Tuolla pihalla möyriessäni ja huomatessa jälleen, että en ehdi kasvun mukaan. En ehdi työstää kukkapenkkejä enkä kaikkea sitä mitä haluaisin. Vai haluanko edes?
Eräässä blogihaastessa oli kysymyksiä koskien puutarhaa, johon vastasin. Eräs kysymys kuului näin:
- Onko puutarhasi villi, vapaa vai moderni.
Jäin jo silloin miettimään noita eri vaihtoehtoja.
Mietin, onko villi puutarha ollenkaan puutarha. Sehän voi olla kuten monen mökillä, se vapaa varvikko siinä ympärillä. Tai jollekin se voi olla leikkaamaton nurmikko, alue, jossa saa kasvaa mitä sattuu nyt kasvamaan. Siinä voi olla yhtä hyvin hyötykasveja, luonnonkasveja ja muitakin istutettuja kasveja.
Mietin mitä on moderni puutarha. Senhän ei suinkaan ole tarkoitus olla jotakin hirveän uutta. Mielestäni moderni puutarha on alue, jossa ei ole luonnontilassa olevaa maata, vaan kaikki on suunniteltua, kivettyä tai muuten päällystettyä uutta tekniikkaa ja materiaalia apuna käyttäen. Tai se on puutarha, missä pidetään huoli sen siisteydestä puhdistamalla joka ikinen rikkaruoho pois ja kivetyksien väliset alueet pidetään puhtaan. Se on kaikin puolin 'luonnoton' ja on aivan ihmisen käden jälkeä. Silti se voi olla hyvin taiteellinen kokonaisuus Usein tällainen puutarha suunnitellaan uuden rakennuksen ympärille.
Villi puutarha on helppo. Se on luotu vain oleiluun ja nautintoon, riippukeinussa lukemiseen ja ystävien kanssa istuskelemiseen. Upeata!
Moderni puutarha on näytin paikka, puhdas ja linjakas, usein myös luovia ideoita täynnä. Kun se on hyvin suunniteltu ja toteutettu, ei siinä paljoa työtä ole, varsinkin, kun kukkapenkit ovat hyvin rajattuja ja nurmea ei paljoa ole. Mukava kutsua siihen ystäviä ja sukulaisia vieraaksi.
En kuulu kumpaiseenkaan. Eli ilmoitinkin haasteessa, että pihani on vapaa eli PUOLIVILLI puutarha. Piha-alueeni laajuuden, vanhan maalaistalomiljöön ja kahden kädenkin vuoksi minun on tyydyttävä siihen mitä voin siinä tehdä. En ehdi joka paikkaan, eikä ole tarkoituskaan. Monen vuoden ajan useat perennat ovat kilvan kasvaneet juolaan, nokkosen ja monen muun luonnonkasvien kanssa. Ja useimmiten perennat ovat voitolla. Kuten kuvassa sallin toki mesiangervonkin kukkia ritarikannuksen kanssa yhdessä. Minusta se on vain kaunis. Tuota pitkää ojanvarsipenkkiä en ole koskaan perkannut ja silti se on villissä muodossaan mielestäni kaunis. Taustalla tulvillaan luonnonkukkia.
Monet perennat, kuten esikot, pähkimöt ja useat muut, selviytyvät hienosti, vaikka en ole niitä kovin paljoa perkaamassa enkä lannoittamassa. Ne ovat kehittyneet sitkeiksi, terveiksi ja kuivuuden kuin myös kosteuden kestäviksi lajeiksi. En tiedä mitä sitten kova lannoitus saisi aikaan. Iskeekö niihin silloin helpommin taudit? Ainakin rikkakasvitkin voimistuisivat.
Huokaisen. Minun on pakko antaa luonnollekin myös tilaa toimia. Kuitenkin niin, että vielä hallitsen tilannetta. Niin että minä itse sitä operoin ja määrään miten paljon luonto saa hallita ja miten paljon jalostetut kasvit. Ja kuitenkin niin, että se viihdyttäisi, näyttäisi nätiltä, ja jossa itse minun on hyvä olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!