perjantai 8. kesäkuuta 2012

Ihmeellinen Rosa Damascena

Kerron ihan omassa sarjassaan tästä ihmeellisestä ruususta, johon vartta vasten lähdin tutustumaan Bulgarian Ruusulaaksoon. Kuvassa ruusu lämmittää omaa kämmentäni.


Siellä kerrottiin, että vaikka on etsitty ja tutkittu, ei ole löydetty toista ruusua, joka eteerisiltä öljyiltään olisi yhtä vahva ja antoisa kuin juuri tämä laji, rosa damascena. Se on sitkeä ja kestävä, vaikka silläkin on omat vihollisensa itikoista salakavaliin varren sisään kaivautuviin. Laakso on antelias sateista, sillä kuivuutta tämä ruusu ei kovin kestäisi. Ja ukkosmyrskyn iskemistä sentin vahvuisista rakeistakin se selvisi, vaikka majatalon isäntä suri jo suurtakin menetystä.

Tällä ruusulla on monta tarinaa, ja yhden kerron tässä. 

Kerrotaan, että ruusu kulkeutui laaksoon Syyriasta 400 vuotta sitten, ehkä aikaisemminkin jo. Sitä kutsuttiin alussa Kazanlakin ruusuksi, paikka joka on vieläkin keskeinen Ruusulaaksossa. Siellä emme ehtineet vierailla.

"Tuolloin Syyrian Damaskuksessa rikkaan kauppiaan puutarhassa kasvoi kauniita vaaleanpunaisia tuoksuvia ruusuja. Joka aamu kauppiaan kaunis tytär meni puutarhaan herättämään suudelmillaan ruusunnuppuja auki. Samalla hän kuiskaili niille kauniita sanoja.

Eräänä päivänä saapui nuori mies karavaanin kera kauppiaan luo. Hän oli tullut sinne kaukaa pohjoisten vuorien takaa. Taitavasti hän oli ohjannut karavaanin erämaiden läpi tänne etelän lämpöön. Hänen hiuksissaan oli kypsän viljapellon värit ja hänen silmissään vuoristojärvien sini. Kun kauppiaan kaunis tytär näki hänet, hän ymmärsi heti, että oli tavannut unelmiensa ja kaipuunsa kohteen.

Kauppias piti kovasti nuoresta miehestä ja tarjosi hänelle parhaansa talossaan, mutta tytär antoi hänelle parhaimman lahjan. Tytär ymmärsi ettei voisi lähteä miehen mukaan, mutta hän ojensi tälle ruusun, suuteli sitä ja sanoi: - Minä en voi tulla kanssasi, mutta tämän ruusun ja suudelmien mukana voin antaa rakkauteni mukaasi.  Joka kevät tämä ruusu kukkii sinulle ja antaa sinulle rakkauteni. Hyvästi...

Nuori mies otti ruusun ja hoiti sitä koko pitkän matkan ajan kotiinsa Bulgarian laaksoon saakka, missä hän istutti sen maahan. Rakkaudella hän hoiti sitä. 

Kerrotaan, että tuosta ruususta syntyi rosa damascena, usein Kazanlakin ruusuksi nimetty. Pian ruusu nimettiin myös ruusujen kuningattareksi ja siitä tuli maailman kuulu ruusujen joukossa."


Nyt olisi lie tarve viedä samaa ruusua Syyrian onnettomien pihamaalle kukkimaan ja parantamaan heidän kipeitä sielujaan ja fyysisiä haavojaan. Rauhaa sinne toivottaen!

Tarina on kauniin surullinen, siis miksei joskus ruusukin itkisi 'The weeping Rose'.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti