maanantai 1. joulukuuta 2014

Tonttumainen horoskooppikalenteri 1.luukku

Tiesin jo kauan sitten, että haluan jatkaa viime jouluista tonttumaista kalenteriani vähän horoskooppimaisesti, koska opiskelenhan astrologiaa koko ajan. Sen monet näkökulmat selventävät itseäni ja arkipäivääni ja se on hauskaa. Tulkitsen karttaa tonttumaisella yksinkertaisuudellani. Kirjoitan vähän sitä mitä mieleen tulee, joten tämä ei ole mitään niin totista touhua. Näin usein tekevät lehtienkin horoskooppien tekijät. Ja näistä samaisista kartoista hekin ammentavat siihen sanojansa.

Mutta kaikki eivät ole siitä kiinnostuneita, joten toivon kuitenkin, että katsovat kanssani ikivanhoja joulukorttejani. Niissä on liikuttavia nostalgisia muistoja. Vanhassa ajassa on mukava piipahtaa tuon tämänhetkisen tähtikartan lomassa.

Tässä siis korttiluukku yksi. Liikutuin ikihyväksi, kun vanhaa 'korttiaarrearkkuani' kaivoin ja  näin tämän kortin. Se on mummulta ja papalta sekä sokealta Arvi-sedältä, Varmaan ainoa kortti jonka heiltä saimme. Pian kuoli pappa ja muutaman vuoden päästä mummukin. Vuosiluku leimassa on hyvin epäselvä, ehkä 1956. Kortti on herkän kaunis. Kortilla toivotan yhtä lumista kaunista joulukuuta!



 Monella suomalaisella  on työhuolia.  Onneksi kaikilla on tekemistä ainakin kotona. Laitetaan mullin mallin huusholli ja vaihdetaan vähän järjestystä. Se virkistää! Kun Kuu on Oinaassa, se usein antaa tulta uusiutumiselle ja vaihtelulle! 



1 kommentti:

  1. Tuollaisia kauniita kortteja muistan lapsuudestani, harmi että ovat kadonneet.
    Mielenkiintoista tuo horoskooppi.
    Iloista joulunaikaa siulle :)

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!