maanantai 4. kesäkuuta 2012

Matka Bulgariaan 3 - Vihdoinkin Ruusulaakso!

Sofiasta alkoi oman bussin matka Ruusulaaksoon, The valley of the Rose. Ruusulaakso sijaitsee Sofiasta itään kahden vuorijonon välisessä suppilossa, jonka vaikutuksesta siellä maaperä, ilmasto ja sopivat sateen luovat ruusuille hyvät olosuhteet. Alue on noin 3300 neliökilometrin laajuinen alue, leveydeltään noin 40 km, pituudeltaan enemmän.

Meidän matkaetappimme ja keskinen oleskelupaikkamme oli siellä Kaloferin kaupunkiin, jossa oli Nikolai Tsutsovin Majatalo (kerron siitä myöhemmin lisää). Matkaa sinne Sofiasta oli 160 km.

Tie nousi ylös, ylös. Ylitimme vuoristoa ja saavuimme alas noin 500 metrin vuorten ympäröimälle ylänköalueelle, missä ruusuviljelykset alkoivat laajoina alueina. Vaaleanpunaiset ruusunkukinnot olivat juuri alkaneet aueta siellä.

Sofiasta lähtiessämme kohtasimme myrskyn, joka riepotti puita ja nostatti irtainta maasta. Kun saavuimme laaksoon, saatoimme raottaa ikkunaa. Sieraimiini tulvahti ihana ruusun tuoksu, Rosa Damascena. Nimittäin vain sitä lajia siellä viljellään. On tutkittu, että juuri siitä on saatavilla se rikkain ja runsain ruusuöljy, jota käytetään useimpien kuuluisien (kuten Joy) parfyymien pohjatuoksuna. Täällä tuotetaan 70 prosenttia koko maailman ruusuöljystä.



Päämme pyöri ikkunasta ikkunaan ihmettelemään ruusuviljelyksien laajuutta. Aloin pikkuhiljaa ymmärtää mitä on Ruusulaakso. Ruusuja siellä on viljelty roomalaisten ja traakkien ajoilta asti. Kuten viinejäkin, joita on viety sieltä ympäri maailmaa jo 2500 vuotta sitten.


Saavuimme Kaloferin pieneen kaupunkiin, asukkaita noin 3600, yksi niistä, joita neuvostovallan aikana ei 'tuhottu' vaan pyrittiin suojelemaan ja uudistamaan. Se sijaitsee vuolaana virtaavan vuoristojoen varrella, kuuluu luonnonsuojelualueeseen ja vaeltajien reiteille. Kylässä kiekuvat kukot vahtien kanaloitaan. Vuohia ja lampaita kuljetetaan vuoristoniityille ja lehmiäkin. Koirat kuljeskelevat vapaina ja ketään häiritsemättä. Aamuisin kello viisi ruusunviljelijät nousevat poimimaan ruusujaan.

Olo tuntui turvalliselta ja kotoisalta Istanbulin ja Sofian jälkeen. Ja kaikkialla tuoksuivat ruusut! Aah!

Tässä lisää maisemia ja bulgarialaista musiikkia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen kommenteista!