Runollinen joulukalenteri 7.12.17

Tässä yksi päivä, kuunnellessani noita sotatarinoita huomasin, että isäni, joka oli myös mukana sodassa, oli soittajan ja säveltäjän ohessa myös runoilija. Hän itse sanoitti sävelmänsä. 

Hän kertoi minulle ensimmäisestä sävelmästään Mainingit kertovat näin: - Sodan jälkeinen elämä oli ankeaa ja surullista. Kuitenkin ihmisillä oli toivo tulevaisuudesta. Tämä kappale kertoo  myrskyn jälkeisistä sodan mainingeista ja menetyksistä, johon musiikki luo lohtua. Näistä tunnelmista tämä sävelmäni syntyi pian sodan jälkeen. 

Moni raahelainen voi muistaa myös Matti Tuhkalan (1919 - 2002) sävelmän tästä Mainingit kertovat -sanoista. Se on mukana hänen LP- levyssään "Maininkien kertomaa". 

Mainingit rantain veen aavan vuo.

Kuin kaipuun kantain sylissään kaukaa tuo.

Hiljaa ne laulaa muistot kertoen.

Haaveiden paulaa sydämeen kietoen.

Onnemme sillan

myrskyt tuhonneet lie.

Sun lähtös illan

hetkeen taas aatos vie.

Yksin nyt kuljen

päivä käy uinumaan.

Muistoissain suljen

kuvasi sieluuni vaan.

Nyt päivä lämmin on mennyt pois.

Rakkaus tuo kaunein kuin unta ollut ois.

Kauaksi kaartaa aavain vetten  vyö.

Taivastain saartaa ulapan tumma yö.

Runollinen joulukalenteri 6.12.17

Suomi 100-vuotias! Suuri syntymäpäiväjuhla kaikkialla! Useissa maissa osoitetaan Suomelle kunniaa sinivalkovaloilla! Nöyryys ja kiitollisuus on hyvä muistaa. Metsätonttu onnittelee ihanaa maatamme seuraavan runoilijan kanssa. 

Lauri Taskila on erään työtoverini sukulaismies. Sain tämän kirjan Marketalta joululahjaksi vuonna 2006.

"Lupaukset täyttyvät" 2000, Gummerus Kirjapaino Oy. Kirja sisältää hengellisiä runoja. Tämä runo on omistettu isänmaalle:

Toiveitteni isänmaa

Sinun kasvosi loistaa, Isänmaa,

talven valkeitten hankien yllä.

Revontulilla öitäsi valaistaan,

kun kaamos on saapunut Pohjolaan

on luontosi kaunis ja jylhä.

On kasvosi kauniit, Isänmaa,

kun keväinen kuulaus koittaa.

Sinun lehtosi lauluista väräjää,

saa kylmänkin sydämen sykkimään,

kun lintuset urkuja soittaa.

Isänmaa, Sinun kesäisi vihreys

ja lämpöiset yöttömät yösi.

Kun pilviin peittyy aurinko

ja kentille lankee kasteesi,

Sinun ihanat tuoksusi huumaa.

Kun pelloilla huojuu ja tuleentuu

taas kypsyvän viljan korsi.

Se kiitoksen rinnasta nostattaa

sille Luojalle, jolta on isänmaa,

elon antimet, runsaat lahjat.

****

Runollinen joulukalenteri 5.12.17

Eeli Ylimattila, runoilija Saloisten Arkkukarista. Hän oli isäni hyvä ystävä ja vieraili usein meillä. Pikkutyttönä pelkäsin häntä, kun hän tuli pikkuisen päissään vaappuvasti pyörällä ajaen. Pieni lapsi pelkää humalaisia. Isä arvosti häntä runoilijana, ja Eeli arvosti isää soittajana. Eelin elämä oli aika karua ja yksinkertaista. Se kuvastuu hänen runoistaan. Suomen juhliessa on hyvä muistaa se karumpikin puoli. Sillä ei se ole mihinkään kadonnut. Kaupunki ja kairanmaa, 1979, kirjapaino osakeyhtiö Kaleva, Pohjoinen. 

Suomi

Helsinki on Toijalan takana,

Suomi on kahden puolen Toijalaa:

Suomi on suuri 

ja kansa on katajainen.

Suomi on monikansallinen.

Ruotsalaiset lännessä

lounaassa ja etelässä.

Pohjoisessa saamelaiset ja koltat,

lantalaiset Utsjoelta etelään.

Suomessa on usein vaaleja.

Useimmiten kansa häviää vaalit.

Ne jotkut voittavat ne.

Yleensä kansa on kuin

horteinen marjas-karhu,

kiltti N A L L E   P U H,

mitä nyt sohaistuna

joskus murisee,

harvoin karjahtaa.

Kämmeniään ei käytä 

ennen kuin henkensä

edestä.

Hyvää huomenta ruuhka-Suomi!

Maan Isä

Hallitus ja eduskunta!

Hyvää huomenta työnantajat

ja työntekijät, työllistetyt

ja työttömät!

Kymmenen virran maassa sataa lunta

ja tuulee, 

tuulee jamalattomasti;

Perämeren kaukalossa

vedet kuohuina kähisevät

ja rannalla puut luokalla - 

vialliset ja heikot sortuu,

rysähtää maahan.

Hyvää huomenta ruuhka-Suomi!

Terveisiä runo-Suomesta,

kehitysalueelta.

Marraskuun pohjatuuli tuo 

kahdenkymmenenviiden metrin sekuntivauhtia

terveisiä Kairanmaalta,

taivaallista kuriiripostia

takametsien takaa...

Hyvää huomenta ...

Niin paljon poliittisia

ym. muita poppaukkoja

tyrkyttämässä

itse kukin omaa lääkitystään

sairaan yhteiskunnan kehoon;

Kuka kupparin sarvia,

kuka muuten vain loitsuja,

noidanlukuja, että siitä vain

- simsalabim - ovi auki

onnemme maahan!

Niin paljon heitä  -  ääniharavia,

tuulikanteleita...

Niin vähän luovaa viisautta,

niin vähän valtiomiehiä,

niin harvassa korkeat paadet,

niin harvassa kotkat

korkealle kantavin siivin,

kauas näkevin silmin.

Runollinen joulukalenteri 4.12.17

Reetta Koivisto oli nuoruuteni aikaisia raahelaisia ystäviäni, jonka elämänpolku ei ollut kukkasilla siloiteltu. Hän löysi uskosta lohdun ja kirjoitti kauniita runoja. Usein runo syntyy myös syvästä tuskasta.  Kirjoitan tähän pienen osan kirjan sisällön synnystä:

"Aina tulee olemaan ja tapahtumaan vaikeita asioita, todella vaikeita, mutta nyt on "eväät" selviytyä niistä, käsitellä niitä. Aina on Jumalan toivo. Hänen kanssaan elämän jokainen päivä on "seikkailu", yllätyksiä täynnä. 

Kun viime kesänä menetin lapseni, silloin luulin, etten koskaan selviäisi. Tiedän, että raskaampaa taakkaa tuksin äitinä voi kokea, mutta silloinkin, suurimmankin surun keskellä, pimeydessä oli luottamus Jumalan armoon. Kapinoin ja kyselin, suru ja ikävä eivät koskaan varmaan poistu. Tiedän kuitenkin, että hän on saanut rauhan Jumalan huomassa.

Täytyy oppia ottamaan vastuu itsestään, päätöksistään ja tekemisistään, antaa myös anteeksi virheensä - niinkuin Jumalakin on anteeksi antanut syntini. Paraneminen on myös sitä, kun hyväksyy itsensä sellaisena kuin Jumala on itsekunkin tehnyt ja oppii rakastamaan itseään. Sitten vasta voi rakastaa ja palvella toisia ihmisiä."

"Pimeyteen TULI VALO" Pika Oy. Tällä runolla muistelen häntä:

Myrskytuulet, sateet, kaikki syksyn raivopäät

pauhaavat, riehuvat sisälläni

repien, särkien, tomuksi tehden kaiken,

- kaiken kauniin.

Te revitte minusta rikki sen,

jonka Jumalan avulla, itse olin työllä koonnut

savenvalajan sirpaleista.

Te raastoitte minun itsetuntoni hajalle

valheilla ja salailuilla.

Ette te mitään antaneet tilalle!

Ette mitään!

Minulle jäi vain 

- kasa sirpaleita-

kasa minuuteni rikkirevittyjä palasia,

palasia sielustani,

sydämeni ajatuksien jäännöksiä,

elämästäni hajotettuja asioita -

tuhottu koti, kadotetut lapset, 

menetetty rakkaus 

lopetetut ihmissuhteet...

Runollinen joulukalenteri 3.12.17

Tämän kuvassa olevan kuusen olen istuttanut pihapiiriini mieheni Einon muistoksi. Hän rakasti (näin voi todella sanoa) metsiä ja luontoa. Mielestäni hän oli minulle turvallinen ja lämmin kuin kuusipuu.

Tämän tunteeni voi ymmärtää myös Kerttu Kastellin runon pohjalta, jonka tähän tuon esille. Kerttu oli mieheni veljen vaimo ja asui tuossa naapurissa Myllysaari-nimistä tilaa. Kun menin naimisiin Einon kanssa, en arvannutkaan, millaiseen runolliseen sukuun jouduin, sillä tässä suvussa on monta muutakin runoilijaa. 

Kerttu Kastelli on varmaan raahelaisista yksi tunnetuin runoilija ja kirjailija, jolla on laaja määrä julkaisuja myös lehdissä.

Hän veti monia vuosia myös Raahen Työväenopiston (nykyään Raahe-Opisto) pännäpiiriä eli kirjoitusharrastajien ryhmää (välissä muitakin vetäjiä), joka sittemmin on jatkunut Satu Kallion vetämänä, nykyään jo monta vuotta Pirkko Böhm-Sallamon vetämänä. Voi kuinka tällaisia piirejä tarvitaankaan! Vetäjät ovat toimittaneet resurssiensa mukaan vuosittain niin kutsuttuja Antologeja kirjoittajapiirin aineistosta. Nyt otan otteen eräästä tällaisesta vuodelta 1982, Raahelaista runoa, jossa Kerttu kirjoittaa lukijalle kirjan avaussanoissaan näin:

"Pieneen siemeneen on kätketty suuri voima ja rohkeus. Se puhkaisee kovan ja vaikeankin maaperän pyrkiessään kohti valoa ja lämpöä. 

Samalla tavoin runossa piilee sydämiä ja maailmoja mullistavat voimavarat. Ne puhkaisevat ihmismielen ymmärtämykseen ja rakkauteen, toivoon ja rohkeuteen, jotta me voisimme kukin omalta paikaltamme rakentaa tätä maailmaa paremmaksi."

Tässä kirjassa on seuraava Kerttu Kastellin kaunis runo:

Eilen meni laiva

huomenna lentää lintu.

Tänä hetkenä

meren ja taivaan hiljaisuus

on minun 

kaikkien rakkaitteni

jotka minussa alati

läsnä

ikävöimisen kipuna

huolestumisen hellyytenä

rinnassani läikkyen.

Runollinen joulukalenteri 2.12.17

Tämän runokirjan hankin kirjoittajapiirin ystävältä, Hannele Kuuvalta. On hienoa nähdä, että Pirkko Böhm-Sallamon vetämistä lukuisista kirjoittajapiireistä ympäri Pohjanmaata ja Kainuuta nousee uskallus ja avoimuus julkaista omia kirjoja. 

Tämä on Hannelen ensimmäinen runokirja "Lohtua luonnosta", Kustannus Ves-Line 2017. Kirjan runot kuvaavat ihmisen suurta kunnioitusta luontoa kohtaan ja kiitosta siitä voimasta ja lohdusta, mitä se antaa.

Ensilumi

Ensilumi laski maahan valkoharsonsa

pihakuusen oksat peittyi lumihunnusta.

Säteet kirkkaat aamuauringon,

kun kohdistuvat lumiverhohon,

kuin timantteina tuikkii pihamaa,

silmät hämyyn tottuneet se sokaistaa.

On hanki putipuhdas valkoinen

ei sitä tahraa vielä

jälki ihmisen.

Jos siihen jäisi varjo tumma askeleen,

se ois kuin herjaa lumen puhtauteen.

Siispä väistyn taakse,

jälkiäni jätä en, 

vain katseellani kuljen,

yli lumikenttien.

Tää hetki jaksaa yhä koskettaa, 

harmaa piha peittyi,

vaippaan valkeaan.

Runollinen joulukalenteri 1.12.17

Itsekeskeisenä ja -riittoisena ihmisenä olen paljon kirjoittanut omasta elämästäni ja omista asioistani. Vieläkin ja yhä aina, mutta nyt haluan joulukalenteriini tuoda esille runoilijoita ja heidän teoksiaan. Toivon, lukijani, että tekin pysähtyisitte hetkeksi runon ääreen. Toivon, että luette sen ääneen itsellenne. 

Jotain omaa pitää tässäkin olla mukana: Omat talviset kuvani! Ja omaa taitaa olla esittelykin. Ei siitä subjektiivisuudesta noin vain päästä!

Ihmeellinen on joskus ihmisen pieni mutkainen polku kulkea, yllätyksiä täynnä. Minulle eräs lämmin yllätys oli tämä seuraava runoilija, jolta pulppuaa runoja ihan päivittäin. Ihan kuin hän juttelisikin runojen kielellä. Löysin tämän nuoruuteni ystävän oikeastaan puutarhablogin kautta. 37 vuotta ei tuntunut missään siitä kun on viimeksi nähty. Paitsi että olemme molemmat kasvaneet tahollamme ja keskustelumme on rikastunut. Ihminen muuttuu, kasvaa ja tuo esiin uusia olemuspuoliaan. Tästä ystävästäni, tanhutoveristani, Mauri Laakkosesta on tullut runoilija ja taiteilija. Hän on työstänyt ahkerasti runokirjoja omalla nimellään sekä Justin Larman nimellä. Tässä hänen uusin ja laajin runokirjansa "Pinnalta tyyni", BoD - Books on Demand, 2017. Näen tässä runossa, jonka tähän valitsin, hyvin syvää symboliikkaa, jota jokainen voi omalla tavallaan tulkita.

Jääkukkia

Huurteinen ikkuna

piilottaa katseesi

vaikka ihailemme

samaa asiaa

Jääkukat vilkuttavat 

talven timantein

kylmästään

meille molemmille

Kun huulesi 

painuvat ruutuun

sulaa pois verho

ja katseemme kohtaavat