tiistai 4. syyskuuta 2012

Kalakaunottaren kotirannalla


Pyysin ystäviäni nimipäiväkahville aika erikoiseen paikkaan. Latvalammen ojassa on monta koskea ja yksi niistä Kelliinin koskialue. Siellä joimme kahvit ja makoisat tortut.

Mutta sitä ennen ihastelimme puronvartta koskineen, suvantoineen, kotkansiipineen ja lähteineen. Siinä purossa asuu aivan oma kalakanta, purotaimen, jonka nimeän 'kaunottareksi'. Niin kaunis se kala on hohtavan punaisine kylkipilkkuineen. Ja maukas on sen liha. Olen maistanut.

Tämä kuva on Riistan- ja kalantutkimussivustolta. Muistelen, että se purotaimen mitä olen nähnyt täällä olisi selvempi noiden punaisten pilkkujen kanssa, niitä oli vain keskellä muutama, ehkä kolme, tosi koreasti.

Miten on mahdollista, että tämä vanha kalakanta, tämä kaunotar on yhä elossa pienoisessa purossa, minkä vettä on suo-ojitukset ja metsänlannoitus runnelleet puhumattakaan kuivista kesistä tai kalastuksesta. Ihminen ja saukko niistä pahimmat. Taustalla on kyllä joukko kalamiehiäkin, jotka arvostavat tämän oman lajin olemassaoloa ja pyrkivät suojelemaan sitä. Onneksi.

Tässä kuvia tuon kaunottaren kotivesiltä. En voinut olla niitä laittamatta. Mitä tekemistä kaloilla on sitten ruusujen kanssa? On. Purotaimen on kalojen ruusu siinä kuin ruusu on kukkien kuningatar.



Tässä eräs purotaimenen pelastaja; runsaat lähteet purouoman reunoilla. Mekin löysimme niitä kolme aivan lähekkäin. Lähdevesi pitää purovedenkin puhtaana.

Vähän erikoisempi sammal; kynsisammal?

Nimesimme tämän kiven meteoriitiksi.

Yksi juttu minua on aina harmittanut. Tykkäisin laittaa musiikkia taustalle, kun lukee ja katsoo kuvia. Sitä en ole oppinut. Tähän kuuluisi olla puron omaa musiikkia...


3 kommenttia:

  1. Ei ole kynsisammal. Kuvan perusteella näyttäisi sulkasammalelta.

    VastaaPoista
  2. Niin taisi ystävänikin sanoa ehdolle...en ollut koskaan nähnyt ennen tällaista sammalta. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Eräs kalastaja, joka nykyään kulkee silmä tarkkana tuota puron vartta suojelu mielessä kalankin puolesta, kertoi, että hän kerran laski noita punaisia pilkkuja kyljessä. Niitä oli 18 kummassakin kyljessä.

    VastaaPoista