Nyt sen keksin!!

Minua on alkanut risomaan nuo halvat ja enemmän kalliit aurinkokennovalaisimet. Ne ovat hauskoja niin kauan kuin kestävät. Eivätkä ne kestä kauaa! En ainakaan minä osaa niitä korjailla, jos siikseen tulee. 

Toinen juttu, joka minun silmääni on alkanut pikkuisen häiritsemään, on nuo kylttini puutarhassa. Ja varsinkin ne, jotka olen kyhännyt aivan avoimia puutarhapäiviä varten. Nehän saisivat olla enemmänkin näkyvillä, sillä usein kahvila-asiakkaani kuitenkin kyselevät perennoiden nimiä. Minähän olen rustannut noita kylttejä vähän niin ja näin, mitä olen kerennyt ja aivan kierrätysmateriaaliaalista, jopa pahvinpalasia käyttäen.

Nyt jotakin naksahti keväthurmiollisissa aivoissani. Poimin kaikki kennolamput yhteen, irrotin niistä akkuosan ja kas! Minullahan on siinä valmiina oivia ja kestäviä muovipuikkoja suoraan terävine päineen maahan iskettäviksi. 

Akkuosia vähän epäilin, tokko ne ihan jätepussiin voisi laittaa. Kävinkin naapurissa niitä kysymässä, josko laitan ne kaikki ongelmajätteisiin. Isäntä innostui ottamaan ne vastaan ja kyhää niistä jotakin ihmeellistä, hän kun on Pelle Pelottoman kaltainen keksijä. 

Netistä löysin kyllä, että aurinkokennoakut ovat ongelmajätettä, niin pieniä vaikka ne ovat!!

Sitten kipusin navetan vintille, josta löysin vanhaa muovimattoa. Siitä leikkelin palasen kokeeksi.

Ja HEUREKA! Nyt minulla on olosuhteisiin nähden paras mahdollinen kyltti! Kierrätysmateriaaleista.

 

Suon tämän idean mielelläni muillekin käyttöön. Tuon kantaosan leikkasin sen verran, että se on mukava taivuttaa tuohon kuppiinsa.

Tosin nyt täytyy kokeilla, mitä pelkkä tussi tykkää muovilla olla ja miten se säilyy ulkona auringossa. Sehän ei haittaa, jos se haalistuu. Sitä voi aina vahvistella. Mutta en tiedä kuinka pian se muuttuu näkymättömäksi. Laitan tuon kyltin pikimmiten ulos ja seuraan tilannetta.

Cheek - Kaikki hyvin on!

Kevätahava on ruusuille pahasta!

Näillä ruusuilla en tarkoita niinkään kotoisia luonnonruusuja ja esim. juhannusruusun sukulaisia, mutta vähän arempia ruusuja, kuten ritausma ja vyöhykkeen III ruusut, jotka kyllä menestyvät minullakin (vyöhyke V), jos niitä hyvin hoidan ja otan olosuhteet huomioon.

Jos ruusunjuuri onkin selvinnyt talvesta, nyt kevätauringon ja -tuulen kuivassa ahavassa on ruusunvarret vaarassa. Jo viime keväänä kiiruhdin peittämään maaliskuussa jo pienempiä ja arimpia ruusuntaimia kaikennäköisellä varustuksella säkeistä ja pahvilaatikoista pitäen. Nyt olen niitä kannellut pellolle niiden turvaksi, mutta myös kannellut pois, kun on satanut. 

Kun liityin mukaan Kanadalaisten ruusujen koeviljelykseen, olen ikään kuin hyvällä kurssilla  tiedon annissa. Koskisen Jorma (eräänä kokeen vetäjänä) sieltä antaa meille ilmaiseksi neuvojaan ja tähän alle sain luvan kopioida hänen neuvonsa tätä kevään ahavaa vastaan ja myös tiedon siitä, miksi on syytä peitellä joitakin ruusuja. Siis miksi jo voimallisen näköinen ruusunoksa kuitenkin kuolee kesän korvilla?  Kiitos Jormalle!

Ahava

Aurinko alkaa paistaa, päivälämpötilat nousevat suojaisissa paikoissa reilusti plussan puolelle, mutta yöllä voi vielä olla kymmenen astetta pakkasta. Viimeinen ja usein suurin uhka ruusujen talvenkestolle on kevätahava, auringon ja tuulen kuivattava yhteisvaikutus. Päinvastoin kuin joskus luullaan, ruusut selviävät usein kovista pakkasista, vaikka se heikentää niitä. Kovien pakkasten kuivattamat versot ovat kuitenkin alttiita kevätauringolle, joka kuivattaa niitä lisää. Alkutalven pitkän ja lumettoman pakkasjakson jälkeen ruusut ovat tänä keväänä erityisen arkoja tuulen ja kevätauringon vaikutukselle. Vaikein aika on juuri nyt edessä.

Suojaisessa lämpimässä paikassa versot alkavat elää, mutta maa on vielä jäässä. Versot alkavat niissä olevan vararavinnon turvin hengittää ja silmut kasvaa ja turvota. Kun ruusu ei kykene juuriston avulla imemään jäätyneestä maasta vettä, saattavat versot kuolla janoon. Usein tämä tapahtuu aivan viime metreillä, juuri ennen kuin maa sulaa ja kasvukausi alkaa. Moni menehtynyt verso ei kuollutkaan kovien pakkasten aikaan, vaan viikkoa ennen kuin maa suli.

Olen itsekin joskus käynyt varhain keväällä tutkimassa versoja ja todennut, että ei näytä pahalta, useimmat ovat hyväkuntoisen näköisiä. Olen raaputtanut kärjestä vähän kuorta ja todennut että vihreä nilakerros on kuoren alla elossa, joten verso on hengissä. Sitten kuitenkin paria viikkoa myöhemmin, juuri kun silmujen olisi pitänyt puhjeta, verso onkin äkkiä selittämättömästä syystä ruskistunut ja kuivunut kokoon. Se on silloin kuollut ahavan vaikutuksesta janoon.

Ahava ei vaivaa kotimaisia luonnon- ja perinneruusuja, ei juhannus- eikä valamonruusua. Ahava ei myöskään yhtä usein iske matalakasvuisiin ruusuihin, joiden versot ovat alempana varjossa ja turvassa. Sen sijaan ruusut, varsinkin uudelleen kukkivat pensasruusut, joiden edellisvuotiset vuosiversot ovat 75-150 cm korkeita, ovat alttiina kevätauringon porotukselle, varsinkin avoimilla paikoilla. Erityisen vaarallisia ovat seinänvierustat, jotka päivisin lämpenevät kevätauringossa. Aikainen päivälämpö keväällä ei suojele ruusuja, vaan voi tappaa ne, jos maa on jäässä.

Kotikonsteja on vain kaksi: varjostus ja kastelu. Varjostusta tarvitaan aiemmin, uhanalaiset lajikkeet tulisi peittää viimeistään nyt. Melkein mikä tahansa käy, mutta parhaita ovat hengittävät materiaalit kuten säkkikangas ja kaupoissa myytävä varjostuskangas. Tiiviimpikin materiaali käy, mutta on huolehdittava, ettei siitä tule ilmatiivis. Vain auringonpuolen varjostaminen riittää. Pohjoisen puolelta peite on hyvä jättää avoimeksi, tai ainakin raolleen. Jotkut ruusulajikkeet ovat arempia kevätauringolla kuin havukasvit, joita meillä osataan jo keväisin varjostaa.

Toinen konsti on kastelu. Kun pintalumi ja -jää ovat jo sulaneet, mutta maa on syvemmältä vielä jäässä, voi ruusuja alkaa kastella. Huoneenlämmin vesi sulattaa tietysti nopeammin, mutta mikä tahansa kasteluvesi sulattaa vähitellen jäätä ja routaa. Lisäksi kevätkastelu auttaa ruusun vesitasapainoa talven jäljiltä muutenkin. Jotkut sekoittavat 10 litran kannuun edellisenä päivänä 3 dl kakkarakeita, joiden annetaan sulaa yön yli. Vettä sekoitetaan aamulla voimakkaasti. Kastelu tehdään aamupäivällä, kun lämpötila on noussut reilusti plussan puolelle eikä yöksi ole enää luvassa pakkasta. Lantaveden sanotaan vauhdittavan varsinkin uudelleen kukkivien pensaiden kasvuunlähtöä.

Onneksi kanadalaiset ruusut kestävät yleensä kevätaurinkoa melko hyvin, mutta korkeaversoisia pilari- ja köynnösruusuja jotkut varjostavat, ainakin I–II-vyöhykkeillä. Tilanne on pahimmillaan silloin kun päivisin auringossa seinän vieressä on 10 astetta lämmintä ja öisin 10 astetta pakkasta. Ruusut, joiden versot ovat puna- tai kanelinruskeita, tuntuvat olevan paremmin turvassa, mutta korkeakasvuiset ruusut, joiden versot säilyvät vihertävinä tai vihertävän ruskeina, ovat eniten vaarassa. Runsaspiikkiset versot kuten tarhakurttu-, tarhapimpinella- ja tarhaharisoninruusut selviävät yleensä paremmin.

Kirjoitin tämän oikeastaan niille, jotka kasvattavat paljon muitakin kuin kanadanruusuja. Tämä pakkastalvi oli ankara ja tänä keväänä ruusut ovat erityisen haavoittuvaisia kevätauringon paisteelle. Aurinkosuojan poistamisella ei keväällä ole mikään kiire, kunhan vain ilmankierrosta huolehditaan. Liian varhain tehty poisto on vaarallisempi kuin pidempään jätetty varjostus. Hyvin paahteisilla paikoilla tulee varmistua siitä, että maa on ainakin 20 cm syvyydeltä sulaa.

Adele- Rolling in deep!

Metsätontun kukkamaalauksia

Eräs blogilukijani, Ticoliina, muistutti kommentissaan, että hän oli jossakin nähnyt minunkin omia maalauksiani. Kiitos hänelle huomiosta! Jospa tämä sivu sysäisi minua taas maalausten pariin. Pysähtyä jonkin tällaisen työn ääreen unohtuu kaikki muu maailma ja mieli vahvistuu.

Nyt kun lumi vielä peittää puutarhan, voisin kaivaakin noita maalauksiani tähän. Pidin viimeisen näyttelyn Hyvinkäällä lopputalvesta vuonna 2014. Joten tähän tuon niitä töitä, joista osa on jo maailmalla ja loputkin siellä vielä ystäväni varastossa. 

Villiruusu

Valkovuokko

Akilleija

Juhannusruusu

Unikko

Minette

Kiimingin ruusu

Yksi ruusu on kasvanut laaksossa - Tapio Rautavaara

Esittävä kasvitaide - Jouni Pajavuori

Haluaisin tuoda täällä esiin nykyisiä taiteilijoita. Sellaisia, jotka tuovat esiin herkkää esittävää taidetta ja varsinkin kukkataidetta. Pitäydyn näin ruusutarha-ideani puitteissa.

Itse kävin Taidekouluopintoni 1970-luvulla, jolloin oli pinnalla ei-esittävä taide. Minulle, joka tavoittelin viivan ja muodon hallintaa, syntyi joskus epäillys ei-esitettävästä taiteesta: - Pystyvätkö he kaikki luomaan todellista viivaa ja esittävää taidetta esim. ihmisestä? Eräs tällainen taiteilijaystäväni, joka teki hyvin symbolista ei-esittävää taidetta, yllätti sitten meidät kaikki pitämällä näyttelyn, jossa hän oli piirtänyt ihmisiä hyvin herkillä ja kauniilla viivalla.

Tulinkin siihen tulokseen, että ei-esittävä taide räjäytti luovuuden voimaa uudella tavalla. Vanha piti kumota ja se tapahtui rajulla tavalla. Silloin tiettyyn asuntorakentamiseen ja uusiin suuriin tiloihin usein ei-esittävä istui hyvin. Ryijyt, gobelliinit ja romanttiset 'markkinataulut' joutuivat aika raa'asti syrjään.

En pärjännyt taidekoulussa niissä yrityksissä, joissa pyrin luomaan ei-esittävää taidetta. Myönnän, että silloisessa taloudellisessa ahdingossa minulla oli välillä käyttää vain kolmea väriputkiloa; valkoinen, napolin keltainen ja persian sininen. Siitä syntyi ensimmäinen öljyvärityöni!  Pikkuhiljaa ostelin lisää värejä. Nopeassa skitsipiirtämisessä pärjäsin, jopa paremmin kuin monet muut, mutta sille ei juuri arvoa annettu.

Tämä taiteellisesta koulutuksesta silloin. Ja huomasin nyt esille nostettavan taiteilijan Jouni Pajavuoren käyneen läpi vähän samankaltaisia kokemuksia. Hän kertoo blogissaan näin:

Synnyin Suomessa, Janakkalassa 1969. Opiskelin Kankaanpään Taidekoulussa 1994-1998 luvulla. Minun aikaisemmat maalaukset olivat realistisia. Taidekoulun vaikutuksesta syntyi minun ei-esittävä kausi, jossa oli omat ristiriitansa, koska ihanteet maalaustaiteeseen tulevat kauempaa mm. Rembrandt, Ilja Repin Ja Ivan Aivazovski. Aloin kaipaamaan uudestaan klassillista tapaa . Joten olikin luonnollista siirtyä realistiseen taiteeseen takaisin. Tällä hetkellä asun ja työskentelen Hämeenlinnassa. 

Kävisikö tuleville vuosikymmenille siten kuin musiikkia tekevä isäni joskus povasi? Romanttinen kausi tulee vielä takaisin. Minullakin on hyvin vankka tunne, että tulevina aikoina tarvitsemme hyvin paljon kauneutta ympärillemme. Romantiikka tulee takaisin ja toivon melankolia.

Ihastuin Jounin töihin. Minusta niissä hehkuu romanttinen viiva ja utuiset värit! Jotakin soljuu kuin virta, joka välillä jäätyen pysähtyy, varsinkin tässä talvisessa maalauksessa. Kuitenkin voima uhkuu piilossa puhjetakseen jälleen. Se ei ole rokkia vaan se on sinfoniaa, parhaassa tapauksessa suomalaista kansansävelmää suruineen ja iloineen. Vaikka työt ovat joskus valokuvauksellisia, niissä näkyy voimakkaasti käden ja siveltimen jälki.

Finland's Nature in Autumn & Finnish Folk Song "Röntyskät" (Kardemimmit)

Toukoniitty, Ruusunlehti ja Suomen Ruususeura

Tuossa ylhäällä otsikossa kolme hurmaavaa asiaa! Seura, lehti ja itse ruusu!

Olen iloinen, että löysin Suomen Ruususeuran ja sitä kautta saan kannesta kanteen aina lukemani Ruusunlehden (alhaalla kuvassa). Uusimman lehden kansikuvassa on eräs löytöruusuista suosikkini, Rosa 'Toukoniitty'. 

Huomata voi, että olen oppinut kirjoittamaan ruusun nimetkin oikein. Siltikin, vaikka neuvotaan, että tekstissä ruusujen nimet kuten hansaruusu tai valamonruusu kirjoitetaan pienellä ilman latinalaista nimeä, niin otan omaan blogiini oikeudeksi kirjoittaa Valamonruusu ja esim. Toukoniitty isolla ja ilman heittomerkkejä, kuten pitäisi. Suotakoon anteeksi tämä! Kirjoitetaanhan usein Sinä-sanakin isolla, kun halutaan kunnioittaa toista, vaikka se on kieliopin vastaista. Kunnioitan ruusuja ja varsinkin Suomen löytöruusuja, joten kirjoitan ne isolla sen vuoksi. Aika hyvä perustelu, eikö totta? Siis samoin kirjoitan omaan tekstiini myös Juhannusruusu, vaikka virallisesti se on väärin. Ruusujen nimien oikeinkirjoituksesta oli hyvä artikkeli edellisessä Ruusulehdessä 3/2015. 

Eipä silti. Olen saanut satikutia myös siitä, että äidinkieleni kirjoitustyylissäni on aika kehnoa ja joskus jopa monimutkaista. Pöh! En jaksa aina tonkia tekstiä läpi enkä järjellä miettiä. Kun kuitenkin, käytän blogia etupäässä tunteiden, ajatusteni ja oivallusteni purkamiseen.

Ruusulehti on minulle todella tärkeä. Olen tilannut niistä jopa vanhoja numeroita, joista olen löytänyt paljon sellaistakin tietoa, mitä suuremmissa tietokirjoissa ei ole.

Kolmas iloinen asia oli, että Rosa 'Toukoniitty' julistettiin tämän vuoden 2016 nimikkoruusuksi. Kun selailin aikoinani Pirjo Raution Kauniit löytöruusut-kirjasta, ihastuin oitis tähän Toukoniittyyn, koska se erottui heti muista ruusuista tuon erikoisen kukkamuodon vuoksi. Nuo vaalean violetit terälehdet ovat jotenkin suorakaiteen muotoisia ja antavat aivan oman ilmeensä. Lehdet reunoistaan jotenkin taipuvat tuonne alas, josta tulee tuo muoto. Myös väri on aivan omansa. 

Minulla tuo lajike on vielä niin pieni, vasta 2-vuotias puutarhassani, mutta pari talvea jo hyvin säilynyt. Vaikka se ei ole vielä iso, niin kukkia on kuitenkin ollut mukavasti. Pikkuisen olen huolissani siitä sen vuoksi, että se on istutettu aika lähelle vaahteraa, joka ei vielä hirvittävän iso ole ja saattaa jopa menehtyä joku vuosi, koska siinä on runkovaurioita. Kuitenkin se kasvaessaan voi viedä voiman liian lähellä olevilta ruusuilta. Kerrotaan, että Toukoniitty tekee paljon juurivesoja, josta voisin levittää ruusua muuallekin. 

Toukoniitty-nimityshän tulee siitä, että ruusu on löydetty Toukoniittypuistosta Helsingissä. Kirjoittaja Ruusunlehdessä, Timo Saarimaa, toteaa sen olevan kanadalaisen blanda-villiruusun lajike. Vaikka hän ei yhdistä ruusua Bengt Schaliniin, niin mielessäni itse olen ajatellut siinäkin olevan Schalinin käden kosketusta. Toivon, että joku vuosi Toukoniittykin annettaisiin jonkun arvokkaan henkilön muistoksi ja omisi uuden nimen.

Tämä ruusu on siitäkin mukava, että siinä ei ole paljoa piikkejä ja se tekee suuria punaisia kiulukoita. Niitä en ole vielä maistanut.

Nyt vähän sydän kylmänä odottelen kevään merkkejä ja ruusujen kertomaa siitä, kuinka ne ovat tämän hankalan talven (varsinkin syystalven) kestäneet. Toivon, että kevät ei sulata lumia aivan äkkiä, sillä minun Toukoniittyni on paikalla, mihin paistaa kuuma kevätaurinko. Täytynee jollakin sitä vähän peitellä silloin.

Laskin, että minulla on 22 eri löytöruusua nimettynä. Joitakin outoja lajeja on tuotu minulle kasvatettavaksi ja tunnistettavaksi. Se on jännittävää.

KUUNTELE IHMEESSÄ TÄMÄ! IHMEELLISTÄ!

KHALIL DARWEISH ABU ADAM

Iloa vanhoista leluista!

Pojantyttärellä Malenalla oli pitkään hauskaa lorikoida kylpyhuoneen vanhassa ammeessa saunomisen yhteydessä. 

Nyt hän on pian 6 vuotta ja ilot ovat vähän muuttuneet. Saunomme usein yhdessä. Juttelemme lauteilla, valitsemme löylytuoksun ja nautiskelemme. Etupäässä nauraa ulvomme ja kikattelemme.

Löysin erään siivouksen yhteydessä ulkohuoneesta laatikon, jossa oli poikien vanhoja vesileluja. Olin varma, etteivät ne olleet kestäneet talven pakkasia, mutta ne eivät olleet moksiskaan. Ehkä muovilaatu olikin vähän parempaa luokkaa. Toinen niistä on vikisevä koira, toinen piipittelevä kala. Pari livertävää lintuakin löysin, niitä, joita turistirannoilla myydään.

Koira osoittautui tosi hauskaksi saunakaveriksi. Kun sen painaa lyttyyn ja työntää vesivatiin, se pikkuhiljaa imee itseensä vettä, pullistuu ja poksahtaa äärimmilleen. Arvata voi, jos vesi sattuu olemaan kylmää, ja saan sen kumikoiralta valtavan rupsun kanssa niskaani. Mitä enemmän kirkaisen, sitä enemmän pikkuneiti nauraa. Välillä tosin koira saa rupsutella kiukaallekin sitä vettä.

Kala täyttyy samoin vedellä, mutta sen suihku on hienojakoisempaa pihinää, mutta riemun silläkin saa esiin. Hauskaa riittää molemmin puolin. 

Välillä täytämme linnut vedellä, laitamme silmät kiinni ja kuvittelemme olevamme kuumana kesäpäivänä metsässä, missä linnut laulavat. Kilpaa meidän linnut laulavat mitä kauniimmin ja kyllä nautimme. 

Kerromme siinä istuessamme mukavia juttuja ja välillä pistämme lauluksi. Malena laulaa kaikki muistamansa laulut ja minä läpytän käsiä vesivadissa, niin että vesi loiskuu ympäriinsä. 

Kyllä siinä hiki tulee ja myöhemmin iltatoimien jälkeen ihana syvä uni.

Viimeisimmäksi löysin tämän vanhan Jukka-lelun junan. Se on kyllä niin kaunis, että voi olla vaikka lattiakoristeena!

Yhtä kuumaa voi olla joskus estraadillakin miljoonien ihmisten edessä. Tyttö joka sulkeutui aivan kotiinsa. Nyt tässä! Musiikki on iso voimavara!

Tämä laulaja kyllä itketti! 

Mitä olen ruusujen hoidosta oppinut?

Olen hoitanut ruusuja sen istutuksista asti nyt viisi vuotta, aivan ummikkona. Eri ruusulajeja on nyt noin 70-80. Kolme istutustainta olen menettänyt. Se ei ole paljon. Nyt on taas hankala talvi ruusuille, joten voin menettää joitakin lisää, kun sitä on niin hullu, että yrittää herkempiäkin täällä kasvattaa. 

Hyvin monenlaista neuvoa olen ruusujen hoidossa saanut ja hyvin monenlaista kirjaa olen lukenut.

Minun täytyy sanoa, että oikeastaan olen noudattanut hyvin paljon intuitiivista tietoani. Joskus tuntuu, että pensaat itse jopa kertovat minulle mitä ne tarvitsevat. 

Mutta tämän olen oikeasti oppinut:

1. Kastelu 

Kastelu on tärkeää istutusvaiheessa ja samana kesänä, jos on kuivaa. Sitä ei yleensä ole ollut! Isommat pensaat eivät tarvitse kastelua. Jos niitä kastelee, juuret harottavat enemmän ylhäällä, eivätkä ulotu syvemmälle maahan, missä esim. savi on jo kosteaa. Olen huomannut parin kolmen vuoden päästä, että oksat kasvavat vahvemmiksi eli juuret saavat jo savimaastakin paljon ravintoa ja nestettäkin. Nyt kuitenkin pitänee huomata, että minulla kasvaa enimmäkseen pimpinella-, villi-, ja löytöruusuja. 

Niitä ei tarvitse kastella. Mutta ryhmäruusut ovatkin sitten vähän eri asia. En puhu nyt niistä.

2. Lannoitus 

Juuri edellä mainitut ruusulajit eivät tarvitse muuta lannoitusta, kuin sen mitä nyt syksyllä heitän kourallisen tuhkaa ja kompostia juurien ympärille. Siitä ravinne liukenee pikkuhiljaa talven aikanakin jo syvemmälle. Ryhmäruusut ja esim. jalostetut ruusut tarvitsevat enemmän lannoitusta. Luonnonruusut tekevät vain oksia eivätkä kuki liiasta lannoituksesta.

Juhannusruusuni maakellarin katolla ilman kastelua kukkii joka kesä. 

3. Kukinta 

Kun puutarhassa on eri lajeja ruusupensaita, mm. myös rugosa- eli kurttulehtilajeja, se takaa sen, että aina on kukassa joku ruusuista. Pimpinellat kukkivat keskikesällä, rugosat loppukesästä, jopa syksyllä. Nyt on hyvä tietää, että on ruusuja, jotka kukkivat jopa samoihin versoihin. On myös paljon ruusuja, jotka kukkivat vain edelliskesällä kasvaneisiin versoihin. Opin itsekin, että varsi on varsi ja uusi verso kasvaa siihen vanhaan varteenkin. Laitan tähän luetteloa Suomen Ruusukirjasta, miten tuo kukinta on eri ryhmittymissä:

Uusiin versoihin kasvavat kukat:

- pimpinellaruusut (siis juhannusruusun sukulaiset tarhapimpinellaruusut)

- harisonin keltaiset ruusut ja sen muunnelmat

- Ristinummi

- neidonruusut (Mustiralanruusu)

- ranskanruusut ja kirkonruusut (Apteekkarinruusut, Olkkala, Valamonruusu)

- kartanoruusu mm. Onni

- damaskonruusut, sammalruusut

- suurin osa luonnonruusuista ja löytöruusuista, poikkeuksia on

Eli jos näitä ruusuja menet oksimaan tai leikkaamaan syksyllä, ne eivät kuki seuraavana kesänä. Tosin voi kuivia kiulukkaoksia leikata pois, kuten olen tehnyt mm. valamonruusulle, jolla niitä on paljon ja jotka eivät nytkään kypsyneet poimittaviksi.

Samoihin versoihin kasvattavat kukkia seuraavat lajit:

- yleensä kaikki tarhakurtturuusut, poikkeuksia on, kuten Agnes ja Ristinummi

- luonnonruusuista Toukoniitty ja Kanadanruusu kukkivat vanhoihin versoihinkin.

4.Tukeminen 

Koska minulla ruusut, varsinkin löytöruusut kasvavat yksittäisissä paikoissa, olen tarkkaan seurannut ruusujen käyttäytymistä kasvussa. Paljonko ne kasvavat pituutta ja kuinka maata myöten lamoavia ne ovat? Tukeminen kannattaa laittaa ajoissa, sillä työskentely pitkien ja lamoavien piikkioksien kanssa on hankalaa. Jos niitä on useampia aidanteena tien varressa, ne tuskin tarvitsevat mitään, varsinkaan rugosat. Niitä en olekaan tukenut juuri ollenkaan.

Mutta esim. Onnen kanssa en olisi selvinnyt ilman tukea. Samoin olen tukenut Olkkalan, kirkonruusun, Tarja Halosen ja  Herttoniemen. Pimpinellaruusuista olen tukenut jo nyt kahden vuoden jälkeen Linnanmäen ja Kiiminginruusut. Teresanruusun oksat ovat kovin hentoja, joten silläkin on tuki vanhasta puutarhapöydän rautakehikosta. Myös Sointu-ruusun tuin, koska sen kasvu on voimakkaampaa kuin muiden rugosaruusulajien. Samoin olen tukenut Ilo-ruusun. Olen huomannut, että ne innostuvat tuen kera kasvamaankin korkeutta ja ovat näyttäviä muiden pensaiden yläpuolella.  

Orjanruusulle, Keijuruusulle ja Valamonruusulle olen laittanut harmaista laudoista pientä aitaa tueksi. Samoin Mustialanruusulle. Näin on helpompi kulkea ruohonleikkurin kanssa, eivätkä oksat takerru kiinni.

Tämäkin oksa tarttui aina housunlahekeeseen.

Vielä jäyhean näköinen tuki Olkkalalla, mutta odotas...

5. Kevätsuojaus

Olen oppinut, että juuri kevätahava, kun lumi on vielä maassa, on paha varsinkin pienille taimille. Niitä olen suojannut jopa reijitetyillä pahvilaatikoilla. Aurinko saattaa poltteellaan ja pakkanen yöllä vaurioittaa niitä. Luulisin että valkoinen pakkasharsokin suojaa. Olen sitäkin käyttänyt. 

Eräs puutarhuri antoi neuvon, että myös seinänvierustoilla kasvaville pitkille köynnösruusuille kannattaa myös antaa peite kevättalvella, säkkikangas on hyvä, jotta aurinko ei polta alkavia versoja pilalle. Sitäkin olen noudattanut.

6. Jutteleminen 

Tämä on tärkeä! Ruusu on elollinen olio. Ihan kuin ihminen ja eläin tarvitsevat huomiota ja rakkautta, niin tekevät kasvitkin. Juttelussa hengität ruusuille myös tärkeää eliksiiriä, josta ne tykkäävät. Ennen kaikkea hyödyllinen bioenergia syntyy kaiken yhteistyöstä. 

Näin näkisin, että myös ihastelevat vieraat kulkemassa ruusujen ympärillä ovat hyvin tärkeäitä!

JUTTA JEW  JA TALVEN RUUSU!  Ihana!