Minä voitin! Minä tulin ensimmäisenä!

Olen jännityksellä odottanut ruusutapahtumaa puutarhassani. Nuppuja on paljon kaikkialla, supussa, piilossa, räjähtämäisillään.

Mutta mikä niistä kukkii ensin?

Ei ollut juhannusruusu. Sehän on myöhässä kohta pari viikkoa yleisestä ajasta täälläkin.

Reppana, mutta ensimmäinen!

Ensimmäisenä avasi kukkansa joukosta poloisin. Nimittäin sen rujon surullisen Palkin mökin löytöruusu, jota en vielä osaa nimetä. Surullisen repaleisena, mutta voittajana!! Tämä metsäruusun näköinen kukka tuli ensimmäisenä siihen maaliin, missä odotin ruusua. Onneksi olkoon, sitkeä uljas Palkin mökin ryöstöruusu. Sillä vähän varkain kävin siellä pensasta kaivamassa. Nyt se kiitti minua.

Kunnia siis Hänelle! Sankarit

Matka Bulgariaan 7 - Ruusuöljy

Sitten itse asiaan!

Ruusuöljyn maailman markkinaosuudesta tulee 70 prosenttia juuri Bulgariasta, eri toten Ruusulaaksosta.

"Halutuin ruusuöljy tuotetaan edelleen Bulgarian Kazanluk-nimisessä ruusulaaksossa kasvavista ruusuista. Bulgarian ruusua sisältää muun muassa Jean Patoun parfyymi Joy , joka on ollut yksi tuoksumaailman sitkeimmistä klassikoista." Lainaus sivulta http://www.mtv3.fi/helmi/kuudesaisti/artikkeli.shtml/107283

Jätän markkinatalouden tähän ja kerron kuvin siitä, miten ruusut päätyvät esim. parfyymi Joy'n ja monen muun pohjatuoksuksi.

Tislaamon pihassa, missä vierailimme, oli esillä vielä vanhoja kulkuneuvoja ja koreja, mihin ruusuja poimittiin.

Vanha tislauslaite

Nyt ruusut poimitaan muovisäkkeihin ja tuodaan tislaamon vastaanottoon paketti-tai kuorma-autoilla.

Säkit tyhjennetään suoraan kuumaan kattilaan. Vieressä tilastoidaan mistä kuljetukset ovat.

Voi mitkä tuoksut noista kattiloista levisivät!

Tislaamon oppaalla oli kiireistä, sillä monet turistit haluavat tutustua tislaamoon. Tässä vieressä kulki koko ajan tarkkailija, joka katsoi, että laitteissa oli oikea lämpötila ja paine. Tarkkaa työtä!

Tässä itse tuotoksia; kasvovettä, colonaa, voidetta ja edessä pienessä putelissa itse ruusuöljyä. En muista vain määrää, miten monta ruusua tai ruusukiloa tarvitaan tuollaiseen annokseen, mahoton se määrä oli!

Tässä pieni video ruusuöljyn tislauksesta

Matka Bulgariaan 6 - Ruusuista hilloa ja siirappia

Tokihan ruusuista, joita poimimme, saimme opetella valmistamaan muutakin kuin seppeleitä. Eikä sekään vielä ole päätavoite ollenkaan itse ruusulle.

Pöydälle levitettiin tuo poimimamme ruusuvyöry ja siinä huumassa seurasimme Nikolain äidin neuvoa, miten ruusun lehdet leikataan ja mitä siitä jätetään. Itse ruusunlehden ydintä eli tyveä ei käytetty marmelaadiin, vaan nätisti vain kolmasosa lehdestä. Loppu eli tyviosa olisi kuitenkin se arvokkain, mikä jatkoi matkaansa sitten tislaamoon. Juuri tyvessä on se ruusun eteerisin öljyaines.

Mukavaa hommaa!

Sitten alkoi itse työ. Tai meille se oli helppoa, sillä enimmäkseen seurasimme sivusta, kun äiti ja poika (Nikolai) näyttivät, miten valmistaa ruususta hilloa ja miten siirappia. Oikeastaan niiden ero oli siinä, että hilloon saivat ruusunlehdet jäädä ja siirappiliemestä ne siivilöitiin pois. Siirappia keitettiin pitemmän ajan. Ja sokeriahan niihin käytettiin kaveriksi. Tosin siirapin valmistuksessa oli jotakin taika-ainetta, mutta nyt en ihan muista mitä.

Tällainen oli tulos:

Siirappi, josta saimme jokainen oman pullollisen kotiinvietäväksi.

Ruusuhillo, jokaiselle yksi purkki.

Ja ihan totta. Ruusu niissä maistuu ja tuoksuu. Monet sörsselit olen kotona jo vieraille niistä tarjonnut.
Liikaa ei saa ottaa, voi vatsa yllättäen toimia liiankin hyvin, sillä ruusu on laksatiivinen tuote.

Ruusullakin rakkaus on rajaton, kuten laulaa tämän vuoden Bulgarian euroviisutähti Sofi Marinova

Jotta elämän nurja puoli ei unohtuisi

Jupiter siirtyi Kaksosiin!

Hm. Olen kuvannut taloni takapihaa ja peittänyt huolettomana sen, mitä TODELLA tapahtuu. Ollakseni joten kuten realistinen, kaivan senkin esiin.

Tämä voi hieman ihmetyttää kahvilavieraita, että mihinkäs tässä on tultu. Mutta toivon, että se antaa samalla kuvaa, että talovanhukselle tehdään jotakin. Jotakin on pelastettavissa, uusittavissa ja uudelleen kukoistavissa.

Jotenkin tuo laulu vetoaa: Vanha nainen hunningolla...Erin. Vaikka en nyt ihan noin, niin hunningon tunne on jollakin lailla...

Matka Bulgariaan 5 - Ruusujen poimintaa ja seppeleitä

Odotin innolla, milloin pääsisin näplimään ihan omin käsin noita ruusuja. Satoi ja satoi, mutta heti kun aurinko kurkisti, Nikolai vei meidät omalle ruusupalstalleen ruusujen poimintaan eli ruusujen sadonkorjuuseen.

Kaikki Damascenat nimittäin kaikkialla Ruusulaaksossa poimitaan käsin. Siihen ei ole keksitty konetta, joka tunnistaisi avautuneet kukat ja jättäisi nuput rauhaan, nääs... 

Hellästi etusormen ja keskisormen väliin otettiin avautunut ruusu tai avautumassa oleva ruusunkukka ja se nipsautettiin peukalon avulla irti. Se kävikin hyvin. Ruusupensaatkin olivat sopivan korkuisella, joten selkäni ei siinä rasittunut. Edessäni vatsan päällä oli kangaspussi, johon kukat poimin. Välillä ne käytiin tyhjentämässä muovisäkkeihin.

Näitä säkkejä kantavia ihmisiä tulikin usein vastaan kaupungin kujilla. Ja viljelmillä näkyi joukoittain poimijia.  Yleisesti ihmiset olivat kovin huolissaan ruususadostaan, sillä sadetta oli liikaa, ja ukkoskuuron rakeetkin rikkoivat jollakin alueella ruusuja.

Mitä tehdä ruusuilla? Arvaa! Aika monenlaista niistä voi tehdä.

Kun ruusuntuoksun alkuhuumasta selvittiin, saimme alkajaisiksi tehdä niistä seppeleet päähämme. Olimme ruusuprinsessoja. Seppeleet asetimme yöksi sängynpäätyyn. Arvaa! Ehkä se tuoksu virkisti minua liikaa. Minulla meni monta yötä, että tuskin nukuin. Vaikka sanottiin, että sen pitäisi rauhoittaa ja antaa hyvän unen. Olin ehkä liian innoissani. 

 Voi voi! Olisin joka aamu halunnut herätä kello viisi (kuten ruusunpoimijat tekivät) ja mennä poimimaan niitä. Mutta kun tuskin nukuin sitä ennen. Ja jos nukuin ja heräsin viideltä, katto ropisi kaatosateesta. Mutta joka ilta haaveilin, että pääsen ylös ruusukedolle kuuntelemaan pikkukaupungin heräämistä. Näin ei käynyt.

Tiedän, tiedän. Poimia ruusuja joka päivä aamu viidestä kahden kolmen viikon ajan. Kyllä se työstä jo käy. Mutta monelle siellä se on vuoden paras ansio.

Kerron jatkossa mitä muuta vielä voi tehdä ruusuista...

Nyt kannattaa kuunnella! Tässä on Bulgarian Idolsvoittaja, joka laulaa vuoristolaulun säkkipillin säestämänä.

 

Hevoset ilmestyivät kedolleni

Taas tehtiin varsinainen retki!

Se oli hevostenhakuuretki. Meitä oli kolme miestä ja kaksi naista. Mukana hyvä kuljetuskärry. Toiselle kylälle lähdettiin hevosia hakemaan. Asiantuntijoita kaikki, heh! Olin tilannut hevoset jo viime syksynä ja nyt ennen kahvilan avausta toimittiin.

Pelättiin vähäsen, että mahtunevatko siihen kuljetuskärryyn. Ja joku kysyi, että paljonko ne painavat.

Tultiin Hilkka Välikangas-Jyringin pihaan. Hän oli vastassa meitä vähän päätään haroen, että mitenkähän tässä käy. Hevoset odottelivat siirtoa pihalla talon edessä kuusten suojassa.

Ja kyllähän ne miesten voimin ja heidän osaavissa käsissä kyytiin saatiin. Ja nippa nappa mahtuivat siihen.

Niin.

Hilkka on taitava pajunpunoja. Lumeen oli hän ensin piirtänyt hevosen mallia, josta sitten mitottiin rautatankojen osia. Hänen miehensä hitsasi ne yhteen ja Hilkka punoi pajut ympärille. Hilkka sanoi tehneensä hevosia jo niin monta, ettei siinä tarvinnut paljon suhteita mittoilla. Ja niin mahtavia ja elävän näköisiä hevosista tuli, että moni on pysähtynyt niitä ihailemaan hänen kotinsa pihamaalle. 

Nyt hevoset pääsivät vähän laajemmille laiduinmaille, sanoskos että oikein kesälaitumille Linnapellon pelloille, jossa ne ovat aivan innoissaan sekä edukseen myös. 

 

Kyyti kotipihalta tänne sujui ihan hyvin, mitä nyt Pegasoksella vähän siipi vipajoi ja toisella pää nyökähteli siinä peräkärryn kyydissä. Ehyenä saapuivat uuteen tilaan ja kahvilavieraitten ihailtaviksi.

Kiitos Hilkka, kun luotit hevoset kesäksi Ruusumuorin hoitoon!  Ja kiitos Urholle, joka antoi pihapöytänsä ja penkit käyttööni!

 Ihahhaa, ihanaa!

Ihmeellinen Rosa Damascena

Kerron ihan omassa sarjassaan tästä ihmeellisestä ruususta, johon vartta vasten lähdin tutustumaan Bulgarian Ruusulaaksoon. Kuvassa ruusu lämmittää omaa kämmentäni.

Siellä kerrottiin, että vaikka on etsitty ja tutkittu, ei ole löydetty toista ruusua, joka eteerisiltä öljyiltään olisi yhtä vahva ja antoisa kuin juuri tämä laji, rosa damascena. Se on sitkeä ja kestävä, vaikka silläkin on omat vihollisensa itikoista salakavaliin varren sisään kaivautuviin. Laakso on antelias sateista, sillä kuivuutta tämä ruusu ei kovin kestäisi. Ja ukkosmyrskyn iskemistä sentin vahvuisista rakeistakin se selvisi, vaikka majatalon isäntä suri jo suurtakin menetystä.

Tällä ruusulla on monta tarinaa, ja yhden kerron tässä. 

Kerrotaan, että ruusu kulkeutui laaksoon Syyriasta 400 vuotta sitten, ehkä aikaisemminkin jo. Sitä kutsuttiin alussa Kazanlakin ruusuksi, paikka joka on vieläkin keskeinen Ruusulaaksossa. Siellä emme ehtineet vierailla.

"Tuolloin Syyrian Damaskuksessa rikkaan kauppiaan puutarhassa kasvoi kauniita vaaleanpunaisia tuoksuvia ruusuja. Joka aamu kauppiaan kaunis tytär meni puutarhaan herättämään suudelmillaan ruusunnuppuja auki. Samalla hän kuiskaili niille kauniita sanoja.

Eräänä päivänä saapui nuori mies karavaanin kera kauppiaan luo. Hän oli tullut sinne kaukaa pohjoisten vuorien takaa. Taitavasti hän oli ohjannut karavaanin erämaiden läpi tänne etelän lämpöön. Hänen hiuksissaan oli kypsän viljapellon värit ja hänen silmissään vuoristojärvien sini. Kun kauppiaan kaunis tytär näki hänet, hän ymmärsi heti, että oli tavannut unelmiensa ja kaipuunsa kohteen.

Kauppias piti kovasti nuoresta miehestä ja tarjosi hänelle parhaansa talossaan, mutta tytär antoi hänelle parhaimman lahjan. Tytär ymmärsi ettei voisi lähteä miehen mukaan, mutta hän ojensi tälle ruusun, suuteli sitä ja sanoi: - Minä en voi tulla kanssasi, mutta tämän ruusun ja suudelmien mukana voin antaa rakkauteni mukaasi.  Joka kevät tämä ruusu kukkii sinulle ja antaa sinulle rakkauteni. Hyvästi...

Nuori mies otti ruusun ja hoiti sitä koko pitkän matkan ajan kotiinsa Bulgarian laaksoon saakka, missä hän istutti sen maahan. Rakkaudella hän hoiti sitä. 

Kerrotaan, että tuosta ruususta syntyi rosa damascena, usein Kazanlakin ruusuksi nimetty. Pian ruusu nimettiin myös ruusujen kuningattareksi ja siitä tuli maailman kuulu ruusujen joukossa."

Nyt olisi lie tarve viedä samaa ruusua Syyrian onnettomien pihamaalle kukkimaan ja parantamaan heidän kipeitä sielujaan ja fyysisiä haavojaan. Rauhaa sinne toivottaen!

Tarina on kauniin surullinen, siis miksei joskus ruusukin itkisi 'The weeping Rose'.

Matka Bulgariaan 4 - Ruusuinen Majatalo

En tarkoita mitenkään mainostaa, mutta matkoista tarinoidessa siihen syyllistyy huomaamatta.

Kaloferin Tsetsova House oli kuitenkin niin mukava ja bulgarialaistyylinen majatalo, että eihän siitä voi olla kertomatta tai tuomatta esiin muutamin kuvin. Linkistä löytyy tietoa siellä matkustavalle ja enemmän tietoa myös itse kaupungista, parempia kuvia ainakin kuin minun kameraan näpsittyjä.

Sisäpiha

Isäntä Nikolain auto, Moskvitsh!

Itse isäntä Nikolai Tsutsov, opiskeli aikoinaan balettia, sittemmin innostunut puolustamaan Bulgarian perinteitä ja on ruusujen ystävä. Hänellä myös oma Damascena-ruusutarha. Hän toimi myös tietävänä oppaana lukuisilla retkillämme.

 Suurkiitokset Nikolaille! Olit loistava ja innostava opas!

Oiskohan tämä tyypillistä bulgarialaista vai onko romaanien musiikkia? Sen tietäisi Nikolai.

Matka Bulgariaan 3 - Vihdoinkin Ruusulaakso!

Sofiasta alkoi oman bussin matka Ruusulaaksoon, The valley of the Rose. Ruusulaakso sijaitsee Sofiasta itään kahden vuorijonon välisessä suppilossa, jonka vaikutuksesta siellä maaperä, ilmasto ja sopivat sateen luovat ruusuille hyvät olosuhteet. Alue on noin 3300 neliökilometrin laajuinen alue, leveydeltään noin 40 km, pituudeltaan enemmän.

Meidän matkaetappimme ja keskinen oleskelupaikkamme oli siellä Kaloferin kaupunkiin, jossa oli Nikolai Tsutsovin Majatalo (kerron siitä myöhemmin lisää). Matkaa sinne Sofiasta oli 160 km.

Tie nousi ylös, ylös. Ylitimme vuoristoa ja saavuimme alas noin 500 metrin vuorten ympäröimälle ylänköalueelle, missä ruusuviljelykset alkoivat laajoina alueina. Vaaleanpunaiset ruusunkukinnot olivat juuri alkaneet aueta siellä.

Sofiasta lähtiessämme kohtasimme myrskyn, joka riepotti puita ja nostatti irtainta maasta. Kun saavuimme laaksoon, saatoimme raottaa ikkunaa. Sieraimiini tulvahti ihana ruusun tuoksu, Rosa Damascena. Nimittäin vain sitä lajia siellä viljellään. On tutkittu, että juuri siitä on saatavilla se rikkain ja runsain ruusuöljy, jota käytetään useimpien kuuluisien (kuten Joy) parfyymien pohjatuoksuna. Täällä tuotetaan 70 prosenttia koko maailman ruusuöljystä.

Päämme pyöri ikkunasta ikkunaan ihmettelemään ruusuviljelyksien laajuutta. Aloin pikkuhiljaa ymmärtää mitä on Ruusulaakso. Ruusuja siellä on viljelty roomalaisten ja traakkien ajoilta asti. Kuten viinejäkin, joita on viety sieltä ympäri maailmaa jo 2500 vuotta sitten.

Saavuimme Kaloferin pieneen kaupunkiin, asukkaita noin 3600, yksi niistä, joita neuvostovallan aikana ei 'tuhottu' vaan pyrittiin suojelemaan ja uudistamaan. Se sijaitsee vuolaana virtaavan vuoristojoen varrella, kuuluu luonnonsuojelualueeseen ja vaeltajien reiteille. Kylässä kiekuvat kukot vahtien kanaloitaan. Vuohia ja lampaita kuljetetaan vuoristoniityille ja lehmiäkin. Koirat kuljeskelevat vapaina ja ketään häiritsemättä. Aamuisin kello viisi ruusunviljelijät nousevat poimimaan ruusujaan.

Olo tuntui turvalliselta ja kotoisalta Istanbulin ja Sofian jälkeen. Ja kaikkialla tuoksuivat ruusut! Aah!

Tässä lisää maisemia ja bulgarialaista musiikkia

Mitä naiset osaavat, mitä eivät...

Niin ihana kuin kotiin on matkalta tullakin, niin työt ovat edessä. Kahvilakuume päällä ja paljon tekemättä. Ruusumuori kun on vain opiskellut tuota ruusutietoutta Bulgarian mailla. Ja siellähän ei kotihuolet painaneet, kun oli mukava ja huolehtiva kotimies/nainen talossa. Koti ja kukat olivat hyvin hoidettu, paikkoja siistitty ja lämmin sauna matkaajalle valmiina.

Ystäväni kanssa sitten pähkäilimme tuota aittakahvilaa. Ja todettiin muutama asia:

Se mitä me naiset osataan, mitä ei. 

Me osattiin tilkitä aika kauniisti ravistuneet seinänraot sääskiltä ja tuulelta.

Me naiset osataan kutoa kauniita räsymattoja.

Mutta me emme osanneet leikata lasia pikkuikkunaan.

Emme osaisi nostaa vajonnutta nurkkaa ilman miesapua.

No, me löydämme kyllä ensiratkaisun märälle porrasedustalle...

mutta tässä pöydän kokoamisessa ensin epäonnistuimme. Sitten otimme vasaran käteen!

Ja tämän touhun päätteeksi joimme ensimmäiset aittakahvilakahavet! Hyvin naiset pärjäävät  mitä nyt joskus apua huudetaan. On siinä kyllä kumman usein noita naapurimiehiä juossut katselemassa otsa kurtussa tätä touhua. Kättä ovat ojentaneet, enkä ole sitä torjunut. Kiitosta kamalasti!

Matka Bulgariaan 2 - Surullinen Sofia

Unenpöpperöisenä saavuimme kello puoli kahdeksan tiistaiaamuna Bulgarian pääkaupunkiin Sofiaan. Anne oli onnistunut eräässä Istanbulin ruokalassa ystävällisen emännän avustamana pääsemään nettiin ja lähettämään viestin tulostamme Nikolaille, jonka majatalo oli meidän määränpäämme.

Hän oli saanut viestin ja saapui linja-autoasemalle meitä vastaan. Joutuisimme kuitenkin odottelemaan useita tunteja kunnes muutkin vierailijat saapuisivat lentoasemalle, jonne menisimme heitä vastaan. Niinpä vaelsimme katselemaan kaupunkia, joka hitaasti availi putiikkejaan, usein vasta kymmeneltä.

Kas kun kuvaan on sattunut moskeija Sofian keskustassa, lähellä Pyhän Sofian kirkkoa.

 Sofia on hyvin toisenlainen kaupunki kuin Istanbul, jo aamutunneilta. Tosin Sofia on paljon pienempikin, 1,2 miljoonaa asukasta. Nikolai, joka oli yöpynyt kaupunkiasunnossaan, hän oli yöllä herännyt, kun talo tärisi. 5,8 rihterin maanjäristys oli herätellyt ihmisiä. Mitään vakavaa ei kuitenkaan ollut sattunut. Toisin oli Italiassa. Kaikesta tällaisen kammosta huolimatta Sofiaa uudistetaan ahkerasti. Pääkatu oli täynnä rakennustyömaata ja kulku siellä vaikeaa ja epämääräistä. Liikenne toisella lailla kaaosmaista kuin Istanbulissa.

Tulomatkalla vietimme samanlaisen vaeltelupäivän Sofiassa ennen yöllistä matkaa Istanbuliin, josta saisimme lennon kotiin. Onneksi saimme levätä silloin Nikolain asunnossa. Silloinkin oli maanjäristys oli vavisuttanut Sofiaa edellisyönä. Kummallista.  Me emme sitä kokeneet.

Se mitä näimme Sofiasta oli tosin aseman ja ostoskävelykadun maisemaa. Tässä vähän enemmän Sofia-nähtävyyksiä.