tiistai 9. huhtikuuta 2013

Ristiriitaista olotilaa

Aurinko porottaa täydeltä terältä ja muistuttaa likaisista ikkunoista ja pölyisistä paikoista. Mutta kun eihän sisällä voi olla tällaisina päivinä. Ja mitä siellä ulkona sitten, kun lunta ja jäätä on niin hurjasti joka paikassa.
Ei aina jaksa hangille hiihtämäänkään lähteä, kun sormet syyhyää muuta. Miten tämä tuntuu niin keljulta?

Mukavaa oli kuitenkin touhuta pikku Ruusunnuppuni kanssa. Häneltä ei ilo ja puhti sammu. Kun vain jaksaa perässä juosta. Tehtiin jääprinsessa ja -prinssi. Tehtiin jääkissakin viiksineen. Kauniita muodostelmia tuo sää nyt tekeekin katoille. Piti käydä naapurissakin niitä ihailemassa. 



Useat bloggarit suunnittelevat kamalasti kesää ja kaikkea mukavaa! Tässä esimerkiksi Anun sivuilta puutarhabloggarien yhteinen retki Särkän Taimitarhaan. Harmittaa kun tässä vieressä olen. Kalenterissani kun on toinenkin retki sille päivälle. Karoliinan puutarhasta löytyy vinkkejä kesän puutarhamatkakohteisiin tässä.
Ja metsätonttukin vaihtaa rooliasukseen Ruusumuorin Kesäkahvilaansa. Suunnitteilla on myös pieni kirppisaitta. Tässä linkki siihen, ei vielä kirppisaittaan vaan tilanteeseen missä ollaan menossa.

Ollaan kärsivällisiä! Pian päästään kunnon hommiin!

Keväälle! Odotan sua...reipas Finlanders

2 kommenttia:

  1. Hehheh, kun nyt kuvaa katsoo, niin näyttävät nuo kuninkaalliset vähän yhtä kiukkuisilta kuin tekijänsäkin. Ihmekö jos pikkuinen katseli niitä vähän pitkään. Nämä on näitä piilotajunnallisia asenteita.

    VastaaPoista
  2. Hauskoja lumijuttuja :) Komiat kuninkaalliset ja tuo kissa on ihan ehdoton, kurnau.
    Lumi alkaa täälläkin jo sulaa ja piha on niin ruma kuin se yleensä osaa olla mutta eiköhän muutaman viikon sisällä jo helpota kun päästään harvalla ja kottikärryillä hommimaan.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!