Jouluinen runokalenteri 2.12.20

Tämä runo on omistettu ihanalle Ruusa-kissalleni!

Löysin kotikaupunkini kirjastosta Jean de la Fontainen Faabeleita sisältävän kirjan. Koska minua on kiehtonut aina sadut, on hyvä tänä pimeänä ja monesta syystä niin synkkänä aikana tuoda esiin satu, runomuodossa. Sana "Faabeli" liitetään usein eläintarinaan, kuten tässä, mutta sillä on laajempikin merkitys. 

La Fontainesta  (1621-1695) kertoo paljon hänen hautakirjoituksensa. "Jean lähti sellaisena kuin oli tullut, hän söi pääoman siinä kuin sen tuototkin". Aikanaan hänet koettiin laiskana tuhlarina. Onneksi Fontainella oli rahakkaita suojelijoita, jotka ymmärsivät hänen kirjallisen lahjakkuutensa. Hänen kiinnostuksensa kohteet liittyivät antiikin Aisopokseen ja Faidrokseen. Eläintarinoilla Fontaine toi esiin myös yhteiskunnallisia ristiriitoja. Tarinoilla oli opetus taustalla. Ja näitä eläintarinoita on kerrottu ympäri maailman!

Kissa ja kettu

Kuin kaksi pientä pyhimystä kissa, kettukin

tekivät matkaa toivioretkikohteisiin.

On meillä siinä kunnon teeskentelijät!

Niin oivalliset mustan valkeaksi vääntäjät!

He monta kanaa, juustoa saalikseen napsivat

ja kelpo matkakorvauksen sillä hankkivat.

Alkoivat ajankulukseen viimein väitellä,

kun puulta maistui tuo vaellus pitkästyttävä -

kas silloin keskustelusta on paljon apua,

jos täytyy pitää varansa ettei nukahda.

He siinä kailottelivat täyttä kurkkua,

kumpainenkin alkoi itsään kehua.

Tokaisi kettu kissalle: Sinua sanotaan

niin taitavaksi, onkohan se totta ollenkaan?

Minulla on pussissani sata keinoa. -

Minulla, sanoi kissa, vain yksi keino,

vaan se mielestäni tuhannen arvoinen. -

Noin luisti itsekehu molemminpuolinen.

Ties kuinka kauan jahnaus olisi jatkunut,

jos koiralauma paikalle ei olis sattunut.

Nyt kissa sanoi ketulle: Pengohan pussiasi,

vetäise varma sotajuoni esiin aivoistasi.

Vaan mitä minuun tulee, turvaan omaani. -

Sen sanottuaan kissa puuhun ponkaisi,

ja kettu pakoon vilisti. Sen reitti mutkainen

vei sinne tänne, kaniininkoloihin poiketen. 

Noin kettu etsi turvapaikkaa joka taholta

onnistumatta eksyttämään ajokoiria.

Kaniininkäytävistä pois sen savu karkotti -

kun kettu syöksyi ulos, sen kimppuun karkasi

parikin koiraa vikkelää, sen otti hengiltä.

Voi liian moni vaihtoehto kaiken tärvellä,

jos parhaan keinon valintaan aikaa tuhlataan. 

Parempi yksi temppu mutta varma kerrassaan.

Jean de La Fontaine

Faabeleita

Faris -kustannus Oy 2005

Suomentanut Aarno Saleva

Jouluinen runokalenteri 1.12.20

En voi jättää tätä vanhaa joulu-kalenteriani, jossa tuon esille runoja. Nyt poimin niitä Euroopan maista. Liitän mukaan sen maan postimerkin, jonka runoilijan runon poimin tähän. Olen pinterestissä joskus kerännyt eri maiden joulumerkkejä. Valitettavasti runoilijat poimin vähän oman mieltymykseni mukaan siten, että tunnen ne erityisesti. Joten mitään modernia runoutta en tuo esiin. 

Ensin menen naapurimaahan Viroon eli Eestiin. Sieltä minulle tuli heti mieleen Jaan Kaplinski. Olin häntä kuulemassa kerran filosofian päivillä Tampere-talolla. Muistiin jäi hänen huomionsa siitä, että jos suomalaisia filosofeja kuunneltaisiin enemmän maailmalla, länsimaalainen filosofia olisi saanut aivan erilaista näkökulmaa. Se jo siksi, koska suomenkieli on niin rikas merkitykseltään. 

Jaan Kaplinski on tunnettu runoilija, kääntäjä ja hyvin monipuolinen kirjailija. Hän on syntynyt 1941 ja tiettävästi on yhä elossa. Se, minkä huomioin hänestä Suomen Kuvalehden vuoden 2010 sivuilla, täytynee laittaa tähän. Kaplinski kritisoi Sofi Oksasen kirjaa Puhdistus ja väittää että hän on vääristänyt Viron historiaa rahastuksen vuoksi. Hän kirjoittaa: ”En halua, että elämäni mitätöidään ja että siitä tarjotaan vääristynyt kuva tietämättömille ulkomaalaisille”, Kaplinski kirjoitti. 

Hän ihastui runoudessa siihen, että pilkuista ja pisteistä ei tarvinnut välittää, vaan sanat, pienet lauseryhmät saattoivat kertoa kiteytettyinä hyvin paljon ja ymmärrettävästi.

Pyhät tulevat

syntymäpäivät ristiäiset ja hautajaiset

korot kopisevat asvaltilla viimeinen bussi lähtee

tuskallista on uskoa pelastukseen 

hanhet ovat menneet kurjet ovat poissa

väistämättömästi kauhistuttavan kaukana

lapset ylittävät multaa ja sepeliä

jokin eksynyt kyyhky jokin hurraa jokin lippu

liian vähän elämiseen liian vähän luomiseen

mutta kuitenkin

laskeutuu iltaan ja yöhön niin syvää hiljaisuutta sateenvihmaa

kuin kaikki olisi vasta uutta niin kuin olisi alku

olematta eilinen ja tämä sumu se sama jossa

pää polviin käpertyneenä hengittää syntymätön maailma

Jaan Kaplinski, Sama meri kaikissa meissä, Otava 1984

Suomentanut Anja Salokannel

Haaste: Kevään ja kesän muistoja 2020

 Kiitos Tita muistutuksesta, että syksyn pimeänä iltana on kiva palata kesän muistoihin! Siis haasteesi "Kevään ja kesän muistoja 2020" blogista Unelmia ruusuista. Lähetän edelleen haasteen seuraaville blogeille: Tertun kasvimaailma, Ritavuoren juurella ja Takalo-Roppolan puutarha- ja mansikkatila

Metsätontulla, sillä puutarhurilla, joka usein tonttuilee, kun on epävarma, ja samalla Ruusumuorille (virallisempi roolini), joka on pikkuisen itsevarmempi kahvilansa ja muun touhun kanssa.

Minä en juuri ole blogeja ehtinyt kirjoitella, saati sitten lukea. Kerran eräs ystäväni sanoikin, että kirjoitat niin paljon neljään blogiin, että olisit jo monta romaania siinä ajassa kirjoittanut. 

Otin siitä onkeeni. Kesällä -20 tuli kolmas trilogiasarjan osa valmiiksi kolmen naisen eli kolmen sukupolven parantajista. Olihan siinä työtä, että pysyi itse juonessa mukana. Samana päivänä, kun avasin kahvilani ja julistin kolmannen romaanini, minua juhlittiin Raahen Fian kunniakirjan saajana. Se olikin kyllä elämäni yllätys ja ensimmäinen kunniakirja! 

Kaiken kukkuraksi ilmestyi juuri silloin ViherPiha-lehdessä juttua ruusutarhastani. Siis hyvä että pysyin lestissäni! Kaikkea liikaa yhdellä kertaa! Kaikessa siinäkin ystävien tuki oli suurin iloni!

Kaikki tuo synnytti minulle vilkkaan kesän erilaisine tehtävineen ja paljon kirjoitustöitä. Koronan vuoksikin puutarhaihmiset nyt olivat bonganneet ruusutarhani ja pistäytyivät Suomi-retkillään tässäkin. Kiitos, oli niin mukava nähdä ja usein ilmatkin olivat suotuisia heinäkuussa, silloinhan pidin Ruusumuorin Kesäkahvilaa auki.

 

Siltikin, omistauduin ruusuilleni ja perennoillekin. Uutta oli tänä kesänä kahdesta joustinpatjan vieteriosista tehty portti korkealle Wasagamingruusulle ja pursottavalle Sofianruusulle. Nyt on tuki tehty myös vieressä kasvavalle Heinrich Ilmarillekin. Muitakin tukitelineitä olen joutunut korjaamaan ja tukemaan. Kun on mitä ruusun kiivetä, niin nehän kiipeävät ja pursuilevat.

Hetekkaportti, kuten sitä nimitän, oli eräänlainen poseerauskuva monille tarhassani kävijöille. Naurattihan minua. Hurdal-ruusu tuossa oikealla. 

Tuon tässä esiin enemmän noita villiruusuja ja sellaisia, joita ei niinkään taimistoista mukaan tartu. 

Nimittäin huomaan, että minun tulee keskittyä enemmän juuri villiruusuihin, joita rakastan, ja löytöruusuihin ja jättää aremmat ja jalommat ruusut toisten kasvatettavaksi. Nyt kun päivitän ruusutarina-kirjojani yhdeksi kokonaisuudeksi lisäämällä siihen ranskan- ja kanadanruusut, niin korostan siinä todella Suomen pohjoista osaa ruusulajeissa ja -lajikkeissa. Tämä kirja ilmestynee ensi kesänä ja olen sen teossa aivan töpinöissäni. 

Rosa gallica, luonnonruusu

Rosa glauca, luonnonruusu

Rosa 'Altaica' ja Rosa 'Nyvelt's White'

Ja kiitos ihanalle kahvilakissalleni Ruusalle, se hoiti tehtävänsä hienosti ja kävi asiakkaita tervehtimässä, sekä sadat näkymättömät keijut ja näkyvät keijut puutarhassani. Kiitos! 

Keijukuva Vappu Kalliolta.

Saatikka sitten ihanat perennat, joita niitäkin on liki sata puutarhassani, mukavasti nekin kukkivat eri aikaa kesää kuten ruusutkin. 

Vasemmalla morsianleinikki aukoo nuppujaan.

Alhaalla yleiskatsausta pihastani.

Nautin vapaasta elokuustani pitkästä aikaa vierailemalla sukulaisteni ja ystävieni luona. Ja mistä olin onnellinen, niin metsän ja puutarhan antimista. Vielä eilen tein retken metsään suppilovahverojen perään. 

Ja tänään hain pienen korillisen oman puun syksyn omenia, joita säilytän kahvilan kylmässä tilassa. Haluan nähdä kuinka kauan punakaneli kestää.

Kevät oli upea, kesä ihanan lämmin ja syksy antoisa! Hyvää talven tuloa kaikille lukijoilleni!

Syksyn ruusut

 

Näin säilön ruusunmarjoja eli kiulukoita

 Tänä syksynä ruusupensaiden kiulukkasato on erityisen runsas. Pensaat suorastaan pullistelevat upeita terveyspommejaan.

En voi ohittaa pensaita keräämällä talven varalle noita supermarjoja. Näin niitä olen laitellut:

Kerään eri astiaan ne marjat, jotka ovat todella kypsiä ja erikseen melkein kypsät. Liian kypsiä marjoja on vaikea työstää siemenien poistossa. Ensin on poistettava verholehdet ja varret kiulukoista. Siemenet ovat helpompia poistaa, jos halkaisen saksilla marjat ja kuivattan niitä päivän kaksi. Sitten lusikan varsipäällä on helppoa kaivaa siemenet pois. Teen näitä hommia usein TV-ohjelmaa katsellen. 

Minä en tykkää kuivauslaitteesta, jota kerran lainasin kokeillakseni. Äänekäs, hidas. Joten kun syksystä kostea ja kolea tupani lämpiää mukavasti lämpöpunpulla, niin siihen alle laitan nämä kuivumaan. Siinä kuivuvat mukavasti myös esim. sienet ja lehtikaali. Tosin laitan niitä myös uunin jälkilämpöön kuivumaan. Ja puuhellan päälle jälkilämpöön ne käyvät myös.

Rapiseviksi kuivuneet kiulukan puolikkaat jauhan sitten tehosekoittimen erityisellä terällä hienoksi. Tätä jauhetta on sitten helppo käyttää kaikessa mahdollisessa; smoothissa, jugurtin kanssa, puuroihin, leipiin jne.  Ja se jopa maistuu ihan hyvältä. 

Kypsät kiulukat vaativat toisenlaista aherrusta. Tosin voin laittaa niitä mehumaijaankin muiden marjojen kanssa. Kokeilin kahdenlaista pehmittämistä. Kiehautin ne pikaisesti vedessä ja siivilöin siivilän läpi. Se oli aika työlästä ja siihen jäi arvokas kuoriosakin. Ja osa arvokkaista vitamiineisa häviää. Parempi vaihtoehto oli kaataa peratut kiulukat tehosekoittimeen. Lisään joukkoon vettä, että kone jauhaa marjat kunnolla. Mutta siemeniä se ei jauha, joten taas on käytettävä siivilää. Huomasin, että käyttäen vanhaa puukapulaa (mikä ihme sen nimi olikaan) jota käytetään perunamuusin tekoon, on kätevämpi kuin jokin kauha tai lusikka, jolla painella.

Sekoitan soseeseen sitruunan mehua ja hunajaa. Soseen laitan minigrippipusseihin. Nyt minulla loppui ne pienimmät pussit, jotka olisivat kätevämpiä, koska sosetta ei kannata syödä kerralla liikaa. RUUSUNMARJA, KUTEN MYÖS KUKAN TERÄLEHDET, SISÄLTÄVÄT LAKSATIIVIA. Siis hyvä kovalle vatsalle, mutta herkälle vatsalle voi tulla ongelmia. 

Pakastan, kun siellä on tilaa. Sose keitettynä kuumana voi tietenkin myös purkittaa, mutta mihin laittaa purkkeja, kun jääkaappikin on jo täynnä kaikenlaista ja kellari ei ole toiminnassa. Nettitieto kertoo, että parhaiten säilyvät vitamiinit pakastetuotteissa. 

Sekoitin omenasosetta ja ruusunmarjasosetta keskenään hillosokesrin kera ja huomasin, että sain ihanaa sosetta, joka maistui esim. paahtoleivän päällä. 

En tähän ala ylistämään ruusunmarjan terveellisyyttä, mutta tässä vähän linkkejä siitä: 

https://waku-organics.fi/blog/post/ruusunmarja-ihon-ja-syovan-hoidossa

https://www.iltalehti.fi/ruoka/a/2014092618697149

Kitsastelua ruusujen kanssa

Laskinkohan oikein, kun olen löytänyt 114 eri ruusulajiketta puutarhastani, niitä elossa olevia. Robustan ja Danwich Rosen menetin. Moni muukin näyttää aika heikolta. Mutta odotetaan uutta kevättä!

Joten siitä, kun Suomi täytti 100 vuotta ja minun ruusulajini ylsivät samaan, on tapahtunut kaikenlaista. Sellaistakin, että olen joutunut hillitsemään ruusuinnostusta ja muutenkin järkeillyt niiden kanssa.

Tänä kesänä tuli kuitenkin hankittua muutama. En useinkaan pökrähdä noihin herkkiin ryhmäruusuihin, mutta kun olen hyvällä onnella pärjännyt joidenkin kanssa kaivamalla ne maahan, niin  ostin 'Tom Tom'- nimisen lajikkeen. 

Tämän floribunda-ruusun vähän modernilta kalskahtava nimi ei kerro modernista, vaan ruusu on aika vanha lajike. Sen on luonut mies nimeltä E.J. Lindquist vuonna 1957 ja tällä nimellä se on tuotu esiin USA:ssa, Australiassa vuonna 1971. En tykkää tuosta nimestä, se ei sovi ruusulle, mutta varmasti siihen liittyy jokin tarina, jota en löytänyt. Joka tapauksessa kaunis ja runsaasti kukkiva ruusu. Olen sitä pitänyt tuossa terassilla ja kylmien tullessa leikkaan ja kaivan sen multaan, jossa jo moni ruukkuruusuni on talvehtinut.  Onnea talveen, Tom Tom!

Tuossa taustalla viime vuoden heräteostos 'Pikku Paholainen' joka yhä työntää runsaasti nuppuja, kolmas kukinta meneillään.

Vierailin Oulujoen Taimistolla. Siellähän se Matti Kulju vielä iloisesti esitteli ruusujaan ja elämän muutostaan. Mutta ei ehkä vielä ensi kesänäkään lopeta yritystään, kun pitää saada tietyt ruusut myynti-ikään.

Mielessä oli villiruusut. Joten hankin valkoisen metsäruusun tuonne lehmuksen viereen. Toisenkin villiruusun, nimeltänsä RASPIRUUSU.  Hassu nimi. En ehtinyt vielä tiedustella mistä sellainen on ilmestynyt. Ruusukirjoissa sitä ei esiinny.

Mielessä oli myös tarhakurtturuusu Jens Munk, joka kuuluu Felicitas Svejdan jalosteisiin. Moni pitää juuri Jens Munkkia suosikkiruusunaan. Katsotaan, josko se hyväksyi kasvupaikkansa tulevan Ruusupysäkin viereltä, jossa toisella puolella kukkii Onni, takana metsäruusu ja juhannusruusu. Kaivoin sille paikan yhden suuren kiven viereen. Toivottavasti se ei ole liian varjoisassa paikassa. Vähän se epäilyttää....

Valkoisen tarhakurtturuusun Nyveldt's Whiten viereen istutin ystäväni pihamaalta valkoisen villin rugosan. Siinä on hyvä katsella villiruusun ja jalostetun ruusun eroa, molemmat 5-lehtisiä. 

Ihmiset kahvilassani kyselevät usein tuosta kurtturuususta, ovat aika epätietoisia koko kurtuista. Minun on ollut hyvä näyttää heille se oikea villi kurtturuusu, jonka juurakon pengoin Pattijoen Kunnantoimiston roskalaatikosta. Mieheni oli siellä töissä ja ei olisi ihme, jos juuri hän olisi valinnut tuon ruusun pihalle hansaruusun kera (sekin juurakko sieltä). Tykkään, että nuo esiäiti-ruusut ilman muuta kuuluvat puutarhaani.

Hm... joskus uskon, että kasvi kasvaessaan tietyssä paikassa kantaa mukanaan myös sen paikan historiaa ja tunteita. 😍😍😍

Nyt nautin vielä ruusujen kukinnoista, niiden muhkeista kiulukoista ja tulevasta syysväristä. Ruusut todella kukkivat monta kertaa vuodessa. Huuruiset pensaatkin ovat talvella kauniita.

Hyvää syksyä kaikille lukijoilleni!

"Tule katsomaan pihaani ennen kuin lähden tästä pois"

Eikö kuulostakin vähän surulliselta, nostalgiselta, jotenkin lopulliselta?

Nyt kun elokuuni on ollut vapaa kahvilanpidosta, olen käyttänyt paljon aikaa vierailuihin, uimaretkiin ja toisten pihojen ihailuun. Marjastamassa olen myös ystävien kanssa kulkenut.

Iloisesti Merja minut kuitenkin otti vastaan. Ei menettäminen niin lopullista olekaan. Sukutilaa tulee jatkamaan hänen poikansa. Tilan emäntä ja isäntä ovat antamassa tilaa nuoremmalle sukupolvelle ja ovat muuttamassa pois muutaman kilometrin päähän. 

Mutta jotakin kaihoa Merja tuntee, kun kutsui minutkin jakamaan sitä tunnetta. 

Kauniisti hän on hoitanut puutarhaansa kaiken muun työn ohella, puutarhakärpänen kun on purrut aikalailla.  Kauneudenkaipuu ja luonnon hoiva ovat vahvoja tunteita.

Sain kuvata Merjan pihaa ja kirjoittaa siitä blogisivunkin. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita kuin Merja on. Jättää kaunis piha tuntemattomalle ihmiselle on aivan toista. Vielä kamalampaa on sairastua ja katsoa kun puutarhakin sairastuu. Ja yhtä repivä tunne on lähteä siitä kauas pois näkemättä sitä koskaan enää.

Itsekin tulen joskus samaan tilanteeseen, luovuttaa, joten opettavaista oli seurata Merjan tunnelmia hänen esitellessä pihaansa.

 

Kaunis ja soliseva suihkulähde hallitsee pihaa kauneudellaan ja äänillään. Ilta-auringon varjot rytmittävät pihaa. Valkoinen kukka on pihan ikivanha "saippuakukka".

 

Uusi isäntä tulee hoitamaan lainehtivat vainiot.         Vanha pihapenkki kertoo omaa tarinaansa.

Kun pihalla on avaraa tilaa, niin yksilöllinen, kaunis rautatieomenapuu näyttää uljaalta.

Elokuun värikylläisyyttä!

Erään tontin nurkassa on sauna kaikkine ihanuuksineen (mm. poreallas), jonka Merja aikoo miehensä kanssa siirtää uuteen paikkaan. Saunan kyljessä odottaa muuttamista myös monet taimet. Niinhän se on. - Sen ja sen ruusupensaankin siirrän uuteen pihaan, kertoo Merja hymyillen. 

Jotakin vanhaa ja rakasta pitää saada mukaan vanhasta kotipaikasta. 

Liikuttava kohtaaminen

Ruusutarhassani on ollut vilkasta aikaa. Suuri syy siihen oli Viherpihan kansityttönä oleminen ja ruusutarhani esittely. Rohkea rokan syö! Toinen syy kahvilavieraitteni vilkkauteen oli myös Raahen Fiian lakittaminen. Siis ruusumuorin kesä on ollut yhtä myllerrystä!

Olen voimissani ja niin on ruusunikin. Varmaan upeita puutarhoja kaikkialla Suomessa, sillä jo luontokin on suonut kukkapaljouttaan.

Olen tavannut tässä paljon upeita ihmisiä ja kerronkin eräästä kohtaamisesta, joka liikutti mieltäni.

Minulle esiteltiin erästä ruusua. Mikähän se on? Lupasin käydä heidän pihassaan tutustumassa siihen.

Ja mitä löysinkään!

Suomi on täynnä hyljättyjä taloja, hyljättyjä vanhoja koteja. Se on kamalan surullista! Mutta on myös taaksejätettyjä paikkoja, joiden pihoissa viipyy rakkaus kotipaikkaan. Siellä ei enää asuta, mutta sitä hoidetaan. Ja siellä vietetään hetkiä muistellen, nauttien ja kaipaillen vanhoja hyviä, vaikkakin köyhiä aikoja. Hellyydessä hoidettuja vanhoja mökkejä! Voi kuinka se lämmitti mieltäni. Ja tällaisesta eräästä otin kuvia. 

Se kyseinen ruusukin löytyi pihalta, hoidettuna sekin, kauniisti kukassa ja tunnistin sen Belle Poitevinen sukulaiseksi, ehkä Rudolfiksi, täällä myös Anna-Liisaksi kutsuttu. Tätä ruusua on omallakin pihamaalla ja uskon, että se on kotoisin tuolta Tuohinnon tilan vanhasta ruusutarhasta. Tämä ruusu löytyy melkein kaikilta tämän kylän vanhoilta pihamailta. Tämän postauksen lopussa esittelen sitten yllätyksen, jonka löysin aitan takaa. Nämä kuvat kertovat sitä kaikkea, josta edellä puhuin. Rakkaudesta vanhaan kotipaikkaan.

 

 

 

Olin saanut luvan tulla paikalle katsomaan ruusuja ja sittemmin sain luvan tehdä kuvistani blogisivunkin. Minusta tuo kaikki oli niin kaunista. Kaikessa näkyi, että rakennuksiin ja pihaan olivat koskeneet välittävät, vanhoista ajoista rakastavat kädet. Sitten aitan takaa löysin tällaisen ruusun. Se muistutti metsäruusua, mutta kukka on useampi lehtinen. Se muistutti myös Arnonruusua kovasti. Myöhemmin sain luvan kaivaa siitä juurakon omalle pihamaallekin, jotta voisin paremmin tutustua ruusuun. Tänään sen istutin. Toivon sille elinikää ja viihtymistä pihassani. Toivon myös pihamaan omistajille kauniita hetkiä lisää!