Kuusi, kotipihan vartija

Tiedän monta, joiden pihalla kasvaa kunnioitettuna ikivanha kuusipuu. Tiedän myös kirouksen, mikä asetettiin eräälle talolle, kun sen emäntä ajoi kulkurin matkoihinsa, eikä antanut apua. - Kirottu olkoon tämä talo! Miniät itkekööt sen kamareissa niin kauan, että talo on ilman heitä yhden sukupolven ajan! ... Niin kävi, että salama iski suureen pihakuuseen. Eräs miniöistä hukkui jokeen ja tietääkseni miniätkin ovat kamareissa itkeneet.

Tällaiselta näytti kuusi tänäkin aamuna, Vapun aattona. Kädet lempeästi.

Eipä silti. Usein kuusi toimii eräänlaisena vahtina pihalla. Usein se toimii myös ukkosenjohdattimena, ottaa salaman vastaan, mikä muuten osuisi taloon. Olen metsässä usein nähnyt säpäleiksi lyötyjä kuusia, kun salama on ne runnonut. Muutama vuosi sitten salama iski kuuseen ihan lähimetsässäkin. Mietin, vetääkö kuusen kosteus ja vesimäärä salamaa puoleensa, sillä vesihän johdattaa sähköä. Kuusi imee valtavat määrät vettä kosteissa korpimetsissä. Se ei viihdy kuivalla kankaalla.

Omalla pihallani ei ole koskaan ollut kuusta, mutta tuossahan ne humisevat metsätien toisella puolella ja suojaavat taloa pohjoisen myrskyiltä.

Kotiini tullaan kuitenkin näiden kuusivanhusten portista. Vanha kuva kuutamoyöstä.

Parhaat äitienpäiväkekkerit vietin seuraavasti. Olin työssäkäyvänä, kiireisenä äitinä kyllästynyt tääkäykseen ja paremmin pukeutumiseen, jotta olisimme tavan mukaan lähteneet perheen kanssa ulos syömään valmiiseen pöytään. Ehdotin, että eikö tehtäisi metsäretki sen sijaan.... Laitettiin kahvit termokseen, juomaa pikkupojille ja käpykakun pakkasin varovasti reppuun lautasten kanssa. Metsässä vaeltamisen pilasi uhkaavana nouseva musta sadepilvi. Katseltiin kiireisesti ympärillemme ja aivan kuin tilauksesta näimme lähistöllä pienehkön, mutta tiheäoksaisen kuusen. Sinne oksien alle kuusen juurelle juoksimme ja sopivasti siihen mahduimmekin. Voi kun kahvi ja käpykakku maistuivat siinä hyvältä! Se äitienpäiväjuhla jäi mieleen!

Kuusenhavumehu kasvovetenä

Kerron samasta köyhästä nuoruusajastani kuin edellä männynkin hyötykäytöstä. Jos en voinut ostaa appelsiineja, niin enpä liioin kemikaalituotteitakaan. Rautavaaran kirjasta löysin hyvän vinkin. Kuusella on haavoja ja ihottumia parantava vaikutus. Ja koska minulla oli finninen iho, tartuin tähän vinkkiin. Samalla tavoin kuin männynkin havuja haudutin kuusen havuja, siilasin ja siinä minulla oli oiva kasvovesi, jolla puhdistin joka ilta ihoni. Ei se pahaa tehnyt! Painvastoin, aurinko tarttui kasvoihin hyvin ja hoiti ihoani.

Jälleen selasin Sinikka Piipon kirjaa Elinvoimaa puista. Kuusta suositeltiin monen vian parannukseen siinä kuin mäntyäkin. Kuusenkerkkiä söin aina lapsena. Nyt niistä olen monet vuodet valmistanut kuusenkerkkäsiirappia. Melkein se on aina mennyt loppuun, kun olen yskäisille ystäville sitä jakanut. Mutta hyvää se on jäätelöannoksenkin päällä! Nettisivuilta löytyy siihen runsaasti ohjeita.

Pihkalaastarit ja pihkasalva ovat jo monelle tuttuja. Hartsia, jota isäni käytti viulunjouseensa, tehdään myös kuusesta. Ja paljon muuta, paperi ja rayonkangas tutuimpana.

Jo verenkierron parantamiseen nämä metsän lääkärit ojentavat lääkettä. Milloinkahan kuusesta ja männystä saadaan luonnon oma antibioottikuuri?

Van Morrison - In The Forest

ILOISTA VAPPUA KAIKILLE!

VUODEN 2017 VAPPUMAISEMANI!

Toivottaa Metsätonttu!

Millainen on suhteesi maahan?

Peruselementeistä luetellaan yleensä tuli, maa, ilma ja vesi. Kiinalaiset lisäävät siihen myös raudan eli metallin.

Istuimme yksi päivä pienen ystäväryhmän kanssa keskustelemassa useita tunteja. Keskeisenä aiheena meillä oli maa. Voi ihme! Luulin tuntevani ystäväni jo aika hyvinkin, mutta huomasin heistä löytyvän aivan uusia puolia maa-aiheesta keskusteltaessa. 

Juuri nyt elämme laajan galaksiryhmän nimeltä Härkä-värähtelyn alaisuudessa. Se tarkoittaa sitä, että Aurinko on asemassaan tuon tähtiryhmän edessä. Samalla alueella on myös syntynyt uusi Kuu. Kasvava Kuu on aikaa kylvää ne viimeiset siemenet, koulia taimia ja juurruttaa oksia. Suren todella, kun en pääse puutarhaani käsiksi lumen paljouden vuoksi. Tässä linkki Kuun liikkeisiin, jos joku on kiinnostunut. Aika moni harrastaa biodynaamista puutarhanhoitoa. Härkä-aika on myös luonnon heräämisen aikaa. Maa vetää puoleensa.

Astrologiassa Härät, Neitsyet ja Kauriit ovat tämän elementtien ihmisiä. Yleisesti tämä tulkitaan jalat maassa oleviksi henkilöiksi, joilla on järkevaa otetta elämään. Yksi meistä keskustelijoista oli Neitsyt nousumerkiltään ja totesimme sen pitävän paikkansa. Hän on meistä ehdottomasti realistisin ja järkevin ihminen. Meillä muilla oli hyvin vähän kartalla maata. Joko uimme veden syvänteissä, ilmojen ideologeissa tai tulen turruttamina. Itsellä on niin paljon vettä astrologisella kartalla, että senkin vuoksi ruusutarhani pitää minut jollakin tavalla pystyssä ja järjissään, etten lähde liiaksi huuhailemaan.

Maasta kaikki elävä maapallolla imee voimansa. Kun kasvaa maalla maanviljelyksen ja karjanhoidon parissa, tuntee jo ytimissään maan arvon. Meistä ystävyksistä oli vain yksi kasvanut tällaisissa olosuhteissa, mutta kaikilla oli oma pihamaa. Siis voi niitä ihania ensi kosketuksia maahan, siinä kasvattamiseen ja yrttien poimimiseen liittyikään kaikilla meillä. Eräällä jo isoisä  oli ollut yrttien asiantuntija, ympäristönsä tietäjä. Tyttärentytär toi purkin, jossa oli vieläkin hänen vanhan äitinsä keräämiä yrttejä. Piparmintun haistoin vielä, mutta toisesta oli aromit haihtuneet. - Äitiänikin pidettiin vähän outona, sanoi ystäväni. Hän oli ottanut oppinsa isältään.  

Itse kävin yhteen aikaan paljon erilaisia vaihtoehtohoitoihin liittyviä kursseja. Hoidinkin ystäviäni pari kolme vuotta. Kunnes näin unessa parantajanaisen, joka pyysi minua palaamaan yrttien pariin. Niin teinkin. Vaikka en koskaan ollut unohtanut niitä. Joka ikinen kevät varmaankin jo 35 vuoden ajan olen poiminut luonnonyrttejä, ja yrttikirjat ovat kuluneet käsissäni. Iso rivi vanhoja Paulingin teepurkkeja on tuolla keittiön ylähyllyllä. Olen sekoittanut niitä tarpeen mukaan aina tavallisen teerouheen sekaan. Perheeni joi teetä aamuin ja illoin. Nytkin sieltä poimin nokkospurkin ja tein itselleni nokkoslättytaikinan tuonne muhimaan. Laitoin mukaan eilisen perunamuusin, joten ruokasia lättyjä niistä tuleekin. Monivuotisia yrttejä olen istuttanut myös ruusujen juurille.

Maa on juurivoimamme. Paljon puhuimme sukujuuristamme ja vanhoista tavoista, suruista ja iloista. Siitä, miten vanhempamme ovat opettaneet meitä kunnioittamaan luontoa, liikkumaan metsässä ja rakentamaan puutarhaa. Erään isä oli metsänhoitaja ja otti usein tyttärensä metsään puita mittailemaan. Toinen suri sukulaisensa salaa kaatamaa isoa koivua kesämökkinsä vierestä niin että vieläkin tärisi kiukusta. Kuinka paljon juuri tuo maa ja siitä nouseva menneisyys oli liki ja täytti sen päivän.

Maa sitoi myös uuden kirkkaan langan ystävyytemme välille. Jo keskustelukin siitä tuntui voimistavan meitä kaikkia. 

Kiitollisuus!

Edellä olen miettinyt syvästi tuntien sitä, mitä ihmisellä on ja miten ihmisellä on mahdollista olla.

Ihmisen polut kulkea, antaa siellä omastaan ja ottaa vastaan elämän ihmeellisiä mahdollisuuksia, ovat aina arvoituksellisia ja odottamattomia!

Olen niin kiitollinen, että olen nyt tässä! Niin kiitollinen siitä, että minulla on tällainen paikka elää ja olla! Kiitollinen siitä, että on paikka missä voin toteuttaa itseäni ja unelmiani. Ja ennen kaikkea kiitollinen siitä, että keho on vielä siinä kunnossa, että voi jotakin tehdä niiden unelmienkin eteen.

Vaikka eipä silti! Oli aika, jolloin laskin tarkkaan, tulenko tässä toimeen ja jaksanko. Moni toinen olisi lähtenyt aika vilkkaasti kävelemään muualle. Usein syynä on pelko olla yksin metsässä, ja syrjäisessä kylässä. Mutta tässä on hyvä olla.

Aina uupuu jotakin: rahaa, välineitä, aputyövoimaa tai tukea. Usein myös se viitseliäisyys ja jaksaminen. Mutta turkanen sentään! Minulta ei uuvu mielikuvitusta, idearikkautta, hulluutta ja hyväuskoisuutta. Ei uuvu kierrätyskamaa, josta voi paljon rakentaa, eikä uskoa oman käden taitoihin. Noh, se nyt välillä kyllä pettää ja pitää pyytää apua naapurista tai ystäviltä.

Mutta edelleen olen aika tonttu kaikissa toimissani. Eikä se haittaa. Yksinpähän tässä tonttuilen, ei siitä muiden tarvitse kärsiä.

Voi hyvät ihmiset! Suomessa on vielä puhdasta ilmaa, puhdasta luontoa, puhdasta vettä, puhdasta maata, mihin kyntensä iskeä, on turvaa ja vapautta.

Mitä muuta ihminen maan päällä voisi toivoa! Kiitos tästä kaikesta! Olen kiitollinen myös siitä, että kaiken tämän tiedostan!

Violeta Parra "Gracias a la vida"

Puutarhafilosofointia, luonto

Luonto on meidän jokaisen. Suuri ihana puutarha, jonka äiti Maa omistaa. Ei ihminen, vaikka luuleekin niin.

Suomen luonnon helmassa on hyvin vähän yksityisalueita. Onneksi. Useissa maissa ihminen kun pyrkii omistamaan yksin senkin, eikä päästä sinne muita. Suomessa on jokamiehen oikeus kulkea luonnossa ja käyttää sen hedelmiä hyväkseen.

Kaikilla ei ole mahdollisuutta tulla luonnonkaan helmaan ihailemaan sen aikaansaannoksia. Monella on jopa pelko sitä kohtaan. Usea löytää sieltä vain sen haitan; hankala maasto, hyttyset, käärmeet, petoeläimet ja tuntematon alue.

Eipä silti. Eräs keski-eurooppalainen ystäväni, joka on asunut Suomessa noin 40 vuotta, sanoi minulle kerran. - Kun olen oppinut tuntemaan Suomea ja sen asukkaita, uskon, että jos suuri katastroofi tulisi maapallolle ja tämä kulttuuri tuhoituisi, suomalaiset selviäisivät. He ovat vielä niin lähellä luontoa, että tuntevat ja osaavat toimia siinä.

On myös sairaita ihmisiä, jotka eivät omin voimin voi mennä luontoon. On myös paljon köyhiä ihmisiä, joilla ei ole välineitä mennä luontoon. Ei ole oikeita kenkiä, ei edes saappaita, ei pyörää, ei reppua, ei karttoja, ei älypuhelinta eikä asusteita mennä ja kulkea luonnossa. Ei edes rahaa kulkuneuvoihin.

On paljon nuoria, joilla on kaappi täynnä retkeilyvälineitä, rinkka, teltta ja vaelluskengät. Ja näin he pääsevät elämysmatkoille luontoon. Ei kaikilla ole varaa sellaisia hankkia. Heillä voi olla TV ja sohva, jossa he istuvat ja haikaillen katsovat kauniita luonto-ohjelmia. Mutta onko varaa tai uskallusta kulkea edes lähimpään metsään samoilemaan? Kaupallinen maailma melkein suorastaan vaatii tai ainakin luo sen kuvan, että luontovaellukseen tulee kuulua joukko arvokasta tavaraa vaatetuksineen.

Ehkä suurin köyhyys on kuitenkin ihmisen omassa päässä, halussa ja mielessä. Luonto on unohtunut. Monella uupuu myös perinteinen rituaali kulkea luonnossa, tottumukset, perinteet ja käytäntö. Kun ei vanhemmatkaan kulkeneet luonnossa. Nyt onneksi sen tervehdyttävää voimaa pyritään tiedotusvälineitten kautta tiedostamaan.

Kaikkinensa, luonnosta puheenollen, emme omista edes omaa kehoamme. Luonto sen omistaa. Luonto antaa ja ottaa taas omansa. Miksemme olisi sitten iloisia sen hetkellisestä olemassa olosta. Aivan kuin kukkasetkin ovat.

Tämä on eräs Fredin kauneimmista lauluista:

Fredi - Katso luontoa ja huomaa. Matti Siitonen, Vexi Salmi. Suomi TV Fredin vieraana Katri Helena.

Puutarhafilosofointia, ihmiskeho

Kun istuskelin päiväkahvini kera tuossa terassilla ja katselin kissojeni kanssa lumen peitossa olevaa puutarhaani, hoksasin jotakin. Nyt kun minulla ei ollut kirjaa nenän alla, ajatukset lentelivät vapaammin.

Mietin nimittäin sitä, miltä sellaisesta ihmisestä tuntuu, jolla ei ole mahdollista pitää puutarhaa, ei edes sitä parveketarhaa, eikä edes sisällä sisäkukkia allergioiden vuoksi. Uskon nimittäin kivenkovaan, että ihminen kaipaa aina puutarhaa, ainakin luonnon puutarhaa. Hyvä! Aina on mahdollista mennä puistoon ja tehdä retkiä luontoon. Onkohan?

Mutta eikö IHMISEN KEHO OLE JO JONKINLAINEN PUUTARHA? Todistelen tämän huomioni.

Uskon, että ihminen on enemmän kuin keho kuitenkin. Keho eli ruumis on samaa ainesosaa kuin maa allamme. Siitä keho on rakentunut ja maaksi jälleen muuttuu. Keho on ihmisen lähin omaisuus, oma maa ja väitän, myös oma puutarha. 

Omaa kehoa ihminen pikkuhiljaa oppii huoltamaan, kun pääsee äitinsä helmoista. Olemukseltaan se on aina ihmeellinen, luonnon luoma ja kaunis. Ihminen elää sen kautta tässä maailmassa ihmeellisenä olentona ja yksilönä. Kasvaa, synnyttää jatkumoa ja kuolee. 

Ihminen on mieleltään, mielikuviltaan ja luonnoltaan LUOJA. Ihminen haluaa aina jotakin muuttaa, luoda ja hallita. Siksi ihminen on enemmän kuin keho.

Kuinka monella tavalla ihminen voikaan kasvattaa omaa kehoaan. Ihmiselle usein riittääkin se syntymäpuutarha kehossaan ja hän tyytyy siihen. Hän ruokkii sitä, lannoittaa, kastelee, putsaa, perkkaa ja hoitaa kykynsä ja ymmärryksensä mukaan. Aivan kuin puutarhassa tehdään. Nypitään rikkaruohoja pois, siloitellaan, leikataan koneilla, pöyhitään, annetaan pintasiloittelua ja milloin mitäkin kaunistetaan ihoa leikkauksista pitäen.

Ihminen tarvitsee kuitenkin aina huomiota, olla nähtävilla, olla olemassa. En usko täydelliseen vaatimattomuuteen. Ihminen tarvitsee täällä kylmässä ilmastossa myös vaatteet. Ja siten ihminen alkaa muovata kehoaan ja vaatettaa sitä omalla laillaan. Voin hyvin ymmärtää ihmisen, jolla ei ole käden ulottuvilla ulkoista maailmaa muovata, hoitaa tai muuntaa, kuten puutarhureilla on, niin hän kiinnittää enemmän huomiota itseensä, oman maa-alueensa hoitamiseen ja muovaamiseen. 

Hän muotoilee hiuksiansa, maalaa kasvojansa ja kehoansa tatuoinneilla, Hän opiskelee ilmeitä ja eleitä peilin edessä miellyttääkseen maailmaa kuin kukka mehiläistä. Hän muotoilee kehoaan liikuntahalleissa, kuntosaleissa ja erilaisissa urheilulajeissa. Hän arvioi toisten kehopuutarhaa yhteisissä tilanteissa, TV:ssä ja netissä. Luonteesta riippuen hän sitä kaikkea ihailee, kiittelee, kannustaa, arvostelee, kadehtii ja jopa turmeltuu väheksymällä oman kehon puutarhaansa. 

Ei voi tuomita, moittia tai edes arvostella toisen kehopuutarhaa vähemmäksi tai vääränlaiseksi. Jokainen hoitaa sitä tavallaan, haluaa olla kaunis ja erilainen kuin jokainen kukkanenkin, komea ja huomattava, Siihen upotetaan rahaa, taito, energia ja luovuutta. Ja kaikki se on vain pieni hetki tässä maailmassa olemista.

Jos rakastaa luontoa, on helppoa hyväksyä heidät, joilla ei ole resursseja hoitaa kehoaan. he ovat kuitenkin osa luontoa. Heillä on sama arvo. Jos rakastaa ulkoista puutarhaa, johon hukuttaa rahavaroja, huomiota ja energiaa, niin eikö ole helppoa rakastaa myös ihmisen kehoa, johon on hukutettu rahaa, energiaa ja huomiota.

Kun kaikilla ei ole maata mitä raivata, ei ole edes parveketta tai mahdollisuutta sisäkukkiin. Jokainen haluaisi ehkä sitä. Jokaisella on kuitenkin keho. Ja sitä voi hoitaa, muovata ja luodakin.

Tässä pohdinnassani en halua mennä siihen, mitkä ulkoiset voimat ja houkutukset sitten painostavat, 

kahlehtivat, estävät ja jopa tappavat sitä omaa kykyä hoitaa tätä ihmisen arvokkainta omaisuutta.

Juha Tapio - Kaunis ihminen - Laukaan kirkko 

Pääsiäisretki hangilla!

Tarkoitus oli tehdä aivan muuta. Tarkoitus oli purkaa savusaunan kuistia ja lattiaa.

Mutta kun kaikki paikat ovat jäässä ja lunta tulvillaan. Se jätettiin tältä kertaa ja vietettiin rennompaa pääsiäisaikaa syöden, pelaten ja retkeillen.

Valkeat kestohanget kutsuivat retkelle. Kuvassa koko minun perheeni pääsiäisretkellä.

Kestohanget

Pienet poikani laskivat aikoineen riemuissaan pulkilla mäkeä Kiviojankankaalla. Nyt mentiin katsomaan vieläkö siellä voi laskea. Aikaa on kulunut melkein 30  vuotta. Ei voinut! Siellä kasvoi 30 vuoden vanhoja mäntyjä!

Kuitenkin pojat ovat poikia aina vain! Toinen laskee minisuksilla vaarasta huolimatta. Ja toinen kuvaa sitä!

Me tytöt tyydyttiin sentäs pyllymäkeen. Viisaampia kun ollaan.

En voi olla pysähtymättä näiden keväisten varjojen viereen.

 Malena piirsi hankeen varmaankin kiitokset mukavalle retkelle ja auringolle!

Kiitos pääsiäinen! Mummu on aina onnellinen, kun saa läheisimmät luoksensa.

Jänöjussin mäenlasku - Georg Malmstén, Lajos ja Peppina, 1953

Kaija kävi täällä maalaamassa sielun muotokuvia

Juurikkalan Kaija oli bongannut minut joltain blogisivulta, koska sain häneltä kyselyn viime syksynä, voisiko hän saapua maalaamaan sielunkuvia tiloihini. Rohkastuin toivottamaan hänet tervetulleeksi ja lupasin järjestää tilaisuuden kutsumalla mukaan ystäviäni.

Se tilaisuus oli tänään kotonani. Lähes parikymmentä uteliasta ja ihmettelevää sielua oli tullut odottamaan ja katsomaan miltä heidän sielunmaisemansa näyttäisi. Kaijan silmillä näkeminen ja sivellintä ohjaava käsi loihti ihmeellisiä kuvia väreineen paperille avoimella intuition voimalla. Noin kolme tuntia istuimme ja henkäilimme hänen tekniikkansa saavutuksia. Tunnelma oli erittäin tiivis ja energiaa täynnä.

Kaijan ympärillä väreili jotenkin outo valo, jota en saanut esiin salamalla, joten tyydyin näihin vähän epätarkkoihin kuviin hänen työskentelystään. Paremmin näette hänet hänen kotisivuillaan tässä.

Tässä muutamia näistä sielun maisemakuvista!

Ruusumuorikin sai oman siulunkuvansa lintuineen ja keijuineen.

Se oli sielua kohottava tapaaminen! Kiitos ihmeelliselle Kaijalle!

Mänty, metsän ylilääkäri!

Kävin juuri äsken metsässä vähän samoilemassa ja metsätien jäällä liukastelemassa.. Keräsin nuorista männyistä hopealle hohtavia havunoksia sieltä täältä, tiheiköistä, joissa kuitenkin tapahtuu harvennusta. Täytyy muistaa, ettei liikaa nuoria puita veloita.

Tulin kotiin, jossa laitoin puuhellaan tulet ja vesikattilan siihen kiehumaan. Samalla oli hyvä polttaa kaikki roskat puulaatikosta. Huuhtelin männynoksat ja saksin niistä parhaat havut oksanpätkineen toiseen kattilaan. Kaadoin kuuman melkein kiehuvan veden (n. 80 astetta) havujen päälle ja laskin kannen siihen tiiviisti. Hellan laidalle jätin sen muhimaan. Aion yön yli sitä siinä pitää. Silloin havuista liukenee kaikki mahdollinen C-vitamiini ja muut eliksiiriset tuotteet veteen. Siivilöin sen aamulla, juoksutan mukaan vähän hunajaa ja juon sitä kahvikupillisen päivässä. Jos se on liian vahvaa, lisään vettä. Oi sitä tuoksua, mikä hellalta leviää tupaan!

Tällaisella kuurilla pidin itseni kerran terveenä nuorena, kun raha oli tiukassa, eikä ollut varaa tuskin hedelmiä ostaa. Männynhavujuomalla intiaanitkin ennen selvisivät kovan talven yli ja pystyivät vastustamaan flunssia. Onneksi minulla oli jo tuolloin lahjaksi saatuna Toivo Rautavaaran kirja, jossa oli tuostakin ohjeet.

 

Ympärilläni on pohjoisessa ja idässä laajat metsät. Aivan vieressä se metsä kohoaa etupäässä nuorista männyistä, mutta kauempana Kastellin jätinkirkon ympärillä ne nostavat itseään honkina taivaisiin. Postiluukun luokse on jätettu pieni uljas mäntymetsikkö, jota moni on ihaillut. 

Mänty on metsän viisaus. Sen monimuotoisuus männystä, hongasta pystyyn keloon asti sen kertoo. 

Meillä on kirjoituspiirissä ollut aiheena puut. Puiden tarinoiden ja symbolien kautta olemme syventäneet tekstejämme. Radion yleohjelmissa olen kuunnellut mielenkiintoisia ohjelmia puista. Mänty herätti kaikkien tekstissä voimaa. Se liitettiin voimakkaisiin ihmisiin ja usein miehiin.

 

Olen poiminut työpöydältäni pois kaikki ruusukirjat. Puuaiheiset kirjat tulivat tilalle. Puiden salainen elämä-teos on pian luettu. Siellä kerrotaan puiden kommunikoinnista keskenään. Jos oikein tarkalla kuulokkeella voisi kuunnella, siellä kuuluu pieni naksahtelu, kun puut juttelevat keskenään, varsinkin jos ne haluavat varoittaa toisiaan vaarasta. Toinen pojistani painoi aina päänsä puun runkoon ja sanoi kuulevansa puun puheen. Minäkin olen aina halannut ja kuunnellut puita, tunnustellut niiden energioita.

Asun hirsirakennuksessa, jonka rakennusaines on kaadettu tästä samalta paikalta mäntymetsiköstä. Kuollut puu on saanut jäädä kotipaikalle. Siksikö tässä on hyvä olla?

Mediassa on ollut esillä paljonkin metsän rauhoittava ja parantava voima. Hyvinkäällä oppaana ollessani kerroin Hyvinkään vanhasta parantolasta. Hyvinkään harjun laajat mäntymetsät erittivät keuhkoja vahvistavaa eteeristä öljyä. Kuten ne tekevät kaikkialla.

Sveitsin alpeilla hoidettiin raumapotilaita männynhavuilla täytetyillä patjoilla. Mäntytyyny niskakipuun  voisi olla mukava!

Sinikka Piipon kirja Elinvoimaa puista on täynnä tutkittua ja varteenoettavaa tietoa. Tulee mieleen, että mänty on suorastaan luontomme ylilääkäri!

Mäntytuotteista tunnistamme tärpätin (sekin on jopa haavoja desinfioiva), mäntysuopa, terva, pikiöljy ja pinjansiemenet. Tuli mieleen meripihkakin, joka on metsiemme suuri tuote muinaisjäännöksenä.

Suosittelen tuota Sinikka Piipon kirjaa. Siinä on kaikki mahdollinen tieto puista ja niiden hyödyllisyydestä terveyttämme kohtaan. Mänty lääkärinä on aivan huikea!

Mietin muuten tuossa vanhana yrttimummuna, että jos jättäisin kissablogini pois ja ottaisin uuden yrttimummun blogin. Mutta liika on liikaa. Tähän väliin, kun odotamme aikaa päästä ulos puutarhaan, on sopiva hetki käydä läpi vähän puita omien kokemusten kautta.

En Sång för Träden och Skogen

Ruusutarhan tarinoita, osa 2

Huh, kuinka minua jännitti painaa entteriä ja lähettää taas yksi sydämestäni revitty luomus painoon!

Mutta toissa iltana sen tein. Hirveästi töitä pienessäkin eepoksessa on! Vaikka minulla oli kolme oikolukijaa, niin sittenkin, kun selasin, tein vielä muutoksia ja virheitä löytyi.

Sydämestä revitty se on sen vuoksi, että olen niin hulluna ruusutietouteen ja siksi, että oma jälkihän siinä sanoissa on. Sieltä se tulee, omien sormien ja ajatusten takaa.

Mutta sitä tuntee olevansa sitä rikkaampi, mitä avoimempana on luovuuuden sisin ilmaisukanava. Ei sen tarvitse olla jotakin upeaa, ei täydellista, ei edes täydellisyyden hakuista. Se on jotakin NYT ja TÄSSÄ. Ja sitten se kulkee omia polkujaan ja häipyy ajan usvaan.

Tässä se on.

Kun ensimmäisessä tarinakirjassa kerroin Suomen villiruusuista, löytöruusuista ja tarhapimpinellaruusuista, niin tässä jatkan tarinoita Rugosa-ryhmän lajikkeista, suomalaisesta jalostustyöstä ja uusista moderneista ruusuista, sekä muistakin ruusuista, mm. ryhmäruusuista. Eli ruusuista omassa tarhassani.

En kertonut vielä kanadalaisista ruusuista, en Pirjo Raution ruusuista, enkä ranskalaisista ruusuista. Joten varmaankin ensi talvena kirjoitan vielä kolmannenkin osan. Ei siinä muu auta! 

Tämä taiteilija on yksi suosikeistani! Ja oi mikä musiikki!

"Modigliani" - (Full Soundtrack)

Huhtikuun pieni piriste

Kaikki puutarhurit kilvan laittavat siemeniä itämään ja koulivat kaikenlaisia taimia. Kyllä minäkin  jonkin verran, mutta en innostu nyt niistä juttelemaan.

Jotenkin upposin Pinterestin kuvamaailmaan. Viime jouluna keräsin sieltä joulumerkkejä. Sittemmin kissamerkkejä. Ja nyt yksi ilta aloin etsiä ruusupostimerkkejä. Ihan vain tehdäkseni jotakin hyödytöntä. Tartteeko elämässä kaiken olla niin toimivaa, järjellistä ja hyödyllistä? Ihminen haluaa joskus myös leikkiä. Aikuinenkin.

Laitan tähän muutamia hellyttäviä ruusupostimerkkejä.

 

 

Tämä viimeinen postimerkki jotenkin hätkähdytti. Mitähän se sympolisoi? Rauhaa?

Israeli song - 'Someone' (israeli music israeli songs hebrew beautiful jewish songs music)