Tuuti lullaa...

Minulla on rugosa-ryhmän ruusuja ehkä 16 eri lajia, jotka ovat tarhassani  vielä niin pieniä, että suojella täytyy. Kuin lapsia peittää vuoteeseen. Tuhkaa ja kompostia annoin niillekin hennosti juurelle. Juttelin niille mukavia ja toivotin hyvää talviunta. Kun pakkanen jo kopristi maan pintaa, kävin naapurin isännän puheilla, jos saisin tien laidasta leikellä kuusen oksia. Hän tuumasi, että on aikeisssa muutenkin tuota metsää harventaa, joten kyllä passasi.

Siitä kannoin isot sylit kuusenhavuja pienten peitoksi. Jos kaikki nuo selviävät talvesta, voin laskea tarhani pensaslajeiksi jo yli 60. Laskin että samaiseen tarhaan mahtuu vielä ehkä 10 pensasta, mutta joillekin lajeille olen löytänyt muualtakin pihalta suojasia paikkoja. Eikä se tila vielä siihen lopu. Tila on hyvä, mutta tietää aina myös enemmän työtä. Täytyy vain suunnitella polkua siellä toisin, sekä kumppanikasveja sopivasti väliin, sellaisia, jotka voittavat rikkaruohot helpommasti.

Näinkin tuon työn jälkeen unta, että synnytin lapsen. Ihmeellisen lapsen, josta olin vähän huolissanikin. Se kun alkoi puhumaan aika pian, nousi pian myös kävelemään. Aivan liian pian. En ehkä ehdi ideoitteni perään niiden tulvalta. Minulle lapsi on aina tietänyt luovaa voimaa. Synnytystä kun on niin monenlaista.

Myös yhden 'haitallisesti' jalostetun ruusun olen hoitanut parhaan kykyni mukaan. Joskus lupailin itselleni, että en noita 'hienoja' talviarkoja ruusuja sitten hanki. Mutta tuo Jussi on vienyt sydämeni. Eli ruusu nimeltä John Davies, jota edellä olen esitellyt. Pitäähän jotain prameaa olla, kun muuten pihani on aika junttilaisen yksinkertainen harmauksineen! Etsimällä ja komuamalla kauppoja viimein löysin sille sopivaa peitettä. Tosin olen laittanut sen tukirimojen päälle siten, että sinne pääsee ilmaakin, Ehkä tuonnempana laitan sitä paremmin kiinni. Nyt uskon, että se tarvitseekin vähän nokkaansa pohjoista pakkasta sopeutuakseen paremmin. Hyvää unta sinullekin, Jussiseni!

Carolan tuutulaulu on niin kaunis!! Tästä voin sitä kuunnella silloin tällöin.

Hyvää talventuloa kaikille lukijoilleni!

Nyt voisi olla aikaa enemmän itse ruusutarinoillekin jälleen.

Ruustinna-ruusulle kirkontorni tueksi

Olipas mukava taas askarrella tuolla pihalla. Suunnitella (piirustukset tosin tein jo päässäni ja paperilla), sahailla ja pojalta lahjaksi saamallani porakoneella työnnellä ruuveja. Oli siinä minulla kaverikin apuna.

Kun on heinäseipäitä, jotka ovat vänkkyröitä ja vääriä, niin ei ole helppoa saada suoria kulmia, mutta ei ole tarkoituskaan. Luovaan hulluuteen kuuluu myös pieni leväperäisyys. Mittakeppiä ei ole mukana noissa hommissa. Omat silmät vain ja suhteellisuuden taju, se mitä on.

Ruustinna-ruusu kuuluu pohjoisiin kirkkoruusuihin. Sitä kutsutaan myös Sannaksi. Ruustinna on minusta parempi nimi, kiitos hänelle, joka keksi vähän kirkkomaisemman nimen, kunniaksi naiselle, joka oli kirkon isän tukena ja taustavoima. Joka usein hoiti sitä fyysistä tarvetta ja auttoi ihmisiä toisella tavalla. 

Istutin tämän ruusun tuohon navetan edustalle yhtä aikaa Onnenruusun kanssa. Tosin Onnenruusu on kasvussa ottanut hurjan vauhdin, mutta ei Ruustinnakaan paljoa jälkeen jää. Tuhdisti se nousee korkeuksiinsa ja on kasvattanut uutta vahvaa vartta. Myös sen syysväritys sopii kauniisti tuohon punamultaista seinää vasten. Nyt kun Ruustinna on saanut lämpimän harmaan tukensa, toivon sille hyvää kasvua. Löysin vähän myös punaista vanhaa rimaa, jota käytin etuikkunan yläpuolella oleviin kattopuihin ja ristiin. 

 

Laulu taivaasta, Mauno Kuusisto

Kuuraruusutarha

Näin äkkiä se tapahtuu. Toissapäivänä kuvasin kauniita syysmekkoja ruusuillani. Nyt tänä aamuna ne kaikki ovat kauniissa kuurassa. Joko pian lumen lumossa?

 

 

Samuli Edelman, Tähtipölyä 

Mökinruusulla kaunein syysmekko!

On ollut mielenkiintoista seurata myös ruusujen syysväritystä. Ja tässä on kaunein, niin hento vielä, mutta väritykseltään paras. Ruusunkukissaan niin  vaatimaton, mutta ootas kun syksy tulee!

Toinen syysmekon esittelijä parhaimmillaan on myös Kiimingin ruusu, jota turhaan ei kiitellä punaisesta syysasustaan. Annas, kun tämä ruusu tuuheutuu ja kasvaa. Sitäpaitsi niitä on kaksi, portin molemmin puolin.

Ilo-ruusukin säteilee keltaisella syysmekollaan iloisesti. Väri korostuu harmaata ladon seinää vasten.

Pimpinellat ovat usein syksyn tullen vähän mustanpuhuvia. Joskus olen juhannusruusulla nähnyt punertavia lehtiä, mutta Rosa altaica eli idän juhannusruusu varmaan heistä erottuu.

Yksi yllättäjä on myös ruusu nimeltä Herttoniemi. Muutenkin se on kasvanut yllättävän nopeasti tuossa Minette-ruusun vieressä. Voi minkä kilpailijan Minette siitä saikaan! Syysmekossaan Herttoniemi vie kyllä voiton siitä. Herkän kuulakkaan keltainen.

Tiedän, että toinen syksy voi joku toinen ruusu yllättää syysvärityksellään. Se ei varmaankaan ole aina niin ruusukohtaista, vaan myös siinä, miten syksy tulee; kuivuus, kosteus ja halla ja miten ruusu  myöntyy syksyyn.

Kun ruska on kauneimmillaan...valssi, Souvarit.  Video täynnä kauniita ruskakuvia!

Kiulukoista hieman lisää

Jatkan vähän tarinaani noista ruusun kiulukoista eli epähedelmistä ja omista kokemuksistani niistä. 

Otin maistitestiin, perkkaustestiin sekä kuivaustestiin tänä syksynä Keijunruusun kiulukat, joista edellisessä blogissani kerroin. Esikuivatin niitä servetin päällä pöydällä lämpöpumpun alla, joten nehän saivat siinä aikamoista kuivatusta puhaltimen alla. Ne olivat siinä pari päivää, kun en ehtinyt niille muuta kuin halkaista ne kahtia. 

Nyt eilen illalla yhden elokuvan aikana ehdin sitten työstää ne tuolla sohvalla. Pienellä veitsellä kaivelin enimmät siemenet niistä ulos, eikä se vaikeaa ollut, kun kiulukan puolikkaat olivat ehtineet jo aika kuivaksi. Puolet ja puolet. Siis toiset puolet siementä ja höytyvää niistä jäi, eivätkä keijunruusun höytyvät tuntuneet yhtään kutittavilta kuten kurtturuusulla tekevät tuoreena. Suloisen näköisessä lämpimässä höytyvässä ruusunsiemenet varttuvat, jotenkin ihan liikuttavan näköistä.

Kun en nyt muuta käyttöä keksinyt noille siemenille, laitoin ne kompostiin. En aio ihan ruusunviljelijäksi. Sitäpaitsi Keijunruusu tekee niin paljon juurivesoja, että se on jo nyt vallannut ihan oman alueen. Onneksi sillä onkin ihan oma alueensa ruusutarhassani, jonka olen jopa tukikepeillä aidannut. Toisaalta, yritin jopa etsiä siemenillekin käyttöä, sillä niissäkin on varmasti oma ravintoarvonsa. Ne pitäisi varmaan erotella noista höytyvistä kai?

Lopputulokseksi jäi noin kolme desiä ruusunmarjaa. Jos onnistun sen kuivattamaan hyvin ja hienonnan sen, niin saaliiksi jää noin desi kunnon vitamiiniytyä, jonka aion käyttää ehkä lähinnä smoothie-juomiin. Yleensä sellaisen juon joka aamu. 

Ja maistitestin tehdessäni huomasin, että lämpimän pähkinämäiseltä maistuu Keijunruusun kiulukka. Eikä varmasti haittaa, jos siemeniä jääkin vähän mukaan.

Loppukuivatuksen voin tehdä aivan kuten blogiystäväni Taina kertoi mummunsa tehneen, tuvan hellan sivulämmössä teräksisessä sihvilässä. Kiitos Tainalle vinkistä!

Jälleen elokuvamusiikkia Cast away...

Maistan Keijunruusua, nam!

Olen jo useana kesänä maistellut ruusuvesijuomaa a'la Belle Poitevine ja tarjonnut sitä kahvilassanikin vieraille. Mutta ruusunmarjoihin en ole vielä koskenut. Kun niitä saa helpommin kaupastakin.

Nyt ajattelin tutustua niihinkin ihan omalta pihamaaltani poimittuna ja makustella.

Ensimmäiseksi tyhjensin melkein kokonaan Keijunruusuni (Dart's Defender), joka ei vielä kamalan suuri pensas ole, mutta niin kutsuva kiulukkoineen. Päätin, että maistelen joka syksy aina eri ruusun kiulukoita laittaen niitä myös eri tavalla.

Tuossa ne ovat esikuivumassa. Joka päivä kun satelee, ei mitään kuivina enää saa saaliiksi. Ajattelin, että nämä kiulukat kuivatan. Kokeilen ihan ritilän päällä saunassa tai jos se ei tehoa, niin uunissa sitten. Tv:tä katsellessa niitä puhdistelin ja veitsellä ne halkaisin. Annan jonkin aikaa kuivua ja katson saanko siemeniä ulos. Jos en, niin kuivatan ne mukana ja jauhan sitten hienoksi. Aion käyttää tämän ruususaaliin teeksi tai jauheena mukaan smoothijuomaani eli sörsseliini. Onnistunkohan sitä kiuvattamaan?  Kun se pitäisi tapahtua nopeasti.

Yrttimummona tiedän tämän 'epähedelmän' vitamiinitehokkuuden kyllä, mutta selailin vähän nettiä ja löysin mm. tällaista tuoretta tietoa ihan arkipäiväisestä Iltalehdestä.  Mieleen jäi, jotta nivelvaivoihin se olisi oiva lääke myös.

Jospa joku lukijani antaisi minulle vähän lisää vinkkejä mitä tehdä. Tuosta nopeasti kuivattamisesta. Nyt pelkään, että ne ehtivät homehtua, ennenkuin tulla kuivaksi.

Kulinaristi- Majurikin kävi haistelemassa pihamaan tuliaisia, mutta ei maistellut kuitenkaan.

October Sky! En ole nähnyt elokuvaa, mutta toivon joskus näkeväni.

Tarja Halonen sai Kultarantansa ruusutarhaani!

Mielikuvat ovat ihania! Minun Tarja Haloseni on tietenkin ruusu! Se kukki jo kauniisti viime kesänä. Seuralaisena kuvassa sillä on ihan tavallinen ruohosipuli, jonka annoin rauhassa kukkia sen juurella. Luulen, että heistä tulee hyviä ystäviä. Ja Kultaranta on tämän ruusun tukikehikko.

Ei aina tule sitä ajatelleeksi, mutta kaikki nimet ovat mielikuvien tuotosta. Joku tai joku taho on vain saanut päättää mikä nimeksi. Nimet on luotu mielikuvista ja usein rinnastettu vanhaan nimistöön, luontoon tai henkilöihin.

Suomenkieli on rikasta, joten siellä voi rakentaa ihan jokainen itsekin sanoja ei vain nimiä. Toinen juttu on sitten rakentaa nimien pohjalta mielikuvaluomuksia, kuten minä teen tuolla puutarhassani. 

Olen luonut nyt valmiiksi ruusulle nimeltä Tarja Halonen tukikehikon, jonka mallia katselin vähän presidentin kesäasunnon eli Kultarannan rakennuksesta. Siinä on torniosa, jota vähän matkin omassa rakennelmassani. Kultarannassa on myös suuri kaunis puisto, josta luin juuri uusimmasta Ruusunlehdestä numero 3. Siinä kerrottiin Pohjoismaisesta ruusuviikonlopusta, joka nyt vietettiin Suomessa Turun seutuvilla. Yksi heidän vierailukohteistaan oli Kultarannan muotopuutarha. Puutarhaan on istutettu 3500 ruusua, enimmäkseen ryhmäruusuja, luulisin. Ruusulajikkeista ei kaikkia mainita, mutta ainakin 'Presidentti Kekkonen ' siellä on. Sen talvehtiminen on täällä kuitenkin epävarmaa, mutta luotan 'Tarja Haloseen'. Se on selvinnyt jo yhdestä pahasta talvesta, joten varmaan selviää muistakin. 

Itse presidentti Tarja Halonenkin viihtyi noissa puutarhatunnelmissa, sillä hän on jo nuoresta ollut puutarhaihmisiä.  Hän osti tyttärensä Annan syntymän aikoihin siirtolapuutarhapalstan, jossa hän viihtyi hyvin vapaa-aikoinaan, Siitä hän kirjoitti yhtenä kertojana kirjassa "Paratiisin puutarha".

 

Koska Tarjanruusu on turvallisesti isojen kivien lomassa, tästä tornikyhäelmästäni tuli kuitenkin kolmikulmainen. Ensin hoidin ruusun asiaankuuluvasti. Puhdistin ruusun ympäristön haitallisista kasveista. Annoin sille aimo annoksen tuhkaa ja levitin kompostimultaa päälle. Ihan päällimmäiseksi levitin vielä ruohonleikkuujätettä, jossa on sopivasti mukana puunlehtiä. Siinä on hyvä nukkua talven yli. Sitten askartelin itse kehikon. Siinä menikin reippaasti pari kolme tuntia. Kissakin naukui jo nälkäänsä vierelläni. Mutta siinä saa nyt Tarjanruusu rauhassa kasvaa, nyt jo kurkottelee oksiaan rimojen yläpuolella.

Tykkään harmaasta ja sen huomaa. Se sopii  mielestäni niin hyvin tähän maalaisympäristöön. Minulla on ollutkin tuuria, kun olen saanut noita harmaita vanhoja heinäseipäitä ja vanhoja rimoja. Siinä taas näkyy naapureiden hyvä yhteistyö ja toistenkin ajatteleminen. 

Nimittäin yksi naapurini oli vieraisilla eräällä kyläläisellä, ja siellä tuli esiin vanhat heinäseipäät. - Polttaa pitäisi, oli isäntä tuumannut, johon oli tullut apuun naapurini mies kertomalla, että hän tietää kyllä erään, joka voisi käyttää niitä vieläkin tarpeellisemmin. Niinpä sain pian kuorman heinäseipäitä pihalleni. Voi kuinka arvokkaita ne ovatkaan olleet minun luovalle innolleni!! Tuhannet kiitokset niistä!

Rimajutunkin kerron. Olin kuljeskimassa viime keväänä eräällä vanhalla saha-alueella. Näin siellä hyljättyjä harmaita riman pätkiä. Ihastuin! Jo silmissäni kuvittelin kuinka niitä käyttäisin. Osa niistä olivat jo lahoja, mutta pinon päällimmäiset aivan hyviä. Soitin omistajalle, jos hän niitä tarvitsisi vai jäisivätkö ne metsään. Ah, sain ne käyttööni! Ja yhden autokuormallisen jo sieltä noukinkin.

Eräs toinenkin kyläläinen oli huomannut ne ja kysyi jos niitä saisi hakea. Saihan ne, vaikka omistaja muisti mainita, että hän oli luvannut ne jollekin toiselle. Ne tuotiin kuitenkin sieltä eräälle rakennustyömaalle. Osahan rimoista oli jo aika haperoita, joten varmaan eivät kaikki käyttökelpoisiakaan. Niinpä isäntä siellä (sattumoisin sama isäntä, joka luopui heinäseipäistä polttopuina) soitteli, että kuulemma rimat oli luvattu minulle. Kerroin, että olen varmaan jo osani sieltä hakenut, mutta kelpaa minulle lisääkin. 

Niin sain rimoja lisää, ja niitä on mukava valmiiksi harmaana jo käyttää. Moneen juttuun olen niitä tarvinnut. Kierrätystavaraa tässä pihallani siis käytän paljon. Ja se näkyy.

Soitetaanpa päätteksi suomalaista jazzia, sellaista feminiinistä!