perjantai 28. marraskuuta 2014

Aarrearkkuja lisää!

Aarrearkkuina pidän myös noita rasioita, joissa on minun ompeluvälineeni, niin rakkaat ja paljon käytetyt. Nyt kun haluaisin jotain ommella pukinkonttiin, otin noita rasioita esille. Niissä ei ollutkaan nyt järjestelemistä. Kaikki löytyy omasta rasiastaan; ompelutarvikkeet, vetoketjut, nauhat jne. omissa laatikoissaan. Arvata vain voi kuinka monta tilkku- ja kangaslaatikkoa löytyy vintiltä! Nekin minulle, sodan jälkeisen pula-ajan kokeneelle, ovat aarrearkkuja. 



Ihaillen katselen noita käsitöitä blogeissanne. Olen hiukan käsityöihmisiä, minäkin. Äitini minua opetti. Ja nuorempana ompelin kaiken itselleni housuista pitäen. Myös omille lapsille niin kauan kuin äidin tekemä kelpasi. Muistan kun ostin ensimmäisen valmiin mekon kaupasta. Se tuntui jotenkin pahalta tai hassulta. Sitten siihenkin on tottunut. Yhä kuitenkin jotain aina itsellekin näprään tai paikkailen, verhoja tms. ompelen.

Jotkut istuvat päivät pitkät nyt ompelukoneen ääressä. Tiedän. Tälläkin kylällä valmistaudutaan myyjäisiin, joista on jo tullut laajemmaltikin kuuluisat. Kauniita ja siistejä käsitöitä tekevät. En juurikaan ole siihen osallistunut. En mielestäni ole käsitöissä mikään taituri. Ja toisekseen ompelukoneeni on jo niin vanha (30  vuotta), että se ronklaa, eikä aina tee siistiä jälkeä. Olen sitä käyttänyt huollossakin, mutta sanottiin, että vanha se jo on, kulunut ja käytetty. 

Toisekseen mietinkin tuossa, että mihin minun aikani sitten menee. Kyllä se menee kirjoittamiseen. Olen mukana kirjoittajapiirissä, josta saan mukavia kirjoitustehtäviä. Ja sitä kirjoittamista riittää muutenkin. Täällä blogeissakin sen huomaa, kuka on kirjoittaja, kuka on valokuvaaja, kuka on käsillä tekevä, kuka sisustuksen luoja jne. Meitä riittää moneen, ja se on mielenkiintoista. Joku lukee kirjoja, joku tutkii historiaa. Näistähän minulla on tosi hyviä blogeja esimerkkeinä. Ja onhan siellä puutarhaa, kissoja, ruokareseptejä ja astrologiaa!  Rikkautta se kaikki! Jousimiehenä kiinnostukseni riittää moneen. Se on jarruna kehittyä jossakin lahjakkaaksi, mutta rikkaus elämän kuvioissa.

On minulla muitakin aarrearkkuja! On taidearkkuja, jotka sisältävät kaikenlaista väriä ja pensseliä. On askarteluaarrearkku, josta löytyy niiniä ja vaikka mitä. On matka-aarrearkku, joka on täynnä muiden maailmojen esitteitä ja matkakirjoja. Ja on tietenkin koruaarrearkkuja, monenlaisia, enimmäkseen rihkamaa, mutta koruja nekin. 

Mielenkiinnolla aina katselen, mikä aarrearkuistani kiinnostaa pientä pojantytärtäni. Ensimmäisinä olivat tutkimustyön alla kaikki lusikka ym. ruokailuvälinelaatikot, varmaan kaikilla lapsilla. Yksi varma arkku on ollut se laatikko, missä minulla on huiveja. Toinen se, missä minulla on itämaiseen tanssiin kuuluvaa killutinta. Kyllä siinä kuulkaa ne lelulaatikot joskus jää toiseksi!

Mikähän on Lido Rose? Vähän miehekästä huumoria ja voimaa, kiitos! Jos joku viitsii katsoa, niin voimme huomata, että 'Pojat on poikia'!


4 kommenttia:

  1. Mun pitäs järjestellä noita omia vetoketju-nappi-tilkku-alotettu muttei lopetettu -aarrearkkujani,
    ovat vähän vinksinvonksin. Eilen just alotin joululahjaompelun..onneks vaatehuoneesta löytyy kankaita melkein enämpi kuin niitä vaatteita ..:)))
    Oisin halunnut tuolla reissun päällä löytää englantilaisen kangas- tai lankakaupan,
    mutta kun aika oli rajallinen enkä tarkkoja osotteita etukäteen etsinyt,
    niin se sitten jäi. Ehkä omaksi onnekseni, koska olin vain käsimatkatavaroilla matkassa,
    enkä mä selviä kangaslaupasta ilman nyssyköitä..:)
    Käsintehtyjä saippuoita löysin. Niissä on mahtava tuoksu. Myytiin kilotavarana.
    Semmonen reindeer-saippua , suomalainen kalliomaalaus pinnassaan, lähti matkaan.

    Tuosta käsityötaidosta,
    se kun on verissä ja taitona ja mieltymyksenä,
    ja ite siihen intoutuu,
    niin itelle oli yllätyksenä, että sillä taidolla voi joskus tahtomattaan astua toisen varpaille.
    Hierarkiat ovat jotenkin monimutkaisia käsittää.
    Semmostakin oon viime aikoina kovasti pohtinut,
    että ihmisen ois hyvä oppia käyttäytymään,
    miettimään sanojaan sillain, ettei toisen tarvitse menettää kasvojaan.
    Jotenkin on semmonen tuntu, ettei se taito ole meille suomalaisille niin tuttu,
    eikä kulttuurissa arvostettu, niinku jossain itämaissa?
    Ja siis itelläni varmaan siinä kovastikin oppimista,
    vaikka MC vaaka olenkin,
    ja diplomiaan pyrkivä, vissiin,,
    mut joo, sekstiili Mars Leijonalta MC:lle,
    oopa diplomaatti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, käsityönopettajan varpaat ovat taineet olla vaarassa. Kyllähän meillä suomalaisilla on käsityötaito veressä. Tai ainakin ennen piti kaikkien tyttöjen pystyä osaamaan kehruuta, kutomista, paikkausta jne. Se oli yhtä selviö kuin ennen hovissa, että jokaisen sivistyneen miehen piti osata tanssia (olen itsekseni tätä usein hihitellyt).

      Mutta joo, samoin MC vaa'alla, mutta kun on se Juppiteri, niin varpaille on tullut astuttua, ja huutoa on kuullut! Selvitään me, kyllä ne muutkin!

      Poista
  2. Mielen rikkaus piilee siinä, että on kaikesta kiinnostunut, kaikkea ei tarvitse itse osata, mutta vähän kaikkea voi kokeilla. Näin toimin. Sulla onkin ihania aarteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Voi kunpa saisi sitä mielenkiintoa myös niille, jotka eivät sitä tahdo mistään löytää, kun ovat niin masentuneita. Ja aarrearkkuhan on juuri se, minkälaisille asioille antaa arvoa. Ei sen tarvitse olla mitään jalokivin täytettyä.

      Poista

Olen iloinen kommenteista!