuvat alaspäin. Siis tämän ruusun oikea nimi ei ole mikään Herra Eurooppa, vaan Europeana, jonka pitäisi olla kestäviä ja siksi myös suosittuja penkkiruusuja. Minusta oli vain niin hauskaa tuo Eurooppaan viittaava nimi ja nuokahtelevan nöyrä olemus, kun Eurooppa osin on vähän muutenkin polvillaan rahamarkkinoittensa vuoksi.

Nyt en löytänyt Europeanan sukuhaaraa tai historiasta enempää. Toinen kerta. Mutta toivokaamme näille kauniille kumppanuksille hyvää talvea ja sietokykyä sekä viihtyvyyttä penkissäni!

Ps. 2016 vuoden tieto: Nämä ruusut kukkivat komeasti pari kesää. Sitten ne pikkuhiljaa kuihtuivat pois. En osannut hoitaa ja tarpeeksi niitä lannoittaa. Osasyynä vähän tämä kyseenalainen vyöhyke ja säätilat. Voisin joskus yrittää uudestaan. Yhdestä  ruusuun juurutetusta juuresta (ei ollut omajuurisia) on kasvamassa jokin ruusu, mutta en vieläkään mikä se on. Ei ole kukkinut vielä. 

Tähän voisi sopia kelttiläinen laulu 'Beautiful celtic song about a mystical red flower'